madewithNvu80x15clear.png                                                                                                                                              
                                                                                                                                     
Matkat-sivu     Versio 0.9.87  Viimeisimmät muutokset: 30.5.2014.

Lomareissu Australiaan ja Uuteen-Seelantiin.

Suunnitelmissa oli lentää ensin Australiaan ja tutustua pari päivää Melbourneen, sitten ajella vajaa viikko pikkuautolla Tasmaniassa, sen jälkeen lentää Uuteen-Seelantiin Pohjoissaarelle ja ajaa retkeilyautolla Aucklandista New Plymouthiin Lauran luo, sekä osallistua Lauran vaihtovuoden isännän Graemen syntymäpäiville. Irman saavuttua paikalle jatkettaisiin matkaa esimerkiksi Taupolle, sitten ehkä Hamiltonin maisemiin ja sen jälkeen Aucklandiin, josta lento takaisin Australiaan Sydneyn uudenvuoden ilotulitusta katsomaan. Ja lopuksi lento Cairnsiin, josta käynti Great Barrier Reef:lla ja ajelua lähiympäristössä ennen paluuta Sydneyn kautta kotiin.

Sisällysluettelo:


Alkuun

Reissumme näkyy alla olevalla kartalla lentosuuntineen, ajoreitteineen, tärkeimpine päivämäärineen ja yöpymispaikkoineen joissa kului vähintään yksi yö. Pisimmät paikallaanoloajat osuivat tällä kertaa Uuden-Seelannin New Plymouthiin, Australian Sydneyhin ja Cairnsiin.

Vuodenvaihteen 2013-14 reissu karttapohjalla Karttapohjan Copyright Google.

Lento Hobartista Aucklandiin kiersi käytännössä Melbournen kautta, vaikka kuvan reitti on selkeyssyistä piirretty Hobartista suoraan Aucklandiin. Seuraava lento Uudesta-Seelannista Australiaan vaati kahden lentokoneen käyttöä, kun toisen kiertolippuni varausvaiheessa muistelin Irman lennon laskuaikaa Sydneyhin nousuajaksi Aucklandista. Lentojen aikaero oli noin kolme tuntia, mikä riitti hyvin myös retkeilyauton palauttamiseen takaisin vuokraamoon tankattuna, imuroituna ja päällisin puolin konepestynä.

Tasmaniassa saaren kiertosuunta autolla oli myötä- ja Aucklandin yläpuolella sekä Cairnsin ympäristössä vastapäivään. Ajokilometrejä kertyi eri autojen mittareihin noin 5700, mikä vastaa varsin tavallista mp-reissua vaikkapa Välimeren rannalle Alppien eteläpuolella. Irma ajoi molemmissa maissa joten molemmat kuskit pääsivät nauttimaan ajamisen lisäksi tienvarsimaisemista tai halutessaan vaikka ajonaikaisesta levosta apukuskin penkillä.

Aiemmin käsitellyt Sydney ympäristöineen ja Uuden-Seelannin Pohjoissaaren pääosat jäävät tässä vähemmälle. Samoin tyttäremme Lauran sekä hänen vaihtovuoden isäntäperheensä jäsenten kanssa New Plymouthissa vietetty aika.

Alkuun

Valmistelut 

Vuodenvaihteen loman järjestely kollegojen ja työnantajan kanssa onnistui hyvin, joskaan kesäloman jälkeen syksylle ei lomia enää jäänyt. Se ei enää tässä iässä ole välttämättä paras vaihtoehto, toisaalta lomalle pääsy maistuikin sitten erittäin hyvältä.

Pitkien lentojen hintaseurannan ja reittivaihtoehtojen hakemisen vuoksi kustannustehokkain ajankohta lentojen tilaamiselle oli vuoden 2013 keväällä. Pitkien lentojen osalta kyse oli kiertomatkasta, jossa etäpäässä oleva saapumis- ja paluulennon lähtöpaikka vaihtuivat. Se näkyi vähän harvemmissa nettivarauspalvelun tarjoajissa, lentovaihtoehdoissa ja loppuhinnassa. Muutamaa päivää ennen lähtöä huvikseen etsitty päivän hinta samantyyliselle reitille oli hinnaltaan luokkaa 1,5 - 2,5 -kertainen.

Eräillä aiemmilla pitkillä paluulennoilla oli aika tympeää lentää ensin Helsingin ohi alemmaksi EU-alueelle ja palata sieltä myöhemmin takaisin pohjoisemmaksi. Siksi yhden välilaskun vaihtoehto voitti noin kymmenen tuntia molempiin suuntiin nopeampien lentojenkin vuoksi, jolloin pitkien lentopakettien hinnat kallistuivat noin 300 - 500 €/C kahden vaihdon per suunta -vaihtoehtoon verrattuina. Halvimmillaan Sydneyhin tai Aucklandiin olisi päässyt 2+2 vaihdoilla ja edestakaisin alle tonnilla, kokonaislento- ja vaihtoaikojen ollessa yli neljäkymmentä tuntia suuntaansa.

Retkeilyautojen varaus piti hoitaa kesä-heinäkuussa niiden vuodenvaihteen paikallisen kesän eli kysyntäpiikin vuoksi. Aikaisemmilta kerroilta tutun Spaceships:n käyttö molemmilla saarilla palkittiin tällä kertaa ylimääräisellä alennuksella tehtäessä varaus oikeassa järjestyksessä. Alennus kohdistui vieläpä kalliimpaan, Australian pään vuokrahintaan. Niilläkin kelpasi ajella eikä auton suurella korkeudella (kuten 3,2-metrisellä Mersun Sprinterillä ja vastaavilla ajaessaan) tarvinnut vaivata päätään vähän ahtaampien, puuston rajaamien ja sivusuunnassa kallistelevien ajoreittienkään kohdilla. Niillähän korkean korin ylänurkat ottaisivat kallistuksen aikana helpommin kiinni tien varren kohteisiin. Vaikka majoitusvaiheessa lepotilan suhteen tulikin vähän takapakkia, niin pienempi auto voitti kevyesti seuraavan vaihtoehdon eli teltan ja vastaavat väliaikaiset majoitteet, poislukien niiden matalampi sisälämpötila kuumissa olosuhteissa. Päällysteltan kokonaan pois jättämällä ei teltan sisälämpötila pääse nousemaan ihan niin korkealle, kuin monissa suljetummissa vaihtoehdoissa.

Kuva on otettu Rollingstonesta matkailuautojen parkkipaikalta. Hyvin näytti pariskuntaa nukuttavan vielä aamukuudelta.

Pelkkä sisäteltta käytössä

Teltassa, etenkin sisä- ja päällystelttojen kapeissa välitiloissa kontatessaan mieleen todennäköisesti nousisivat ne pistävät tai purevat yö- sekä hämäräliikkujat, joita mieluummin välttelisi. Ja tuollaisessa avomallisessa majoituksessa voisi mieleen nousta muitakin ajatuksia, ei vähimpänä se yläpuolella olevien lintujen muodostama akuutti likaantumisvaara. Shit can happen, kirjaimellisesti.

Lyhyempien lentojen sekä sujuvan liikkumisen kannalta tärkeimpien majoitusten (alueelle tulo- ja sieltä lähtövuorokausi) varaus hoitui etenemisreitin ja -aikataulun selvittyä. Tarkempaan liikkumiseen ja ajoreitteihin vaikutti myös sääennuste metsä- ja pusikkopalojen todennäköisyyksineen. Esimerkiksi Cairnsissa odotettiin syklonin rantautumista joka jäi meiltä näkemättä. Onneksi, sillä se olisi voinut vaikuttaa jatkolennon aikatauluun, joka taas olisi voinut vaikuttaa seuraaviin lentoihin ja jopa kotiinpaluupäivämäärään - jolla ei muuten olisi juurikaan väliä paitsi seuraava maanantaihan olisi ensimmäinen työpäivä.

Pelkkiä valtateitä tai pussinperiä ei viitsinyt haalia allensa, eikä saman pidemmän reitin ajo edestakaisin kiehtonut sekään.

Rokotukset on otettava ajoissa, samoin mahdollisten malaria- ja muiden väliaikaisten lääkekuurien oikea aloitus ohjeiden mukaan. Lääkkeet kannattaisi kuljettaa alkuperäispakkauksissaan ja mahdollisten reseptien on oltava mukana. Paluuvaiheessa joku voi Suomen tullissa niitäkin kysellä ja ellei reseptiä (vast.) ole, niin mukaan voi saada muutaman päiväsakon kokoisen maksulapunkin. Lääkinnällisistä asioista löytyy lisää tietoa tästä (L) Matkailijan Terveysoppaan linkistä.

Kuvissa Sydney, luonnontieteellinen puurtarha, vasemmalla varjoisampaa alus- ja oikealla aurinkoisempaa kukkapenkkikasvustoa.

Sydneys luonnontieteellisestä puutarhasta joku kukinto Ja lisää kukkia Sydney Botanic Gardenissa

Australian eVisitor -hakemuksen teko netissä osoitteessa [http://www.immi.gov.au/Services/Pages/evisitor-online-applications.aspx] oli nopeaa. Nettisivulla tehdyn anomuksen lähettämisen ja sähköpostilla saatujen "IMMI Acknowledgement of Application Received" sekä "IMMI Grant Notification" = Acknowledgement of application for a E-visitor (class TV) eVisitor (subclass 651) visa" -vastausten saantiin kului aikaa vain muutama minuutti. Ehkä aiemmin myönnetty, vaikkakin eri tyyppinen viisumi tietoineen auttoi osaltaan asiaan, tai sitten ei. Todennäköisesti heillä oli nähtävissä myös lentovarauksemme, joiden perusteella sinne ei jäätäisi roikkumaan pitkäksi ajaksi.

Uuteen-Seelantiin ei tarvittu etukäteen haettua turistiviisumia sillä kolmen kuukauden Visitor Visa lyötiin leimasimella passin sivulle maahantulopuhuttelun lopuksi.

Alkuun

Trafilta piti tilata käännös ajokortista sillä sitä tultaisiin kysymään sekä autovuokraamoissa että tiestöllä papereita mahdollisesti tarkastettaessa. Tasmaniassa käännös tarkastettiin ja kopioitiin, mutta Uuden-Seelannin Spaceships oli saanut uudet ohjeet lakimiehiltään 1-2 viikkoa aiemmin eikä sitä heillä enää vaadittu (mutta kopioitiin, kuten Australian Spaceshisissakin). Poliisi sen olisi kyllä vaatinut, eli sitä ei passaa jättää hankkimatta niin kauan kun ajokortissa ei ole asianomaisia merkintöjä englanniksi.

Koska uusi muovinen vakuutuskortti ei saapunut ajoissa, niin vakuutusyhtiö teki ja leimasi A4-todistuksen mukaan otettavaksi. Vakuutukset olivat molemmilla kunnossa mutta ne on aina syytä tarkastaa huolellisesti ja täydentää tarvittaessa, ettei homma käy liian kalliiksi jos jotain ikävämpää sattuu matkan aikana. Esimerkiksi ambulanssikone maksaisi PALJON, jos sellaiseen joutuisi turvautumaan. UM:n matkatiedotteissa puhutaan tästäkin seikasta.

Kuvassa on näkymää Tasmanian koillisnurkalta suurinpiirtein pohjoiseen. Taustalla ovat muun muassa Clarke- ja Cape Barren-saaret.

Näkymä pohjoiseen Tasmanian koilliskolkasta

Tasmanian karttojen tilaus osoitteesta [tasmapsales(at)dpiw.tas.gov.au] riittävän ajoissa etukäteen antoi aikaa tutustua kohteeseen. 1:250 000 mittakaavainen, neliosainen karttalehtisarja TASMAP (Tasmania, Edition 4: North East, North West, South West, South East) oli varsin hyvä lajissaan ja hintansa väärti.

Lonely Planetin materiaalia saattoi hankkia myös sähköisenä (L). Mieluummin tuota kantoi läppärin levyllä kuin pienifonttista taskukirjaa laukun pohjalla.

Tasmanian esittelymateriaaliakin voi etukäteen tilata netistä, toimittajana vaikkapa Tourism Enquiry osoitteessa [TEnquiry(at)devonport.tas.gov.au]. Valitettavasti he eivät saaneet lähettää muuta kuin oman alueensa materiaalia, joskin sitä näytti lipsahtaneen kirjekuoreen vähän laajemmaltakin. Josta kiitos.

Alkuun

Kustannukset

Lennot:

Kari:
Irma:
Yhteiset:
Suoraan lentoyhtiöiden sivuilta ostaen loppusummissa olisi ollut eroja molempiin suuntiin. Toisaalta matkatoimistoillakin näkyy olevan jonkinlaisia omia kiintiöitään ja kikkojaan monipuolisemman kokonaisuuden tarjoamiseksi yksittäismatkoja halvemmalla, tai esimerkiksi ruokailut tai/ja vaihtoehtoisia lentokenttiä samaan hintaan sisällytettynä.

Muuta:
Spaceships-retkeilyauton nimeltään TELSTAR, mallia Rocket 2 vuokraus Uudessa-Seelannissa:
  • Rental Rate and fees (All Prices GST Inclusive):
  • Rate: 10 days @ $83.00 per day, $830.00
  • All Inclusive ($0 Excess) Most popular, Daily @ $30.00 : $300.00
  • Total Estimate of Charges: NZ $1,130.00 / 712 €
Spaceships-retkeilyauton nimeltään GHOUL, mallia Alpha 2 Berth vuokraus Australiassa:
  • Rental Rate and Fees (All Prices GST Inclusive):
  • Daily Rate: 2  Days @ $100.00,MULTI COUNTRY FLEX (5% discount) @ $95.00, $190.00
  • Daily Rate: 4  Days @ $100.00,MULTI COUNTRY FLEX (5% discount) @ $95.00, $380.00
  • ALL INCLUSIVE - Reduction Option 2, Daily at $30.00 : $180.00
  • Summer Pack, Fixed at $60.00 : $60.00
  • Total Estimate of Charges: AU $810.00 / 545 €
Hotellit, motellit, matkailuauto- ja leirintäalueet sekä muut vastaavat yönviettopaikat, hinnat pyöristettynä seuraavaan täyteen euroon:
  • 115 €, 2 yötä, Great Southern Hotel Melbourne, 44 Spencer Street, Melbourne CBD, Melbourne, 3000, Australia
  • 107 €, 2 yötä, Waterfront Lodge Motel, 153 Risdon Road, Hobart, 7008, Australia
  •   68 €, 1 yö, Regatta Point Tavern & Holiday Villas, 125-129 Esplanade, Strahan, 7468, Australia
  •   74 €, 1 yö, The Waterfront Wynyard, 1 Goldie Street, Wynyard, 7325, Australia
  •   78 €, 1 yö, Homelea Accommodation Spa Cottage & Apartments, 22 Tasman Highway, St Helens, 7216, Australia
  •   78 €, 1 yö, Eastcoast Central Watersedge Resort, 1 Louisville Point Road, Orford, 7190, Australia
  •   48 €, 1 yö, Auckland Airport Kiwi Hotel, 150 McKenzie Rd, Manukau, Auckland, 1010, New Zealand
  • 182 €, 6 yötä, autossa, New Plymouth TOP 10 Holiday Park, 29 Princes St, Fitzroy, New Plymouth 4312, New Zealand
  •   15 €, 1 yö, autossa, Whangarei TOP 10 Holiday Park, 24 Mair Street, 0112 Whangarei, New Zealand
  •   12 €, 1 yö, autossa, Dargaville Campervan Park & Cabins, 18 Gladstone Street, 0310 Dargaville, New Zealand
  •   13 €, 1 yö, autossa, Parakai, kylpylän leirintäalue, 150 Parkhurst Road, Parakai, Auckland, New Zealand
  • 274 €, 3 yötä, Challis Lodge, 21-23 Challis Avenue, Potts Point, Sydney, 2011, Australia (tosin tämä hotelli vaihtui paremmaksi, nimeltään Springfield Lodge)
  •   96 €, 2 yötä, Guest House Floriana, 183 The Esplinade, Cairns, Queensland, Australia
  •   14 €, 1 yö, autossa, Daintree, joen rannalla oleva nurmikkoalue, Stewart Street, Daintree QLD, Australia
  •   19 €, 1 yö, autossa, Lake Tinaroo Holiday Park, 4 Tinaroo Falls Dam Road, Tinaroo Falls QLD, Australia
  • Ilmainen, 1 yö, autossa, Rollingstone, Esplanade, satamassa ollut hiekkakenttä, Australia. Vieressä ollut hotelli pyysi huoneestaan AUD 95.
  •   61 €, 1 yö, Goondi Hill Hotel, 173 Edith Street, Innisfail QLD, Australia
  •   48 €, 1 yö, Caravella Backpackers, 149 Esplanade, Cairns QLD, Australia
  •   27 € (10. varaus eli palkintoyö), 1 yö, Macleay Lodge, Potts Point-Kings Cross, Sydney, Australia 
Tulvivan tien kyltti

Yleensä noiden kyltissä mainittujen vedenpinnan indikaattoritolppien tai mitta-asteikkojen korkeus oli 1 - 2 metriä, mutta korkeimmillaan pylvääseen kiinnitettynä -asteikon otteena jopa 13 - 14 metriä.

Alkuun

Muuta

Seuraavaksi tulee muutamia kantapään kautta opittuja asioita ja niistä johdettuja kommentteja, hyppää yli jos menee ohi oman tarpeen.

Pelkkien muovikorttien varaan jättäytyminen saattaa joskus yllättää ei niinkään positiivisesti, siksi itselleen sopiva määrä paikallisia käteisvaluuttoja on syytä pitää  ulottuvillaan. Muun muassa Australiassa kysyttiin joka kerran olenko valmis maksamaan erillisen lisäkulun Credit- tai Debit-korttini käytöstä. Eikä ole kerta eikä toinenkaan kun mikään korteistamme ei ole kelvannut edes isoissa kaupoissa, vaikka niitä olisi käytetty kyseisessä maassa jo päivätolkulla. Diners- sekä American Express-kortteja hyljittiin tälläkin reissulla monen huoltoaseman ja muun maksupisteen tiskillä, oikein korttien nimet mainiten. PIN-koodin käyttö oli ilahduttavan yleistä eikä magneettinauhan pyyhkäisyyn + allekirjoitukseen tarvinnut turvautua kuin harvoin. Hyvä niin kauan kun PIN pysyy mielessä. Eikä kaikkein pienimmissä ostoksissa aina tarvinnut kumpaakaan pelkän pyyhkäisyn riittäessä. Väärää tai ylimääräistä laskutusta ei havaittu kotona tiliotteita ja kuitteja toisiinsa verrattaessa.

Niin sanotussa hätävararahastossa päivittäiskäytön ulkopuolella pitäisi aina olla käteistä vähintään parin yöpymisen ja ruokailun verran, kun joskus joku kuitenkin menee selän jatkeelle ja joudutaan odottamaan vaikkapa arkiviikon alkua tai pankkien aukeamista. Tosin hätävara-€urojen vaihto erimerkiksi Australiassa ei ollut mikään läpihuutojuttu, sillä Irman passista huolimatta raha olisi vaihtunut vain jos pankkivirkailijalle olisi ollut kerrottavissa oleskelun aikainen, paikallinen katuosoite. Autolla liikkuville se on vähän hankalampaa, ellei sitten se seuraavan majoituksen osoite kelpaisi. Ilman sitä Irman piti mennä pankkiautomaatille ja maksaa se tietty prosentuaalinen lisämaksu korttiyhtiölle. Rahanpesun tai luvattomien rahansiirtojen vaikeuttaminen lienee tuossakin taustalla, joskaan esimerkiksi lentokentillä kukaan ei kysellyt mitään ylimääräistä rahanvaihtovaiheessa.

Pilkuntarkkaa päivittäistä kustannuslaskentaa ei kannattaisi harrastaa liikaa varsinkaan sen aiheuttaessa lisästressiä, kun kyseessä on kokemusperäisesti suunniteltu lomamatka eli tiedossa on oma matkailukäyttäytymisensä sekä matkakohteen suurpiirteinen hintataso, joiden mukaan ennakkovarauksetkin on tehty. Ja kohteina oman perheen jäseniä, ystäviä ja tuttavia sekä jompaa kumpaa tai molempia kiinnostavia, aiemmin näkemättömiä maisemia, alueita, aktiviteetteja tai muuta mielenkiintoista sen verran kaukana kotoa, ettei sinne mielenkiinnostakaan huolimatta ole mahdollista matkustaa lähiaikoina uudelleen. Verenperintönä saatu oppi tyyliin "Säästetään etukäteen kotona ja reissataan vapaammin perillä" on toiminut hyvin viimeisen neljännesvuosisadan reissaamisen aikana. Mutta kukin liikkuu omalla tavallaan ja hyvä niin.

Aikaeroon tottuminen vie aikansa eivätkä lennotkaan pahus ole vielä ihan ilmaisia, joskin murto-osan vaikkapa 80-luvun puolivälin tasosta. Niinpä perillä kannattaisi viihtyä vähän pidempään, jolloin reissun "hinta-laatu-vaivannäkösuhde" paranisi ja pysyvien muistikuvien määrä kasvaisi toivottavasti suuremmaksi.

Autovuokraamojen osoitetietojen tarkastus juuri ennen lähtöä jäi taas kerran tekemättä, joten Cairnsissa piti etsiä tovi autovuokraamon uutta sijaintia. Edellisellä reissulla sama juttu kävi saman firman kanssa Sydneyssa mutta mitäs noista, kunhan ei tule tavaksi.

Nordea ei tuntenut Australian eikä Uuden-Seelannin valuuttoja, joten paikallisesta konttorista piti ottaa vain käteistä ja vaihtaa se lentokentän rahanvaihtopisteessä. The Change Group Helsinki Airport-kopin kurssit olivat AUD = 1,3438 eli AUD 100 = 74,42 € ja NZD 1,3528 eli NZD 100 = 73,92 €.

The Atrium, Melbourne. Raitsikkareitti #35:n varrella vastaan tuleva rakennuskompleksi. Muut ympärillä olleet rakennukset edustivat vähän vastaavaa tyyliä.

The Atrium

Miniläppärin autokäyttöön tarkoitettu StepUp-hakkuripoweri (L) jäi tarpeettomana kotiin sillä sen verran monessa paikassa olisi valtakunnan sähköverkkoa saatavilla, vaikkakin sen molemmissa maissa käytössä olleen (L) -sovitinkappaleen kautta.

Minikokoinen Full-HD Contour -videokamera jäi sekin tällä kertaa kotiin. Irmalla oli Great Barrier Reefilla mukanaan Lauran tavallinen vanha vedenpitävä Olympus, jolla saatiin jokunen kuva snorklatessakin, vaikka sen akku alkoikin olla mallia kaputt. Vedenalaiskuvaus näyttää olevan kokonaan oma taiteenlajinsa ja homma rajoittui ensialkuun pelkkien räpsyjen ottoon. 

Alkuun

Matkan järjestelyihin käytettyä erillistä sähköpostilaatikkoa roskapostifilttereineen kannatti seurata aktiivisesti, sillä syksyn kuluessa lennon aikataulu muuttui ja vaati aikaan sidottua palautetta matkatoimistolle. Esimerkiksi tällä Kilroyn sähköpostiviestillä vaihtoaika Singaporessa lyheni mukavasti: "Please note that Qantas Airways has made a schedule change which means that you will depart from Singapore at 19:55 on 11th of December: AY 81R 10DEC HELSIN 2350 1725 11DEC => QF 36V 11DEC  SINMEL 1955 0630 12DEC. Please reply to this e-mail and confirm that you have received this information. We need a reply from you within one week".

Kuvaaminen Canon G10-pokkarin raakakuvausasetuksilla kuluttaa akkuja kuin hevonen leipää sillä kukin raw- ja jpg-kuvapari kuluttaa yhteensä noin 20 megatavua korttitallennustilaa. Mutta eipä tuo suuremmin haitannut raakakuvien paremman jälkisäädettävyyden takia, semminkin kun parista lisäakusta yleensä toinen oli ladatuna varalla ja toinen latautumassa. Neljä kuusitoistagigaista SD-korttia riitti kun kuvat siirrettiin päivittäin kameran kortilta ensin miniläppärin levylle, selkeästi tärähtäneet poistettiin ja kansioon jäljelle jääneet kuvat varmuuskopioitiin kahdelle kortille. SD-korttien luokkien 4 ja 10 välinen nopeusero oli huomattava myös kameran toiminnan kannalta, niinpä hitaampia kortteja kannatti säästää lähinnä varmuuskopiointiin ja varata reilummin aikaa siihenkin toimenpiteeseen. Siirtojen jälkeen kamerassa käytetyt SD-kortit alustettiin joka kerran Sulanto-blogin oppien mukaisesti. Yhtään kuvaa ei enää tarvinnut poistaa siksi että tallennuksen aikana olisi tapahtunut jotain kuvan laatuun tai kokoon vaikuttavaa.

Samsung XCover II:een asennettu APRS-softa toimi niin hyvin että erillisen 144-146 MHz:n alueen APRS-trackerin ja sen oheistarvikkeiden raahaaminen mukana taitaa loppua tähän kertaan. Korkeintaan jonkun taskuunsopivan, APRS-toiminnallisuudella varustetun VHF/UHF-käsikapulan suhteen voisi mieli muuttua, saisihan siinä samalla mahdollisuuden hyödyntää sekä alueellisia radioamatööritoistimia että paikallisia suorakanavia vaikka paikallisyhteyksien pitoon. Eikä MT-AIO:n paristohuollosta, magneettipiiskasta kaapeleineen, latausjohdosta saati lähetettäni vastaanottavien asemien lukumäärästäkään tarvitsisi jatkuvasti murehtia. Tosin kännykkään olisi sitten ostettava paikallinen prepaid-sim sopivalla datansiirtokapasiteetilla, mutta eivätpä nuo kovin paljoa näyttäneet maksavan. Eikä se paikkatieto siirry kännykälläkään jos alueella ei ole kännykkäverkkoja, kuten Cairnsin lounaispuolen savannilla ja ruohikkotasangoilla liikkuessamme todettiin. Paremmin kantava HF tilalle? No ei sentään mopolla mahdottomia.

Irman Lumia 800-kännykässä oli kameran ja karttaohjelman lisäksi muitakin hyviä ominaisuuksia edulliseen yhteydenpitoon perheenjäsenten ja kavereiden kanssa. Samsung-miniläppärin ja Ipad II:n lisäksi sekin hyödynsi XCoverin jakamaa nettiyhteyttä.

Kuvassa on jostain matkan varrelta Tasmaniasta kuvattu ohjeen ote miten juuri heidän tiloissaan tuli käyttäytyä.

Ohjeita majoittujille.. ja niin edelleen.

Perässä vedettävä ja ruumaan menevä matkalaukkuni painoi mennessä kymmenen kiloa tavaroineen, sen ympäri kiertävän ja vetokahvan matkan ajaksi sisään lukitsevan lisäremmin kanssa. Paluumatkalla painoa oli yli 15 kiloa. Käsimatkatavarani liikkuivat Camelpakin sopivin lisätaskuin täydennetyssä ja "parin päivän perusannoksella" täytettynä alle 7-kiloisessa repussa, joka kulki kevyesti selässä jättäen kädet vapaiksi. Sen sai myös helposti survottua lentokoneissa muiden laukkujen sekaan käsimatkatavarahyllyille. Anastusherkin materiaali kuten kamera sekä läppäri oli sijoitettu reppuun siten, ettei niihin päässyt käsiksi vain jotain vetoketjua ruuhkassa huomaamatta raottamalla. Repun tilavuutta sai helposti myös laajennettua vain kylkien neljä hihnalukitusta avaamalla, kun joku kauppakäynti vaati hetkellisesti lisää kuljetuskapasiteettia. Aiemmin käyttämäni Targuksen läppärireppu oli lukuisine sisä-, ulko- ja piilotaskuineen muuten kelvollinen joskaan ei mikään kauppakassi, mutta kulahti aika äkkiä reissukäytössä eikä istunut selässäkään kovinkaan hyvin. Irmalla oli vastaavan tyylinen ja kutakuinkin samanpainoinen varustus mukanaan.

Matkaoppaita saa netistä, tässä yksi Kilroyn suosittelema: [http://api.arrivalguides.com/en/TravelGuides/Oceania/Australia/MELBOURNE]. Hobartista löytyi vastaava kuten monista muista suuremmista kaupungeista. Eri kaupunkeihin liittyviä yksityiskohtaisempia tietoja on kaiveltu eri nettisivuilta, myös Wikipediasta, enkä ota edes "poliittista vastuuta" kyseisten tietojen oikeellisuudesta tai ajankohtaisuudesta.

UM:n matkustustiedotteista saa viimeisen kuvan mitä kohdealueilla mahdollisesti tapahtuu. Sinne voi kertoa missä milloinkin liikkuu, mikä voi helpottaa jonkun hässäkän selvittelyn aikaista työtä heidän osaltaan. Linkissä on malleina sekä Australian (L) matkustustiedote että Uuden-Seelannin (L) vastaava.

Tekstin seassa olleet internet-linkit ovat varmasti toimineet keväällä 2014 ja sähköpostiosoitteet vuoden 2013 puolivälissä. Linkkien ja sähköpostiosoitteiden muuttuessa niitä ehkä päivitetään tänne muutaman seuraavan kuukauden aikana, tuskin myöhemmin. Asiayhteydestä ja linkin teksteistä selviää mistä tietoa kannattaa alkaa etsimään, kun kaksoisklikkaus ei enää viekään oikeaan osoitteeseen.

Alkuun

10.12.2013 Helsinki - Singapore

Tiistai.

Lennon myöhäinen lähtöaika mahdollisti lähtöpäiväksi täyden työpäivän tekemisen, junamatkan Imatralta Tikkurilaan sekä pätkän bussiajelua päälle. Eikä tullut edes kiire. Ja rannekellon kantaminen ranteessa päättyi sekin samalla kertaa seuraaviksi viikoiksi.


Helsinki-Vantaan lentoaseman automaatista sai bagdrop- jonoon mennessään tulostettua boarding-passit molemmille lennoille ja matkalaukulle, vaikka laukun vastaanottanut henkilö tulostikin ne tiskillä uudelleen. Paikkojen varaaminen netissä onnistui 48 tuntia ennen lähtöä, jolloin parhaat paikat häipyivät nopeasti koneen ollessa melkein täynnä. Kilroyn käyttämän varausjärjestelmän jonkinasteinen yhteensopimattomuus Finnairin järjestelmien puhelintuki ml. kanssa aiheutti rajoituksia ennakkovarauksiin ja pientä lisätyötä haluamansa paikan varaamiseen etenkin paluumatkalle.

10 Dec 2013 - 11 Dec 2013 FINNAIR AY 81 From: HELSINKI VANTAA, FINLAND TERMINAL 2 Departs: 23:50,  Economy Confirmed, To: SINGAPORE, SINGAPORE TERMINAL 1, Arrives: 17:25, Fare basis: RLBA2FI, Bags: 1 PC.

Maan vaihto.

Paria lyhyttä reippailua lukuunottamatta tuli aikansa vietettyä pitkälti koneen takaosan kolmirivinsä keskimmäisellä penkillä, osin koneen viihdejärjestelmän pauloissa ja hetkittäin myös unessa. Ajoittain kiukuttelevan, aikoinaan leikatun polven muistuttaessa välillä olemassaolostaan oli pienimuotoista lihashuoltojumppaa syytä harrastaa usein. Onneksi hyvät lentosukat ja joustofarkut pitivät huolta siitä, ettei sandaalien sovittaminen jalkoihin ollut ongelma Singaporessa eikä Melbournessa.


Lento oli peruskauraa alusta loppuun.

Alkuun

11.12. Singapore - Melbourne, Australia

Keskiviikko.

Hyvinhän tuo istuminen sujui kun ei ollut vaihtoehtoja. 
Singaporessa tarkeni oikein hyvin farkuissa sekä kauluspaidassa.

Singaporen kenttä näkyi olevan suurehko ja aika suosittu hub ainakin käytävillä parveilleiden matkailijoiden määrään suhteutettuna. Paikalla oli myös suomalaisia joista yksi vanhempi rouva huomasi repussani olleen Suomen lipun ja kyseli kohta suunnistusapua terminaalit yhdistävän Skyrailin takana olevalle lähtöportilleen. Aika hyvä suoritus rouvalta, kun mukanaan oli vain jonkinlainen valokopio kentän yleisjärjestelyistä, sukulaisten suullisia koneenvaihto-ohjeita eikä Lontoon murre kuulema taipunut lainkaan. Hyvät opasteet helpottivat oikean paikan löytämistä, kunhan niiden sijainti ja merkitys oli ensin selvitelty.

11 Dec 2013 - 12 Dec 2013 QANTAS AIRWAYS QF 36, From: SINGAPORE, SINGAPORE TERMINAL 1, Departs: 19:55, Economy Confirmed, To: MELBOURNE, AUSTRALIA TERMINAL 2, Arrives: 06:30, Fare basis: RLBA2FI, Bags: 1 PC.

Maan vaihto.

Qantas oli eri tasoa Finskiin verrattuna. Erona oli etenkin ruoka, juomat, henkilökunnan määrä sekä heidän todella rento otteensa. Tosin niittinä edelliselle vuoden 2014 alussa ilmoitettiin noin 5000 henkilön vähennystarpeesta. Ruokailuun kuuluvaksi aperitiiviksi sai vaikka G&T:n ja ruokaa useammasta eri vaihtoehdosta, kuten meno- ja paluupäivien ruokalistoista näkyy (L). Niinpä ruokailun päätyttyä kelpasi vaipua uneen matkan nopeuttamiseksi, eikä huominen pitkää lentoa ja muuttunutta aikavyöhykettä seuraava väsymys ehkä iskisi liian aikaisin kohdemaan paikallista aikaa.

Kuvassa on näkymä Melbournen keskustasta Southern Cross-rautatieaseman suuntaan.

Melbournen keskustaa

Katu laskee koko matkan tuonne tornitalojen juurelle saakka.

Alkuun 

12.12. Melbourne

Torstai.

Lentokoneaamiainen oli kevyt eilisen illallisen painaessa vielä vatsassa. Koneessa oli ajoittain todella kylmä, onneksi en vaihtanut päälle shortseja enkä t-paitaa kuten muutama muu lentoemoilta saadun viltin alla hytisijä lienee tehnyt.

Perillepääsyä odotellessa oli hyvää aikaa täyttää Australian "Incoming Passenger Card" ajatuksen kanssa ja laittaa mieluummin pari ylimääräistä Yes-ruksia kuin yksikin liian vähän etusivun yhteentoista "Are you bringing into Australia.., Yes/No"-valintaruutuihin, niin pääsi vähemmällä selittämisellä ja ilman takavarikkoa saati sakkoja. Maahantulon yhteydessä esitettiin vain kaksi tarkentavaa kysymystä sekä passintarkastuksessa leimauksineen että laukun haun jälkeen tullissa/karanteenissa/(vast.), ei siis mitään ihmeellistä tälläkään kertaa.

Melbournen kansainvälisten lentojen lentokenttärakennus oli helppokulkuinen eikä kaupungille vievän jatkoyhteyden haku vienyt pitkään. Linja-autolipun (Skybus, menolipun hinta AU$ 17 / 12 €, lippuja saatavissa infosta tai bussin luona olleesta kioskista) oston jälkeen seurasi vajaan puolen tunnin matka pitkällä punaisella nivelbussilla lentoaseman laiturilta suoraan keskustaan Southern Cross-rautatieaseman alakerran laiturille.

Kuvassa näkyy Skybusin sisätiloja matkalaukkutelineineen ja monitoreineen.

Skybus lentältä keskustaan

Kentän jälkeen kaupungin ulkoreunoilla ympäristö alkoi näyttää aika vaatimattomalta, kun ikkunoissa vilisi toinen toistaan seuraavia teollisuustontteja seinät tägättyine rakennuksineen, yleisilme kunnossa jos toisessakin. Harmaa sää ja hienoinen väsymyskin saattoivat hieman vaikuttaa taustalla.

M

Mutta keskustassa maisema parani jos 30.8.1835 perustettu, Australian toiseksi suurin kaupunki noin 4.2 miljoonan asukkaan lukumäärällään yleensäkään voi näyttää erityisen hyvältä.

Alkuun

Alla näkyy katumaisemaa Flinder Street- ja Prince Bridge Station:ien kohdalta suurinpiirtein koilliseen päin. Helikopterillakin pääsee, jos ei viitsi ruuhkissa madella.
Kuvassakin noita tornitalojen välistä nousevia ja laskevia vatkaimia näkyi lyhyellä ajalla useampia.

Melbournen keskustaa ja helikopterilentoja

Hotellille oli matkaa enää muutaman minuutin kävelymatka, joten hotellihuoneen vapautumista odotellessa oli hyvää aikaa poiketa lähimpään kadunvarsibaariin kahville ja Garmin Zumo 660:n saattamiseksi jälleen oikealle, SD-kortille asennetulle karttalehdelleen. Tornitalojen keskellä se lukittui satelliitteihin ja vaihtoi paikkansa oikealle pallonpuoliskolle aika verkkaisesti; gps hakee käynnistyttyään paikkansa (x, y ja z) hyvissä olosuhteissa vajaassa minuutissa ja huonossa paikassa yleensä muutamissa. Etenkään tuo z eli korkeus ei ole se kaikkein tarkin suure minkä gps pystyy esittämään, varsinkaan sen antennin näköpiiriin avautuvan "satelliittigeometrian" kärsiessä syystä tai toisesta.

Hotelli: Great Southern Hotel Melbourne, 44 Spencer Street, Melbourne CBD, Melbourne, 3000 Australia.

Hotellihuoneeseen pääsi yllättäen jo aamusta, joka oli henkilökohtaisista hygieniasyistä eli kuumaa suihkua tai kylpyammetta odottaessaan aivan mahtavaa. Huone oli varsin kulunut englantilaistyylinen sokkelo, jossa oli yksi parisänky, tuoli, pari kaappia ja vaatekomero, jäähdytyskone, teenkeittovehkeet, televisio, kaarevan ulkoikkunan kiertävät verhot, jotka tosin olivat jo pudonneet puoleen väliin seinää kattoripustuksen petettyä mutta korjattavissa, sekä vessa suihkuineen ja ammeineen, kaikki varsin perinteellisen kulahtanutta mutta toimivaa laatua. Asujia tuossa business-käytävän varren huoneessa näyttäisi viime remontin jälkeen olleen noin plutoona tai pari, mutta huoneen hinnan ja siisteyden ollessa synkronissa keskenään ja käytävällä valvontakameroita juuri huoneen oven kortinlukijan yläpuolella, niin ei muuta kuin hetkeksi kuumaan ammeeseen ja ulos ympäristöä havainnoimaan. Tuo oli hyvä tarkoitukseensa eli pelkäksi yösijaksi, ei välttämättä pidempiaikaiseen hotellihuoneessa oleskeluun. Mennessä respa oli oikein ystävällinen, lähtiessä eri ihmisten puolesta enää nuivahkon vastaava.

Hotellin oman WLAN-verkon hinta oli vuorokaudelta saman verran kuin prepaidin parin viikon kustannus, joten pieni vaivannäkö sim-kortin löytämiseksi kannatti. Amaysim-prepaid:n saattoi ostaa viereisestä 7Eleven-sekatavarakaupasta hintaan AU$ 39,90 / 27 €, sisältäen muun muassa neljä gigatavua kaistaa datansiirrolle ja rajoittamattomat puhelut sekä tekstiviestit Australiassa, yms. Vaikka tuon laajin ja kallein toimintamoodi Ultimate olisi kelvannut mokkulakäytön lisäksi kaikkeen muuhunkin, niin roolasin sen firman kotisivuilla vain mukana olleen mokkulan datakäyttöön sopivaksi, joka palkittiin ylimääräisellä gigatavulla siirtokaistaa seuraavan kolmenkymmenen päivän ajaksi. Kyseinen valinta osoittautui jo parissa päivässä loppuun saakka harkitsemattomaksi, sillä kukapa alvariinsa jaksaisi vaihdella simmejä puhelimeensa ja mokkulaansa kun vaihtoehtona oli vain uuden paikallisnumeronsa lähetys sitä todennäköisimmin tarvitseville. Puhelinhan toimisi myös 3G- ja WLAN-verkkojen välisenä tukiasemana, mitä ominaisuutta ei ole aiemmin tullut käyttäneeksi aiemman XCover-mallin laaduttomuuden vuoksi. Omaan WLAN:iinsa kelpasi liittää useampikin laite, kaupungin kartta ja paikka aprs-kartalla päivittyivät kännykkään koko ajan samaa tahtia liikkeen kanssa eikä läppärin kyljestä sojottavaa 3G-mokkulaa tarvinnut käyttää lainkaan. Saman olisi voinut tehdä vaikkapa vastaavalla erillislaitteella minkä vuokrasin viikoksi Lontoon lentoasemalta, mutta ne bruukaavat kuulemma olla simmittömiä ja ISP-kohtaisia, jolloin purkin käyttö vaikkapa Euroopassa näkyisi korkeampina roaming-maksuina. Uudessa-Seelannissa sellaisen olisi saanut NZ$ 75 / 48 €:lla.

Uuden simmin aktivointi vaati automaattisen renew-toiminnon mahdollistamiseksi sekä luottokorttitiedot, paikallisen osoitteen (johon hotellin katuosoite kelpasi mainiosti) että oman nykyisen puhelinnumeronsa (johon hihasta vedetty kelpasi hyvin) sekä ilmaisen nettiyhteyden tarjoavan baarin tykkäämistä FB:ssa. Sillä sain baarin suljetun WLAN-verkon käyttöön simmin aktivoinnin ajaksi, joka tosin näkyi heti omalle ja pelkään pahoin kavereiden seinille ilmestyneistä "Karikin tykkää..blaablaablaa" -markkinointiviesteistä. Sama toiminne toisinpäin ja baarin mainostus onneksi loppui.

Vieläkin oli aika viileätä. Aurinko paistoi silti siihen malliin että nahka palaisi varmasti ilman lisäsuojausta, jonka se myös teki seuraavan viikon kuluessa.

Pinnan alla piilottelevan matkaväsymyksen vuoksi lyhyt kierros lähialueella riitti, eikä mennyt kirjaa lukiessa kauaakaan ennenkuin silmälaput sulkeutuivat noin kello 17 eli paikallisittain 5 PM kieppeillä.

Alkuun

13.12. Melbourne 

Perjantai.

Sänky oli kelvollinen jousipatjan narinoineen, lankkumallisine tyynyineen ja lakanalla suojattuine viltteineen, tosin yöllä piti lisätä vielä päiväpeite kasan päällimmäiseksi huoneen viilennyttyä reilusti illasta. Yksikerroksisten lasien meikäläisittäin hieman puutteellisemman äänen- ja lämmöneristyskyvyn vuoksi päivällä tarkeni erinomaisesti, yöllä vähän vaihtelevammin.

Herätys tapahtui kello 04 jonkun saat^H^H^H^Hsiunatun humoristin polttaessa kumia viereisessä katukuilussa, juurikaan vaimentamattoman Harrikan pakoäänillä säestettynä. Koska yöunien jako kahteen jaksoon on ilmeisesti ollut menneinä aikoina yleisempääkin, niin mitäpä tuosta. Naapurihuoneen äänistä päätellen en ollut ainoa. Hyvä että oli pari pehmeäkantista romaania matkalaukussa.

Aamiainen maksoi hotellin seisovasta pöydästä AU$ 20 / 14 € ruuan laadun ja monipuolisuuden ollessa hyviä. Raskaimmillaan se muistutti Full English Breakfastia, vain Black Pudding puuttui. Asianmukainen voucher piti ensin ostaa hotellin respasta, vasta sitten pääsi syvemmälle ruokailutiloihin. Suomalaisen ja huomattavasti lähempää saapuneen aasialaisen miesturistin aamiaisvalinnoissa oli joskus vissi ero, eikä välttämättä niin päin mitä ensin ajattelisi.

Päivän ohjelmassa oli kävelyä kaupungilla ja puolitoista kierrosta ajelua 35 City Circle-reitin ratikalla, ennen hidasta paluuta Chinatownin läpi takaisin kämpille.

Kuvassa reitti #35 on tuo vaakatasossa oleva musta, katkoviivainen suorakaide. Hotellini oli keskustaan päin kadun toisella puolella tuon sinisen Southern Cross Station-täplän alapuolella. Kaupunkia halkova joki näkyy himmeän sinisenä taustalla.

Ote Melbournen raitiotievaunukartasta

Tuon raitsikkapysäkin seinäkartan copyright lienee paikallisella liikennelaitoksella. 

Suosittu oli tuokin reitti, etenkin sataman uusien asuntoalueiden suunnalla.

Näkymä ratikasta #35 sataman asuntoalueelle

Jonkun koulun kuudesluokkalaisilla oli teema tyyliin Amazing Race heidän paitojensa teksteistä päätellen. Penskat valvojineen kävivät hakemassa ilmaisratikasta vauhtia sekä kaupungin karttoja ja eikun vaan seuraavan haasteen kimppuun. Hienoa näytti olevan osallistujien iloisista ilmeistä päätellen aikuisen valvojan kannustaessa sivulta.

Alkuun

Tuon portin takana sijaitseva Chinatown oli mukavan kokoinen ja näköjään myös lounasaikaan suosittu alue.

Melbournen Chinatownin portti

Kuvassa oikealla näkyvän kellertävän rakennuksen jälkeisestä ravintolasta sai hintaan AU$ 12,50 / 9 € paistettua kanaa ja nuudeleita sekä oluen hintaan AU$ 6 / 4 €. Tarjolle tuotujen lusikan ja syömäpuikkojen kanssa piti harrastaa vanhan kertausta ja naapurin apinointia, jos meinasi saada jotain suuhunsa itseään sotkematta. Niin ollen ei tullut syötyä liian nopeasti ja annos riitti tarpeeseen nähden paremmin kuin hyvin. Victoria Bitter-olutta piti / sai juoda suoraan kierrekorkkipullon suusta sillä juomalasia ei tarjottu eikä pyydetty. Hinta-laatusuhde oli todella kohdallaan, jonka näki pöydät täyttäneen asiakaskunnan monipuolisuudesta ja nopeasta vaihtuvuudesta. Muutamia sylivauvojen ja rattaiden kanssa liikkuneita naisiakin siellä aterioi - siinähän ne mukulat samalla oppinevat sikäläisen maustemaailman kirjaimellisesti äidinmaidostaan.

Keskustassa meni helposti koko päivä sen kapeilla kujilla kierrellessään. Hienoja kujia, paljon ihmisiä ulkona, monenlaista menoa, kaikenlaista nähtävää, tuoksuja, ääniä, värejä, myyjiä ja ostajia sekä kaikenlaista muuta vastaavaa virikettä riitti. Tuoreet hedelmät itse kuorittuina olivat kerrassaan maukkaita tai erinomaisia vaikkapa keskenään sekamehuiksi asianmukaisessa mehubaarissa murskattuina; eri paikoista ostettu kahvikin oli useimmiten hyvää. 

Näkymää Melbournen keskustan kapeilla kujilla

Jonkin verran näkyi myös itsensä lähinnä naurettaviksi koristelleita, osin jo pikkuhönössä seilaavia pikkujouluporukoita sekä tavallisempia jouluajan mainoksia, -toivotuksia sekä yksi poika kadulla trumpetillaan joululauluja mukailemassa. Aika monessa pikkuautossa oli se Petteri Punakuono-maskeerauskin eli konepellillä edessä keskellä punainen nenä ja etuovien yläreunoissa ikkunoiden välissä muutamapiikkiset sarvenpuolikkaat.

Seuraavan lennon buukkaus Tasmaniaan oli muuten selvä tapaus, mutta ainoa saatu kuitti saapui vain läppäriin kun sitä ei saanut tekstiviestillä kännykkään. Paikallisen halpisyhtiön esivalittuihin maakoodeihin esimerkiksi +358 sopinut millään ainakaan FF:aa saati IE:ta käyttäen, mutta joku silti pitäisi valita. Miksei se uunituoreen prepaidin paikallinen numero sitten kelvannut? No siksi kun sen sms-osakaan ei ollut mokkulakäytön datakäyttövalinnasta johtuen aktiivisena. Eli aamulla oli mentävä suoraan lentokentän automaatille, jolla saisi paperilaput sekä matkalaukkuun että itselleen. Varamenetelmänä oli joko läppärin näytöltä tai G10-kameran takaseinästä viivakoodilukijalle esitettävissä ollut buukkauslapun 2D-viivakoodi.

Vieläkään ei tarjottu hellettä eikä sadetta, hyvä niin. Lännempänä esiintyi säätiedoitusten mukaan yleisesti yli +40°C lämpötiloja ja korkealle nousseesta pusikkopalojen vaarastakin mainittiin usein. Melbournessakin olisi jo pitänyt olla ainakin kymmenen astetta kuumempaa.

Yleisimpiä keskustelunaiheita radiossa ja televisiossa tuolloin olivat uutiset, joissa kunnianarvoisa aussiautovalmistaja Holden pistää pillit pussiin ja lopettaa autojen valmistuksen kokonaan. Kun saman tekee myös Ford niin jäljelle jää enää Toyota, jonka suunnitelmat vuoden 2017 jälkeen kuulostivat olleen aika levällään. Ei mene hyvin sikäläisellä autoteollisuudella saati yhteiskunnalla tuhansien uusien työttömien autonvalmistajien kanssa; samat kannattavuus- ja kustannusrakenteen ongelmat yms. puskevat päälle kuten monissa muissakin maissa. Sääli, Holdeneita näytti olevan paljon käytössä maan eri puolilla, samoin Uudessa-Seelannissa.

Lepoon kello 22:00.

Olisi tuolla viihtynyt parisen päivää pidempäänkin.

Alkuun 

14.12. Melbourne - Hobart, Tasmania, Australia 

Lauantai.

Heräsin aamulla klo 02 puhelimen soimiseen, oma moka kun en laittanut puhelinta äänettömälle tai yksilöinyt niitä numeroita, joiden soitot tulisivat läpi. Eipä aikaakaan kun aamupalan ja huoneen luovutuksen jälkeen oli aika palata Skybussilla Melbournen kentälle ja rientää automaatille. Hetki piti odotella lennon buukauksen aukeamista, ennen pääsyä JetStarin tiskeille päin kiemurtelevaan jonoon, missä vain yksi henkilö hanskasi kaikki matkustajat ja aikaa kului melkoisesti.

Siitä edelleen turvatarkastukseen, josta lopuksi vielä pikainen mutka räjähdysainesnifferi-testeripöydän kautta ja edelleen kahville (Large Cappucino AU$ 5,90, Apple muffin AU$ 5,00, yhteensä 8 €).

Porukkaa tuli ja meni koko ajan eri porteilta/-lle, joiden eteen koneet pysähtyivät lyhyen kävelymatkan päähän. Pari matkustajaa oli myöhästyä Tasmanian Launcestonin lennolta useista kuulutuksista huolimatta ja toinen vanhempi pariskunta myöhästyikin joltain vastaavalta, heidän lentonsa portin sulkeuduttua vain vähän aiemmin. Kauimmainenkin portti oli vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä Turvasta eli ainakaan siitä ei myöhästymisen luulisi johtuvan. Turhautuminen lentelevien varusteiden muodossa oli ilmeistä varsinkin naisella, mutta minkäs teet kun koneen kapteeni kieltäytyy ottamasta mattimyöhäisiä kyytiinsä.

Win7-päivitysten asennus käynnistyi kesken selailun ja jatkui todella pitkään. Samsung NF310-miniläppäri on peijakkaan hidas tuossa vaiheessa. Onneksi se sai asennettua ne buuttausta vaille valmiiksi juuri ennen turvavöiden kiinnitysvalojen syttymistä ja koneen lähtöä liikkeelle. Tuon päivitysautomatiikan olisi tietysti voinut katkaista vaikka samalla kerralla kun disabloi kännykästään ennen prepaidin ostoa kaikki mahdolliset päivitysautomaatit, verkkovierailut sekä vastaavat kännykkäverkkoa käyttävät ja kotimaisen palveluntarjoajan laskua kasvattavat toiminnot. Ensi kerralla sitten.

Saaren vaihto.

Hyppy Melbournesta Hobartiin oli lyhyt. Hobartin pohjois-eteläsuuntainen, meren päältä lähestyttävä lentokenttä karttasana Lauderdalen yläpuolella oli aika pieni, mutta sekös haittasi saadessaan laukkunsa nopeasti ulos hihnalta ja autovuokraamon ollessa alle kivenheiton päässä. Tuloaulassa esitettiin ainoa kysymys eli oliko kenelläkään hedelmiä mukana, sen sijaan esimerkiksi juomaveteen ei kiinnitetty mitään huomiota.

Car Group: Hyundai Getz or similar, Supplier: Red Spot, Country: Australia, City: Hobart, Location: Hobart Airport, Date: 14 Dec 2013 13:00 - 20 Dec 2013 11:30, Location: Hobart Airport, Total Cost: 305.01€, Requested extras: Damage Excess Refund 1, ..

Auto sovittiin palautettavaksi mahdollisimman tyhjällä tankilla firman tarjotessa tankin täyttöä bensan normaalia listahintaa "huomattavasti" halvemmalla. Sitä kannattaa harkita kahteen kertaan, koska korttia höylättiin täyden tankillisen hinnan verran heti vuokrauksen alussa jolloin kauppa kannattaa ostajalle vain silloin, kun bensasäiliö on lähes kuiva autoa palautettaessa. Ja se voi aiheuttaa turhaa vaivaa vuokra-ajan viimeisten kilometrien kulutuksen contra tankkausmäärien yhteensovittamisessa, semminkin kun aivan auton luovutuspisteen vieressä oli lähin tankkauspiste.

Rekisterikilpi tasmanialaisesta henkilöautosta.

Tasmanian rekisterikilpi

Ehdin jo kuvata auton joka puolelta G10:n maksimitarkkuudella, jotta palautusvaiheessa ei tarvitsisi muistella saati arvailla missä oli minkäkinlaisia raapiutumia tai lommoja jo auton vastaanottovaiheessa, mittarien näytöt mukaan lukien. Eli puhdas oikeusturvajuttu kaikenlaisten vuokrafirmojen varalta. Kaikki tarvikkeet oli jo lastattu autoon, ennenkuin jouduin vaihdattamaan sen toiseen samanlaiseen ohjaamon 12 VDC-ulostulojen pysyessä virrattomina. Niitähän tarvittiin gps:lle, aprs-trackerille ja kännykkälaturille. Vuokraamon nuori kaveri ei ottanut kuuleviin korviinsa palaneen sulakkeen etsintä- ja vaihtoesitystäni, joka kuulemma kuuluu korjaamon hommiin. Mutta eihän siinä, APRS-verkon VHF-magneettipiiska-antennin ja MT AIO-trackerin (aprs.fi/oh5xb-8) kiinnitys uuteen autoon muiden tavaroiden siirtelyn ohessa, uusi kuvaussessio, virrat päälle ja varttia myöhemmin pääsin jo liikkeelle.

"Hiljaa ja tassasseen", kuten jossain asiayhteydessä taidettiin sanoa.

Alkuun

Kartan vihreät alueet ovat pitkälti puustoa tai pusikkoa luonnonpuistoissa ja vastaavissa, Queenstownin ympäristö huolella kaluttua kaivosaluetta, valkoiset alueet ajoreitin varrelta pääosin osin maatalouskäytössä tai tietä reunustavina pusikoina etenkin Zeehanin luoteispuolella. Ainakin koillis- ja luoteisnurkissa oli erityisen paljon nautoja ja muita hyötyeläimiä laiduntamassa valtavia peltoaukeita, sen sijaan tuosta Launcestonin eteläpuolelta ei ole omakohtaista havaintoa. Punainen viiva kuvaa ajoreittiä ja nuolet ajosuuntaa.

Tasmanian ajoreitti ja majoituspaikat

Päivän ajoreitin profiili lentoasemalta majoitukseen Hobartissa. Kuten kuvasta näkyy on merenpinnan taso nolla metriä näkyvissä käyrän alussa, mutta piirretyn asteikon nollatasoa ei ole säädetty siihen. Alareunan Etäisyys-asteikko huomioiden mitä jyrkkäreunaisempi ja/tai korkeampi kukin piikki on, sitä enemmän se sisältää sitä mainiota serpentiiniä eli mutkia mutkien perään. 

Kuvassa näkyvä tien ensimmäinen korkeuspiikki osuu Mount Rumneyn pohjois- ja korkein Morningtonin itäpuolelle.

Lentokentältä Hobartin reunamille

Motoristille mutkaiset tiet sopivat hyvin, kunhan ympäröivät olosuhteet ovat asialliset ja alusta pitävä eikä ole liian kiirettä mihinkään. Rajansa on toki niilläkin.

Ensimmäiset kilometrit lentokentän ja Hobartin välillä tiellä A3, Tasman Hwy, menivät lähinnä orientoituessa "toispuoleiseen" ajoympäristöön. Ryhmityksiin risteyksissä ja paikkaansa ajokaistalla piti kiinnittää erityistä huomiota. Samoin tausta- ja sivupeilien hyödyntämiseen sekä silmien liikkeeseen mittariston, peilien ja tuulilasin muodostamassa, osin muuttuneessa kolmiossa suhteessa uusiin kaistajärjestelyihin. Puhumattakaan vasemmasta jalasta, joka ei saanut tehdä ajon aikana mitään muuta kuin korkeintaan naputtaa tahtia musiikin rytmin mukana. Vilkku- ja tuulilasinpyyhkimien vivut olivat ristissä vielä pitkään, valitettavasti myös takaisin kotiin palattuamme. Onneksi ei ollut pahempaa ruuhkaa joten reagointiaikaa jäi kaikkialle riittävästi. JOS homma olisi jossain pikatilanteessa mennyt lihasmuistin tai refleksien puolelle, niin huonostikin olisi voinut käydä.

Alkuun

Omasta paikastaan ajokaistalla selvisi nopeasti tottuminen paikallisiin ajo-olosuhteisiin; alkuun eteneminen oli aika keskilinjavoittoista muuttuen kokemuksen kasvaessa takaisin reunemmalle, ellei sitten oltu liikkeellä alueella jossa sivulta voisi tielle loikata vaikka iso kenguru ja kaikelle mahdolliselle väistötilalle olisi siten tarvetta.

Tiedätkö mitä kulman takana odottaa? Liukkaan ajoradan merkki

Taas noita kanssa-autoilijoita ja motoristejakin pitää väistellä.. Hieman myöhemmin Aucklandin pohjoispuolella paikallisen autokuskin kyltinmukainen varovaisuus tai ennakointi ei riittänyt, kun suomalainen mopokuski vuokraharrikallaan osui risteyksestä lähdettyään kyseisen auton lavaan tai vastaavaan rakenteeseen. Onneksi hyvät varusteet, osumakohta keulan sivulla, auton nopeus ja usein mukana kulkeva tuuri pelastivat kaksipyöräisellä liikkuneen pahemmalta. Kolarin syystä ei ole havaintoa.

Garmin Zumo 660:n puheopastus oli monella alueella kauniisti sanoen haasteellista. Ainakin mukana olleessa, yli kaksi vuotta vanhassa kartta-aineistossa oli riittävästi virheitä ja gps:n yleisin ajo-ohje kuuluikin: ".., laskee uudelleen", jota ei pitkään jaksanut kuunnella. Gps:n näytön toimiessa normaalisti ei kaiuttimen hiljentämisestä ollut haittaa ajamiselle, kartta-aineiston ollessa vielä riittävän tarkkaa siten käytettynä. Gps tuoreinen karttoineen, hyväkin, on vain apuväline jolla voi tarkastaa paikkansa katuosoitetason tarkkuutta vaadittaessa. Pelkästään sen varaan ei kannata tuudittautua vähänkään pidemmän reissun ajaksi - tietty henkilökohtainen paikkatietoisuus kun ei edelleenkään ole haitaksi.

Motelli: Waterfront Lodge Motel, 153 Risdon Road, Hobart, 7008 Australia.

Huone oli kaksikerroksisen rinnetalon alakerrassa New Town Bay:n rannalla. Pieni huone jossa oli muovimatto, verhot ikkunassa vaimentamassa kirkkaiden ulkovalojen porotusta yöllä ja auringon paahdetta päivällä, kelvollinen sänky, omassa vessassa riittävästi kuumaa vettä ja suihku, yksi metallituoli, toimivat jääkaappi, mikroaaltouuni ja tv; ainoastaan sisälle huoneeseen avautuvan ulko-oven lukko oli korkeintaan suojausluokkaa Onneton. Ja aivan avauskahvan vieressä oli liukutoiminen ulkoikkunakin, se siitä oven takalukosta. Jälleen kerran kaikki rahanarvoinen kulki aina mukana ja pysyi yölläkin käsien ulottuvilla. Jos reissaisi enemmän vielä arveluttavammissa olosuhteissa, niin matkavarustukseen voisi liittää esimerkiksi ovenkahvaan kiinnitettävän kevyen asento- ja liikeilmaisimen summereineen. Matkailuautoilla enemmän liikkuvalla saattaisi olla tilausta myös neste- ja nukutuskaasuilmaisimelle.

Uima-allaskin olisi ollut vähän alempana, joskaan sen uimakelpoisuudesta ei ollut tarkkaa kuvaa eikä viileä vesi tuolloin muutenkaan kiinnostanut.

Uima-allas Hobartin kämpän pihalla. Paikallista postilaatikkokulttuuria..

Teemaan sopien pienen ajomatkan päästä löytyi yksi postilaatikoksi modifioitu sukelluskypärä muiden vastaavien viritysten seasta.

Alkuun

Läheisessä marketissa minua luultiin hetki venäläiseksi, mutta repussa olleen lipun tunnistamisen jälkeen pahoiteltiin erhettä. Onneksi kauppa oli lauantaina iltapäivällä riittävän pitkään auki, sillä motellista ei kunnollista ruokaa saanut. Paluumatkalla oli hyvä tilaisuus tehdä se perinteellinen oikaisu eli tällä kertaa lyhyt kaupunkikierros juurikin päinvastaiseen suuntaan majoitukseen nähden, ruokatarvikkeita liikaa lämmittämättä. Kuten kuvasta näkyy, ei ollut huono sekään vaihtoehto.

Hobartin asuntoaluetta alamäkineen, kaltevuusprosentti on suuri (L)

Kuvassa näkyvän kadun läpiajon jälkeen pyrki mieleen ajatus, ettei tuolla voi sataa lunta tai tien pinta jäätyä ikinä, muuten syntyy romua ja huonompia uutisia roppakaupalla. Vähän samanlaista maastoa kuin Alpeilla tai vaikka Korsikan vuoristossa, eikä ruutukaavoista ollut tietoakaan. Tuosta olisi nuorempana vaikka polkupyörällä, rullaluistimilla, -suksilla, mäkiautolla tai millä muulla kevyemmällä välineellä tahansa saanut takuulla unohtumattoman muiston itselleen. Tai näin vanhempana todennäköisemmin asfaltti-ihottumaa ja sairaslomaa, parhaassa tapauksessa.

Aurinkoista ja osin puolipilvistä, lämpötila noin 20°C.

Alkuun

15.12. Hobart, kierros etelään päin 

Sunnuntai.

Päivän ajoreitin profiili Hobartin kämpiltä Southportiin eri meno- ja paluureittejä pitkin, sekä paluu Mt. Wellingtonin kautta takaisin kämpille.

Hobart - Southport

Alkupään korkein kohta on Tolmans Hill:n maisemissa A6:lla ja lopun korkein piikki Mt. Wellington sen huipun parkkipaikkoineen.

Aamulla ei oikein nukuttanut, niinpä tässä näkyy vähän kämpän edustan maisemaa aamuneljän aikaan. Kuvaussuunta on lounaaseen eli Hobartin lähimpien asuntoalueiden suuntaan. Keskusta on kuvan vasemmalla reunalla, Mt. Wellington-vuoren huippu hieman kuvan ulkopuolella oikealla.

Yökuvausta Hobartissa

Wellingtonin huipulta otettu yökuva alas laaksoon, ilman kosteusprosentin ollessa hieman päivää matalampi, olisi varmaan ollut ja hyvä idea mutta jäi minulta toteuttamatta.

Omakutoisen aamiaisen jälkeen seurasi ajo ensin Hobartin, 20.2.1804 perustetun ja noin 210 000-asukkaan kaupungin keskustan läpi.

Hobartin keskustaa aamulla

Hobart on Australian toiseksi vanhin ja samalla Tasmanian pääkaupunki.

Alkuun

Matka jatkui etelään tiellä Huon Hwy, A6 suuntana Southport, jonne mennessä kylät pienenivät ja tiet kapenivat. Alla näkyvässä Franklinin kylässä joku peliporukka harjoitteli rugbya koko sen ajan mitä käynti tien eteläpäässä vei, useamman tunnin siis.

Kuvassa vasemmalla näkyvä kellertävä kuutiomainen rakennus on Navy-museo. Varmaan jokaisessa Australialaisessa ja Uusi-Seelantilaisessa kylässä sekä kaupungissa oli maa-, meri- tai ilmapuolen vastaava rakennus.

Pikkukylä Hobartin eteläpuolella, kuvattu urheilukentältä päin

Miksei sitä taloaan voisi näinkin rakentaa, varsinkaan kylän yläpuolelle rinteeseen. Sadekaudella tuo on varmasti asiallinen ratkaisu valumavesien suhteen, kunhan koko rinne ei vety ja lähde liikkeelle.

Paalutettu rinnetalo

Rannoissa, maisemissa eikä näköaloissa muutenkaan ollut valittamista, joskin autoa ajaessaan niistä ainakin 3/4-osaa jäi näkemättä.

Alkuun

Kingfisher Beach Rd:n päässä olleella, jokeen ja meren lahteen päättyvällä veneenlaskulaiturilla piti kääntyä takaisinpäin.

Ohjeita vesillä liikkujille

Jos paikalliset kalalajit kiinnostavat niin niistä löytyy kuvia tuosta (L) linkistä.

Samalta alueelta toinenkin kuva kaakkoon Pelican Island Conservation Arealle ja edelleen Tasmanian merelle.

Kuvaussuunta koilliseen, merelle (L)

Aika tummaa oli maalta mereen valuva vesi täälläkin.

Alkuun

Edellisestä alle kymmenen minuutin ajomatkan päässä Lady Bay Rd:lla näkyi paikallista puustoa omakotitalon pihalla. Puumajan teko voisi olla aika helppoa vaikka vähän korkeammallekin jos on kaatotilaa ja konesahan terässä riittää pituutta tuollaisten runkojen pätkimiseen.

Huomaa puumajan jalustan rakenne.. "Mitäs siinä mulkoilet?" tuumasi hän ja jatkoi pientareen ruoputtelua. Rantatien kyltti Doverissa

Seuraavassa kuvassa näkyvä tiukkakatseinen kukko oli ruoputtelemassa maantien varrella. Ohi ajaneen autokunnan ilmeistä päätellen se ei vissiin ollut ensimmäistä kertaa itsekseen liikkeellä. Oikeanpuoleinen kyltti Doverin kylällä opasti pohjoisen suunnasta Huon Hwy:ta saapuvaa takaisin Hobartiin vievälle rantatielle.

Kuvassa on maltillisesti joulukoristeltu paloauto Tasmaniassa Doverin rantatiellä. Kylän tie oli blokattu hieman taaempana olevien juhlien vuoksi.

Joulukoristeltu paloauto Doverissa

Paluumatkalla Doverissa ajoreitti taas yllättäen vaihtui, tällä kertaa Chapman Ave:lle, Kents Beach Rd:lle ja edelleen kapealle rantatielle nimeltään Experiance Coast Rd, suuntana Police Point ja Brooks Bay. Sen toisessa päässä Surges Bayssa seurasi hetkeksi paluu A6:lle, kunnes Huonvillesta reitti kääntyi toisen kerran sivulle, tällä kertaa tielle Channel Hwy, B68, etelään toiselle puolelle lahtea. Ei siinä muuta kuin rantoja seuraillen Ketteringistä liikkuvan, Bruny Island:n lautta ohittaen edelleen ylös Kingstoniin saakka. Tulipahan tuokin niemi kierrettyä samalla vaivalla, eri reitillä tulomatkaan nähden.

Alkuun

Paluumatkalla etelästä Hobartiin laskeutumisen aikana näytti A6:lla tältä (L). Etelä-Hobartista piti vielä kääntyä kolmannen kerran sivulle Huon Rd, B64 ja Pinnacle Rd, C616 eli päivän lopuksi seurasi lyhyehkö lenkki Mt. Wellingtonin huipulle, jossa oli hienojen näköalojen lisäksi vähintäänkin riittävästi lisää mutkaa ja mäkeä tarjolla. Kuten kuvasta näkyy ei keli olisi paljoa parempi voinut olla - utua oli hieman muttei haitaksi saakka.

Matkalla Mt. Wellingtonin huipulle, alhaalla näkyy Hobart (L)

Mt. Wellingtonin huippu on kuvassa ylempänä oikealla. Suoraan edessä alhaalla näkyy Hobartin keskustaa ja itärannalle (muun muassa lentokentälle) vievä iso silta.

Vuoren laella noin 1270-metrissä olleella parkkipaikalla nuori turistin näköinen tyyppi kierteli autoani siihen malliin, että penkillä näkyneet läppäri ja muut kamppeeni kiehtoivat hyppysiään. Heppu häipyi liukkaasti näkyvistä heti kun palasin muutaman metrin päästä sivulta takaisin näkökenttäänsä, palaten jonkun ajan päästä vielä kerran tarkastamaan tilanteen. Paluu alas samaa reittiä mutta vaihtelun vuoksi osittain hiekkapintaisen Summerleas Rd:n kautta tutulle Huon Hwy:lle ja Hobartiin.

Paljon oli kaikenlaisia eläinten ruhoja tiellä, mutkatietä mäkineen vähintäänkin riittävästi, mopojakin useita, lasertutkalla varustettu mopopoliisi keilaamassa ohikulkijoita Hobartissa, eri puolilla todella monta Myytävänä-kilpeä ja vain kaksi niihin lisättyä SOLD-lisäkilpeä talojen ja maatilojen edustoilla. Samaa valitettavaa suuntausta näkyi yhä enemmän mitä sivummalle autonsa keulaa suuntasi. Teiden varsilla näkyi viljapeltojen lisäksi erilaista mustaa lihakarjaa, kyltin perusteella myös niitä erityisen hyvälihaisia Mustia Anguksia, perinteellisempien skotlantilaisten ja muiden vastaavien nautaeläinrotujen lisäksi. Jokunen lammas ja vuohikin näkyi siellä täällä, usein hevosten seassa samoilla laitumilla.

Henkilökohtaisen hygienian ylläpitoa tuettiin majoitusliikkeenkin puolelta. Osaltaan varmaan siksi, ettei sähköparranajokoneelle ollut omaa 110 - 220 VAC -muuntajaa käytettävissä. Oikeanpuoleisen kuvan kahdella kattoon upotetulla lämpölampulla sai pienessä pesuhuoneessa seisova melkoisen nopeasti lämmintä ainakin orastavaan kaljuunsa ja hartioilleen, tuon kierteisen miniloistelampun valaistessa tilaa muuten.

Annosteluautomaattirivistö Kaksi lämpölamppua ja yleisvalaisuun pienoisloisteputki

Ainakin ensimmäisen ajopäivän perusteella oli helppoa olla tyytyväinen tuonhetkiseen sijaintipaikkaansa. Syyssateissa, laajojen pensaspalojen keskellä ja myrskykeleillä tilanne olisi varmaan ollut täysin päinvastainen, mutta ne olivat onneksi kaukana. Vuotta aiemmin ainakin tuota keskimmäistä olisi ollut tarjolla riittävästi aivan lähialueillakin - joku suomalainenkin alueelle muuttaja menetti kiinteistönsä niissä paloissa.

Ensimmäinen tankkaus Unleaded 91:sta tuli eteen Caltex Macguariessa. Bensan hinta AU$ 1,599 (1,07€) litralta, vaikka litrahinnassa oli tuolla pahimmillaan noin 0,2 - 0,4 taalaa ekstraa jonkinlaisen vuodenvaihde- ja kesälomakausilisän tyyppisesti. Reissun kallein tankkaus maksoi AU$ 1,99 litralta (1,33€/l). Ajokilometrejä kertyi täällä mittariin hieman alle 2000 ja keskimääräinen kulutus lienee pysytellyt jossain 5 - 6 litran tietämissä sadalle kilometrille. Jäähdytyksen päälläpito taisi nostaa kulutusta hieman, samoin muutamat joskin lyhyet pikataipaleet lounaisosan leveillä baanoilla.

Päivän ajokilometrit olivat 338 km ja ajoaika 5:10.

Alkuun

16.12. Hobart - Strahan  

Maanantai.

Päivän ajoreitin profiili Hobartista Queenstowniin ja Strahaniin.

Hobart - Queensland - Strahan

Kuten käyrästä näkyy, on keskivaiheilla riittävän korkeata ajoittaisen lumipeitteen saamiseksi vähän laajemmalle alueellekin. Nousu alkaa reilun sadan metrin korkeudesta Ousen jälkeen jatkuen korkeimmilleen Derwent Bridgen suunnalla, ennen laskua noin sataan metriin Strahanin lähellä.

Päivän ajoreitti vei ensin lähimmälle isolle tielle Brooker Awe, 1 ja hetken päästä Brooker Hwy, 1 sekä River Derwentiä seuraillen vastaan tulleen Grantonin jälkeen eli Bridgewaterin sillan kulmalla edelleen tielle Lyell Hwy, A10. Kohteenahan oli saaren keskiosassa sijaitseva Queenstownin kaivoskaupunki ja myöhemmin sen takana rannikolla oleva Strahan. Päivän ajosuunnitelma oli sikäli selvä, ettei mitään suurempaa kiirettä ollut ainakaan majoitukseen ehtimisen vuoksi, kunhan vaan kuljailisi jossain ja ajaisi perille ennen iltakahdeksaa.

Matkan varrella olisi voinut poiketa myös Mt Field National Parkiin eli tielle Gordon River Rd, B61, joka veisi Strathgordonin ohi tien päähän Lake Gordonin rannalle saakka. Lisäkilometrejä siitä olisi tullut parisataa. Sen verran oli jo saanut veivata rattia puskien ja kymmenien mutkien sekä mäkien seassa, että kyseinen pätkä jäi suosiolla väliin.

Maisema reitin varrella oli vaihtelevaa ja varsin monipuolista, valtaosa Hobartin päässä lähinnä maatalouskäyttöön valjastettuna tasaisempaa, muuttuen myöhemmin monimuotoisemmaksi. Wayatinah Forest Reserven paikkeilla ajoreitti siirtyi pysyvämmin kartan vihreällä merkitylle alueelle. Korkeuserojen kasvun myötä maisemaan ilmestyi myös säännösteltyjä tekojärviä vedenjakelukanavineen ja -putkineen, kuten nämä seuraavan kuvan vasemmalle puolelle vievät, Tarraleahin lähellä olevaa vesivoimalaa ruokkivat putket oikealla ylempänä olevista järvistä nimeltään Lake Binney ja suoraan laskuputkien edessä oleva Tungatinah Lagoon.

Käytössäni ollut auto jäisi yhden tuollaisen putken taakse kokonaan piiloon, sen verran paljon noissa oli halkaisijaa.

Vesivoimala vasemmalla

Samanlaiset putket ja toinen vesivoimala jäivät selän taakse juuri ylitetyn, ilmeisesti Lake Liapootahiin laskevan joen vastarannalle.

Vähän eteenpäin tuota Lyell Hwy, A10-serpentiinitietä ylämäkeen ajaessaan tuli huomioitua aivan tien vieressä olevat erittäin korkeat puut; alueella liikkuminen esimerkiksi metsäpalojen tai myrskyjen aikaan olisi vähintäänkin hengenvaarallista. Puiden varjostamaan ajouraan ei aurinko liiemmälti tunkeutunut, tuskin tuulikaan, kunnes johonkin uuteen kohtaan tehdään aukko ja tuuli saa kunnon otteen aiemmin suojanneen puumassan seasta paljastuneista rungoista.

Paikallisista liikennemerkeistä päätellen jotkut vast'ikään ajetut alueet jäävät talvella lumipeitteen alle. Kuten tuo tuo alla näkyvä Eukalyptus-puumetsikkö.

World Heritage-alueella

Tämä oli läheisen kyltin mukaan osa paikallista World Heritage (tjsp) aluetta vierellä olleiden kuivahkon suon tai skotlantilaisen nummen näköisten alueiden jatkeena. Aika haastavaa ajettavaa jatkuvan auringon ja varjojen kiivaan vaihtelun sekä suurten kontrastierojen vuoksi. Esimerkiksi kohti tietä tulevan kengrun havaitseminen ajoissa olisi saattanut olla haasteellista ja väistötilaakin jäisi molemmin puolin aika vähän, kun tuollaiseen metsään ajaminen ei olisi kovin realistinen vaihtoehto.

Alkuun

Maasto muuttui nopeasti Lake Burburyn sillan ylitykseen ja viimeistään Gormanstonissa kävi selville mikä on ollut pitkään sen kulmakunnan leiväntuoja. Kuvassa vasemmalla näkyykin melkoinen kasa kaivoksen maapeitettä ja sivu- tai prosessoitua kiveä. Louhoksen räjäytystyömaallekin olisi päässyt seuraamaan tapahtumia ainakin tienvarren kyltin mukaan, vaan eipä tullut tällä kertaa poikettua.

Avolouhosaluetta Queenstownissa

Läheisen pysähdyspaikan kuvien mukaan noissa rinteissä on melkoisesti eri-ikäisiä tunneleita, vaikka nyt materiaalia saadaankin myös avolouhoksesta. GE:n kuvista tuo alue Lake Burburyn länsipuolella paistaa silmiin kuin tummalle alustalle lätkäisty purkillinen valkoista maalia.

Tässä alempana näkyvä lähikuva on otettu kuvan ulkopuolelta ylemmän kuvan vasemman reunan puolenvälin korkeudelta kohdasta, jota ei oltu otettu tuotantokäyttöön. Väreistä voi osaava päätellä mitä malmeja täällä louhitaan.

Queenstownin viereisen kallion lakea (L)

Vielä viimeiset mutkat (L) kapealla mutta mutkaisella serpentiinillä ja Queenstownin reuna (Batchelor St, yms) saapuivat kohdalle.

Aika pysähtynyt tunnelma tuntui huokuvan tuosta kaupungista, onneksi en varannut seuraavaa majoitusta Queenstowniin. Aikamoinen paikallinen helle saattoi sekin vaikuttaa asiaan, mutta aika voipuneelta paikalta se tuolloin vaikutti.

Alkuun

Pysähdyksen päätarkoituksena oli selvittää joko historiallinen rautatiereitti West Coast Wilderness Railway höyryvetureineen sekä vanhoine malminkuljetus- ja henkilövaunuineen välillä Queenstown - Strahan olisi saatu remontoitua uudelleen käyttökuntoon. Turha luulo, sillä aikaisintaan 1.1.2014 saattaisi rata- ja junaremontti valmistua. Jos tuo olisi ollut ajossa niin seuraavana päivän olisin mökin luovutuksen jälkeen noussut kartan vasemmasta reunasta Strahanin Regatta Pointista junaan, matkustanut sillä alakautta oikealle ylös Queenstowniin ja palannut takaisin rantaan bussilla alla näkyvän kartan punaista viivaa pitkin. Ja kameran muistikortti olisi saanut kyytiä varsinkin rautatieosuudella. Jossittelu sikseen.

Queenstown lienee ollut myös maantiepoliisien tukikohta, jossa kutakin partioautoa varten oli varattu yksi pieni auton ja parin henkilön vetoinen talo. Niitä oli keskustassa jokunen kun paikkakin oli kolmen suunnan pääteiden solmukohdassa.

Sepä siitä, seuraavaksi ohjelmassa oli paluu takaisin Lyell Hwy, A10:lle suuntana länsi ja kohta käännös vasemmalle lentokentän ohitse eli edelleen Lyell Hwy, mutta nyt B24 pitkin rantaan ja majoitukseen päin.

Pitkästä aikaa Strahanissa tuli vastaan kauppa jossa muovikortti ei toiminut. Paikallisia ruoan hintoja löytyy tästä (L). Siitä selvittyä siirtyminen keskemmälle kylää olleeseen postiin kortteja ja postimerkkejä (15 x International XMAS'13 = AUD 38,25) ostamaan sekä ostosten lopuksi kysymään neuvoa:"It's a beer time for me now, could you tell me where the local Bottle Shop is?". Todella yllättäen kolme paikalla ollutta herrasmiestä tiesi useammankin eri vaihtoehdon, lähinnä majoituskohteestani riippuen. Mukavaa kun on jotain yhteistä.

Junien reitti Strahan-Queenstown Veturien valmistajan merkki, Strahan

Kartan Copyright on epäilemättä kyseisellä rautatieyhtiöllä, se kun on kuvattu odotushallinsa ulkoseinältä. Oikealla oleva merkki oli Strahanin asemalla höyrynneen höyryveturin kyljessä.

Alkuun

Tämä oli jo kolmas historiallinen tai muuten erityisen kiinnostava junamatka eri reissuilla joka jäi jostain meistä riippumattomista syistä väliin: Korsikalla Bastia - Ajaccio ja Bastia - Calvi, samoin NZ:n eteläsaaren Kingston kapearaiteisineen tarjosivat ei-oota. Ja samaa tarjoaisi vielä tämän reissun lopussa muuan vastaava yrittäjä Cairnsin alapuolella. Eipä tuo haittaa vaikka se suurin kiinnostuksen kohde eli muuten tavoittamattomiin jäävät maisemat muun muassa vuoristoisten reittien varsilta, silloilta ja tunneleista jäivätkin näkemättä. Onneksi nöösipoikana oli mahdollista hyödyntää kotimaisia lättähattuja, myöhemmin englantilaisia matkustajajunia, vielä myöhemmin lasten kanssa autojunia Saksassa eli pisimmillään paluureissulla Livornosta Alppien läpi takaisin Hamburg Altonaan, sekä Lauran mukanaollessa paikallisjunaa Siguldasta Riikaan. Noista tavallisemmista ei ole ollut kuljetusvälineestä kummemmaksi.

Satamasta lähti pari katamaraania risteilemään muutaman turistiporukan iloksi ja yksi vesitasokin kiihdytteli hetkeksi taivaalle. Keskustan edessä laiturissa olleiden veneiden habituksesta päätellen pikkurahan puutteesta ei tuollakaan vallan kärsitty. Tässä (L) on kuva vastarannalta satamaan päin.

Motelli: Regatta Point Tavern & Holiday Villas, 125-129 Esplanade, Strahan, 7468, Australia.

Majoitus löytyi kylän opasteen (L) eteläpuolelta satama-altaan reunalta ja edellä mainitun rautatielinjan pääteaseman viereltä. Muutaman kylmän oluen oston jälkeen tuosta kuvassa näkyvästä Drive In Bottle Shop:sta, jossa debitkorttikin taas toimi, oli aika mennä respan puolelle kirjautumaan majoitukseen. Jostain syystä kaksi irtotölkkiä oli kalliimpi ostos kuin neljän-kuuden tölkin muovitettu patteri samaa tavaraa, niinpä käytin tilaisuutta hyväksi säästääkseni hieman.

Regatta Point Tavern

Motellin respasta annettiin puolen litran maitopurkki vaikka tuliaiskahvin keittämistä varten, sama homma kuin Aucklandissa aiemmin.

Kohta oli aika siirtyä mökistä pesutuvalle, jossa heikäläiseen tyyliin pesu- ja kuivauskoneet toimivat kolikoilla mutta tuolla niiden lukittavat rahalippaat puuttuivat. Koneiden kolikkokoloissa olevia firman kolikoita kierrättämällä (2 + 1 AU$ per laite) sekä ilmaisia pesuaineita käyttäen vaatteiden pesu sekä kuivaus hoituivat suurtalouskoneilla hetkessä ja tavernan asiakastyytyväisyyspisteet paranivat kohisten. Erinomainen kädenojennus erityisesti perheellisille matkailijoille, joskin melkein kaikissa muissakin majoituspaikoissa vastaavaa palvelua tarjottiin ainakin maksua vastaan.

Ruokaa oli sen verran mukana että ravintolaan ei tarvinnut mennä. Kaikki mökit buukattu käyttöön mutta muuten oli alueella vielä hiljaisempaa. Oma korkeintaan kaksilapsiselle normiperheelle tarkoitettu mökki oli ok, eikä liika kuumuus vaivannut sillä yöllä oli ajoittain lähes kylmä.

Ehkä tämä vaan oli yksi niistä 97% peittoalueen ulkopuolisista alueista, joita ei tuettu joko mokkulan tai paikallisen verkon puolelta mutta 2G/3G-yhteyttä ei saanut aikaiseksi Huawein nettitikulla lisäantenneineen. Se ei kenties tukenut kaikkia niitä taajuusalueita mitä palveluntarjoaja hyödynsi, josta kerrottiin myös liittymän kotisivun FAQ:ssa. Tässä vaiheessa olisi pitänyt vaihtaa sim kännykään ja katsoa oliko vika tosiaan siinä ettei mokkula toimi vaikka verkkoa olisikin olemassa, mutta se jäi testaamatta kun netin toiminta ei ollut se reissun pääasia.

Liikenteellisesti varsin hiljainen mutta maisemiltaan monipuolinen oli tämänpäiväinen ajoreitti. Muutamaan tien varren liikennemerkkiin oli kohdistettu haulikkoa ja samaa liikennemerkkien rei'itysintoa näkyi monella muullakin alueella. Monien koulujen kohdalla olleet ylityspaikat ja suojatiet oli merkitty sen verran näkyvästi, ettei ajonopeuden hiljentämistarvetta joutunut erikseen miettimään.

Merkitty suojatie

APRS-trackerin sähköjohdon rikkouduttua ostin edellisestä kaupasta pari isoa pakettia AA-paristoja, joista kävi muutaman tunnin käytön jälkeen esille se vanha totuus halvasta ja hyvästä: hyvät kestivät ainakin 2 - 3 päivää ja nuo saman tunneissa. Silkkaa p... Jääköön nimi mainitsematta, samaa "laatutavaraa" kun on tullut vastaan lähempänä kotimaatakin.

Ajomatka 308 km ja ajoaika 3:55.

Alkuun

17.12. Strahan - Wynyard 

Tiistai.

Päivän ajoreitin profiili Strahanista Wynyardin kautta saaren lounaisnurkalle ja paluu takaisin idemmäksi Wynyardiin.

Strahan - lounaiskärki - Wynyard

Korkein alue on kartassa tiellä B23, Waratahista itään ja edelleen A10-risteyksestä pohjoiseen noin Parraween saakka. Lopussa näkyy nousu Pöytävuorelle ja jyrkkä lasku alas meren rannalle aivan Wynyardin kyljessä.

Surkean omatekoisen aamiaisen jälkeistä astioiden pesua, kuivausta ja kämpän siivousta seurannut ulko-oven avainten jättö pöydälle riitti lähtötoimenpiteiksi.

Höyryjuna lähdössä jonnekin, ilman matkustajia

Muutaman vihellyksen jälkeen viereiselle rautatieasemalle kerääntyi henkilöitä veturin ja sen perään kytketyn vaunun lähtöä katselemaan (L), videon koko on 22 megatavua. Varsin korkealle näytti nousseen sekä katselijoiden että junahenkilökunnan keski-ikä, taisin itse olla nuorimmasta päästä. Noissa vehkeissä ei ikä paina ja mielenkiinto säilyy, osin varmaan myös siksi ettei niitä puutteineen tarvitse käyttää jokaisella junamatkallaan. Raiteiden hennosta pintaruosteesta päätellen raidekaluston liike ei vielä ole päivittäistä.

Alkuun

Strahanin läpiajon jälkeen ajo jatkui Zeehan-Strahan Rd, B27 rantaa seuraillen pääpiirteisenä suuntana länsi, laaja pusikkoalue ja kapeat hiekkatiet. Tuolla reitillä pääsisi saaren lounaisosan kautta sen luoteisnurkalle ja lopuksi kunnon tietä kämpille Wynyardiin. 

Pusikkoa Zeehanin länsipuolella Hiekkatien varoituskyltti länsirannalla

Kotieläimet ja tuliaseet olivat nähdyn kyltin mukaan kiellettyjä tuolla Pieman River State Reserve:ssa.

Zeehanista ensin Main Street/Heemanskirk Rd, C248 ja jonkun matkaa myöhemmin Corinna Rd, C249. Myöhemmin vasemmalle Corinnaan vievälle ensin Wilson Rd/Corinna Rd C249 kääntymisen jälkeen tarjolla oli mukavaa vaihtelua ajoalustan leveyden muututtua korkeintaan puolitoistakaistaiseksi ja pinnan pääosin hiekkapintaiseksi, tienvarsimaiseman muuttuessa samalla tiheäkasvuiseksi pusikoksi. Varauduin ajamaan tuolla noin 80 - 100 kilometriä. Tienumerot eivät vaihtuneet joka kerran kun tien karttanimi vaihtui.

Siellä täällä puskien seassa oli pieniä levähdysalueita, joilla saattoi olla vaikkapa muutama siirtolavallinen monilaatikkoisia mehiläispesiä, mikä sitten lie ollut kerätyn ja valmistetun hunajan pääraaka-aineena. Ei tuo alue esimerkiksi sademetsälle pärjännyt tiheydessään tai lajikirjossaan, mutta tarjosi mukavaa vaihtelua tavallisille nopeammille maanteille, suuremmille tienvarsimetsille ja laajoille pelloille, yms. Vastaantulijoita ei ollut haitaksi asti mitä nyt muutama polkupyöräilijä matkavarusteineen näkyikin liikkuvan alueella. Onneksi ei näkynyt niitä mutkasta kahva edellä vastaan tulevia "rallikuskejakaan".

Alkuun

Fatman Barge tuli Pieman-joen toiselta puolelta hakemaan oikealla näkyvää nappia painamalla. Parin auton kuljetukseen kelpaava lossi (L) kuljettajineen maksoi AUD 20 / autokunta suuntaansa, kuten alempaa vasemmalta näkyy.

 Lossi  
.
Lossin hinnasto Bensamittaria näkösällä Nopeusrajoitusehdotus hämärän ajaksi

Vasemmanpuoleinen kyltti oli lossin puomin etupuolella ja keskellä tuo simpukan profiilista tunnistettavan firman entinen bensamittari muun saman aikakauden rekvisiitan ohessa kuvannee niitä menneitä aikoja, jolloin kaikki oli tälläkin pikkukylällä paremmin? Oikeanpuoleisilla kylteillä pyrittiin kiinnittämään autoilijoiden huomio tiestöllä tiettyyn aikaan poukkoileviin villieläimiin erityisesti luonnonsuojelu- tai vastaavia alueita halkovien teiden varsilla. Talojen katoilla olleista aurinkokennoista päätellen täälläkin oltiin pitkälti omaehtoisen energiantuotannon varassa.

Täkäläinen tyyli merkitä myös kapeat hiekkatiet 100 km/h-nopeusrajoituskyltillä tuntui meikäläisittäin hieman haastavalta, kun pahimmilla mutkaisilla hiekkapätkillä oma kantti riitti korkeintaan puoleen siitä nopeudesta.

Rajoitus 100 km/h

Tuon merkin oikeellisuus kyllä hieman arveluttaa..

Alkuun

Hetken päästä tuli vastaan kylttejä, jotka ilmoittivat että vasemmalle eli saaren länsinurkalle Balfouriin, Arthur Riveriin ja Smithoniin päin vievä Western Explorer Road, C249 on poikki (L) kahdeksan kilometrin päässä. Todennäköisin syy lienee ollut veden pois viemä hiekka silta/tiealueelta, eikä matalapohjaisella kaksivetoisella pikkuautolla kannattanut lähteä kokeilemaan onneaan. Niinpä jatkoin ensin pohjoiseen Western Explorer Rd/Corinna Rd, C249:aa pitkin, sitten Waratah Rd, B23 ja Savage River (L), Luina, Waratah (L) sekä edelleen Murchinson Hey, A10 sekä Mount Hics Rd, B26 Wynyardin suuntaan. Maisemien vaihtelu serpentiineineen, korkeuseroineen ja pintakasvillisuuksineen jatkui eiliseen malliin.

Lämpötila kipusi auton ulkomittarissa parhaimmillaan jo +26°C lukemiin. 91-oktaanisen (Unleaded) bensan hinta oli 162,9 c/l ColesExpress-asemalla.

Kello oli sen verran vähän Wynyardissa että eihän sinne viitsinyt jäädä notkumaan vielä siihen aikaan. Ei muuta kuin leveämpää tietä Bass Hwy, A2 pitkin saaren luoteisnurkkaan eli Cape Grimmiin katselemaan lännen suunnan merinäköaloja. Smithonista käännös oikealle Montagu Rd/West Montagu Rd/Woolnorth Rd, C215 ja sitä pitkin tien päähän Woolnorthin lähelle, jossa etenemisen esti pari suurta tienvarsikylttiukaasia (L). Niiden sanoma oli lyhyesti se, ettei firman X omistamalle alueelle Cape Grimm ja muu rannikkoalue mukaan lukien voinut mennä kuin opastettuna, tai joutuisi pysäytetyksi, kiinniotetuksi ja sakotetuksi. Yms. Matkaa rantaan oli enää vain pari kilometriä, mutta muu ei auttanut kuin palata takaisin yhden vähän alempana näkyvällä kyltillä merkityn kotkien tieruokalan läpi.

Hetken päästä oli mahdollista kääntyä kulkusuuntaan nähden takaoikealle, hiekkapintaiselle ja erittäin hyvin pölyävälle, jollain kuulalaakerisoralla pääosin vuoratulle Harcus River Road:lle. Sitä pitkin pääsi Marrawahiin via Comeback Rd, C213 ja Bass Hwy, A2-tien risteykseen saakka, ennen kuin alkupäästään uusi reitti Wynyardiin olisi valittavissa.

Matkalla Marrawahiin (L)

Hiekkatieltä rinteestä Ann Bayn kohdalta takaoikealle luoteeseen otettu kuva.

Varsin komeita olivat ajomaisemat sielläkin. Vaihtelua piisasi myös tien varrella.

Marrawahista itään A2:lla (L)

Nopeusrajoitusten seuranta ja noudattaminen näytti olevan tuolla vähän vapaampaa moneen muuhun alueeseen verrattuna.

Alkuun

Paluumatkalla piti vielä heittää mutka Stanleyhin, joka on kartassa Perkings Bayn oikealla puolella pohjoisrannalla oleva niemi.

Kuten kuvasta näkyy, on Stanleyn keskustan Church Street ympäristöineen komea paikka hyvällä kelillä.

Stanley

Satama (L) on kuvaajan takana ja päätie A2 paikallisen B21:n päässä vasemmalla.

Paluumatkalla Stanleyn alapuolella silmään pisti pitkä merelle vievä rakennelma, joka alkuun vaikutti öljynpurkulaitteelta mutta taisi sittenkin olla tarkoitettu kivihiilen tai muun kiinteän aineen joko purkamiseen tai lastaamiseen. Paikka on Port Lattan yläpuolella, siirtojärjestelmän pituus rannasta merellä olevalle laivanpurku- tai lastauspaikalle noin kaksi kilometriä.

Toinen vastaava pöytävuori rannikolla tien Tollymore Rd, C234 varrella idempänä oli nimeltään Table Cape, josta pääsi tutustumaan myös Wynyardin rantamaisemiin vähän muuta ympäristöä korkeammalta. Se oli hyvä paikka majakalle ja lukuisille radioantenneille, yhtenä joukossa aprs-digitoistin VK7RAC. Sieltä alamäkeen Wynyardiin päin näytti tältä (L).

Tienvarren kotkavaroitusmerkki C215:lta ja pingviinivaroitusmerkki Stanleyn sataman lähialueelta.

Varoitus tiellä ruokailevista kotkista Pingviinivaroitus Stanleyn keskustassa

Aprs-tracker hävisi yllättäen kartalta, syynä mode-nappulan huomaamaton hipaisu väärään asentoon eli lähettimen siirto Uuden-Seelannin kuuntelutaajuudelle. Siksi kuuloalueella olleista asemista huolimatta kartalle saakka ei piirtynyt mitään auton paikkatietoon viittaavaa seuraavaan vuorokauteen. Eipä sillä ollut juurikaan väliä, kun eilen ostettu paristokertakin oli kohta jo tyhjentynyt.

Hotelli löytyi joen varrelta meren rannasta: The Waterfront Wynyard, 1 Goldie Street, Wynyard, 7325, Australia.

Kämppä ja henkilökunta ok, samoin naapurikämppien asukkaat, majoitus ja ruoka oluineen eikä ympäristössäkään ollut mitään valittamista pl. kaupunki, josta ei ole mielikuvaa. Viereisessä pöydässä istuskellut vanhempi pariskunta oli siellä ties kuinka monetta kertaa lomailemassa, joten joku sinne heitäkin veti.

Kuvassa on Angus-burger ja paikallista tummaa olutta, ei olenkaan huono annos joskaan noista lisukkeista ei ollut niin väliä.

Angus burger ja tummaa olutta

Takana näkyvä, ennen kokeilematon "hermotesti" antautui noin minuutissa keskellä olleen renkaansa luovuttaen, joten loman posetiiviset virikkeet ovat tehneet työtään pitkälti työmaailmaan jämähtäneen ajatustoiminnan laajentamiseksi normaalitilan puolelle. Aivan mahtavaa, kuten muuan maalaistalossa perheineen asustava tanskalainen tv-henkilö sanoisi. Kelikin oli hyvä ja päivälämpötila paikoitellen korkein tähän mennessä.

Wynyardin keskustan kohdalla vesi käy respan henkilön mukaan kaksi kertaa vuorokaudessa aika matalalla (L); laskuveden aikana vedenpinnan korkeusero on jopa 3,5 metriä nousuvesihuipun lukemista. Kuulosti aika paljolta joen kivettyjä rantapenkkoja katsellessaan, mutta niin se varmaan on.

Päivän ajomatka oli 524,5 km ja aikaa siihen kului 6:53.

Alkuun

18.12. Wynyard - St. Helens 

Keskiviikko.

Päivän ajosuunnitelma-ajatuksen mukaan reitti veisi kuvan rantaa vapaasti noudatellen tuonne horisonttiin saakka. Kovin suuria korkeuseroja ei tänään näkisi.

Maisemaa Tambe Capen katselupaikalta itään

Wynyard - Devonport - Koillisnurkka - St. Helens

Reitti vei Wynyardista Devonportin kautta koilliseen hiekkateille ja rantaan, josta edelleen itään St. Helensiin saakka. Korkein piikki osui B71:lle Frankfordin tienoille.

Parille paahtoleivänpalalle kasattua munakasta tuoremehuineen ja kahveineen oli tarjolla aamiaiseksi, jonka jälkeen matka jatkui rantatielle Old Bass Hwy, C240. Se yhdistyi myöhemmin Bass Hwy, A2:een. Matkan varrella kadun varteen jätetty poliisin kameraperäkärry 60 kmh-alueella välähti edelliselle autoilijalle. Tuo oli minulle uusi laitetyyppi lajissaan, kokoluokaltaan vähän korkeampi kuin Suomessa kahden koiran kuljetukseen tarkoitettu peräkärry. Ei mitenkään erityisesti naamioitu muttei myöskään silmille hyppäävin hälyvärein maalattu, tai sinivilkuin varustettu pömpeli.

Alla on kuva Devonportin keskustasta (L) (L), jossa näkyy sikäläistä kadunvarsinäkymää kävelykadun ulkopuolelta.

Davenportin laitoja

Tuollakin näkyi miten avolavaisiin Pick-Upeihin ja muihin 4x4 -ajoneuvoihin asennettuja karjapuskureita hyödynnettiin piiska-antennien kiinnityspisteinä. Parhaimmillaan auton keulalla oli neljä erimittaista, jousilla varustettua HF - VHF - UHF-alueen antennia vierekkäin. Piiskojen pituudesta, paksuudesta, antennien jaloista ja puskuriputken muodostaman maatason huonoudesta voisi vetää sellaisenkin johtopäätöksen, että kyseessä voisivat olla maatasoa tarvitsemattomat koaksiaalidipolit. Ellei, niin piiskojen viritys mahtaa olla aika haastavaa hommaa useammankin antennianalysaattorin kanssa.

Alkuun

Satama ja Melbourneen vievä autolautta Spirit of Tasmania on lahden toisella puolella takavasemmalla. Jos alkuperäinen ajatus eli Melbournen Spaceshipsilta olisi löytynyt vapaa retkeilyauto (myöhästyin viimeisen varauksessa vain muutaman päivän), niin Tasmanian matkareitti olisi muuttunut. Edestakaisen laivalipun hinta AU$ 450 / 303 € kansipaikoilla yön yli kulkevassa laivassa yhdistettynä retkeilyauton päivähintaan ja vähän suurempaan bensan kulutukseen, olisi nostanut saarireissun kokonaiskustannukset melkein samalle tasolle nyt toteutuneiden kanssa. Ei ollenkaan huono vaihtoehto sekään, kun samalla olisi nähnyt saaristoakin reitin molemmissa päissä. Onneksi on eri vaihtoehtoja valittaviksi saakka jos vaan itse on ajoissa liikkeellä.

91-oktaanisen Unleaded-bensan hinta oli 162,9 c/l ColesExpress-asemalla.

"Sponsored by the Tasmanian Poppy Grovers Association". Tuollaisia viljelmiä näkyi monessa paikassa yleisten teiden varsilla. Jotenkin tulee ooppium ja vastaavat myrkyt mieleen, mutta se lienee vain mielikuvatuksen tuotetta.

Sponsored by Tasmanian Poppy Grovers Association..

Frankford Rd, B71:lla yksi harrikkaa käskevä motoristi ajeli hetken aikaa edellä, edeten mutkissa suorastaan hitaasti pyörän osien hipoessa asvalttia mutta huomattavasti rivakammin suorilla osuuksilla. Hyvät oli pakoäänet mutkia seuranneissa kiihdytyksissä, mutta ei se mutkaisen tien hidastamana pystynyt jätättämään allani ollutta pikkuautoakaan, kun hetken hieman kauempana sen takana koemielessä ajelin. Loivien mutkien maantiecruiserihan se, jolla ajo näytti vanhan matkamotoristin silmin hieman erilaiselta mihin itse on tottunut. Tämä vain toteamuksena, ei arvosteluna eikä minään kannanottona.

Kuvassa on West Tamar Hwy A7 -> Batman Hwy B73, Tasman River:n ylittävä silta -> East Tamar Hwy A8.

Nykyaikainen silta

No standing on bridge, lukee merkissä vasemmalla. Kuvaa oikealle sillalta käsin (L).

Alkuun

Bridportissa (L) oli aika poiketa liikelounaalle. Parhaiten se hoitui menemällä paikallisen kaupan niin sanotulle kuumahyllylle, pyytämällä kanan neljänneksen perunoilla ja uunijuureksilla sekä sopivalla kastikkeella samaan foliopakettiin, vesipullolla täydennettynä. Annos nautittiin ajamalla varjoon meren rannalle tehtyyn puistoon. Missään muualla ei tuosta selvinnyt yhtä halvalla, kustannus oli vain muutamia euroja ja ruoka kuumasta päivästä huolimatta erinomaista. Auto ja vaatteet säilyivät onneksi puhtaina, sillä ulkona syömisen esti joka paikkaan tunkeva paarma- ja kärpäspopulaatio.

Kuvassa on Waterhouse Rd, B82 - Gladstone - Cape Portland Rd.

Tasmanian koilliskulman hiekkatieosuus alla (L)

Tasmanian koilliskulmassa oleva hiekkatieosuus on jo alla. Tien paikoitellen urauduttua ja pehmennyttyä tarkkaavaisuuttakin oli parannettava.

Info-kyltti Gladstonessa.

Opaste Tasmanian koillisnurkassa

Aika pienen näköinen kylä oli tuokin (L). Ja vielä näkymä hieman sen pohjoispuolella olleelta sillalta uomaan päin (L). Aika vähävetinen on tuo tähän aikaan vuodesta, verrattuna vaikkapa GE:n samasta kohdasta otettuun satelliittikuvaan nähden.

Alkuun

Tien Cape Portland Rd (L), C844 päässä (vieressä karttasana Lyme Regis, Little Musselroe Bay) oli alla näkyvä uimakelpoinen ranta. 

Little Musselroe Bay (L)

Leiriytyminen kielletty. Ketään muita ei ollut näköpiirissä, vain tuulen suhinaa oli kuuluvilla kun lähellä olleista kymmenistä tuulimyllyistä ei kuulunut pihaustakaan. Vesikin oli kirkasta ja uimalämmintä. Rantahiekka piti kummallista lähes kitisevää tai vinkuvaa ääntä kun siinä paljain jaloin kuljeskeli ja jalkojaan sen seassa heilutteli, ikäänkuin jokin hiekanmuruja toisiinsa sitonut rakenne olisi rikkoutunut. Ei huono paikka, joskin huolellisesti pölyävän hiekkatien päässä hieman sivummalla.

Kuvasta taakse saaren keskustaan päin aluetta täplitti kymmenien tuuligeneraattorien muodostama puisto, mutta silti aika vaatimattomalta näytti kentältä kaupunkeihin päin vievä voimalinja lankoineen esimerkiksi näihin meikäläisiin megawattitason runkolinjoihin verrattuna. Ehkä jännitettä oli enemmän kuin 110 kV.

Tuollakinpäin oli todella paljon monenlaista karjaa todella suurten peltojen elävänä peitteenä, sikäli kun kyseessä eivät olleet ajoittain viljeltävät vilja- tai muut pellot. Oli aivan sama mihin ilmansuuntaan katsoi, maisema pysyi lähes samanlaisena (vilja- tai) karja-aittana. Muutamat läpiajetut kylät olivat pieniä ja hieman omanlaisiaan, enkä tarkoita sillä köyhyyttä. Niitä kotoa tuttuja isoja trampoliineja suojaverkkoineen näkyi sielläkin.

Aitojen ulkopuolelle eksyneiden hyöty- ja vapaiden villieläinten lisäksi suuret karja-autot asettivat oman haasteensa tiestön kuluttajille. Muutakin elämää riitti tiestöllä ruokailevista kotkista, haukoista, korpeista ja muista raadonsyöjistä päätellen. Yksi kotka tai joku muu vastaava iso lintu pyrki sisään tuulilasista mutta vältimme toisemme hienoisesti - valitettavasti vaan en itse voinut välttää sen aterian ympäristöön levittämää tuoksua. Muutaman päivän Brown Bridge Rd:lla auringossa lojunut iso kenguru tuoksui jo sangen tehokkaalta, pakko myöntää. Onneksi tuohonkin hajuun tottui pian niin, ettei se haitannut ohiajoa pidempään.

Hiekkatiet olivat monilla alueilla kuluneet ikäänkuin loivan M-kirjaimen muotoiseksi. Niissä oli kaksi kovempaa harjannetta keskellä, välimatka vähän enemmän kuin pikkuauton rengasvälin verran ja pehmeämpää muualla. Esimerkiksi kohtaamisvaiheessa nuo kovat harjanteet olivat lähempänä autojen öljypohjien alaosien kohdalla. Yksikin korkeampi kivi ja matka jäisi siihen moottoriöljyjen tai jäähdytysveden valuttua ulos. Ohitukset sai unohtaa ellei ohitettava siirtynyt kunnolla sivuun, vastaantulijoiden piti kohdata toisensa varoen välttääkseen ainakin kivisateen ja mahdollisen törmäyksen saati tieltä suistumisen, olivathan molempien sisemmät renkaat keskellä olevan pehmeämmän hiekan päällä lähellä toisiaan. Muuan maajussi ajoi kotimaasta tutun maantietraktorin kokoisella keksinnöllä, jonka perässä oli moneen osaan taiteltu äes peittäen reilusti koko oman suunnan kaistan alleen; tuon yhdistelmän ohittaminen onnistui vain nieleskelemällä pölyä riittävän pitkään sen takana ja siitä suivaantuneena käyttämällä yhden loivan alamäen kohdalle muodostunutta leveämpää, kantavan näköistä valumahiekkakenttää ikäänkuin ajouran levennyksenä.

Alkuun

Aikansa North Ansons Rd:a ajettuaan tuli vastaan rannalla oleva hiljainen kylä, joka loma-aikana herännee kukoistukseensa. Väkeä taitaa silloin riittää erityisen paljon sillä kesämökkejä tai vastaavia loma-asuntoja oli kymmeniä erilaisia, tässä yksi niistä (L), huomasithan ulkoseinien pintamateriaalin. Kaikilla niillä yhteisenä piirteenä oli erilaiset makean veden keruujärjestelmät. Aurinkoakin hyödynnettiin ainakin kerätyn veden esilämmityksessä, varmaan myös legionella-bakteerin kasvun estossa. Jonkin verran oli myös aurinkosähkökennoja mökkien katoilla. 4Sale näkyi vaikuttavan tuollakin.

Ansons Bay, Remote Paradice, kuten kyltissä luki.

Ansons Bay, paikallinen paratiisi kylttinsä mukaan

Roikkuvat puutarhat voi näköjään tehdä noinkin; kun kenenkään kauneusarvoista ei käy kiisteleminen, niin en kommentoi.

Kukka-asetelmia kierrätysvälineissä Tuokin kyllä tavallaan kuvastaa täkäläisten huumorintajua.

Gps ja paperikartta kertoivat alempana Ansons Bay Rd:lla että kohta pääsisi kääntymään vasemmalle ja ajamaan suoraan meren rantaan, joskin se tulisi olemaan vieläkin kapeampi pätkä tähän edeltävään verrattuna. Fire Rd:a olisi vain kymmenkunta kilometriä pitkä ja paluu takaisin vielä menettelisi, jos eteneminen muuttuisi liian haastavaksi edellisen sadekauden tiestölle aiheuttamien vaurioiden vuoksi. Lyhyen autonhan saa edestakaisin sahaamalla ympäri vaikka yhden ajokaistan levyisellä alueella.

Alkuun

Edelliskerran ajo-opit liukkaammista sademetsäolosuhteista olivat vielä muistissa. Auton pienuus sen maavaran rajoittuneisuutta lukuunottamatta oli eduksi. Aikaisemmista veden pahoin kuluttamista kohdista huolimatta vasta tässä olisi matka katkennut, ellei edellisillä kulkijoilla olisi ollut sahaa mukana.

Onneki edellisillä liikkujilla oli saha mukanaan (L)

Viimeinen lasku, vain minimaalisia vesivahinkoja näkyvissä tiestöllä. Nousuolosuhteista alkupään mäelle ei valitettavasti ole kuvia.

Viimeisen laskun tienpintaa, tuosta ei enää ollut haastetta.

Fire Rd:lta meren rantaan The Gardens Rd:lle päästyään saattoi todeta tämän maastoreitin riittäneen koko reissun tarpeisiin, ellei sitten alla olisi maastokelpoista nelivetoa ulkoantenneineen, LA- tai vastaavine radiopuhelimineen, vinsseineen, lapioineen, sahoineen ja vararenkaineen. Ei muuten, mutta tuolla ilmansuunnalla oli monta sellaistakin aluetta jossa kännykkä ei kuullut ainoatakaan tolppaa mistään, jos jotain hinaus- tai muuta apua sattuisi tarvitsemaan tai pitäisi tarjota muille.

Alkuun

Vielä pätkä itäistä rantaa seurailevaa The Gardens Rd:a ja myöhemmin Binalong May Rd, C850:a etelään, kunnes seuraava majoituskohde St. Helens avautui eteen. Bensatankkikin vaati taas huomiota ja sai sitä tällä kertaa vain kymmenen litran verran, autohan oli sovittu palautettavan mahdollisimman tyhjällä tankilla eikä jatkossa kulutuksen pitäisi juurikaan nousta tämänpäiväisestä. Olisi se muuten ehkä riittänytkin, mutta heti seuraavana päivänä reitti taas kerran otti ja piteni.

Motelli: Homelea Accommodation Spa Cottage & Apartments, 22 Tasman Highway, St Helens, 7216, Australia.

Majoitus löytyi kaupungin eteläreunalta (L). Motellihuoneessa oli keittiö, kaksi huonetta ja vessa suihkukoppeineen eli se normiperheelle hyvin sopiva majoitustyyppi. Lapsille oli ajanviettovälineineitä ulkona nurmikolla, mutta keskusta oli kävelymielessä hieman turhan kaukana kapeareunaisen päätien varrella. Ehkä sieltä olisi löytynyt jalankulkijaystävällisempi vaihtoehtokin, mutta se jäi tutkimatta.

Hetkeä myöhemmin piti kokeilla respan neuvomaa puhelintilausta pizzataksille. Joku neljästä kokovaihtoehdosta valittu, satay-tyyppinen versio isolla kokiksella saapui ovelle varttitunnissa, kuljetus mukaan lukien hintaan AU$ 24 / 16 €. Sen verran oli runsas se lätty, että useampi pala riitti vielä huomisaamun aamupalaksi. Ei niinkään mikrouunin käytön vaikeuden, kuin mikrolämmittyjen palojen maun vuoksi edelliseen virkkeeseen voisi sopivaan kohtaan lisätä sanan valitettavasti.

Mikroaaltouunin käyttö onnistunee noilla vaihtoehdoilla vähän isommaltakin poropeukalolta: tarvittaisiin vain painallus automaattisen uudelleenlämmityksen tai automaattisen ruoanvalmistuksen ao. napista ja se olisi siinä.

Mikrouuni pikavalintoineen

Varsin hiekkapitoista oli eteneminen loppupäivän osalta, mikä näkyi auton ulkopinnoissakin. Muutamassa paikassa oli ollut sen verran ahdasta tai huonoa pohjaa alle, että alustavaurioiden välttämiseksi piti vetää melkolailla tienvarsipuskia viistäen, niinpä auto olisi pestävä ennen palautusta mikäli pintoihin on voinut ilmestyä vahapinnan läpäiseviä naarmuja. Niistähän pääsisi helposti eroon kunnon pesun ja vahauksen avulla, kunhan maalipinta on läpeensä ehjä. Ellei, niin sitten on kaivettava kuvetta jopa vakuutuksen korotetun omavastuun verran.

Päivän ajomatka 427 km ja ajoaika 6:16.

Alkuun

19.12. St. Helens - Orford

Torstai.

Aamun ajoreitti St. Helensista etelään jatkui rannan suunnassa eli Tasman Hwe, A3:lla. Ei siitä sen ihmeempiä mitä nyt vastaan tuli taasen hieman vaihtelevampia rannikkonäkymiä kylineen sekä yksi silmäkulmaan tarttunut vuoren ylitysreitti nimeltään Elephant Pass Rd. Hannibal ja Alpit? 26-pyöräisistä (2+8+8+8) rekoista varoiteltiin normaalia mutkaisemmilla reiteillä olleissa etäohjatuissa, tilanteen mukaan muuttuvissa opasteissa.

St. Helens - luonnonpuisto - Orford

Valitettavasti sen serpentiinin ja Pass:n läpiajo ei sopinut ajosuunnitelmiini. Bichenossa oli aika pysähtyä joulukoristellussa kahvilassa ja trackerikin alkoi päästä  kartalle lähimmän alueellisen digipiitterin VK7REC kuuloalueen reunan  saapuessa kohdalle.

Kylän alapuolella tuli vastaan Coles Bay Rd:n kyltti vasempaan. Tien, jonka varrella rannalla on samanniminen kylä ja tien päässä luonnonpuisto Freycinet National Park. Ei muuta kuin sinne ja kylän tauolle sekä seuraavalla, reissun kalleimmalle tankkaukselle juuri ennen luonnonpuistoon menemistä. Tässä (L) on näkymä sen sataman yli luonnonpuistoon päin ja tässä (L) viereisen mäen päälläkin hyödynnetty tapa tukea katujen varsille asennettuja sähkötolppia ylimääräisellä kulmatuella. Näkyy olevan nelilankainen kaapelointi ylimmäisenä ja tolpassa samanlaiset kiipeämisesteet sinne pyrkivien pussieläinten (vast.) pysäyttämiseksi kuin muuallakin.

Vallabi tai joku muu kenguru Älä ruoki villieläimiä

Hetken siellä pyöriskelyn ja pienten kenguruiden seurailun jälkeen paluu takaisin A3:lle. Matka jatkui suuremmitta pysähdyksittä alaspäin kohti Swanseaa, Little Swanportia, Triabunnaa ja viimeksi Orfordia. Lämpötila vaihteli 23°- 26°C kieppeillä rannikolla ja iltapäivän lopulla sisämaassa jo +30°C meni kevyesti rikki.

Työhönottoilmoitus erään kylän kadun varrelta.

Hakuilmoitus

Seuraava majapaikka Orfordin pohjoispuolella oli varsin mukavannäköisellä niemellä. Harmi vaan ettei siellä respan henkilön ja minun lisäkseni juuri muita ollutkaan. Orfordin keskusta oli niin kaukana että sinne piti lähteä asiakseen, ei vain lyhyelle iltakävelylle jalkapatikassa.

Motelli: Eastcoast Central Watersedge Resort, 1 Louisville Point Road, Orford, 7190, Australia

Alkuun

Kyseinen kaksikerroksinen majapaikka oli ilmeisesti vaihtanut äskettäin omistajaansa eikä kaikki ollut vielä priimakunnossa; esimerkiksi kämpän #1 siivous oli tekemättä kun respa ei tiennyt sen edes olleen käytössä, vaihdossa tilalle annettiin #5. Kämpän ulko-ovet olivat liukuovia, joiden lukon saisi ulkoa auki vaikka ohuella kammalla, mikä aiheutti tiettyä lisälukitustarvetta yön ajaksi ja osan tavaroista säilömisen auton takaluukkuun. Vasemmalla reunalla näkyvä suuri vinoristikko on alumiininen lukolla varustettu hyttysverkko-ovi kuumien aikojen varalle: kun sen veti samaan aikaan lukitun lasioven yli oikealle ja naksautti omaan lukkoonsa, niin kumpaakaan niistä ei enää saanut auki muuten kuin nostamalla ensin sisempi ristikko-ovi pois liukukiskoiltaan (joka irroitti sen samalla lukituksestaan) ja avaamalla ulompi lasiovi sen jälkeen avaimilla. Varsinainen "takalukko", joka ennustaa pitkää yhteisikää koko ovisysteemille..

Kuten näkyy ei kalusteiden lukumäärään ole turhaan panostettu, toisaalta erityistä ahtaan paikan kammoakaan ei päässe muodostumaan.

Tasmanian viimeisen majoituksen kämppä ovelta Tasmanian viimeisen majoituksen kämppä ovelle

Ruokailun sai tuolla unohtaa koska he eivät aikoneet avata keittiötään liian pienen asiakasjoukon (korkeintaan 3-5 henkilöä) vuoksi, joten ei muuta kuin muutaman kilometrin päähän ja Orfordin bottleshopista kolme jääkylmää olutta sekä viereisestä kaupasta jotain kevyttä suuhunpantavaa. Pähkinät, hedelmät ja marjat olivat täälläkin ykkösvaihtoehto, tuoreita paikallisia tuotteita kun olivat.

Se missä firma keräsi irtopisteitä oli mahdollisuus huuhdella auto takapihan vesiletkun alla, jossa aika nopeasti kävi selväksi ettei puskien aiheuttamat naarmut menneet vahapinnasta läpi - onneksi metallinhohtoväriin syvemmälle saati pohjamaaliin saakka ei raapiumia tullut. Melkoisesti valui veden mukana asfaltille hiekkaa ja muuta kuraa varsinkin pyöräkoteloista ja alustan koloista. Onnettomuustilanteissa hiekkatiellä ajamisesta seuraisi korotettu omavastuu asfaltti- ja öljysorapintaisiin teihin verrattuna, olisikohan korotus ollut luokkaa 100%, tjsp.

Uuden omistajan peukalon alle siirtymässä ollut Nullsoftin WinAmp ilmoitti että nyt alkoi olla se laitimmainen hetki ladata heidän viimeisin softaversionsa itselleen, sillä 20.12. jälkeen sitä ei voi enää ladata ainakaan heidän sivuiltaan. Pro-mallin lataaminen oli jo estetty. Se siitä liian hyvästä tuotteesta sillä eiköhän sen uusi omistaja AOL kuoppaa tai muuten rampauta kilpailijansa nopeasti (3/2014: se ei sittenkään ole varmaa Radionomyn (vast.) hankittua tuotteen itselleen). Latauksen ja asennuksen jälkeen "Radio Rock" jaksoi kuulua netistä hyvin, sen sijaan esimerkiksi kuvapuolella Areenasta ei saanut läppärille näkymään mitään ainakaan siihen aikaan. Koska kaistaakaan ei ollut kovin paljoa käytössä, niin eipä siihen viitsinyt ruutiakaan sen enempää tuhlata.

Kamat kasaan ja pakkaamaan sillä keinoin, ettei aamulla tarvitsisi muuta kuin jatkaa matkaansa mahdollisimman sujuvasti. TV:sta näytti tulevan niinkin harvinaista ohjelmaa kuin joku G Ramsay kiroilemassa kuppilakierroksella ja toisaalla rugbya, lopuilta valitettavan tuttuja ostos-TV- tai muita mainospitoisia ohjelmia. Se siitäkin ilosta ja unta kaaliin. 

Ajomatka 267,9 km ja ajoaika 3:36

Alkuun 

20.12. Orford - Hobart - Auckland, Uusi-Seelanti

Perjantai.

Aamu oli jälleen kostean sumuinen, tienpinta märkä ja sää alkuun pilvinen. Meren läsnäolo vaikutti paikallissäähän selvästi.

Aamupala Orfordilaisessa baarissa tyyliin reissun ensimmäinen Fish&Chips ja iso Cappuzzino oli pettymys sillä kalan pala, tässä tapauksessa Trevally (L), paistettiin liian kypsäksi mikä pilasi sen tyystin; ehkä uppopaistettu normiversio olisi ollut parempi vaihtoehto. Muutama puraisu riitti ja loput jouti roskiin.

Ordord - Lentokenttä

Tuon päivän korkein kohta osui Bucklandin ja Runnymeden puoliväliin. Auton alla oli ensin Tasman Hwy, A3 ja etenemissuunnassa alempana rannikolla oleva kohdekaupunki Sorell. Harmi että Port Arthuriin saakka ei ollut aikaa poiketa, se äärinurkka jäi käymättä.

Valtatiellä ajo alkoi käydä nopeasti pitkäveteiseksi, joten vielä piti tehdä yksi käännös sivummalle eli oikaista Fingerpost Rd, C350:lle ja sen lopussa kääntyä etelään Colebrook Rd, B31:lle. Eli Enfieldin kautta Richmondin läpi Cambridgeen, sekä lentokentän Holyman Avenuella olevalle vuokra-autojen omalle parkkipaikalle.

Kello oli vasta 10:30, joten auton kiireettömään tyhjennykseen ja luovutukseen oli aikaa ainakin puoli tuntia. Molemmissa kyljissä olevat naarmut tulivat näkyviin vahatun pinnan taas kuivuttua, saapa nähdä mitä vastaanottaja niistä tuumaa. Ei näköjään mitään, sillä noin tunnin päästä auton luovutuksesta ja vuokraajan tekemästä lopputarkastuksesta sähköpostiin ilmestyi vuokrauksen päätösilmoitus.

Ajotietokoneen näytön mukaan bensaa olisi riittänyt vielä 74 kilometrin ajoa varten, mutta eipä arvannut säästää enempää tuossa vaiheessa.

Tasmanian vuokra-auton mittarilukemat

Viimeisen päivän ajomatka oli noin 80 km ja ajoaika 1:03. Kokonaisajomatkaksi Tasmaniassa tuli mittarilukemien mukaan 1956 km, eli autovuokran kulut olivat noin viisitoista senttiä kilometriltä + bensat.

Seuraavaksi laukun luovutus ja Check In ylimalkaisine passintarkastuksineen sekä siirtyminen turvatarkastukseen, jossa repun sisällä ollut trackerin 1/4-aallon piiska kiinnitti  läpivalaisijan huomiota. Hetken tutkailun jälkeen selvisi että se ei sittenkään ollut mikään vaarallinen teräspiikki, vaan kuminen piiska, jolla voisi korkeintaan yrittää ruoskimista ja huonosti sitäkin. 

Alkuun

Väkeä tarkastettiin jonkinlaisella satunnaisotoksella myös räjähdysaineiden osalta, aivan kuin erään ranskalaisen valmistajan merkeillä varustettu snifferi olisi hoitanut sitä hommaa heti läpivalaisupisteiden jälkeen.

Saaren vaihto.

Lento oli lyhyt ja Melbournen kenttä ilmestyi pian alle.

Ruokailu Melbournen lentokentällä: Chick Herb Soup, bowl AU$ 19,40, water AU$ 3,50, yhteensä 16 €. Tuliaisviinat: Russian STD 1 l,  AU$ 27,99 / 19 €. Muuten vaihto seuraavalle lennolle meni pitkälti läppärin ja kännykän akkuja lataillessa sekä netissä roikkuessa, tosin vajaata tuntia ennen koneeseen nousua kuulutettiin lähtöportille antamaan seuraavan (30.12.) lennon tiedot Air New Zealandin tietojärjestelmään.

Saaren ja maan vaihto.

Lento Aucklandiin meni sekin nopeasti (3:30) No Meal Service:n tarkoittaessa juurikin päinvastaista. Kello oli perillä noin 22:25, joten pimeä oli laskeutunut ja kaupungin valot näkyivät laskeuduttaessa hienosti koneen molemmin puolin. Ihan kuin yhdellä alueella olisi jo ilotulitustakin harrastettu.

Perillä aikaa koneesta noususta tulohallin ulko-ovelle pääsyyn saakka kului alle puoli tuntia, vaikka laukku tulikin melko hitaasti hihnalle ja jonojakin oli seisoskeltavina. Sirupassilukijat olivat päivittyneet sitten viimenäkemän Australian lisäksi myös Uudessa-Seelannissa, siihen kotimaastakin tuttuun malliin. Ainoat asiat mitkä virallisia vastaanottajia eri tiskeillä ja laukun sekä repun läpivalaisussa kiinnostivat, olivat sekä kenen luo olen menossa että repussa ollut viinapullo ja matkalaukussa mahdollisesti mukana oleva ruoka, varsinkin hedelmät.

Hotelli: Auckland Airport Kiwi Hotel, 150 McKenzie Rd, Manukau, Auckland, 1010 Uusi-Seelanti.

Taksillakin olisi hotellille päässyt reilun parin kympin hintaan, mutta kohdalle osunut taksikuski kehotti käyttämään alla mainittua hakumetodia sen ilmaisuuden vuoksi. Kuten hotelli varausvahvistuksessaan ilmoitti: "If you need pick up from the Airport please call us on our free phone..".  Eli lentokentän tuloaulan vasemmassa reunassa olevan infopisteen tietyllä puhelimella infon antamaan pikavalintanumeroon tehty soitto ja hakija oli hetkessä puhelimitse sopimassa haun yksityiskohdista. Yöportsari tai vastaava viskaali haki puhelimessa kerrotulta uloskäynniltä # 4 noin viisi minuuttia myöhemmin, eli hakupaikka ei ollut se normaali suoraan Infon takana rakennuksen kaupungin puoleisessa päässä oleva yleinen noutopiste, johon ulkona olevat liikenteenohjaajatkin kyselijän mielellään ohjasivat. Hyvin toimi tuo ja vaati vain voimassa olevan huonevarauksen. Akaa saattoi mennä jokunen minuutti kauemmin kun samaan autoon kerättiin useampikin hotellille saapuja.

Nettiin ei XCoverin kautta enää päässyt, joka saattoi olla oma moka verkkovierailun eston jäätyä päälle. Sen sijaan paluuvaihdossa Singaporessa nettiyhteys ei toiminut silläkään asetuksella.

Hotelli oli ok joskin kuumassa kolmen hengen huoneessa ei ollut jäähdytystä.

Alkuun

21.12. Auckland - New Plymouth 

Tässä näkyvät Aucklandiin liittyvät lennot ja erityisesti sen alapuolella ajetut reitit 21 - 27.12.2013. Kysymysmerkein varustettu osuus ja Taupo sekä Hamilton vaihtuivat saaren pohjoispään Cape Reingaan, ajan riittäessä vain toiseen niistä.

Uusi-Seelanti Pohjoissaaren alaosa

Uusi tie Huntlysta Hamiltoniin ja Otorahangaan on jo käytössä päätellen autojen määristä vanhemmalla kapealla tiellä, mutta ajoin silti vanhaa tuttua reittiä mitä Zumokin vielä suositteli. Uusin kartta-aineisto ei välttämättä tee sitä, jos asetuksina on "nopein reitti".

Alkuun

Lauantai.

Lyhyehköksi jääneen yön ja pikaisen aamiaisen jälkeen hotellin pomo vei Mangeresta hieman Aucklandin keskustaan päin sijaitsevalle Spaceshipsin varikolle, hintaan 40 NZ$ / 25 € eli saman mitä taksi olisi kuulemma ottanut.


Auckland - New Plymouth

Nuo profiilin korkeimmat kohdat löytyvät seuraamalla kartan mukaista reittiä Google Earthissa. Oikeassa alareunassa koordinaattien jälkeen seuraavana näkyy maaston kork eli korkeuslukema.

Tarjolla oli 252 tkm ajettu auto (L), jossa oli ilmastointi, automaattivaihteisto, tekniikka jo hieman kulunutta mutta sisätiloiltaan siisti auto eikä mikään aiemmalta reissulta tutun SETI:n inkarnaatio. Asiasta puhuttiin luovuttajan kanssa sillä mainitsin jo tilausvaiheessa etten vastaavaan romuun enää koske, semminkin kun Irmakin tulee olemaan mukana ajoreissulla. Eihän tuo uusinta hottia ollut, mutta en kyllä uusimmasta automallista maksanutkaan.

Pikainen kertaus eri toiminnoista sekä muutoksista liikennesäännöissä ja eteenpäin.
Parin tuhannen juuri ajetun kilometrin ajon jälkeen ei uusia suuria muutoksia liikenteestä havainnut; mitä nyt esimerkiksi risteävän tien T-haarassa alhaalta tuleva väistää kaikkia muita. 100 - 110 kilometrin ajonopeus näkyi heti bensamittarin nopeampana laskeutumisena, jolloin auto vei yli kympin muuten tasaisessakin ajossa. Auton ilmastointi oli päällä melkein koko ajan, mikä näkynee osaltaan kulutuslukemissa.

Liikkuvasta autosta tunneliin päin

Ajoreitin kapein kohta Aucklandin ja New Plymouthin väliltä. Kuvattu liikkeestä. Hieman jäi "kuollutta kulmaa" vastaantulijan havaintoalueelle, joten ajonopeus ei ollut kummoinen.

Auton tankissa oli bensaa alle sadan kilometrin ajoon eli enää ei vaadita eikä tarjota täysiä bensatankkeja, samoin auton imurointi ja konepesu on tehtävä itsenäisesti juuri ennen auton palautusta, ellei halua maksaa siitä reilua ekstraa firmalle. Kyseiset toimenpiteet maksoivat huoltoaseman tehokkailla laitteilla noin NZ$ 20 / 13 €, eli käytännössä ei enempää kuin tekemisen vaivan. Ensimmäisellä tankkauskerralla auton tankkiin upposi 57,06 litraa 91:sta hintaan 216,9 centtiä litra eli yhteensä NZ$ 123,77 / 78 €. Kaupan päälle annettiin vielä pussillinen Mackintosh's tikkareita..

Alkuun

Ohittaminen ja sen ennakointi on monilla paikallisilla edelleen vaikeaa, ellei kohdalla ole alamäkeä ja ohituskaistaa, sekä vastaantulijoiden suunnassa reilusti tyhjää - silloinkin suoritus vei yllättävän paljon aikaa ja tupakkia. Samaan piirteeseen oli muuan vieraileva StandUp-koomikkokin kiinnittänyt huomiota, kun kuuntelin hänen esiintymistään Whangarein leirintäalueen televisiohuoneessa. Nainen heitti aika pahaa herjaa aiheesta mutta se näkyi uppoavan paikallisten ehkä meitä letkeämpään huumorintajuun helposti. Kenties poliisien tekemään tiealueiden nopeus- ja muuhun valvontaan suhtauduttiin siellä vähän tarkemmin.

Hamiltonin kautta kiertävää tietä olisi näköjään päässyt, jonne suurin osa raskaasta kalustosta ja pikkuautoista näytti Aucklandista tuovan tien risteyksessä Puketen pohjoispuolella suuntaavan.

Perille päästyä leirintäalue (L) keskustan vieressä Bell Blockin eteläpuolella Fizroyssa tarjosi jälleen majoitusta. Auton paikaksi valikoitui tuo kuvassa näkyvä, enemmän varjoa iltapäivän helteelle tarjoava vaihtoehto. No, lasisen kattoluukun avaamisesta ei mennyt viittä minuuttiakaan ennenkin ensimmäinen satsi linnunpa*kaa lojahti kirsikkapuusta sisälle autoon. Ei muuta kuin ulos jolloin sama toistui, tällä kertaa viimeisen puhtaanvalkoisen paidan olkapäälle. Prkl, olisi pitänyt muistaa tuo telttailuaikojen lisäharmi katetuilla alueilla.

New Plymouth, Top 10 Holiday Parkin paikka # 7

Laura vastasi lopulta, ei muuta kuin tärskyt ja hetken päästä juhlimaan Graemen syntymäpäiviä. Mukavaa oli, kiitosta vaan osallistumismahdollisuudesta!

Alkuun

22.- 26.12. New Plymouth

Sunnuntai - perjantai.

Seuraavina päivinä tehtiin kaikkea sellaista mikä kuuluu joulun aikaiseen kaupunkilomaan perheenjäsenten, ystävien ja tuttavien joukossa, kuten (L) (L).

Keskustasta ostettu "Vodafone Prepay Mobile Broadband for tablets" sisälsi 1 GT datansiirtoa ja oli voimassa 30 päivää. Sen peittoalue, siirtonopeus ja hinta NZ$ 29,95 / 19 € olivat hyvin kohdallaan.

Alla näkyy New Plymouth:n keskustaa museon kahvilasta kelmutettujen ikkunoiden läpi otettuna, väreiltään hieman vääristyneenä kuvana. Kuvan keskivaiheilla oli yksi poikkikatu hetkellisesti torimyyntikäytössä, jossa tavattiin paikallinen suomalainen rouva ostamassa tummaa leipää paikalliselta saksalaistaustaiselta myyjältä.

Museon kelmuikkunoiden takaa kuvattua keskustaa

Kolme tuon kuvaa edellisen keskivaiheilta: (L) (L) (L).

Lauran lisäksi lähialueella oli kuulemma muitakin nuoria suomalaisia ja yksi uusi AFS:n vaihtarikin oli saapumaisillaan alueelle. Pohjoismaalaiset tytöt ovat vielä hyvässä kurssissa isäntäperheiden parissa, sen sijaan eräiden keski-eurooppalaisten maiden tytöillä ei ole enää pääsyä perheisiin liian usein toistuneiden hankaluuksien jälkeen. He joutuvat hakeutumaan jonnekin muualle tai jonkun toisen toimijan tarjonnan puolelle. Isäntäperheethän ottavat heidät korvauksetta osaksi perhettään, ao. perheeseen liittyvine käytösodotuksineen ja velvollisuuksineen.

Uusi-Seelanti tuottaa myös lampaanlihaa, jota kuljetetaan Suomeenkin. Esimerkiksi tuo Lemillä toimiva alan ruokaravintola on kuulemma erittäin riippuvainen sikäläisestä tuontilihasta suomalaisten kasvattajien vähyyden vuoksi. Vastavuoroisesti Uuteen-Seelantiin viedään niin paljon suomalaista sianlihaa että New Plymouthissakin sitä saa monesta kaupasta. Ja monien sikäläisissä keittiössä käytettyjen muoviastioiden pohjissa lukee Huhtamäki. Maapallo kutistuu koko ajan, joka koskee onneksi muutakin kuin tuota töllöstä silmille valuvaa ros.. korjaan Hollywood-voittoista ajanvietemateriaalia.

Peltotuoreita mansikoita ja mustikoita tarjolla

Tervetuloa tuoreiden mansikoiden ja pensasmustikoiden kimppuun. Tuolla oli ajoittain suorastaan ruuhkaa asiakkaiden parveillessa ympäriinsä pelloilla tai pienessä myymälässä.

Alkuun

Vähän erilainen kuvakulma New Plymouthin satamaan ja keskustaan. Lauran ottama kuva paikallisen "sokeritoppavuoren" päältä alas, suuntana pohjoinen.

Sokeritoppavuorelta kuva alaspäin

Waitara-joen ylittävä painorajoitettu, hiljakseen hajoava silta (L) sivutien varrelta.

Waitaran joen vanha painorajoitettu silta

Valojen luomaa tunnelmaa New Plymouthissa sekä paikallisessa puistossa, että eri katujen varsilla valaistuina taloina tontteineen.

Kännykkäkuvaa väärävärikuvassa (L) Jouluvaloilla koristeltuja taloja

Maassa kulkureitillä ja sen sivussa sekä pään yläpuolella olleet kohteet loistavat ylimpänä olleiden UV-lamppujen loisteessa. Oikealla yksi joulu- ja juhlavalaistu, asuntokadulla vastaan tullut talo, ei suinkaan hienoin mutta tuolla hetkellä helpoin kuvattava. Melkoista valoiloittelua, suoranaista kilpailua alueiden ja talojen välillä.

Alkuun

Korkealta pään päältä pitkään mutta tehokkaasti paistava aurinko UV-, lämpö- ja muine säteineen aiheuttaa monelle sikäläiselle ajoneuvolle muun muassa tällaista pintavikaa. Lakka irtoaa maalin päältä, tiivisteet hapristuvat, maalipinta ja puskurit sekä muut muoviosat että sisäverhoilun osat haalistuvat, ja niin edelleen.

Irtoillutta lakkapintaa

Viimeistä edellisenä iltana kierrettiin Mt. Taranaki. Egmont National Park näkyy GE:n kartassa karttanimenä vähän tuota kohtaa ylempänä oikealla. Stratfordista Manaia Road:a pitkin vuorelle ajettaessa vastaan tuleva "Dawson Falls" sijoittuu oikealla näkyvän valumauran loppuun eli siitä alkavan mustan rotkon reunalle. Vasemmalla hieman ylempänä näkyvä alue sisältää paikallisen majoitusliikkeen "Dawson Falls Mountain Lodge" lisäksi infopisteen, jossa oli Mt. Taranakin ylärinteillä olleen majan kopio täydennettynä muutamin alkuperäisin osin ja sen ajan vuosikiipeilyvarustein, sekä retkeilijöiden tarpeisiin soveltuvaa opastusta, kartta- ja muuta tietoutta, välineitä, ravintoa, vettä ynnä muuta tarpeellista.

Vasemmanpuoleinen kuva on otettu keltaisen nuolenpään kärjessä. Oikealla Google Earthin materiaalissa näkyvä punainen viiva kuvaa edestakaista kulkureittiä vasemmalta Graemen autolta alaoikealle putouksen (L) alle.

Vesisateessa Dawson Falls-putousten luona Mt. Taranakin luonnonpuistoalueella. Dawson Falls:n sijaintipaikka Google Earthissa

Onneksi ilma oli hapekasta eikä kiipeily jyrkillä portailla ja kivillä käynyt sateessa liian vaaralliseksi. Kosteusprosentti oli varmaan sata.

Oman t-paidan kastuminen tihkusateessa läpimäräksi ja korvaaminen hetkeksi Graemen valkoisella pussakalla aiheutti eräästä tienvarsikahvilasta poistuessamme herjan "Elvis has left the building", mutta ei siitä tässä sen enempää ;-)

Valitettavasti kaikki hauska loppuu aikanaan ja meillä se kaatui päälle tuon kierroksen jälkeen tyyliin loppujen vaatteiden pesu, kuivaus, Lauran Suomeen mukanamme lähtevien tavaroiden pakkaus matkalaukkujen kilorajat muistaen ja aikainen hyytyminen huomisaamun aikaista lähtöä varten. Aikomus oli ajaa kerralla mahdollisimman lähelle saaren yläpäätä, jotta paluu alas voitaisiin tehdä hitaammin.

Suurkiitokset Graemelle perheineen ja sukulaisineen!

Alkuun

27.12. New Plymouth - Whangarei

Tässä näkyvät Pohjoissaarelta Aucklandin yläpuolella ajetut reitit. Itärantaa ylös ja länsirantaa alas  + mutka rantaan juuri ennen lentokentälle ajoa.

Pisimpänä ajopäivänä Irma ajoi Whangareista tietä # 1 saaren pohjoispäähän Cape Reingaan (L) (L) saakka ja allekirjoittanut takaisin alas Dargavilleen. Kahden kuskin avulla tuokin ajomatka tuntui osin sateisesta päivästä huolimatta sopivan mittaiselta. Tie # 10 jätettiin kokonaan väliin kun se oli jo kerran ajettu, mutta # 12 kelpasi vain pitkin hampain kun sitä ei voitu vaihtaa mihinkään muuhun, kokonaan ajamattomaan.

Uusi-Seelanti Pohjoissaaren ylaosa

Perjantai.

Liikkeellelähtö NP:sta kello seitsemän karkeana suuntana pohjoinen ja ensimmäinen tankkauspiste sekä aamupala Te Kuitissa. Avoin aamiaispaikka löytyi vasta Waitomon risteyksen jälkeen, josta ostettiin mukaan myös pari rasiaa tuoreita pensasmustikoita ja mansikoita. Olipas siellä vielä tyhjän näköistä, suuren tienvarsikahvilan saliin olisi sopinut useampikin bussillilastillinen asiakkaita parin pienen autokunnan lisäksi.

New Plymouth - Whangarei

Ajoreitti oli sama kuin alas mennessä. Irmakin alkoi totuttelemaan "väärän puoleiseen" liikenteeseen auton ratista käsin ennen suurempia vastaan tulevia asutuskeskuksia.

Aucklandissa ajettiin mutka lentokentälle jossa selvisi, että Lauran viisikiloinen paketti pitää jakaa uudelleen laukkuihin. Yritin vaihtaa lentolippuni samalle lennolle Irman kanssa, mutta Air New Zealandin tiskillä kuullun lisäkustannuksen 265 NZ$ / 167 € vuoksi homma päättyi heti alkuunsa. Ei siis muuta kuin Mangeren kautta keskustan suuntaan, joka edelleen oli helppo homma Zumo 660:n opastaessa virheittä koko ajan.

Alkuun

Aucklandin pohjoispuolella alkoi ruuhka muotoutua jo ennen lyhyen maksullisen tien alkua. Maksoimme kuvassa näkyvän tien käytöstä 2,20 NZ$ siitäkin huolimatta että ajonopeus oli korkeintaan 25 kilometriä tunnissa, pohjoiseen suuntautuvien kahden ajokaistan vetäessä parhaimmillaankin kuin täi tervassa. Moottorin pysäytys- ja käynnistysautomatiikka olisi varmaan tyhjentänyt auton akun ennen perille pääsyä, sen verran taajaan autojonot pysähtelivät ja nytkähtelivät eteenpäin. Ruuhkan kokonaispituus oli yli viisikymmentä kilometriä alkaen Aucklandin yläpuolelta, jatkuen pääosin yksikaistaisella tiellä aina Wellsfordiin saakka.

Vaikka ruuhkan alussa piti miettiä onko harvakseltaan kohdalle tulleiden ohituskaistojen käytössä mitään järkeä, niin lopulta lähdin itsekin paikallisten touhuun mukaan: koska kunkin ohituskaistan lopussa kahden kaistan ajoneuvojonot yhdistävä vetoketju-liike toimi erittäin hyvin, niin ohituskaistaa käyttäneiden ruuhkassa mateluun ja seisoskeluun käytetty kokonaisaika lyheni - täsmälleen niin kauan kun vasemmanpuoleisessa jonossa oli riittävästi porukkaa, joka pysyi siellä hamaan ruuhkan loppuun saakka. Moottoripyörällä liikkujat pääsivät helposti eteen päin, meillä muilla oli vähän hitaampaa. Hälytysajoneuvollakin olisi tehnyt ainakin paikoitellen tiukkaa vasemmanpuoleisen kaistan ollessa sekin osin varattuna.

Herra "pussaa" ihan vapaasti vaan omaa ahteriaan; matelu loppumattomassa ruuhkassa ei varsinaisesti nostanut laskevalla reunalla olevaa huumoritasoa.

Maksullisella tiellä AKL:n pohjoispuolella, valtaisa ruuhka päällänsä.

Oli parempi maksaa tuo vaadittu maksu ennen viisipäiväisen maksuajan täyttymistä, sillä Spaceships olisi lisännyt autoonsa kohdistuneen laskun päälle muistaakseni noin 70 NZ$ / 44 € käsittelymaksun. Verkkomaksuna homma hoitui mainiosti kunhan ei valinnut optiota, jossa kortin käyttö varmennetaan erikseen, se kun onnistuisi vain paikallisilla korteilla.

Irma varasi Uuden-Seelannin prepaidilla varustetun Xcoverin jakaman yhteyden ja Ipadinsa avulla paikan Whangarein leirintäalueelle, kun alkoi tuntua siltä että noin suuressa jonossa riittävästi seisoskellut väki vie ehkä enemmänkin paikkoja teiden varsien leirintäalueille pysähtyessään. 

Alkuun

Leiripaikka: Whangarei TOP 10 Holiday Park, 24 Mair Street, 0112 Whangarei, New Zealand.

Leiriytymisen ja puuteroinnin jälkeen oli hyvä aika poiketa läheiseen kauppaan sapuskan ostoon. Myöhemmin kavuttiin alas joen rantaan, josta paluu pimeässä takaisin ylös.

Kuvassa puiden latvustoissa näkyvät auringon viime säteet ja tienoo alkoi hämärtyä silmin havaittavasti.

Aluetta leirintäalueen alapuolella joen rannalla

Takaisin oikealla puolella olevan mäen päälle leiriin kivuttuamme aurinko oli jo laskeutunut.

Itikoita oli ensimmäistä kertaa sen verran paljon että mahdollisuutta auton tuuletusikkunoiden raollaan pitoon piti helpottaa suihkuttamalla Punkki-OFF:a kaikkien avointen ikkunapintojen ympäristöön - joka toimi ei suinkaan aukotta mutta tyhjää paremmin. Iholle suihkutettuna se toimi paremmin. Oikeat hyttysverkot olisivat olleet paikallaan tuolla ja muuallakin. Joku pilvien alareunoihin heijasteleva valoshow (ikäänkuin lentokoneiden etsintävalot risteilisivät taivaalla) valaisi ympäristöä illemmalla, liekö jossain ollut joku sotien muisto- tai muu juhlatilaisuus.

Whangareissa oli lämpimämpää kuin edellisenä iltana saaren eteläosissa.

Päivän ajomatka oli ainakin 650 kilometriä ja ajoaikakin ruuhkasta johtuen 2-3 tuntia normaalia pidempi.

Alkuun

28.12. Whangarei - Cape Reinga - Dargaville

Lauantai.

Aamun reitti jatkui pohjoiseen Irman ajaessa Whangareista Kawakawaan ja edelleen tielle #1 Kaitaiaan, jossa tauko.

Suorien VHF-yhteyksien jo katkettua kännykkä välitti paikkatietoamme kutsulla oh5xb-10 ja aprs.fi-sivustoa sekä sikäläisiä, pohjoiseen päin harvenevia kännykkäverkkoja hyödyntäen. Kuten vihreiden viivojen pituuksista ja sijaintipaikoista voi huomioida, on erityisen pitkiä verkkokatkoksia noilla vähemmän liikennöidyillä teillä pohjoisessa ja länsirannikolla. Kännykkä oli koko ajan kuskin viereisessä kahvikuppitelineessä kojetaululla, joten kunnollisella ulkoantennilla kuuluvuustilanne paranisi jonkin verran.

Kännykksäverkkojen katveita Pohjoissaaren yläpäässä

Samalla näkyy myös mutkien määrä punaisten pisteiden yhdistyessä paikoitellen katkeamattomiksi viivoiksi.

Aamun reitti Cape Reingaan saakka:

Whangarei - Cape Reinga

Maisema vaihteli moneen otteeseen kunnon serpentiinistä suoraan ja tasaiseen ajomaastoon. Kännykkäverkon peitto oli alkupäässä sellainen, että netin selaaminen onnistui varsin hyvin, sen sijaan yläpään niemellä tilanne huononi selvästi eli yhteys katkesi pitkiksi ajoiksi kokonaan. Kaitaian jälkeen ykköstie kapeni ja sai lisäkirjaimen F.

Alkuun

Hygieniaohjeita vessan seinältä. Oikealla ilmoitus Cate Reingan tien varrelta, vesisateesta huolimatta.

Jostain matkan varrelta havaittuja ohjeita Palovaaran taso tänään

Muutamia Google Earthin kuvissa näkyviä hiekkadyynialueita nähtiin tien molemmilla puolilla. Sieltä näkyy hyvin myös kahden merivirran kohtaamisalue alla näkyvän majakan vasemmalla puolella häämöttävällä, kuohuvalla alueella karttapisteessä 34°25'14,00" E 172°39'40,86" I. Alueella oli hieman vaikeasti luettavien kylttien mukaan myös tällaisia paikkoja (L) ja (L).

Cape Reingan alueella satoi koko ajan mutta Panoramiosta löytynee kuvia myös paremmista olosuhteista näkymineen.

Australia on horisontin takana noin 1900 kilometrin päässä. En välttämättä haluaisi olla täällä seisoskelemassa kunnon myrskyn pauhatessa ympärillä.

Samalta alueelta mutta sivulta päin kuvattuna

Niemen kärjessä kohtaavien kahden merivirran kohtauspaikka vaahtopäineen häämöttää kuvan majakan vasemmalla puolella. Kuvaajan selän takana vasemmalla on parkkipaikka ja kävelytien varrella aivan lähellä useita alueen historiasta kertovia tauluja. 90-mile Beach:n yläpää on reilusti etelämpänä, vasemmalla olevan pienemmän niemenkärjen takana.

Alkuun

Iltapäivän reitti alas Dargavilleen.

Cape Reinga - Dargaville

Jos laskettelu, lautailu tai liukurin käyttö kesäaikaan kiinnostaa, niin täältä löytynee siihenkin sopiva paikka. Muutama huima näkyikin tuolla kauemmaisella harjanteella noiden liukujälkien yläpäässä.

Dyynialueella (L)

Kataian lounaispuolella Ahipara Shipwreck Bayn rannalla näkyvää kääntöpaikkaa lähempänä rantaviivaa emme autolla käyneet, sen ollessa erikseen kiellettyä etenkin vielä vähän matkaa tuosta vasemmalle alkaneella "90-Mile Beachilla".

Alkuun

Ilmeisesti nopeasti kohoava nousuvesi saattaa yllättää kokemattoman kuskin helposti, vaikka autoaan ei ajaisikaan jumiin pehmeään rantahiekkaan.

Tekohanga Trust

Vuokra-auton etuikkunan juureen oli liimattu erillinen gps-antenni, jonka avulla ehkä määritettiin ja välitettiin sijaintiamme auton vuokraajalle jonkun aikataulun mukaisesti, valvottiin että emme menneet sopimuksessa kielletyille alueille tai jopa tallennettiin viimeisten minuuttien ajotapahtumat mahdollisen onnettomuuden selvittelyjen helpottamiseksi. Tai sitten se oli vain näkyvänä mutta ei-aktiivisena ajohidastimena herkkänahkaisempien kuskien varalle?

Matka jatkui Roma Rd:n kautta Kaitaia - Awaroa Rd:lle. Herekinon jälkeen Broadwoodiin ja edelliskerralta tutun Rawene - Kohukohu-lossin yli, tällä kertaa päinvastaiseen suuntaan. Sen jälkeen tielle #12 Oue - Whirinaki - Omapere - Waimamaku - Waipoua Kauri Forest:n ohi Arangaan ja lopulta Dargavilleen.

Leiripaikka: Dargaville Campervan Park & Cabins, 18 Gladstone Street, 0310 Dargaville, New Zealand.

Dargavillen keskustan pienehköllä mutta toimivalla alueella oli hyödynnetty suuri määrä vanhoja kunnostettuja tavaravaunuja muuttamalla ne 2-4 hengen hyteiksi omine vessoineen ja oleskelutiloineen. Yhteiskäytössä alueen eri puolilla oli muutamia suihkuhuoneita ja keskellä isohkot keittiö- sekä ruokailutilat, jossa pari intialaista/pakistanilaista ruuanlaittajaa kysyi "Saisiko olla ruokaa, kun sitä heillä oli juuri sopivasti valmistumassa?"  Kiitos ystävällisestä tarjouksesta, mutta ei tällä kertaa.

Keittiö- ja ruokailu- sekä ajanvietetilan kohdalta viereiselle sisäpihalle päin kuvattu rautatievaunu, nykyinen hostellikalusteinen majoituskämppä.

Junavaunuista tehtyjä majoituskämppiä Dargavillessa

Ajomatka tänään 789 kilometriä ja ajoaika käytännössä melkein koko päivä.

Alkuun

29.12. Dargaville - Parakai

Sunnuntai.

Edessämme oli vain lyhyt matka tiellä #12 Ruawain kautta Brynderwyniin tielle #1 ja edelleen tietä #16 Wellsfordista Tauhoan kautta Kaukapakapaan ja lopulta Parakaihin.

Dargaville - Parakai

Parakaissa leirialueen vieressä olleella pienlentokentällä Green Rd:n varrella oli tarjolla muun muassa 14 000 jalan Tandem-hyppy hintaan 450 NZ$ / 284 €. Se jäi tällä kertaa hyödyntämättä. Taupossa sama hyppykorkeus olisi kuulema maksanut alle 300 NZ$ / 198 €.

Lentokentän ulkopuolella olleen kyltin mukaan kauemmaksi viereiselle niemelle ei ollut menemistä.

Ajokielto

Leiripaikka oli kyltistä muutama sata metriä keskustaan päin.

Parakai Springs -kylpylän leirintäalue, 150 Parkhurst Road, Parakai, Auckland, New Zealand.

Alkuun

Leirin ja kylpylän vierellä oli vanha erittäin hyvin hoidettu puisto eksoottisine puineen, tässä niistä monista erilaisista yksi. Latvuston halkaisija oli vastaavassa suhteessa juuren maanpäällistä kokoluokkaa eli kokonaisuudessaan melkoinen. Alueen nurmikkokin oli niin tiheää ja hyvälaatuista, että sen perustaminen ja ylläpito on varmasti vaatinut melkoisesti työtä useiden vuosikymmenien kuluessa.

Melkoinen juurakko

Vesisateen laadusta ja määrästä sekä Irman nopeasta kylpyläkäynnistä johtuen palkitsimme itsemme reissun parhaalla ravintolaruualla läheisen Helensvillen Commercial Rd:n varrella joen puolella muihin kadun rakennuksiin nähden poikittain olleessa punakattoisessa ravintolassa hieman Porter Cres:n risteyksen yläpuolella. Paikka löytyi aivan sattumalta. Vieressä oli myös paikallinen Bottle Shop, jos se helpottaa paikan hakua paikan päällä liikkuessaan.

Alkuun

30.12. Parakai - Auckland - Sydney, Australia

Maanantai.

Matka jatkui aamulla varhain, tässä Kaipara Coast:n kohdalta levähdyspaikalta bongattua taidetta. Hintakin on kohdallaan, vain noin 13 500 € +- kurssivaihtelut.

Taidetta tien varrelta Edellisen taideteoksen selite

Samalla paikalla keskusteltiin hetki yhden matkailuautolla liikkuneen sveitsiläispariskunnan kanssa, joka oli juuri saapunut sinne viisi- tai kuusiviikkoiselle lomareissulle. Siinä ajassa molemmat saaret ehtisivät käydä aika tutuiksi, semminkin kun Wellington-Picton -välin autolauttaongelmatkaan eivät koskeneet autopaikkansa riittävästi etukäteen varanneita. Uusin ja suurin autolautta oli kuulemma remontissa ja ainakin yhdessä pienemmässäkin jotain häikkää, tietysti parhaan turistisesongin aikana. Meillekin tuli pari sähköpostivaroitusta kapasiteettiongelmista joskus loka-marraskuun 2013 kieppeillä.

Matka jatkui Aucklandiin tiellä #16, Kumeun jälkeen Waitakere Rd:lla, josta Scenic Rd:a pitkin vielä etelään ja vähän ennen Waiatarua käännös rantaan vievälle Piha Rd:lle. Sen päässä rantaviivalla oleva pieni kylä nimeltään Piha oli ilmeinen surffareiden ja muiden rantaeläjien unelmapaikka. Ehkä tuolla asiallisia bileitäkin järjestetään. Alueelle vievän tien korkein kohta kävi jossain 300 - 400 metrissä ja aika monessa kohdassa tien molemmin puolin oli melkoisilla näköaloilla varustettuja omakotitaloja hulppeine tontteineen. Tosin pensaspalojen aikaan myös melkoisen haastavaa maastoa ainakin sammutus- ja pelastusmielessä.

Tässä (L) on 20 megatavua videota siitä miten pienemmät roska-astiat Pihassa tyhjennetään sivulla seisovaan autoon. Autokuskin kannalta aika vähäeleisen näköistä hommaa.. Takana käveli toinen, tarpeen mukaan avustava mies.

Muriwai ja muuta lähellä olevat rannat jätettiin tutustuttaviksi johonkin toiseen kertaan.

Alkuun

Harjanteella vastaan tullut kyltti.

Kyltti Pihaan päin

Paluu Aucklandin lentokentälle ensin Irman lennolle ja sitten takaisin Aucklandiin autoa luovutuskuntoon valmistelemaan. Hetken päästä vuokra-auton osuus oli selvä ja taksi pääsi heittämään takaisin kentälle omaan lentoon valmistautumaan.

Saaren ja maan vaihto.

Lentoaika oli noin 3:30 joten Sydney vilahti alle nopean vaivattomasti. Matkalipun No Meal Service -tekstistä huolimatta ruokatarjoilu toimi jälleen koneen turistiluokassa, siispä matkatoimisto oli ne tilannut lippujen varauksen yhteydessä mikä olikin oikein hyvä juttu päivän siirtymisten tuossa vaiheessa.

Sydneyn lentokentällä NZ:n seteleitä paikallisiin vaihtaessaan kysyi toimihenkilö kannustavasti Eikö sinulla ole enempää ;-) ja kolikotkin löysivät uuden paikkansa jonkin yleishyödyllisen tarpeen lahjoitusastiasta. Kerrosta alemmaksi laiturialueen suuntaan mennessään sai ostettua kolmen päivän julkisen liikenteen liput. Niitä piti käyttää siten, että ainoat meno- ja paluumatka kentältä keskustaan tehtiin lipulla #1 ja muuhun Alue1:n sisällä tapahtuvaan liikkumiseen käytettiin rajoituksetta lippua #2. Yhteishinta oli AU$ 64 / 43 € ja kaikki muu paitsi matkustajalautat kuuluivat sallittuun kulkuvälinevalikoimaan.

Aika vähän oli porukkaa liikkeellä niin junissa kuin metroasemien lähimaastoissakin, kuvittelin suurempaakin kansainvaellusta joskin päätapahtumahan on vasta huomenna. Eipä siinä muuta kuin ensin Central Stationille yhdellä junalla ja kohta alemmasta kerroksesta toisella Kings Crossin asemalle, josta ulos ja kävelemään hotellin suuntaan. Melkoisen huomaamaton oli se, koska pääoven edessä joku vuokralainen piti ulkoilmaansa ja hotellin sisäänkäynti hukkui kaiken muun rekvisiitan keskelle. Hotelli sinänsä oli laadultaan Challis Lodgea parempi, jonka edelleen keskeneräisen remontin vuoksi meille annettiin tuo parempi korvike samaan hintaan.

Hotelli: Springfield Lodge, Potts Point, Sydney, Australia.

Alkuun

31.12. Sydney

Tiistai.

Televisiossa arvioitiin etukäteen että Sydneyssa tulee olemaan noin puolitoista miljoonaa ilotulitusten katsojaa, käytettävien ilotulitteiden määrä olisi noin seitsemän tonnia ja koko hauskuuden hinta rapiat AU$ 6 500 000 / 4 370 622 €. Melkoinen vapaaehtoisten joukko oli masinoitu lipunmyyntiin ja opastustehtäviin eri puolille kaupunkia, virallisemmasta järjestely- ja turvallisuusorganisaatiosta puhumattakaan. Oppailta saatiinkin hyviä vinkkejä tilanteeseen, jossa suosituimmat paikat olisivat jo sulkeutuneet pääluvun täytyttyä kullakin alueella. Järjestely- ja muista kustannuksista huolimatta turistien tuoma raha kuulemma kompensoi helposti kaiken asian puolesta aiheutuneen vaivan.

Ilotulituksen katselupaikka pistettiin hakuun heti aamusta. Ensimmäinen potentiaalinen paikka löytyi läheltä hotellia rinteessä olleen Horden Stairs-kävelyreitin reuna-aidan varrelta, mutta sitä ei jätetty ainoaksi vaihtoehdoksi. Siispä keskustaan katsomaan sikäläistä tarjontaa eli pääsisikö johonkin kelvolliseen paikkaan vielä illemmallakin, vai pitääkö edustan suljetuille alueille hankkiutua jo päivän aikana.

Woolloomooloo Bay:n kohdalla olevan laivastoaseman portin pielessä Cowper Wharf Roadwaylla ollut kahvilarakennus jäi mieleen.

Sydney, sataman Cafe de Wheels

Vähän tuosta vasemmalle niemelle vievä reitti oli jo aidattu, joten jouduimme palaamaan takaisin keskustaan päin ja nousemaan sieltä ylemmälle kävelytasolle. Alempana näkyvän "Mrs Macquaries Point Entrance"-jonon häntä oli jo satoja metrejä etuvasemmalla. Osa niemelle jonottaneista on jo todella lähellä aidatulle alueelle pääsyä; hyvä niin, sillä pääilotulituksen alkuun ei ollut aikaakaan enää kuin vajaat kaksitoista tuntia.

Jonottajia yhden alueen edessä

Ja kuten näkyy ei tunnelmassa saati keleissäkään ollut valittamista. Aitauksen sisällä oli mitä ilmeisimmin riittävästi tarjoilua ja vessoja sun muita palveluja.

Alkuun

Näitä riitti monelle sellaiselle katselualueelle, joiden rintamasuunta oli The Harbour Bridgeen päin. Oikeanpuoleinen kyltti on kuvattu kello 12:28.

Uuden vuoden ilotulituksen paikallinen ohjekyltti Vapaat katselualueet Sydneyn keskustassa

Keskustassa katseltiin aidan raosta useamman esiintymislavan täydentämää juhla-aluetta ja myöhemmin kiivettiin keskustassa paikalliseen näköalatorniin (Sydney Tower Eye, lippuina Walkup Adult, AU$ 26 / 18 € / C) paremman yleiskuvan saamiseksi. Hissivuoroamme odotellessa kierrettiin yhden 4D-elokuvan kautta, jossa normaalien värilasien läpi katsottavan 3D-elokuvan aikana silmillemme roiskui ajoittain myös vesipisaroita ja kehokin havaitsi jalkojen kautta välittyvää alustan eritaajuista tärinää. 5D-elokuvassa mukana lienee hajukin. 6D:ta seuraajineen en tohdi edes arvailla.

Kuten alemmasta kuvasta näkyy, alkaa meren lahtien lisäksi monelle aidatulle alueellekin kerääntyä väkijoukkoja illan ilotulitusspektaakkelia odottelemaan, vaikka paikallinen aika kuvan aikaleiman mukaan oli vasta 15:23. Edellä mainittuja esiintymislavoja näkyy kuvan vasemmassa reunassa.

Tässä on näköala koilliseen Woolloomooloon suuntaan Sydney Tower Eye:n normaalitasolta. Kuva on otettu yleisötilan ikkunan ja auringonsuojakalvon yläosan läpi alaviistoon. Ylempänä olevalla lasittamattomalla kävelyalueella ei kameroita eikä mitään muutakaan putoamisherkkää olisi sallittu.

Sydney Tower Eye ja näköala Wooloomooloon päin

Meillä ilotulitusten katselupaikaksi valikoitui tuon kuvan ylemmän kolmanneksen keskellä olevan pitkähkön punakattoisen, kolmetornisen rakennuskompleksin edusta. Siinä on alas vasemmalle laskeva, teräsverkkoaidan ja talon parvekkeiden rajaama kapea kävelyreitti. Emmekä olleet sielläkään yksin sillä illan toisen ilotulituksen jälkeen vaihdoimme ajatuksia yhden nuoren suomalaispariskunnan kanssa. Samalla nautittiin erilaisia matkaeväitä aina ison ilotulituksen loppuun saakka, vieressämme olleiden hymyilevien turistien ja viereisen talon asukkaiden säestäessä omilla tahoillaan. Eipä näyttänyt suru tulleen puseroon silläkään hepulla, joka tahtomattaan "pesi" tuota kävelyraitinpätkää kaiteelta pudottamansa Glenfiddish-pullon sisällöllä.

Alkuun

Ainakin kaksi poliisihelikopteria leijui ja liikehti koko illan keskustan katsojajoukon yläpuolella, jossain vaiheessa iltaa niiden hälytysvalotkin olivat päällä. Todennäköisiä uutiskuvausryhmien koptereitakin näkyi liikkuvan seassa. Sillalle näkyvällä vesialueella alkoi olla melkoisesti veneitä ja isompiakin aluksia matkustajineen ilotulitusta katsomassa sekä vuodenvaihdetta juhlistamassa.

Vasemmalla näkyy edellisen kuvan torni valaistuna lähiympäristöineen katselupaikan suunnasta ja oikealla katselupaikkamme väkeä Horden Stairs:lla.

Edellä mainittuun torniin päin otettu kuva Horden Stairs ja odotus tiivistyy

Kaikki kolme eli kello 21:00 Lasten ilotulitus, 22:30 seuraava ja 24:00 - 00:10 pääilotulitus olivat sellaista valo-, väri- ja äänitykitystä että oksat pois. Alla näkyvän sillan vasemmalla puolella veden päällä jossain Cockle Bayn ja kauempana oikealla Cremonte Pointin suunnilla ammuttiin samaa kuviota koko ajan, jotka yhdistettynä sillan ja ensimmäistä kertaa mukana olleen, kuvassa sen edessä ajoittain välkähtineen oopperatalokiinteistön alueen kanssa muodostivat unohtumattoman kokemuksen. Hyvä ettei mennyt jo ylipuolelle.

The Harbour Bridge toimi ilotulitusalustana.

The Harbour Bridge tulessa

Teräsverkkoaidan silmukka rajaa hieman oikealla reunalla, mutta idea käynee selväksi.

Sama paikka, eri näkymä

Ilmankos paikallisissa uutisvälineissä tuota hehkutettiinkin kaikkien aikojen suurimmaksi ilotulitukseksi Sydneyssa. Todennäköisesti esimerkiksi Dubain vastaava iloittelu meni jollain kriteereillä jopa ohi, mutta se jää myöhemmin nähtäväksi. Eikä ollut muillakaan Australian suurilla kaupungeilla häpeämistä omissa vastaavissa tapahtumissaan, ainakaan niistä nähtyjen uutisfilmien perusteella.

Kuvaamismielessä paikka ei ollut kummoinen kun homma oli hoidettava joko alempaa kuvaussuuntaan taivutetun teräsverkkoaidan silmien läpi, tai varpaillaan seisoen kamera kaksin käsin ylös nostettuna, häthätää aidan yläreunaa hipoen. Lompakkovarkaan unelmakohdehan siitä muodostui, joskaan rahallinen menetys ei olisi päätä huimannut. Onneksi netistä löytyisi paljon kuvamateriaalia niistä kiinnostuneille, joten oli helppo keskittyä mieluummin itse shown katseluun kuin sen kuvaamiseen. Kokeile vaikka hakusanoilla "Sydney+fireworks+2014".

Alkuun

1.1.2014 Sydney

Keskiviikko.

Alla näkyy vasemmalla viinikaupan mainos hotellin läheiseltä kadulta, aika hartaanoloinen on tunnelma. Eikä ollut ainoa hissi tuo keskimmäinen, jossa sinivalkoinen teksti näkyi selkeästi. Oikealla näkyy lintu keskustan puistosta, nokasta päätellen puistosta kerjäämällä saatu ruoka lienee ollut aika kaukana luonnonmukaisesta ruokavaliostaan. 

Viinimainos kadun varrella Sydneyn illassa Kone Sydneyssa Ruokaa kerjäävä lintu Sydneylaisessa puistossa

Vertailun vuoksi esimerkiksi Hong Kongissa hotellin hissin vastaavassa merkissä luki kaksitoista henkilöä tai kahdeksansataa kiloa, joten siellä henkilön mitoituspaino oli noin 66 kiloa, kymmenen vähemmän kuin Sydneyssa. Mitä lie Tokiolaisessa vastaavassa?

Kiertelyä kaupungilla ensin Bondi Junctionin suunnalla, jossa Oxford Streetin ulkoilmabaarin vierellä näytti siihen aikaan vielä varsin seesteiseltä.

Ruuhkaa Bondi Junctionin Oxford Streetilla..

Josta vaihteeksi bussilla takaisin keskustaan paluun jälkeen kävelyä puistoissa ja The Rocksilla.

Alkuun

Sydney Tower on aivan kuvan reunan oikealla puolella, monikerroksisen kauppakeskuksen yhteydessä. Alla näkyvä puisto näyttää ylhäältä päin tältä (L).

Sydneyn keskustaa, paikallisen puiston ympärillä

Australian vanhimmassa, vuodesta 1828 vaikuttaneessa "First Fleet Bar and Bistro / Fortune of War" -pubissa käytiin parilla oluella ja elävää musiikkia kuuntelemassa. Pub oli iltaviideltä kuin nyrkillä täyteen lyöty ja tunnelma sekä älämölö sen mukaista. Erinomaista.

Muuten meni pakollisen oopperatalotaustaisen pönötyskuvan sokko-otto hyvin, mutta tuo lautan perskeles änkeytyi taustalle juuri väärään aikaan. Vai onko nykyään oikeampi sana tuollaisesta se Selfie?

Pakollinen ryhmäkuva lahden yli oopperataloon päin

Todellinen Aboriginal-band esiintyi satamassa soittimineen (ja Peli-laukkuineen). Aika matalaa, melkein infraääntä irtosi jostain soittimesta.

Paikallisia muusikoita

Muutakin katseltavaa siellä oli: joku nainen ahtautui pieneen tolpan päässä olevaan lasilaatikkoon ja suurehkot VIP-pirskeet pyörivät viereisen rakennuksen ulkoilmassa, satamalaitureilla kävi koko ajan melkoinen vilske lauttojen saapuessa ja poistuessa tauotta, suuren maailman tyylisiä ovimikkoja varusteineen seisoskeli muutamien yökerhojen ja ravintoloiden ovilla, pari jalan liikkuvaa sinipukuistakin käveli väkijoukossa paikallisen epäjärjestyksen minimoimiseksi ja vastaan tulleiden t-paitojen tekstien sekä kuvien mukaan melkoisesti eri maista saapuneita turisteja.

Alkuun

2.1. Sydney - Cairns

Torstai.

Huoneen luovutuksen ja hetken lorvailun jälkeen siirryttiin Kings Crossin metroasemalle. Junan vaihdon jälkeen saavuttiin suoraan maan sisäisen liikenteen terminaaliin, josta oli enää reilu kolmetuntinen hyppy Cairnsiin.

Kartalla näkyy se alue jolla vierailun aikana oleskelimme. Merkintöjen selite löytyy alapuolelta.

Ajoreitit Cairnsin ympäristössä

Kartan selite:

 - puhelin sinisellä pohjalla = viimeinen sijaintipaikkamme Cairnsissa
 - punainen piste = kartalle kännykkäverkon kautta siirretty paikkatieto. Mitä enemmän oli mutkia sitä enemmän on punaisia pilkkuja vierekkäin.
 - punainen nuoli = ajosuunta
 - vihreä viiva = punaisten pisteiden väliin automaattisesti leveämmällä, tai käsin ohuemmalla viivalla piirretty reitti
 - sininen viiva = katamaraanin reitti merellä
 - harmaa viiva = merkki jonka lounaispuolella ajetuilla teillä 62 ja 63 ei löytynyt minkäänlaista kännykkäverkkoa
 - violetti pyöreäreunainen neliö = majoituksen paikka

Alkuun

Ensivaikutelmat Cairnsissa olivat meren läsnäolosta huolimatta päällehyökynyt kostea kuumuus, kaupungin ranta-alueen viimeistelty ulkoasu Promenadella, luonnon monipuolisuus, tietynlainen pienuus edellisiin paikkoihin verrattuina lentokoneesta laskeutumisen aikana katsottuna ja aika monta pensaspaloa lähimaastossa. Laskuveden aikana vesi pakeni kauas matalalla rannalla.

UV- ja lämpötila- sekä sade-ennusteet Cairnsin Promenadella, Meduusavaaran merkki uimarannalta.

UV-taso Cairnsin Promenaden kyltin mukaan Ei sadetta mutta lämpöä riittää Marine Stingers

Cairnsin rannalle oli tehty hieno alue asukkaiden viihtymisen parantamiseksi. Siellä oli useita rinnakkaisia kulkureittejä, liikunta- ja muita rentoutumispaikkoja kuntoiluvälineineen ja levähdyspenkkeineen, barbegue-katoksia (joissa kaksi nestekaasulämpölevyä ja muita oheisvälineitä, monet niistä usein käytössä), lasten leikkipaikkoja ja uimala, kahviloita ja hyvin hoidettuja istutuksia sekä viheralueita. Alueen rajoitteet näkyvät seuraavan kuvan alareunassa, se miten niitä noudatettiin oli toinen juttu. Ja tästä (L) ilmaiset aktiviteetit sen varrelta.

Promenaden kartta ja sen varren öistä mosaiikkitaidetta ("Telescopus", 2008, by Dominic Johns; kyltin mukaan muinainen ravinnonlähde täkäläisille).

Cairnsin Premenaden kartta ohjeineen ja kieltoineen Simpukkataidetta Cairnsissa Promenadella

Myös matalaa uimarantaa ja varsinkin nousu- sekä laskuveden huuhtelemaa mutelikkoa riitti meren puolella pitkälle.

Cairnsissa oli muutamia WW II-ajan muistomerkkejä, kuten RAAF:n "Catalina"-lentovenelaivuetukikohta, entisöity Quarter Pounder (L) ja muiden vastaavien sotamuistomerkkien laattoja tarkempine tietoineen.

Alkuun

RAAF:n Catalina-laivueen muistomerkin yläosa, WWII-aikana alueella harjoitelleen kommandojoukon muistomerkki ja lähikuva kyltistä. Netistä löytyy lisää tietoa aiheesta.

 RAAF ja Catalinatukikohdan muistomerkki M&Z Erikoiskommandojen sankareiden muistolaatta M&Z Commandos

Majoitus: Guest House Floriana, 183 The Esplinade, Cairns, Queensland, Australia.


Taksia kalliimpi shuttle eli peräkärryllä varustettu pikkubussi toi kaupungin läpi parin aikaisemman majoituspaikan kautta myös meidän majoituksemme ulko-ovelle saakka, eli ei muuta kuin paperien täyttöön, huomisen Great Barrier Reef-matkan vaihtoehtojen selvitykseen, valintaan ja maksuun sekä majoittuminen Florianan kakkoskerroksen nurkkahuoneeseen.

Makuuhuone jäähtyi ikivanhan mutta äänekkään NEC:n jäähdytyslaitteen ja kattovispilän yhteistoimin, keittiö ja vessa eivät. Puhdas mutta aika pittoreski kokonaisuus, mutta eipä tuolla muuten aikaa vietettykään kuin lepovaiheessa. Takapihan rappusten kautta pääsimme suoraan omaan huoneeseemme ja pihan nurkassa ollut varjoisa uima-allas patioineen tarjosi mukavaa ajanviettovaihtoehtoa kuuman päivän oheen. Barbegue-välineisiin emme sentään koskeneet.

Tuliaisoluet naamaan ja siirtyminen keskustaan nauttimaan ympäröivästä lämmöstä. Pimeä tulee tuolla aika nopeasti, mikä tuli taas todistettua. Samoin se, ettei uuden Xcover II:nkaan kamera ollut mikään idän ihme illan hämärryttyä, vaikka päivällä pesi verrokki-Lumian vastaavan kirkkaasti.

Ja uimaan.. (L)

Tällaistakin sai rantaa noudattelevan kadun ravintoloista:

Lasagnea Cairnsissa

Maku oli kohdallaan, jota Stella Artois sekä täkäläiseen tyyliin jääkylmä Hahn säestivät vallan sopivasti.

Promenaden uima-allasalue illalla.

Cairns Promenade yöllä

Mukavasti oli porukkaa liikkeellä tuollakin. Päiväsaikaan puissa aktiivisesti lennelleet ja äännelleet papukaijat olivat jo hiljenneet mutta meren vaimea kohina ei.

Alkuun

3.1. Cairns

Perjantai.

Florianasta saatu ostokuitti piti käydä vaihtamassa satamaterminaalissa sijainneen Great Adventures-yhtiön tiskiltä, ennen kuin kädessämme oli pari katamaraaniin nousun mahdollistavaa lippua. Hyvä että jonotusaika ihmispaljouden keskellä edes riitti moiseen, tosin olisihan kaikkia lippunsa ennakkovaranneita ja -maksaneita tietysti odotettu vaikka perilläoloajan lyhentymisen kustannuksella.

Cairnsin satamassa. 

Cairnsin satamassa katamaraaniin jonottamassa

Cairnsin satama-aluetta ja rantaa mereltä:

Cairnsin satama mereltä päin

Ajoaika oli alle tunnin suuntaansa, aikaa käytettävissä kaksi tuntia itse kohteessa, hinta á 50 EUR / C, kohteena Green Island sukelluskelpoisine ja valvottuine uimarantoineen. Hinnassa oli mukana snorklausvälineet vaan ei niitä Lycrasta (tjsp) tehtyjä kokopukuja stingereiden eli meduusoiden varalle.

Alkuun

Kuvassa näkyy GE:n kuva saaresta punaisella lisättyinen merkintöineen.

GE-kuva Green Islandista

Laituri oli rakennettu siten että samaan aikaan siellä saattoi olla useampikin alus eri purku- ja lastauspisteissä, osa vähän suuremmalla syväyksellä varustettuna ainakin tuon kuvassa näkyvän ruopatun uoman perusteella.

Cairns häämöttää horisontissa vasemmalla tummemman meraan laskevan niemen ja vaaleamman taustan rajalla.

Green Island Cairnsin edessä Great Barrier Reefilla 

Saarelle pääsi myös helikoptereilla. Niillä olisi päässyt vieläkin kauemmaksi Suuren Valliriutan keskelle asennetuille alustoille, jonne olisi varmaan kannattanut hakeutua vähän pidemmän ajan ja paineilmalaitteiden kanssa. Saarella oli myös hotelli, jonka päivittäishuolto hoitui näköjään samoilla aluksilla matkustajien kanssa.

Alkuun

Vasemmalla näkyy uimarannalta bongattu tarkempi analyysi senhetkisestä meduusatilanteesta ja rannan muita ajankohtaisimpia ohjeita. Oikealla on perusajatus kaikkien australialaisten rantojen käytöstä siten kun hengenpelastajat sen kertovat ja lipuin merkityissä paikoissaan myös valvovat. 

Meduusavaroitustaulu ohjeineen Australian uimarantojen ohjeet

Hengenpelastajien ohjeiden lisäksi meduusoihin kannattaa suhtautua asianmukaisesti, sillä muutamien pienimpien meduusalajien kohtaaminen on useimmille vähintäänkin kivulias, monelle myös hengen päälle käyvä kokemus [www.irukandjijellyfish.com] (L).

Alemmassa kuvassa näkyvät kokomustat hahmot ovat niitä meduusasuojapukuihin pukeutuneita henkilöitä. Tuon puvun läpi henkilöön osuvat lonkerot eivät pysty aiheuttamaan vammoja uimarille niin pitkään, kun koskettavan lonkeron kohdalla on suojapuvun pinta. Moni riisui sen päältään ensimmäisten vedessäkäyntiensä jälkeen, liekö se ollut auringossa liian kuuma vai märkänä muuten vaan epämääräisen tuntuinen, vai vaikuttiko monen muun puvuttoman uimarin antama malli ratkaisuihinsa.

Uimarantaa Green Islandilla

Aika hyvä rusketuksenestokerroinkin noilla tietysti oli, kuten eräällä mustalla teknisellä t-paidalla sen niskalapun tekstin mukaan (50).

Alkuun

Merivirta veti uimareita ja snorklaajia koko ajan vasemmalta oikealle, joten valvojilla riitti seurattavaa ja ohjeistettavaa lippujen ulkopuolelle eksyneiden kanssa.

Lifeguards

Eipä tuolla ollut kovin paljoa katsottavaa pinnan alapuolella, ehkä määrällisesti suurehkon massan liikkuminen pienellä lippujen välisellä alueella karkoitti meren eläviä kauemmaksi. Tai sitten se rannan lähes tasainen hiekkapohja ei ollut niiden ominta elinaluetta. Osin vielä valkoiselle pintanahalleen tuolla oleskelu oli kyllä hupaa hommaa, jonka havaitsi viimeistään parin päivän päästä.

Rannalle paluun jälkeen loppupäivä kului rantapromenadea ja vähän tuon 154 200 asukkaan kaupungin keskustaakin kierrellessä. Lopuksi vilvoittelua Florianan takapihan altaalla.

Florianan takapihan varustusta

Kuvassa vasemmalla kasvaneessa banaanipuussa olleet banaanit olivat vielä raa'an vihreitä, joten ultratuoreen hedelmän maistaminen jäi myöhäisemmäksi.

Alkuun

4.1. Cairns - Cape Tribulation - Daintree

Lauantai.

Ajopäivän profiilikuva puuttuu viimeisen lokin tallennuksen ja puhdistuksen unohduttua Aucklandissa. Harmi, sillä etenkin Kurandan ja Cape Tribulationin suunnilla olisi ollut vähän piirrettävää. Lähdimme siis pohjoiseen päin, ensin sisämaahan tielle #1 eli apoalueelle Kurandaan. Siellä kierreltiin hetki aamukahvin merkeissä mutta helteen jatkuessa siirryttiin takaisin alas rantaan ja Captain Cook Hwy, tie #44 pohjoiseen. Liikennettä oli vähän, kiireisin lomakausi ei ulottunut ainakaan vielä tuonne.

Matkan varrelta kuvattu, kellukkeilla suojattu, vinsseillä paikallaan pidetty, nousu- ja laskuveden mukaan korkeuttaan muuttava sekä määrättyinä aikoina hengenpelastajien valvoma uimapaikka Ellish Beachilla noin kolme kilometriä pohjoiseen Buchan Pointista. Viereiseltä parkkipaikalta etelään päin otetussa kuvassa näkyvän kellukkeen alla olevan verkon pitäisi suojata myös meduusoilta, mutta ainakin pienimmät niistä päässevät sen läpi. Samoin nuo (L) samalle vesialueelle sattuessaan. Samaa suojaverkkoratkaisua (L) nähtiin monessa muussakin paikassa itärannikolla.

Cairnsista pohjoiseen, Ellis Beach uimapaikkoineen

Tuo uimapaikka näkyy Google Earthissakin paikasta 16°43'24,96" E 145°34'41,64" I.

Alkuun

Port Douglas, Flagstaff Hill Lookout, Island Point Rd, jonka päässä bongattiin tällainenkin. Kuten kuvasta näkyy on aurinko melkoisen korkealla päälaen päällä.

Välimatkataulu Port Douglasissa

Kotipihalta on Google Earthin mukaan matkaa tuohon lätkään noin 13021,02 kilometriä suuntaan 331,03 astetta.

Mossmannin jälkeen saapui kohdalle oikeaan kääntyvä risteys, josta pääsee Lower Daitree:lle. Kyseinen tie vei lossiyhteyden taakse Cape Tribulation Rd:lle, joka kapenee rannikkoa edetessään. Myöhemmin se muuttuu hiekkatieksi heti tien nimisen kylän jälkeen, ennen paranemistaan ylempänä takaisin asfalttipinnalle. Nelivedolle ja reilulle maavaralle olisi ollut tilausta tuollakin, varsinkin hiekkatieosuudella.

Matkalla Cape Tribulationiin

Ajokaista kaventui heti Kimberleyn jälkeen hetkittäin lähes yksikaistaiseksi. Kännykkäverkkokin alkoi näyttää häipymisen merkkejä kadoten lopulta kokonaan. Vähän myöhemmin kuvaan astuivat reilun kokoiset tärinäraidat eli hidastimet kasuaarien ja muiden eläinten suojaamiseksi. Korkeintaan 20 km/h nopeudella ylitettäviksi suunniteltujen korokkeiden avulla luonnonpuistossa kaahaaminen käy kalliiksi ei niinkään sakkojen, vaan autonsa todennäköisten moottori-, iskunvaimennus-, ripustus- tai rengasvauroiden muodossa. Tiheään toistuvat korokkeet + harvakseltaan niiden yläpinnalle upotetut karkeat kivet toimivat hienosti siinä hommassa. Tosin auton kuskina voisi olla jotain muutakin mieltä niiden hyvyydestä. Mitään normaalista poikkeavaa kaksi- tai nelijalkaista, siivekästä tai siivetöntä, matelevaa tai ryömivää ei tiealueelta eikä sen sivuilta nähty. Mutta kyllä siellä elämää oli, äänien perusteella arvioiden.

Matkan varrella vastaan tuli myös yksityisesti rakennettu ja ylläpidetty eli maksullinen ajanviettoalue. Vähän kauempana asfaltin jo muututtua hiekkapinnaksi palasimme takaisin pieneen rannanpuoleiseen matkamuistomyymälään, paikka Cape Tribulation, Avalon Street.

Automaattikahvien tiputtelun lomassa selvisi että joitain vuosia aiemmin sinne asettunut puolalainen myyjä jaksaisi rupatella enemmänkin, ehkä siellä aika kävi vähän pitkäksi kun mikään valtaisa lomakauden ruuhkakaan ei ollut päällä. Pahin turismia kurittanut laskukausikin alkoi ilmeisesti mennä ohitse, vaikka kolmesta paikallisesta sukellus- ja veneretkiä tarjonneesta yrittäjästä jo kaksi oli ehtinyt mennä konkurssiin. Eikä muillakaan yrittäjillä ollut sen helpompaa. Hän myös suositteli alla mainittua uimapaikkaa Lacoste-mielessä turvallisilla perusteluilla: "Miksi krokotiili kömpisi mereltä tien toiselle puolelle ja ylämäkeen makean veden osin täyttämää uomaa pitkin, kun alempana meren puolellakin on riittävästi ravintoa saatavilla?" Jaa-a. Samassa myymälässä silmään pisti mikäs muukaan kuin suomalainen perinnepeli numeroituine puutappeineen ja heittokapuloineen, siis Mölkky. Niitä myytiin hintaan AU$ 59,50 / 40 € kunhan pelin nimeä oli ensin viilattu vähän helpommin sikäläisten suuhun sopivaksi. Myyntinimi oli "Finska" [www.finska.com.au]. Toinenkin vastaava kotimainen peli löytyy tuon osoitteen takaa.

Alkuun

Mason's Café hieman edellisestä etelään tien länsipuolelle möi kaikenlaista alla näkyvää purtavaa ja alueesta päätellen myös ulkomajoituspalveluja, sen lisäksi että heillä oli se oma uimapaikkakin jossa paikallisen pikkujoen uomaa oli padottu matalahkon uimapaikan aikaansaamiseksi. Metsän (L) keskellä joen mutkaan muodostuneessa vesialtaassa kahlasi nuori pariskunta ja kolmas suunnitteli sinne (L) hyppäämistä. Uinnin päätteeksi kelpasi pudottaa mieluiten kahden taalan kolikko asianmukaiseen keräysastiaan ennen kahvilaan poikkeamista, muuten se oli ilmaista hupia.

Uimapaikka on suurinpiirtein tässä 16°05'53,19" E 145°27'27,50" I.

Masonin takapihalla: kahvilarakennus oikealla, tie ja meri selän takana, uimapaikka vasemmalla, kuvaussuunta suurinpiirtein luoteeseen:

Mason's cafen takapihaa

Ja tässä sen ruokalistaa, tosin me tyydyimme helteessä pelkkiin kylmiin juomiin ja jäätelöihin:

Mason's Cafen ruokalistaa eksoottisemmasta päästä

Tuo maistelumenu oikealla olisi ollut aika eksoottinen, jos olisi ollut aikaa jäädä odottelemaan todennäköistä pakasteiden sulatusta ja annosten rakentamista. Ei siellä niin paljoa myyntiä vielä ollut että noita suoraan tiskistä olisi saanut, oletan.

Alkuun

Paluu takaisin tielle #44 ja vielä muutama kilometri ajoa länteenpäin. Daintreen keskustassa oli muutaman talon rypäs ja kulkusuuntaan nähden vasemmalla puolella Steward Streetin sekä Dagmar Streetin risteyksen suunnalla joku majoituspaikka. Muuta ei siellä kysytty kuin etunimet, joten AU$ 20 / 14 € köyhempinä olimme pian valmiina ajamaan tuohon mäen alla näkyvään leiriin.

Majoitus: Daintree, joen rannalla oleva teltta- ja autoalue, Stewart Street, Daintree QLD, Australia.

Leiripaikka Daintreessa

Vasemmalla näkyvässä katoksessa oli barbeque-paikka grilleineen, vesipisteineen, pöytineen ja tuoleineen. Suoraan edessä rinteen alla oli pienvenesatama Daintree-joen veneenlaskuramppeineen. Joen takana näkyvillä pelloilla (Grass Island) näkyi lampaita ja muita hyötyeläimiä kauempana rannasta. Samalla suljetulla alueella (L) oli jokunen retkeily- tai muukin auto ja telttoja, sekä edellisellä töyräällä kuvassa vasemmalla puolella pitkä rivi rivitalotyyppisiä majoituksia, yhteinen keittiö, vessat suihkuineen sekä TV-huone. Mäellä tien toisella puolella oli myös kahvila sekä pieni kauppa.

Linnunpesä Daintreessa Retkeilyauton takaosa ennen telttakankaan kiinnittämistä 

Vasemmanpuoleisessa kuvassa näkyy jonkun linnun pesä auton keulan kohdalta noin kolmen metrin korkeudelta. Rastaan kokoluokkaa oleva lintupariskunta hautoi vuoronperään tuossa kudotussa tai sidotussa pesässään meistä juurikaan välittämättä. Mielenkiintoinen lauluääni niilläkin oli, harmi kun ei ollut mitään kelvollista ja riittävän herkkää sekä suuntaavaa ääninauhuria mukana sikäläisen äänimaailman erotessa vuorokauden mittaan melkoisesti kotimaisesta.

Oikeanpuoleisessa kuvassa auton takaosan peittävä teltta viriteltiin paikalleen lähinnä siksi, että tarkoitus oli saada ilma kiertämään paremmin myös yöllä tuulen tyynnyttyä. Auton moottoria eli käytännössä matkustamon jäähdytyslaitetta ei voinut pitää kovin pitkään käynnissä muiden alueella majoittuvien vuoksi, varsinkin kun penkkien alla ollut moottori pakoputkistoineen lämmitti auton alustaa ja samalla myös sisätiloja. Edellisessä kuvassa paikoillaan näkyvä telttakangas oli mitoitettu tiiviiksi, se kiinnitettiin joka puolelta metallisilla neppareilla ja siinä oli kolme itikkaverkoilla varustettua ikkunaa erikseen säädettävine verhoineen. Kangas ei pahemmin lepattanut ja näytti kestävän hieman vettäkin, kun sitä haihdutus- eli jäähdytysmielessä kastelin. Jos siinä olisi ollut vielä yksi tai mieluummin kaksi noin viisitoistasenttistä tietokoneen hiljaista puhallinta ilmankiertoa tehostamassa (läpiveto), niin lopputulos olisi ollut ainakin dekadia parempi. Ilman takatelttaa autossa nukkuminen olisi ollut vieläkin tukalampaa lämpötilan pysytellessä sisällä yli kolmenkymmenen asteen lukemissa. Ei, se niin sanottu kemiallinen uni ei toimi noissa lämpötiloissakaan.

Pimeän jo laskeuduttua oli auton viereisiltä retkipenkeiltä ja retkipöydän äärestä hyvä tilaisuus etsiä tuttuja tähtikuvioita. Orionin vyö löytyi kyllä, Etelän Risti sen sijaan ei kun tuon puolen tähtikartta on hakusessa. Melkoisen monta yli viuhtonutta satelliittiakin ehdittiin havaita, myös vuosittaisten Kvadrantidien tai Perseidien meteorisateiden seuraaminen olisi tuolla todennäköisesti helppoa minimaalisen hajavalaistuksen vuoksi. Leiripaikka oli muuten hyvä, mutta vessa ja suihku sijaitsivat alueen toisella reunalla jyrkkien rappusten yläpään takana. Taskulamppu oli tarpeen yöllä liikkuessaan. Suurin lähiympäristön äänihaitta olin luultavasti kuorsatessani minä, jota pahoittelen.

Alkuun

5.1. Daintree - Lake Tinaroo

Sunnuntai.

Aamulla käytiin ensin viereisellä mäellä olleessa baarissa aamupalalla.

Daintreessa tarjolla olleita burgereita Viidentoista minuutin työn tulos

Aamiaispaikan burgerilistaa vasemmalla. Ylin ei ole aivan sitä mihin nimi viittaa eli mitä sattuu proteiinipitoista, tien varrelta löydettyä autoon törmännyttä (vaan nautaa, kuulemma). Oikeanpuoleinen annos oli se joka tuli tilatuksi ananastuoremenun ja suuren Cappuzzinon pariksi. Oli siinä vihreätäkin mukana eli päälle tökätty jokin verso. Kolesteroliakin oli ehkä omiksi tarpeiksi, mutta kukapa niitä reissussa aina laskee. Onneksi kovin monena aamuna tuollainen yhdistelmä ei kelvannut.


Aamiaisen jälkeen poikettiin krokotiilisafarilla. Se järjestyi Comfy Cruises-firman kahdella perämoottorilla varustetulla, alumiinisella katamaraanilla pohjoisempana olleen mutkan taakse itään suurinpiirtein samalle kohdalle satamaan nähden yltäneellä ajoreitillä, molemmanpuoleisine rantoineen ja tiettyine vakiopaikkoineen. Kokonaisaika joella noin tunti, tjsp. Hinta on jo painunut aktiivisen muistialueen ulkopuolelle.

Veneessä tuo sinipaitainen engelsmanni vasemmalta kysäisi että huomasimmeko aamulla sen mustan noin metrisen käärmeen, joka luikerteli automme alle. Juu ei huomattu, eikä illalla tai yöllä onneksi törmättykään. Vähän myöhemmin yhtä rantavedestä hieman pilkistänyttä, liikkumatonta kohdetta katsellessaan kävi mielessä ajatus jostain muovisesta tai kumisesta kappaleesta, jonka muotojen hahmottamiseen omat aivot eivät olleet tottuneet. 

Vieläkään ei olla nähty muita kuin jälkiä rantahiekalla

Kyseinen lienee ollut aito tapaus, kun sen pään takaosan muotoja vertaili alemman kuvan vastaaviin kohtiin. Mitäpä sitä turhaan hötkyilemään veneen pysytellessä sen verran kaukana, ettei sen vuoksi tarvinnut liikahtaa saati poistua paikalta..

Alkuun

Lopulta rantoja pitkin ajelu palkittiin kun tuo kuvassa näkyvä vaihtolämpöinen matelija oli saanut itseensä sen verran virtaa, että räpylöi hiljakseen lämpenevässä rantavedessä. Minimietäisyys veneestä eläimeen oli määritelty kymmeneksi metriksi safariveneilijän lupaehdoissa.

Siinä se sitten on: 270 cm, hyppää pari metriä korkeutta, ui 30 kmh ja juoksee 20 kmh, hetkellisesti

Venekuskin eli oppaan mukaan tuo heille tuttu yksilö on noin 30-vuotias, pituus noin 2,7 metriä, kykenee hetkellisesti nostamaan leukansa parisen metriä vedenpinnan yläpuolelle (hypähtäessään vedestä ylöspäin lihaksikkaan häntänsä avulla), uintinopeus on 30 km/h ja juoksunopeus 20 km/h; ne tosin vain hetkellisesti mutta ainakin tavallisen uimarin tai rantaviivalla loikoilijan kiinni saamiseen vallan riittävästi. Hitaammalla uintivauhdilla taittuu kuulemma pitkiäkin matkoja jos ympäröivät olosuhteet ovat otollisia: radiolähetin- seurantatutkimuksessa oli selvinnyt, että osa noista liikkuu todella pitkiä matkoja Australian rannoilla merivirtojen avustamana sekä läheisiltä saarilta toisille. Osa niistä jopa odottaa tuulten ja merivirtojen mahdollisimman suotuisaa ajankohtaa ennen liikkeelle lähtemistään.

Sen ainoan kerran kun opas oli jäänyt kiinni pienen krokon kitaan (onneksi vain kädestään), niin ainoa joka auttoi irtautumiseen oli vapaan käden sormien tunkeminen sen silmiin ja riittävän pitkä odotus lukittuneiden leukojen avautumiseksi. Tapahtuneesta jäi vieläkin näkyvät purentajäljet käteensä. Toinen leukojen aukaisukeino olisi kuulemma sen kurkussa olevan läpän pakottaminen auki esimerkiksi toisella kädellä; läpän ollessa avoimena ei kroko voi sukeltaa oman hukkumisvaaransa vuoksi. Vaikka sen leukojen aukaisun estäminen onnistuu pelkin käsivoimin, niin kiinni loksahtaneiden leukojen avaaminen pelkällä voimalla on kokonaan toinen juttu. Jos se olisi ollut suurempi niin hänet olisi vedetty veden alle ja hukutettu ennen jatkokäsittelyä, mikä on krokon kannalta se turvallisempi vaihtoehto. Leukojen puristusvoima lienee jotain tonnin luokkaa tai vastaavaa.

Kunnioitettava konsepti on tuokin: vaikkei se pienine aivoineen ehkä penaalin terävin kynä olekaan, niin viimeisen parinsadan miljoonan vuoden pituisen selviämisensä kannalta myöskään sillä piirteellä ei näytä olleen paljoa merkitystä. Asiat tärkeysjärjestykseen, viitaten myös ylläolevaan toimintatapaan.

Daintree ja krokosafarin päätepiste

Käymisen arvoinen paikka oli tuokin monipuolisen vehreyden riittäessä monelle suunnalle myös joen ympäristössä. Opas kertoi samaa tarinaa kuin muutkin siellä eli noissa maisemissa sijaitsee maailman vanhimpia sademetsiä erityisine puineen ja kasveineen, joilla on suorat siteet miljoonien vuosien taakse.

Alkuun

Päivän ajoreitin profiili Daintreesta Lake Tinaroohin:

Daintree - Lake Tinaroo 

Mitä jyrkempi ja korkeampi kukin ylös- tai alaspäin piirtynyt viiva on, sitä enemmän se sisältää mutkia mutkien perään, alareunan Etäisyys-mittakaava huomioiden. Plussana tuossa ylläolevassa käyrässä on se, että merenpinnan tasolta päästiin näppärästi sen verran korkealle että siellä oli vähän kuivempaa ja viileämpää, joskaan mitään pitkähihaista tai -lahkeista ei sentään tarvinnut päälleen vetää.

Jonkun matkaa etelään päin ajettuamme näkökentässä vilahti kyltti, joka vaati tien sivulle poikkeamista. Lyhyen ajon jälkeen eteen avautui tällainen valitettava muisto menneiltä ajoilta:

Pommitusmuistomerkki Muistolaatta pommituksen nuoren uhrin muistoksi

Muistomerkin toisella puolella tien varrella olleen kyltin mukaan tuo oli WW 11 -ajan (ei WW II) pommituksen muistoksi asetettu. Samaa merkintätapaa tuli vastaan muuallakin.

Edellisen läheista maaseutua asutuksineen

Siistiä oli tuollakin, tässä näkyy sikäläistä asuttua maisemaa paluusuunnassa muutaman minuutin ajomatkan päässä muistomerkistä koilliseen.

Alkuun

Matka jatkui Mossman - Mt. Molloy Rd, #44 pitkin ylämäkeen. Mount Molloysta siirryttiin tielle #81, yleissuuntana Mareeba sekä Lake Tinaroo. Maisema muuttui koko ajan maaston korkeuden kasvaessa ja ympäristön kuivaessa sekä viilentyessä. Pilvet pudottanevat tiivistyessään melkoisesti vettä ennen keskeisimmille alueille pääsyä.

Autoakin piti taas tankata: Premium unleaded kustansi 173,9 centtiä litralta. Bensa-aseman mittarin päällä oli normaali rivistö erilaisia kieltoja ja ohjeita tyyliin Avotulen teko, Tupakointi, Alle 16-vuotiaalta tankkaaminen, Bensatankin ylitankkaaminen asfaltille, Kaikenlaisten radiolähettimien ja hakulaitteiden käyttö olivat kaikki kiellettyjä, sekä yksityiskohtaisia ohjeita siitä miten ja millaisiin muoviastioihin bensaa sai, tai ei saanut pumpata. Niitä lukiessaan aika hujahti sen verran nopeasti että tankkaamiseen kulunut aika tuntui vähän lyhyemmältä, sama efekti siis kuin joissain käyttöjärjestelmissä katseen vangitsevat animaatiot kesken jotain aikaa vievää toimintoa. Bensa maksettiin aseman tiskillä.

Kennedy Hwy, #1 Mareeban eteläpuolella tuli vastaan (L) yksityinen ja pientä käyntimaksua keräävä sotamuseo, jossa oli hangaarillinen (L) erilaisia vaunuja, ajoneuvoja, lento- (L) (L) (L) (L) ja muita koneita, aseita, ammuksia, moottoripyöriä sekä vieressä pari huoneellista kaikenlaista muuta pienempää sälää, kuten kuvan (L) matkalaukkuun pakattu HF-radiolähetin ja -vastaanotin. Ei huono, vaikka suurinta osaa hangaarin esineistä ei oltu yritettykään entisöidä.

Suomikin näkyy olevan edustettuna

Lake Tinaroon näkymää sääntelypadon (Lake Tinaroo Spillway) kohdalta etuoikealla toisella niemellä olevan kylän takaa. Kauempana takavasemmalla alkaa alemmassa kartassa näkyvä, järven kiertävä hiekkatieosuus. Rannalla olleen kyltin mukaan vedessä esiintyi joku hienoista ihon ärsytystä aiheuttava, ilmeisesti vesilintuihin liittyvä pieneliö, josta ei pitäisi olla sen kummempaa haittaa kuin herkkähipiäisen ihon laimea kutinaa ja vastaavia reaktioita. Joku järvisyyhyä vastaava kenties.

Lake Tinaroo padon luona

Melkoisesti riitti kaikenlaista vesiaktiviteettia noihin maisemiin, muun muassa moottoriveneiden perässä voi näköjään hinailla sitä sun tätä. Melonta ja kanotointi näyttivät olleen suosittuja harrastuksia.

Alkuun

Kartassa vasemmalla näkyvästä infopisteestä napattu karttakuva, copyright on sen tekijällä.

Lake Tinaroon kartta

Ei muuta kuin auto ympäri ja omia jälkiä hieman takaisin päin. Kartan Tinaroo-tekstin viimeisen o-kirjaimen oikealla puolella mustan pisteen alla oli seuraava majoituspaikkamme.

Majoitus: Lake Tinaroo Holiday Park, 4 Tinaroo Falls Dam Road, Tinaroo Falls QLD, Australia. 

Loivaan rinteeseen puuston sekaan rakennettu leirintäalue oli aika hyvin täyttynyt ja kaikin puolin muutenkin ok, joskin taas olisi tiedossa riittävän lämmin yö. Sitä silmällä pitäen pyysimme varjoisaa paikkaa autollemme, jota se olikin mutta vasta seuraavana aamuna - illalla tilanne oli päin vastoin tuulen käydessä huonosti rinteen puoliväliin saakka, vaikka rinteen päällä oloa vähän viilensikin. Muutama varjoa tarjonnut suurehko eucalyptus-puu olivat muuten hyviä, mutta niiden taipumus levittää oksiaan lähiympäristöön voi pahimmillaan käydä kivuliaaksi esimerkiksi paksumman oksan tai sen osan pudotessa varoittamatta alas. Lehtiensä ja kuorensa vaihtuminen näytti olleen jatkuvaa sekin. Nopeakasvuinen, mutta tietyistä vuodenaikapuutteista johtuen jatkuvasti kokolailla roskainen puulaji. Vessat, suihkut ja keitto- sekä ruokailutilat olivat erinomaisia, alueella oli myös oma uima-allasosasto lasten leikkipaikan vieressä.

Pitikö joku rotista tai toinen kunnon avotulella tehdystä ruuasta (oikealla on paloaseman mainostama Fire Danger Rating Today)? Parempi oli välttää tuolla molempia.

Rottavaroitus Palovaara

Viereisessä palovesialtaassa majoittui pari sammakkoa tai rupikonnaa, joiden äänekäs mutta epätahtinen kurnutuskilpailu jatkui yön yli. Niiden ääntely ei silti vetänyt alkuunkaan vertoja "lentävälle sikalaumalle". Eli kymmenkunnan valkoisen Kakadu-papukaijan muodostaman parven keskinäinen rupattelu ympäristön puissa heti aamusta alkaen se vasta kaunista kuultavaa olikin. Jos siitä pitää. Alueella vilisti hämärän laskeuduttua myös joitain fasaanin kokoluokkaa olevia, erittäin nopeajalkaisia, vain juosten eteneviä lintuja. Samaan aikaan puiden välissä lensi myös suuria lepakoita ei ilmeisesti lentävien hyönteisten, vaan joidenkin puiden hedelmien kimpussa.

Lähestulkoon kaikkea muuta tarvittavaa oli saatavissa leirialueen kaupasta, mutta kylmää olutta saattoi ostaa vain läheisestä kylästä nimeltään Kairi. Vielä täälläkään ei tarvittu auton keittovehkeitä parempien laitteiden viedessä voiton viereisessä ruoanlaitto- ja ruokailukatoksessa. Jossa samalla sai ladattua erilaisia latausta vaativia välineitään kuten miniläppäri ja IPad.

Päivän ajomatka alle 200 kilometriä, joskin aikaa kului melkoisesti välillä olleiden pysähdysten vuoksi.

Alkuun

6.1. Lake Tinaroo - Conjuboy - Rollingstone

Maanantai.

Yöllä lounaasta päin lähestynyt ukkosrintama ei valitettavasti päässyt välissä olleiden huippujen yli, eikä siten tuonut sadetta ja viileyttä leiriin saakka. Pahus.

Päivän ajoreitin profiili Lake Tinaroosta Rollingstoneen. Tuo viimeinen laskukin oli varsin mieleenpainuva:

Lake Tinaroo - Rollingstone

Lake Tinaroosta linnuntietä noin kolmekymmentä kilometriä etelään päin, tieltä #1 oikealle kääntyneen kapean The Crater Rd:n päässä olleella parkkipaikalla 17°25'42,27" E 145°29'09,97" I, korkeus merenpinnasta 973 metriä, näkyi opaste josta on otettu tuo lähikuva. 

Mitä tehdä Cassowarin lähestyessä

Harmi kyllä emme nähneet niitä lintuja tuollakaan. Mikään tavallinen pikkulintu ei ole kyseessä: [http://en.wikipedia.org/wiki/Cassowary].

Edellä mainitulta parkkipaikalta pääsi hyväkuntoista polkua pitkin hieman syvemmällä metsässä olleen kraaterin luo 17°25'33,63" E 145°29'10,45" I, korkeus 963 metriä (L) (L). Tuossa on (L) vielä kuva polun varren puustosta. Kaikkea ne turistien iloksi tekevätkin..

Pois lähtiessämme paikalle saapui ilmeinen puistovahti ja hetken päästä piti taas kiroilla, kun omat kuvaustaidot eivät riittäneet vajaan kämmenen kokoisen, todella kirkkaasti auringossa metallihohtosinisenä välkähdelleen perhosen lennähtelyn taltiointiin. Olisi joskus mukava nähdä miten alan ammattilainen moisesta pikkuhaasteesta selviäisi, sen verran polveilevaa ja suuntaa vaihtavaa sen eteneminen oli.

Alkuun

Etelään vievän tien korkeimpien kohtien jälkeen Ravenshoessa käytiin Queenslandin korkeimman pubin luona Grigg Streetilla, korkeus reilu 900 metriä merenpinnasta. Sekä paikallisessa IGA-Supermarketissa hedelmä-, marja- ja vesiostoksilla, jossa palattuamme havaittiin myös paikallisia autoantenneja (L). Vasemman etunurkan piiskan pituus riittäisi hyvin vaikkapa HF-alueen yläpään - VHF-alueen alapään taajuuksille virityslaitteen kanssa.

Ravenshoen keskustaa tulosuuntaan päin

Ravenshoen Infossakin poikettiin kyselemässä josko Ravenshoesta ainakin Tumouliniin saakka liikkuneen vanhan höyryjunan kyytiin olisi päässyt. Ja olisihan sitä, joskin seuraavan kerran vasta tulevana sunnuntaina. Just, eipä siinä sitten muuta kuin nimi vieraskirjaan palveluun liittyvine kommentteineen, jotka vuorossa ollut vanhempi daami halusi siihen kirjoitettavan, varmaan osoittaakseen olleensa avuksi taas yhden turistin kysellessä paikallisista mielenkiinnon kohteista. Ei siinä mitään, mielelläänhän sitä hyvää palvelua mainosti tuossakin muodossa.

Maisema tien Kennedy Hwy, #1 varrella muuttui jälleen Innot Hot Springsin suuntaan ajettaessa. Pusikkopalojen jälkiäkin näkyi paikoitellen.

Maisema muuttui savanniksi

Jossain vaiheessa piti hetkeksi pysähtyä jäätelölle, joskin tarjolla ollut "buttered" eli uppopaistettu makrilli meni makeamman vaihtoehdon ohi. Hikoilun poistamaa suolaa kun piti uusia välillä, mikä kävi hyvästä tekosyystä ja makukin oli sellainen että se ei jäisi viimeiseksi. Siellä ruiskutettiin vettä rakennuksen katolle kenties jäähdytysmielessä, paikallisten ilmeistä päätellen heilläkin kun alkoi olla jo riittävän kuuma. Siinä makrillia pureskellessamme joku paikallinen parkkeerasi lava-autonsa sen verran syvälle viereisen puun luomaan varjoon, että sekä auto että puu heilahtivat kunnolla toisiinsa osuttuaan. Käy se parkkeeraus noinkin eikä hepulta edes niska punoittanut katsojien kommentteja kuunnellessaan.

Alkuun

Tienvarsimaisemaa täplittivät näköpiirissä samaan aikaan näkyneet kymmenet syvemmältä maan alta nostetun maan väriset termiittikeot. Pesien ulkoinen "värimaailma" vaihteli normaalin hiekan keltaisesta harmaan ja tummanruskean kautta lähes kirkkaan punaiseen, sekä yhdessä paikassa jopa vihertävään. Siellä oli siis ainakin rautaa ja kuparia maaperään sekoittuneena, jos noista väreistä maallikko osaa mitään arvata. Lähimmät niistä kasvoivat tien öljysoran läpi ja suurimmat olivat maanpäälliseltä kooltaankin useamman kuutiometrin vetoisia. Muutamissa paikoissa maaperä oli yleisemminkin niin kirkkaan punaista, että ensialkuun piti melkein hieraista silmiään ja katsoa uudelleen. 

Päästyämme Mount Garnetiin saakka tien ja siellä liikkuvien ajoneuvojen laatu muuttui.

Mount Garnet ja Road Train-kyltti Liikkumisohje tiejunia kohdattaessa

Queenslandin eräillä alueilla oli sallittu niin sanottu Autojuna, Road Train eli vetoauto ja kolme peräkärryä, ajoneuvoyhdistelmän pituus yli 50 metriä, allaan noin 46 rengasta ja kokonaispainoa jotain sadan ja kahdensadan tonnin väliltä. Ajonopeus suorilla luokkaa 95-100+ km/h, josta ei ihan hevillä hiljennellä. Hankalissa paikoissa oli kylttien mukaan sovittuja yhteydenottopisteitä, joilla kuskit kertoivat UHF-radion kanavilla toisilleen olevansa tulossa vaikkapa sillalle tai muulle yhden ylipitkän- tai -painoisen ajoneuvoyhdistelmän sietävälle tienkohdalle. Näkyivät kuskaavan noilla ainakin hiekkaa, polttoaineita ja kappaletavaraa.

Satanen lasissa lähenevä tiejuna

Tuollaista väisti mielellään öljysoran ulkopuolelle. Kohtaamisvauhtimme lienee tuossakin ollut noin satanen, sen verran nopeasti tuo saapui pysähtyneen automme kohdalle. Auton liike näkyy kameran kuvassakin valotusajan oltua 1/125 sekuntia.

Tien laatu vaihteli kunnollisesta asfaltista sellaiseen, jossa keskellä oli hät'hätää yksi asfaltoitu tai öljysoralla päällystetty ajokaista ja sen sivuilla hiekkapintaiset levennykset kahden kaistan levyisen tien aikaansaamiseksi. Hiekan ja pinnoitteen raja oli joko tasainen tai sitten hiekka oli jo painunut tai siirtynyt sen verran, että renkaansa saattoi pudottaa selkeästi alemmaksi mikä ei ainakaan parantaisi renkaan sisäpinnan kuntoa tai sen ja vanteen välistä liitosta. Reilua vauhtia etenevän maantiejunan ohittaminen vaati leveän, irtokivettömän ja riittävän pitkän tienpätkän ollakseen ohittajallekin ns. terveellistä, joten mutkaisilla tai hiekkaisilla osuuksilla sen ajatuksen saattoi unohtaa kokonaan. Vielä kolmannella ohituskerrallakin tuollainen tuntui huomattavan pitkältä.

Alkuun

Jonkin verran myöhemmin ajoimme erään monivärisen, tien varrelta louhitun kallionkielekkeen ohi, jossa näkyvien juovien värien vaihtelu sivulta tulevassa auringonpaisteessa oli huikeaa. Heti sen ohiajon jälkeen kävi mielessä että auton kyllä saisi ympäri kuvausta varten, vaan eipä enää jaksanut hiljentää motolla "Tuleehan niitä varmaan lisääkin". Eikä tietenkään tullut. Maaperässä lienee ollut muutakin kuin pelkkiä peruskivityyppisiä mineraaleja.

Oikealle kääntyneen Gulf Developmental rd, #1 varrella oli mukana olleen karttaotteen mukaan nähtävissä muinaisia jopa 160 kilometriä pitkiä, maansisäisiä laavatunneleita, jonne tietysti piti poiketa. Aikamme niitä kohti ajettuamme käännyimme vasemmalle vievälle kapeammalle tielle, kunnes etenemisen katkaisi ajokielto sekä kehoitus hakea maksullinen opas viereiseltä majoitusalueelta. Alueella olleen ruuhkan (ei ketään missään) vuoksi katsoimme parhaaksi poistua paikalta. Puustosta päätellen joku viimeisimmistä metsäpaloista oli yltänyt alueen sisälle saakka, mutta ei sentään ollut polttanut pääosin vanhoista, katosten alla varjossa olleista junanvaunuista tehtyjä majoitusrakennuksia. Niiden lukumäärästä päätellen majoituskapasiteettinsa riitti vähän suuremmankin joukon tarpeisiin.

Kääntöpaikka on tässä 18°12'06,24" E 144°34'28,47" I, korkeus merenpinnasta 741 metriä ja oletettavasti yksi putkien havaintopaikoista tässä 18°13'19,10" E 144°34'43,22" I, korkeus 740 metriä.

Ei muuta kuin paluu pienen lentokentän ohi takaisin leveämmän tien varteen, käännös itään päin Kennedy Developmental Rd, #62, suuntana etelä.

Tienvarsien muuttuessa koko ajan kuivemmiksi myös eläinrodut muuttuivat kuivaan ja vähäenergiseen ympäristöön sopeutuvammiksi. Kuvassa takana oleva metsikkö on näköjään palanut ei niin kauan sitten, lehvästön vihertäessä hyvin ja maankin jo hieman. Osalla tienvarsien karjasta kylkiluut paistoivat nahkan läpi, ei tuo savanni mikään ylenpalttinen maidon ja hunajan maa ole. Jonkun verran oli erikokoisia raatojakin teiden varsilla, osa epäilemättä tiejunien alle jääneitä. Muutamasatatonninen, kunnollisella karjapuskurilla varustettu yhdistelmä tuskin on moksiskaan eteensä joutuneen eläimen osumasta.

Tiellä numero 62, suuntana luonnonpuisto

Päätien varrelta savannin keskeltä ja korkeahkon linkkimaston juurelta tuli vastaan HF-alueen rysämallinen, ympärisäteilevä laajakaista-antenni. Tuolla ei mahda olla paljoa ainakaan niitä ManMade-häiriöitä, kun tarjolla ei ollut kännykkäverkkojakaan sen rekkakuskien käyttämän UHF-verkon lisäksi. Autoradiosta sentään kuului välillä jotain, joskaan ei kovin suurella ohjelmarepertuaarilla.

Teiden #62 ja #63 risteyksessä oli ensinmainitun varrella vähän matkan päässä em. risteyksestä huoltoasema, josta oli aikomus käydä hakemassa tankki täyteen polttoainetta, sen verran kaukana seuraavasta kun oltiin. Turha toivo kun mukana ei ollut riittävästi käteistä, firman verkkoyhteys oli poikki eikä kortteja voitu käyttää lainkaan. Eikun ympäri ja Gregory Developmental Rd, #63:a loivasti itään päin, viimeistään Greenvalesta (QLD) varmaan saadaan lisää bensaa. Ja saatiinkin.

Greenvalessa tehty tankkaus oli normaalia mieleenpainuvampaa bensa-aseman ja -mittarin ollessa about samaa ikäluokkaa kuin mittarin senhetkinen käyttäjänsäkin. Polttoaineen pumppaushitaus vaihteli koko ajan eikä ylitäytön estinkään enää toiminut, jonka huomasi viimeistään siinä vaiheessa kun sandaalit ja sääret kastuivat tankin täyttöreiästä roiskuvasta polttoaineesta. Prkl, ei kannattaisi katsella liikaa lähimaastoon eli tässä tapauksessa tuohon alla näkyvään seinään päin.

Alkuun

Vähän siellä näytti kyllä ikävältä siinäkin mielessä, että todennäköisellä muuttotappioalueella taas oltiin. Onneksi alla näkyvän paloaseman seinän perusteella kylässä oli vielä toivoa eli siellä asui myös nuoria asukkaita. Alueellinen koulukin näytti olevan keskustassa, kun kävimme siellä puun varjon alla syömässä mukana olleita eväitä.

Greenvalen paloaseman seinämaalaus

Koulun urheilukentän yleiset vessat olivat siistissä kunnossa. Missään muualla en ole nähnyt pytyn kanteen liimattua ohjelappusta, joka pyysi sulkemaan kannen siksi etteivät alueen sammakot hakeutuisi yöllä vessanpytyn pohjalla olevaan veteen.. Aivan.

Monien pikkupaikkojen vieressä oli hiekka- tai nurmipintaisia lentokenttiä, niin tuollakin. Varmaan niitä paloseuranta- ja lääkärilentoja tai vastaavia hyödynnettiin yleisemminkin, kun joka paikkaan alan henkilöstöä tuskin riittää. Pitkillä välimatkoillakin on omat vaikutuksensa. Samalla alueella silmiin pisti myös tien vierustaa seuraillut ratapenkka vaaleine sorapinnoitteineen. Rautatiesiltojen ja rautatietä risteävien teiden ulkonäön perusteella arvioiden kiskot on kuitenkin poistettu käytöstä jo aiemmin, asianomaisen kääntöpaikan sijaittua Greenvalesta noin viisi kilometriä lounaaseen. Radan toinen pää näkyi jatkuneen läheisten kylien ja kaupunkien läpi Lynamiin ja edelleen tien Bruce Hwy, A1 itäpuolelle, tarkemmin sanottuna Yabulun pohjoispuolelle saakka, josta pääsee rantarantaa pitkin molempiin suuntiin. Se, miksi rata on joskus rakennettu tai purettu ei ole tiedossa, joskin kääntöpaikan ympäristö näyttää ylhäältä päin tarkastellen hieman siltä, että sieltä on viety ainakin maata, kiveä tai/ja muita avolouhostuotteita vähän reilumminkin jonnekin muualle. Varmaan "KVG" kertoisi senkin.

Harveys Range Developmental Rd, #72 kääntyi kulkusuuntaan nähden vasemmalle, meidänkin kulkusuuntaamme, kun alempana rannikolla olleen Townsvillen kautta ei ei enää jaksanut ajaa. Risteävä tie oli varsin vaihtelevaa etenkin korkeuserojensa puoleen ja se erosi aiemmista myös välissä olleen armeijan harjoittelualueen osalta, joka näkyi lähinnä tien varren aitoihin kiinnitettyjen lukuisten plakaattien muodossa. Tuo korkea-ammunta-alue näkyi Infon jakamissa paikallisissa kartoissakin.

Harvey Range Rd:lla juuri ennen jyrkkää laskeutumista 350 metristä lähes meren pinnan tasolle nähtiin levähdysalueella kolme ajoneuvoa täynnä porukkaa, joilla oli ilmiselvää mielenkiintoa pohjoisempana palavaa, kuvassakin savuillaan näkyvää suurta pusikkopaloa kohtaan. Palomiehiä siis.

Rinteessä palaa sen verran kunnolla että taivaskin tummenee

Hieman tuon pisteen jälkeen palokäryt alkoivat voimistuvan merituulen vuoksi haihtua. Mitenkähän ne pienhiukkaspäästöt täällä hoidetaan, jahka sekin aate leviää globaalimmin? Tekemätön paikka, luulen, myös ukkosen hoitaessa oman osansa sytytyshommista.

Alkuun

Kello alkoi olla jo sen verran että oli aika miettiä mihin seuraavaksi yöksi majoituttaisiin. Parin vastaantulleen alueen kohdalla ei oikein napannut mutta hetkellisen A1:lla ajon jälkeen eteen avautui nimensä perusteella vetävämpi paikka nimeltään Rollingstone, siispä sinne tutkimaan vaihtoehtoja rannan läheltä.

Balgal Beachilla Ocean Parade-kadun pohjoispäässä olleen majoitusliikkeen rouva kertoi, että viereiselle leirintäalueelle ei pääse auton kanssa lainkaan ja heillä huone maksaisi AU$ 95 / 64 €, mutta hän suosittelisi vähän matkan päässä pohjoisempana olevaa satamaa jonne voisimme majoittua ilmaiseksi. Erinomaista palvelua, kiitos siitä, sillä varttia myöhemmin olimme jo leiripuuhissa. Parhaat merenvieruspaikat olivat jo menneet mutta sekaan sopi vielä hyvin. Yleinen paikka kun oli kyseessä, niin tavaroistaan kannatti tuollakin pitää hyvää huolta. Palveluina oli autopaikan lisäksi yleinen vessa, ulkona olleet barbeque-paikat välineineen, viereinen kahvila ja verkoilla suojattu uimapaikka sen vierellä olleine makean veden suihkuineen (joita hyödynnettiin myös normaalin hygienian ylläpidossa). Sen verran saapui illemmalla tuulen tyynnyttyä jostain pieniä itikoita, ettei auton ikkunoita voinut pitää auki. Mukava kun ei yölläkään paleltanut.

Majoitus Rollingstonessa Balgal Beach

Majoitusalue on tuon baarirakennuksen takana vasemmalla.

Rollingstonen leiripaikka niemestä päin

Päivän ajomatka oli melkein 700 kilometriä ja ajoaika reilut kymmenen tuntia.

Alkuun

7.1. Rollingstone - Innisfail

Tiistai.

Leiripaikan aamutoimet alkoivat vähän normaalia aiemmin kun paikallisen auringonnousun katselu jäi illalla pyörimään päähän. Joten ei muuta kuin ajoissa rantaan kameran ja muiden oheisvälineiden kanssa.

Aamunkoitto täkäläiseen tapaan.

Aamunkoitto Rollingstonessa

Hetken päästä tuli kiire suojaamaan läppäriä ja kameraa automaattisen kastelujärjestelmän käynnistyttyä.

Muistomerkki aamuhämärässä Rollingstonessa

Rannan sotamuistomerkkikuvassa ympäröivän valon määrää on korostettu ympäristön yksityiskohtien selventämiseksi. Sadetin hoitaa hommaansa taaempana auton suunnalla hiekan ja nurmikon reunalla.

Meduusoiden (Stingers) tunnistuskuvasto (L) tilanteeseen, jossa pitäisi pystyä kertomaan jotain puhelinlinjan toisessa päässä olevalle palastusammattilaiselle.

Alkuun

Päivän ajoreitin profiili Rollingstonesta Innisfailiin:

Rollingstone - Innisfail

Aamiainen hoitui auton vierellä seisten joskin juuri avautuneesta kahviosta saatiin juomakelpoista kahvia. Eikun vaan läpsystä liikkeelle eli eilen vastaan tulleen radioamatööriasemakiinteistön ohi päätielle ja keula karttapohjoiseen.

A1:n molemmin puolin avautuvat maisemat alkoivat muistuttaa yhä enemmän sokeriruokopeltoja. Kun niiden vierellä sijainneen kapearaiteisen rautatien ylityspaikalla luki "Cane Railway Crossing", niin arvaus osoittautui oikeaksi. Ja niitä sitten riittikin, peltoja ja raiteita. Junien vaunuilla viedään valtavia massoja sokeriruokoa paikallisiin sokeritehtaisiin jatkokäsiteltäväksi.

GE:n kuvissa yksi siihen liittyvä ratapiha vaunuineen näkyy vajaan kilometrin päässä Bambaroosta länteen:

Bambaroo Cane Railway

Tällainenkin tuli vastaan eräässä pikkukaupungissa. Samassa tolpassa samaan suuntaan oli myös opaste "Cemetary, 6 km".

Näille on kysyntää täällä

Halifaxin keskustassa näytti tältä muutaman ison puun pudottaessa hedelmiään keskustan kaduille autojen liiskattavaksi. 

Halifaxin keskustaa

Viereisen Bottle Shopin myyjä antoi Irmalle kolme tuollaista jääkaapistaan vastauksena kysymykseensä ovatko ne syötäviä eli kannattaisiko muutamia kerätä talteen. Hieman myöhemmin alla kuvatussa paikassa nuo kypsät mangot osoittautuivat olevan täyttä tavaraa ainakin välipalamielessä.

Alkuun

Taylors Beach, Dolphin Cres, laskuvesi ja näköala levähdyspaikan rantapohjoiseen. Muutama henkilö liikuskeli etuoikealla näkyvällä särkällä ja takaoikeallakin oli pari koiraa keskenään juoksentelemassa.

Tayor's Beach, Dolphin Cres ja näköala pohjoiseen

Irma kaiveli ajaessani IPadistaan seuraavan majoituksemme eli Innisfailiin saavuttuamme oli majoituksen sijainti taas selvillä Bruce Hwy:n ja Station St:n kulmassa. Hyvin toimi netti 3G:n yli tuollakin.

Birkallan jälkeen käännyimme oikeaan Tully Mission Beach Rd:lle, jossa saattaisi olla mahdollista nähdä näitäkin liikkeellä. Vaan eipä näkynyt kasuaareja tuollakaan, vaikka mahdollisuukset siihen eivät ainakaan suojelualueeksi merkittyjen tienvarsikilometrien vähyyteen jääneet. Taisi vain olla liian aikaista tai kuumaa tiealueella liikuskeluunsa. Onneksi niitä ei ollut jäänyt autojenkaan alle.

Kasuaarikyltti

Yhdeltä banaaniplantaasilta Carmoossa ostettiin hintaan AU$ 1,00 viisi vielä aavistuksen vihertävää banaania. Pikkuisen lisää kypsytystä ja jo seuraavana päivänä tuli elävästi mieleen perheen nuorisojaoston aikoinaan käyttämä sanonta "se on niin makusta", verrattuna kotimaan normikaupasta tammikuussa ostettuihin verrokkeihin. Ja kun kerran paikalla oltiin, niin sikäläisistä uimarannoista ylimmällä eli Mission Beachilla poikettiin mutka, rannalla jossa tilaa todella riitti sillä noiden kaikkien kolmen peräkäisten rantojen (Mission-, Wongaling- ja South Mission Beach) yhteispituus on yli kymmenen kilometriä. Eivätkä rannat niihin kolmeen loppuneet.

Alkuun

Toyotan ohjaamo näytti joskus tällaiseltakin. Zumo 660 häämöttää sivuikkunassa omassa imukuppitelineessään, rattivaihde, ratin korkeudensäätö ja vilkkuvalokytkin ovat ratin edessä vasemmalla, 12VDC-ulostulo jakajineen kuskin polven suunnalla, Xcover II APRS-käytössä ja WLAN/3G-reittinä toisessa mukitelineessä sekä tuoremehupullo tai muuta juotavaa kuskin käden ulottuvilla, kakkoskuskin hoitaessa itse omat juomansa. 

Toyotan ohjaamo pelkääjän paikalta päin

Vasemmanpuoleista Victoria Bitteria ostettiin vain siksi että siinä oli niin kaunis pullo *), oikeammin asiallisen maun lisäksi paljain käsin auki ja kiinni kierrettävä kruunukorkki, mikä liikkuvassa autossa ei ollut huono ratkaisu. Tuon kätevän oivalluksen soisi yleistyvän Suomessakin.

*) kuten eräässä ikivanhassa TV-mainoksessa yritettiin uskotella jonkun tässä tarkemmin yksilöimättömän ihorasvan suhteen.

Pääsyy ylimääräisen rantalenkin ajamiseen oli vaihtelunhalu päätien hieman jo yksitoikkoiseen ympäristöön, kapeammilla teillä jo pienemmät korkeus- ja muut vaihtelut sekä vaihtelevammat lähimaaston maisemat liikkujineen antavat kummasti uutta näköalaa päivään. Pienemmillä teillä asutuksen ja luonnon keskellä cruisaillen kuluu myös aika usein mielekkäämmin.

Hotelli: Goondi Hill Hotel, 173 Edith Street, Innisfail QLD, Australia.

Hotelli-ravintola-bottle shop-yhdistelmä oli ensialkuun hieman epämääräisen oloinen, mutta osoittautui kaikkinensa aivan kelvolliseksi kakkoskerroksen majoituksineen, pyykinpesu- ja kuivausmahdollisuuksineen sekä ravintolansa ruokineen. Autokin saatiin sen isolle takapihalle parkkiin kadun varren sijaan.

Ajokilometrit 286 ja ajoaika pysähdyksineen vajaat kahdeksan tuntia.

Alkuun

8.1. Innisfail - Cairns

Keskiviikko.

Päivän ajoreitin profiili Innisfailista Cairnsiin ei ollut enää kovin kummoista vuorikiipeilyä.

Innisfail - Cairns

Aamutuimaan ajettiin verryttelyksi mutka Flying Fishing Pointiin tarkoituksena oikaista rantaviivan viereistä hiekkatietä hetki pohjoiseen päin. Ja niin tehtiinkin, mutta muun muassa kalanviljelyaltaiden ohi vienyt kapean mutkainen rantatie Ella Bay Road katkesi ennen Wanjurya puomeihin ja ukaaseihin, että kameravalvotulle suojelualueelle ei ollut asiaa, "tai..". Siellä aiemmin ollut leirintäalue oli näköjään tyystin puhuksissa. 

Flying Fishing Point, Ella Bay Rd

Siellä nähtiin myös pohjoispään reissun ainoa wallabi/kenguru/whatever pomppimassa kameralaukaisua nopeammin suojaan tien sivun pusikoihin.

Noh edellisten maisemien innoittamina, paluumatkalla kohta Eatonin jälkeen päästiin puikkaamaan toiselle oikopolulle nimeltään Jubilee Road, joka ajatti sekin aika mukavien maastonkohtien kautta. Väliin jäi muun muassa pätkä mäkistä ja nimismiehenkiharaista heikkatietä, muutamia suuria banaaniviljelmiä jo erivärisin pussein verhoiltuine banaaniterttuineen, sokeriruokopeltoja rautateineen sekä monenlaista muuta vastaavaa pelloilla kasvatettavaa.

Alkuun

Tuonkin yliajetun sillan alla kävi jonkinmoinen loiske paikallisen pikkukalaparven ansiosta, liekö puro toiminut jonkinlaisena lisääntymispaikkana niille.

Jubilee Road ja pikkusilta Cairnsin alapuolella

Juuri ennen Cairnsia heräsi ajatus poiketa vielä kerran oikealle, eli Warner- ja Pine Creek Rd:a pitkin Yarrabahin kaupunkiin apoalueelle, mutta bensamittarin nopea vajuminen ja Zumon toistuva väite ettei kauempaa niemeltä saa bensaa pakottivat palaamaan lyhyen rantavierailun jälkeen takaisin Bruce Hwy, A1:lle Cairnsin alapuolelle.

Aika pitkäksi kasvava sokeriruoko oli tuollakin se yleisin peltojen täyte:

Mc Cormick

Cairnsiin palattuamme ajoimme ensimmäiseksi tankille ja auton pesu- sekä imurointipaikalle, samahan se on palauttaa auto jo tänään ennen iltaneljää kuin seuraavana aamuna kovemmalla kiireellä. Hinta muusta kuin tankkauksesta oli alle AU$ 20 / 14 €, teollisuuspölyimurin hotkiessa aika maltillista vauhtia taalan ja kahden kolikoita, harjapesukoneen totellessa kuusinumeroista peruspesun numerokoodia. Käsinpesu olisi ilmeisesti ollut suositeltavampi vaihtoehto mutta siihen emme lähteneet, varsinkin kun vastaava auto AKL:ssa suositeltiin konepestäväksi. Peilien työntö käsin auton kylkien mukaisesti toimi hyvin, kunhan virta-avaimeen ei koskettu ennen viimeisen kuivauksen loppua, muutoin peilit kääntyivät normaaliasentoonsa liian aikaisin.

Vein Irman ja tavarat keskustaan kämpille ennen auton luovutusta. Majoitus oli vallan hyvä eikä esimerkiksi Kenny Roberts-teipillä karmiin liimattu ikkunaverhokaan pisteitä pudottanut. Hinta-laatusuhteeltaan tuo taisi olla Cairnsin ja lähialueiden paras paikka kaikin puolin, myös seuraavana aamuna saadun avun vuoksi kun piti saada taksi ajoissa alle.

Majoitus: Caravella Backpackers, 149 Esplanade, Cairns QLD, Australia

Autoa palautettaessa Lake Tinaroolla hajonneesta tuolista (toinen käsituki poikki) ei tarvinnut maksaa ylimääräistä, ainoastaan irrallinen, useiden aiempienkin vuokralaisten käsissä huolellisesti kulunut karttakirja unohtui matkatavaroihimme. Sen korvaushinta oli AU$ 70 / 47 €, joten sovin että nakkaamme sen takaisin aamulla kentälle mennessämme. Ne kolme beauty boxista myöhemmin löytynyttä aterintakin olisi voinut palauttaa, mutta eipä noista lisälaskuakaan ole tullut.

Keskustan yhdessä Irkkupubissa käytiin syömässä pubiruokaa ja juomassa tummaa olutta. Irma kierteli siinä ohessa hieman lähikauppoja ns. tuliaismielessä, joten minulle jäi se varusteidemme valvontavuoro. Pubissa, joka oli varsin harmillista.

Cairns nähtynä Esplanadelta, East Trinityn länsipuolelta:

Cairns Esplanadelta eli viereisen niemen rannalta

Illemmalla kahden hengen kämppämme pimeni, hetken päästä selvisi että katkos koski koko hotellia. Olisikohan jäähdytyskoneiden yhteiskuorma aiheuttanut jossain kauempana hienoista linjojen ylikuormitusta, tai muuta vastaavaa. Kaupungilta palattuamme sekin puoli taas toimi ja viimeinen ilta helteen keskellä alkoi pian olla siinä. Reilua viikkoa myöhemmin tuo tuskin olisi enää pahasti haitannut kehon totuttua ilmastoon ja kehon riittävään veden ottoon.

Alkuun

9.1. Cairns - Sydney

Torstai.

Herätys, aamutoimet ja respasta taksia varaamaan. Samassa kyydissä olisi kyllä liikahtanut useampikin turisti lentokentälle mutta kyytimme ei kelvannut, kun kaikkien muiden piti päästä keskenään samaan tilataksiin (sikäli kun yksi niistä kolmesta paikallisesta edes saapui ajoissa paikalle). Ensin ajo Spaceshipsin varikolle karttakirjaa palauttamaan ja sen jälkeen paluu kentälle, sekä hetken päästä lento takaisin Sydneyhin.

Paluu vei sen 3:30 kuten tullessakin. Hetki mietittiin matkalaukkujen jättämistä kentän lukittuihin kaappeihin, mutta laiskuus voitti ja hinasimme ne hotellille saakka, jossa oli paremmin aikaa uudelleenjärjestellä niiden sisältö kotimatkaa varten. Eli Potts Pointiin saakka parilla eri junalla ja loppumatka kävellen.

Hotelli: Macleay Lodge, Potts Point-Kings Cross, Sydney, Australia.

Huone oli hieman kolkko mutta tarpeeseen nähden sopiva ja edullinen. Paluumoodi oli jo päällä joten laadulla ei ollut enää väliä senkään vertaa. Piristävä yksityiskohta huoneessa oli sen takapihanpuoleinen parveke, jonka yhdessä nurkassa oli vessan ja kylpyhuoneen ovi. Siellä olisi ollut helppo toistaa itsensä uloslukitseminen huoneestaan sillä erotuksella, että portsarin luo pääsy olisi vaatinut hieman enemmän akrobatiaa kuin jossain Lontoon yläpuolella M10:n viereisessä hostellikylässä aikoinaan.

Kattoravintolan portaissa Kattoravintolan portaissa

Erään Darlinghurst Roadin varrella olevan kattoravintolan monikerroksisen porraskäytävän seinämaalauksia Irman toimiessa mittakaavana.

Tämä se ei onnistuisi ikinä Suomessa

Tällaisen asuintalon rakentaminen Suomessa tuskin onnistuisi ihan helposti. Lähimaastosta löytyi muitakin aika vapaalla kynänvedolla suunniteltuja rakennuksia.

Vielä istumapaikkojen varaus huomista lentoa varten ensimmäiselle legille ja viimeinen ilta Sydneyssa oli siinä.

Alkuun

10.1. Sydney - Singapore

Perjantai.

Herätys, omatekoinen aamiainen, kamat lopulliseen järjestykseen, huoneen luovutus ja vielä hetkeksi notkumaan lähialueelle. 

Sydney, Potts Point, Macleay Street. Kadunvarsikaupan ikkunan kannanotto jossa Suomikin on näköjään päässyt listalle. Justiinsa. Varmaan jokin päivä nähdään tasapuolisuuden vuoksi samanlainen vertailu puukoista, puntareista ja aivan tavallisista kotionnettomuuksista. Ja sitten heräsin ja laskin kissan ulos.. 

Kannanotto (käsi)aseisiin

Muuan GWB:kin sai oman osansa liikkeen jakamista kehuista sen tunnetun "lähisukulaistaulun" kasvoparien vertailuilmeiden hengessä.

Potts Point. Irma pääsi käyttämään tuon tummahiuksisen tytön kännykkäkameraa hänen haluttuaan taustakseen tuon suihkulähteen. Sommittelu lienee menossa.

Irma pääsi kamerankäyttäjäksi sopivaa kuvaaja odottaneelle tytölle

10 AU$ / 7 € -hintainen shuttle-bussi olisi pitänyt tilata vuorokautta aiemmin joten juna kutsui taas.

Kovin montaa tunnistettavaa bändiä ei metrotunnelin seinän mainoksesta löytynyt.

Tulossa olleen musafestarin mainos metrossa

10 Jan 2014 FINNAIR AY 5004, From: SYDNEY, AUSTRALIA TERMINAL 1 INTERNATIONAL, Departs: 14:30 Economy Confirmed, To: SINGAPORE, SINGAPORE TERMINAL 1, Arrives: 19:20 Fare basis: QLBA2FI Bags: 1 PC

Lentokoneen paikka-arpajaisissa voitimme takimmaisen kolmipaikkaisen keskirivin, jossa onneksi jalat sai suoriksi ja selkänojat sai kallistettua, eikä vessan sekä keittiön lähelläolo haitanneet matkustamista.

Maan vaihto.

Noin neljä elokuvaa kahdeksassa tunnissa ja olimmekin silmät harittaen jo Singaporessa.

Alkuun

11.1.2014 Singapore - Helsinki

Jälleen kerran vaihtuneella aikavyöhykkeellä Singaporessa koneen vaihtoaika kului kuin erittäin huonoissa ilkamissa, ikäänkuin olisi jäitä polteltu. Nettiyhteydet olivat lähes jumissa ja joka puolella oli lähinnä uneliaan hiljaista. Niinpä jatkolento käytiin keskustelemassa uusiksi, kun aikaa kerran oli ja varttituntia myöhemmin saimmekin uudet boarding passit vierekkäisille paikoille paluumatkan toiselle legille.

10 Jan 2014 - 11 Jan 2014 FINNAIR AY 82, From: SINGAPORE, SINGAPORE TERMINAL 1, Departs: 23:50 Economy Confirmed, To: HELSINKI VANTAA, FINLAND TERMINAL 2, Arrives: 06:20  Fare basis: QLBA2FI Bags: 1 PC

Paikkamme osuivat takana keskellä olleiden vessojen takana poistumisteiden kohdan keskimmäiselle istuinriville, jossa oli hyvä tilaisuus venyttää suoria jalkojaan nostamalla ne ylemmäksi seinälle aina tarpeen vaatiessa. Onneksemme saimme paikat keskemmältä, sillä ainakin koneen vasemmalla puolella ollut reunimmainen paikka oli yllättävän ahdas pidemmälle matkustajalle, syynä jokin oven rakenteeseen liittyvä ylimääräinen pallukka ulkoseinällä. Kyseisestä paikasta lisähinnan maksanut nainen ei ollut kovinkaan tyytyväinen paikkansa hinta-laatusuhteeseen.

Maan vaihto.

Muuten aikamme kului perinteellisesti eli vuoronperään unta, jumppaa, käytävillä liikuskelua ja elokuvia.

Lauantai.

Helsinki-Vantaan lentoasemalle saavuttiin aamulla kello 6:40, hieman myöhässä sillä tällä kertaa ei ollut matka-aikaa lyhentävää myötätuulta takanamme. Laukkujen saapumista seurasi normaalia sykyilyä (kiitos myös kollegoille talvivaatteiden säilytyksestä) ja ajantappoa kentällä, josta paria tuntia myöhemmin siirtyminen Tikkurilaan ja junaan, sekä myöhemmin Imatralle.

Tuosta vasemmalta eli Sydneysta lähdettiin ja tuonne oikealle eli Imatran rautatieasemalle saavuttiin.

Sydneysta lähdettiin, viimeisin kuva Imatra heti kotiinpaluun jälkeen

Jaana haki meidät kotiin ja niin sekin reissu oli sitten siinä. Odotettavissa ollutta kunnon pakkasta ei ollut, mutta parisen pakkasastettakin tuntui sekin varsin vilpoisalta talvitakista yms. huolimatta. Pientä kontrastia oli havaittavissa ainakin ulkoilman värimaailmassa ja lämpötiloissa normaalista poikkeava lumipenkkojen mataluus huomioiden. Vähän ehkä ympäristön vilkkaudessakin.

Illemmalla ei tarvinnut kahta kertaa käskeä yölepoon, sillä noinkin lyhyt lento tuntui kehossa vallan riittävästi. Semminkin kun aikavyöhykkeet vilisivät melkoista kyytiä allamme ja keho luuli edelleen olevansa jossain eteläisellä pallonpuoliskolla. Sisäisen kellon siirto normaaliaikaan vei jostain syystä melkein viikon, minkä varmaan muutkin päivähaukottelua sivusta seuranneet huomasivat.

Alkuun 

Loppusanat

Tasmaniassa rikkoutuivat sekä trackerin että läppärin virtajohtojen liittimet. Ensinmainittua ei voinut korjata, joten sen päävirtalähteeksi muodostui kolmisen päivää putkeen kestäneet AA-paristot á 8 kpl per vaihtokerta. Läppäripowerin pienjännitejohdon yhden katkenneen johtimen vuoksi koko väliliitin oli pakko repiä kokonaan pois, eli poistaa kaikkien johtimien muoviset suojakuoret voiveitsellä, kiertää avoimet karvat johdin kerrallaan yhteen ja suojata ne toisiltaan, sekä tehdä powerin päälle niistä sopiva vedonpoistokieppi Kenny Roberts-teipillä. Toimivaa vaan ei kaunista. Mitään ei hävinnyt kummaltakaan, mikä oli pieni ihme sinänsä sekin jatkuvasta liikkumisestamme huolimatta.

Kaikki reissun päälle tehty ennakkosuunnittelu ja matkustamisen aikainen vaivannäkö ynnä muu sellainen unohtui viimeistään lentokoneiden laskeutumista seuranneiden, hyvin nukuttujen öiden jälkeen. Hetkellinen yksin matkustaminen ei useista työ- ja/tai harrastereissuista johtuen ole enää este kummallekaan, niinpä parin ensimmäisen päivän jälkeen eli jonkinasteisten päivärutiinien muodostuttua alkoi aika kulua varsin nopeasti.

Singapore oli tällä kertaa vain lentokoneiden vaihtopaikka joten siitä ei ole juurikaan kommentoitavaa. Melbourne oli varsin positiivinen kaupunki ainakin kierrellyiltä osin. Muutama lisäpäivä menisi sielläkin joten on syytä pitää mielessään sekin vaihtoehto, vaikka tällä kertaa ainoa syy sinne menoon oli vaivaton jatkomahdollisuus Tasmaniaan.

Tasmania oli monipuolisuudessaan hieno mutta jos olisin itse menossa Australiaan ensimmäistä kertaa, niin suosikkijärjestykseni olisi ensin Tasmania ja vasta sen jälkeen Australian muut osat. Saarella ajamallani alueella oli melkein kaikkea sitä mitä mantereellakin, mutta toisinpäin ei ehkä samassa mittakaavassa oikean aavikon, sademetsien ja muiden vastaavien luontotyyppien puuttuessa. Saarella positiivista oli etenkin se, että yhden päivän aikana maisema saattoi muuttua montakin kertaa tyypistä toiseen. En sattuneesta syystä seuraillut sikäläistä leiritarjontaa retkeilyautomatkailijan näkökulmasta, mutta oli lähellä että nimenomaan se olisi käynyt tutuksi tämänkertaisen "vuokrattu pikkuauto ja kiinteät majoituspaikat" sijaan.

Uusi-Seelanti ja sen Pohjoissaari on jo jonkin verran tutumpi paikka jossa ollaan aiemminkin viihdytty, erityisesti sen lounaisosan New Plymouthissa. Saaren pohjoisin kohta Cape Reinga oli yksi samanlainen paikka toisten vastaavien joukossa, mutta pääsi sielläkin kerran poikkeamaan. Uuden-Seelannin saaren asukkaat näkyvät olevan edelleen sen verran joviaaleja, että siellä tunsi olevansa melkein kuin kotonaan. Vain muodollinen yhden miljoonan USD:n sijoitus vähintään kolmen vuoden ajaksi sikäläiseen maaomistukseen, tjsp, antaisi mahdollisuuden viettää siellä vaikkapa eläkepäiviään sen kummemmitta tempuitta.

Dengue-kuumetta, malariaa saati muita vastaavia muistoja ei saatu tälläkään reissulla, hyvä niin. Samoin ne tavallisemmat turistin vatsa- ja muut vaivat sekä pahasti palaneen ihon oireilu, sekä meikäläisittäin hieman haasteellisemman liikenteen vaarat onnistuttiin kiertämään riittävän kaukaa.

Mikä parasta, kohtaamani ihmiset olivat kaikkialla mukavan rentoja ja huumorintajuisia. Ystäviä ja tuttavia oli mukava päästä taas tapaamaan, oman perheen jäsenestä puhumattakaan.

Matkailu avartaa kaikissa muodoissaan. Onneksi myös kotiinpaluu on mukavaa reissunsa lopuksi.

Valtaosa sisällöstä on nyt 31.3.2014 paikoillaan, joten tästä eteenpäin keskitytään lähinnä kuvalinkkien upottamiseen ja luettavuuden mahdolliseen paranteluun. Päivitystahti harvenee kertomuksen ja sen kirjoittajankin levätessä muiden asioiden parissa. Kiitos tänne asti jaksamisesta.


Alkuun    Mp-Matkat    Pääsivu