madewithNvu80x15clear.png                                                                                                                                              
                                                                                                                                     
Matkat-sivu     Lauran vaihto-oppilasvuosi     Viimeisimmät muutokset: 18.8.2010. Versio 1.62.

Uuden-Seelannin kiertoajelu matkailuautolla.

Tässä matkakertomuksessa on lyhyt kuvaus Uuden-Seelannin viereilusta, johon oli käytettävissä aikaa 18 vuorokautta.

Sisällysluettelo

Maisemaa matkailuauton ohjaamosta apukuskin eli pelkääjän puolelta. Tie # 79, Geraldinen länsipuolella.

2009-NZ-Etelasaari-Nakymaa-tiella-79.jpg (N82)

Valmistelut Suomessa

Yleistä

Tällä tiedostolla alkaa olla sen verran kokoa että alimmaisten kuvien latautumiseen voi mennä hetki. Ellei joku kuva päivity niin selaimen Päivitä-painike voi auttaa.

Matkan valmistelut aloitettiin vuoden 2009 alussa vuoden lomajaksoja suunniteltaessa. Vapaata lomaa oli molemmilla vanhemmilla sen verran, että Uuden-Seelannin matkan voisi sovittaa ajalle 27.11. - 15.12.2009. Lentojen hintaseuranta Vertaa.fi-sivujen kautta alkoi samaan aikaan. Muita oleellisia puutteita ei voimassa olleiden passien ja rokotusten vuoksi ollut paitsi kansainväliset ajokortit sekä lentoajankohtien varmistuttua heinäkuussa myös matkailuauton varaus. Kv-ajokortin sai vaikkapa Autoliitosta kolmeksi vuodeksi noin 36 €:lla tai AKE:lta englanninkielisen virallisen käännöksen hintaan 20 €.

Jaana ei lähtenyt mukaamme keskittyessään yhdeksännen luokan syksyn koejaksoon, joka sattui juuri samalla ajalle. Lauralla oli AFS:n pakollista ohjelmaa New Plymouthissa ja lähimaastossa sen verran, ettei hänkään ollut mukanamme kuin kolmen ajopäivän verran.

Matkalle lähdettiin ilman suurempia ennakko-odotuksia, niinpä tässä jutussa vastaan tulevat kommenttimme perustuvat matkan edetessä muodostuneihin ajatuksiin ja kokemuksiin. Niihin vaikuttivat erilaiset paikalliset, ulkoiset vaikuttimet vallitsevasta säästä ja ympäristöstä lähtien. Meillä on jonkinverran kokemusta muun muassa moottoripyörämatkailusta Euroopassa, mutta matkailuautopuoli on kokonaan uusi tuttavuus joka saattaa näkyä läpi. Toivottavasti se ei häiritse mutta jos, niin hyppy eteenpäin voi auttaa.

Linkit oman kotisivun ja ja Panoramion kuviin on merkitty tekstin oheen näin (L) ja Google Earthin paikkaa osoittaviin linkkeihin näin (GE). Muiden osapuolien linkkeihin viitataan vain sulkumerkkien sisään laitetuilla, selaimeen kopioitavilla teksteillä, jotka ovat olleet ainakin kirjoitushetkellä toimivia. Esimerkkinä Ulkoministeriön matkustustiedote Uuteen-Seelantiin: (http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?contentId=65750&nodeId=15145&contentlan=1&culture=fi-FI)

Alkuun

Ajankohta

Matkan ajankohta 28.11. - 15.12.2009 jakautui Uudessa-Seelannissa seuraavasti:
Alkuun

Ajoreitti

Ajettu reitti auton vastaanotosta sen luovutukseen näkyy alla, eli alemman kartan Christchurchista ylemmän kartan Aucklandiin.

Karttojen lisämerkinnät:
Pohjoissaaren kartta (loman loppuosa, reitti etelästä pohjoiseen):

2009-NZ-Pohjoissaari.jpg

Sama suuremmassa koossa (L) (pohja-aineiston Copyright GeoSMART).

Alkuun

Eteläsaaren kartta (loman alkuosa, reitti saaren puolivälistä etelän kautta pohjoiseen):

2009-NZ-Etelasaari.jpg

Sama suuremmassa koossa (L) (pohja-aineiston Copyright GeoSMART).

Alkuun

Kustannukset

Ilman päivittäisiä käyttörahoja tai muita lisäkustannuksia: Lentoliput tilattiin Seat 24-, Auckland Flight Centre-, Air New Zealand- ja auto Pasific Horizon -nettisivujen kautta.

Mielenkiintoista lentolippujen hinnassa oli eri lentopäivien vaikutuksen lisäksi hintojen nopea päivittäinen vaihtelu, ne saattoivat vaihdella jopa satoja euroja yhden vuorokauden aikana eri hakukertojen väleillä. Äkkilähdön hintaa ei tullut tarkastetuksi. Seuraavalla kerralla pitää harkita tarkkaan ylimääräisiä välilaskuja ellei niiden puuttuminen vaikuta oleellisesti hintaa kohottavasti. Esimerkiksi suora lento Helsinki-Vantaalta Hongkongiin oli muutaman satasen per suunta kalliimpi ja lentoajassa huomattavasti lyhyempi, kuin Lontoon ja Amsterdamin kautta kiertänyt halvempi mutta ajallisesti reilusti pidempi vaihtoehto.

Alkuun

Lennot

1) Lentoaika Helsingistä Aucklandiin: 34 h 5 min, josta lentojen osuus 26 h 15 min.
2) Lentoaika Aucklandista Christchurchiin: 1h 20 min.
3) Lentoaika Aucklandista Helsinkiin: 41 h 10 min josta lentojen osuus 26 h 40 min.
Kaikki ajat ovat paikallisia aikoja. Aikaerot täkäläisen talven aikana: Suomi - Englanti (-2 h), Suomi - Hongkong (+6 h), Suomi - Uusi Seelanti (+11 h), Suomi - Hollanti (-1 h). Uuden Seelannin vaihdettua talviaikaan 4.4. on aikaero meihin enää 9 h.


2009-NZ-Etelasaari-liikennemerkit.jpg (N82)

Alkuun

Majoitukset

Majoitukset:
  1. yö: Christchurch (GE), Christchurch Sudima Hotel 
  2. yö: Dunedin (GE), Leith Valley Touring Park
  3. yö: Te Anau (GE) , Great Lakes Holiday Park
  4. yö: Queenstown (GE) , Queenstown Lakeview Holiday Park
  5. yö: Fox Glacier (GE) , Fox Glacier Campervan Park
  6. yö: Puponga (GE) , Farewell Gardens Holiday Park
  7. yö: Wellington (GE) , Capital Gateway Motor Inn, matkailuautoalue
  8. yö: New Plymouth, Bell Block, Lauran host-perhe
  9. yö: New Plymouth, Bell Block, Lauran host-perhe
  10. yö: Te Kuiti (GE), leirintä- ja matkailuautoalue
  11. yö: Rotorua (GE), Cosy Cottage International Holiday Park
  12. yö: Coromandel (GE), Coromandel Holiday Park
  13. yö: Whangaparaoa (GE), Pinewoods Motor Park
  14. yö: Auckland (GE), Auckland Airport Gateway
Keskimääräinen hinta kahdelta täysi-ikäiseltä henkilöltä ja autolta oli noin 30 - 35 NZD / 15 €. Kalleimman autoyön hinta oli 45 NZD, Lauran ollessa kolmantena mukana laskuissa.

2009-NZ-Etelasaari-Leith-Valley-Touring-Park.jpg (N82:n hämäräkuvaa)

Alkuun

Matkailuauto

Automme oli Mercedes Benz 311-pakettiauton peltikuorien sisälle rakennettu matkailuauto, jonka tekniset- ja muut vuokraukseen liittyvät tiedot löytyvät vuokraajan sivuilta (http://www.pacifichorizon.co.nz/OurCampervans/21BBBerth/tabid/101/Default.aspx).

Auton vastaanotto: 4/855 Wairakei Road Extension, Christchurch Airport, Christchurch ja luovutus: 5 Aintree Avenue, Mangere, Auckland Airport, Auckland.

Perushintaan 2821 NZD sisältyi muun muassa
:
Lopullinen laajennettu vuokrasopimushinta koostui edellisten lisäksi seuraavista osista:
Päivää pidemmäksi ajaksi eli vähintään kahdeksi viikoksi varattu auto olisi poistanut yhden suunnan lisämaksun ottaessamme auton vastaan eri paikasta mihin sen palautimme. Lisävakuutuksella, jollainen oli mahdollista ottaa riittävän pitkän ajokokemuksen jälkeen, päästiin eroon vahinkojen omavastuuosuuksista. Ajokokemuksemme tarkastettiin vuokrauspapereihin yksilöityjen kuljettajien ajokorteista eli arvioitiin niiden myöntöpäivän perusteella.

Tukinumerosta olisimme saaneet aina avun mihin tahansa autoon liittyvään kysymykseen tai vikaan.

Alla näkyy eräs Mt. Cookin läheisistä silloista kartturin puolelta liikkeestä kuvattuna.

2009-NZ-Yksikaistainen-silta.JPG

Alkuun

Päällystämättömällä tiellä sai ajaa mutta sitä ei suositeltu. Molemmilla saarilla matkailuautoilta kiellettyjä leiriytymispaikkoja olivat etenkin:
Sopimukseen oli lisäksi erikseen merkitty neljä reittiä, joille matkailuautolla ei ollut lupa ajaa: Tämä oli ensimmäinen kerta kun olimme liikkeellä matkailuautolla. Suurin henkilökohtainen ongelma oikealta puolelta ajettaessa oli sisäistää vasen etu- ja varsinkin vasemmalla piilossa oleva takanurkka suhteessa muihin ulkomittoihin. Ilman peruutustutkaa ja -kameraa oli Irman useimmiten syytä mennä taakse tarkkailemaan ja tarvittaessa ohjaamaan peruuttamista. Yli kolme metriä korkea auto myös kallisteli aika paljon, joka oli huomioitava kapeilla kyläkaduilla aivan kadun viereen asennettujen valo- ja muiden pylväiden ohi ajettaessa. Monissa paikoissa kadun molempiin reunoihin oli muotoiltu vedelle omat valumareittinsä kallistamalla ajoradan reunaa reilusti alemmaksi katukiveyksen vieressä.

Noin 400 NZ$ maksava kattoluukku oli vuokraajan mukaan yleisimmin rikkoutuva osa. Sitä ei kannattaisi jättää auki sillä saranoisensa varassa rämisseenä tahi puun oksaan osuneena se voisi irrota, joka esimerkiksi vesisateella aiheuttaisi myös auton sisätilojen kuivauskustannuksia vuokraajalle. Kiveniskemien varalta oli tuulilasin etupuolelle kuljettajan ja apukuskin normaalin näkökentän ulkopuolelle liimattu erillinen kirkas muovikelmu. 

Auton turvavöihin sopi kolme henkilöä, joista kahden istumapaikat olivat ilmastoidussa ohjaamossa ja kolmannen takana vasemmalla liukuoven ikkunan ääressä.

Kolme henkilöä sopi yöpymään välittömästi etuistuinten selkänojien taakse auton levyiseksi levitettävällä parivuoteella. Liukuoven puolella katon rajassa oleva varavuode ei sovellu kuin pienikokoisen lapsen majoittamiseen, pidempi tai leveämpi henkilö ei siinä voinut kääntää edes kylkeään. Siinä oli kaksi teräsputkea reunoilla ja niiden väliin pingoitettu telttakankainen alusta patjan virkaa toimittamassa.

Jääkaappi oli riittävän suuri päivän - parin tarpeeseen, sen sijaan muuta kaappi- ja hyllytilaa oli rajoitetummin. Pöytätilaa oli vähän ja astioiden pesuun oli käytettävissä vain yksi pieni lavuaari. Käytävän lattian koloihin painettujen parin metalliputken varaan kasattava pieni pöytä riitti kolmelle ruokailijalle. Myös vaatekomeroon sijoitetulle, lukittavalle kassalippaalle oli käyttöä.

Takaoven käyttömahdollisuus helpotti kauppakassien lastausta autoon ahtailla parkkialueilla. Ohjaamon ovien lisäksi liuku- ja takaovet olivat käytössä päivällä, yöllä käytännössä vain vasemmanpuoleinen etuovi. Muiden ovien käsittely yöllä oli liian äänekästä sulkemiseen vaadittavista liikevoimista johtuen, onneksi etuoven sai kiinni edes vähän hiljaisemmin.

Dieselpolttoaineen tankkaaminen vahingossa oli tehty riittävän vaikeaksi, eikä polttoaineautomaatin mittarin luettavuudessa saati hinnoissa ollut valittamista.

2009-NZ-Etelasaari-Diesel.jpg  2009-NZ-Etelasaari-Polttoainemittari.jpg

Alkuun

80-litrainen raikasvesisäiliö riitti hyvin kun sen vettä käytettiin vain astioiden pesuun. Juomavettä siitä ei saatu säiliön mahdollisesti sisältämistä epäpuhtauksista johtuen. Käytetty astiainpesu- ja suihkuvesi valui omaan vesisäiliöönsä, kyseistä harmaavesisäiliötä kannatti tyhjentää parin-kolmen päivän välein sillä säiliöiden pinnankorkeusmittareiden näyttöihin voinut luottaa. Säiliön tyhjentäminen vei aikaa lähes kymmenen minuuttia ja se tehtiin erityisillä tyhjennysasemilla (Dump Station) joko palloventtiilillä varustetusta poistoputkesta suoraan auton alle laskien, tai irtoletkun avulla pienempään keräyspisteeseen valuttaen. Tyhjennysliitin oli noin puolitoistatuumainen, pikalukittavalla korkilla varustettu Camlock. Mustavesisäiliö eli vessan jätevesikasetti nostettiin sijoituspaikastaan ja tyhjennettiin siihen integroidun, kääntyvän tyhjennysputken kautta tyhjennysaseman erilliseen viemäriin, huuhdeltiin, pohjalle laskettiin litra puhdasta vettä ja sisälle pudotettiin esimerkiksi biologinen saniteettiaine veteen liukenevassa pussissaan. Sen jälkeen kasetti oli valmiina sijoitettavaksi takaisin paikoilleen. Vessa suihkuineen sijaitsi tiskipöydän vastapäätä auton vasemmassa takanurkassa.

Auton kahdesta akusta toinen oli varattu auton tarpeisiin mutta molempia ladattiin myös ajon aikana jääkaapin sähkönkulutuksen vuoksi. Muut 12 VDC-sähkölaitteet ja nestekaasu olivat ajon aikana suljettuina. Vuokraaja suositteli majoittumaan Campervan-alueilla kahden päivän välein, siellä olleet 220 VAC/16 A sähköliitännät antoivat käyttöön lisää valaistusta, pistorasioita, mikroaaltouunin, leivänpaahtimen, vedenkeittimen ja akkulaturille katkeamatonta lataussähköä.

Auton takaosassa oleva oranssi, noin kymmenmetrinen sähkökaapeli riitti hyvin joka puolella auton ja paikallisen kiinteän sähköverkon väliseen kytkentään. Liitin oli sama kuin meillä se sininen kolminapainen 16 A malli, joka lukittuu paikoilleen suojaläpän alapuolisen kielekkeen avulla. Liittimen runko johdossa oli jostain syystä läpinäkyvää muovia, josta näki sisälle ruuviliitoksiin saakka. Omassa matkailuautossa lisävarusteena saattaisi hyvinkin olla joku nelitahtinen, hiljainen aggregaatti, jota voisi käyttää ainakin päiväsaikaan vaikka jäähdytyskoneen pyörittämiseen kiinteän sähköverkon tavoittamattomissa.

Auton sähköpaneeli liukuoven vierellä olleen kolmannen istumapaikan yläpuolella: vasemmalla ovat kaiutin, kuuman käyttöveden lämmityskytkin (valittavissa 60 tai 70 astetta), ilmalämmittimen termostaatti ja ilmankierron nopeuden säädin sekä sisäkaton halogeenivalaisinten kytkin. Oikealla ovat akkujännitemittari, nippu vipukytkimiä merkkiledeineen (TV, Fridge, Water Pump, Lights, Toilet,..), raikas- ja harmaavesisäiliöiden pinnankorkeusmittarit testi-nappeineen ja samassa paneelissa vielä vesipumpun toinen kytkin.

2009-NZ-Campervan-sahkotaulu.JPG     2009-NZ-Matkailuauto-kolmas-matkustaja.JPG

Oikeanpuoleisessa kuvassa tyynyn takana ylimpänä näkyvä rauta on sen päissä olevine hahloineen tarkoitettu putkisängyn toisen pään ripustuspisteiksi. Keulapuolella sängyn toinen kiinnike on kuskin niskan kohdalla sivupalkissa ja toinen katossa, jossa on lenkki erillistä metalliketjua ja välitankoa varten. Matkustajan istuessa takana istumapaikan edessä oleva sänky puretaan ja sen pehmusteet nostetaan seinää vasten alempana näkyvän takiaistarran tarjoaman tuen varaan.

Ilmalämmitys hoitui kyltin mukaan Trumatecin valmistamalla nestekaasulämmittimellä. Se imi viileätä ilmaa alhaalta käytävältä ja puhalsi sen lämmitettynä takaisin hieman ylempää, säädettävän suuntaimen kautta. 4,5 kilon nestekaasupulloa tyhjennettiin myös keittiön lieden kahden polttimen avulla. Autoa ei oltu varustettu minkäänlaisilla lämpöeristeillä joten se lienee ollut enemmänkin niitä retkeilyautoja, joilla voi liikkua parhaiten vain kolmen vuodenajan kuluessa.

Matkustamon katossa oli kaukosäädinkäyttöinen, littunäyttöinen TV-vastaanotin (PAL) siihen integroituine DVD-soittimineen. Television kanavahaku piti tehdä joka paikassa erikseen, onneksi se oli nopea toimenpide. Katolla oli pieni ympärisäteilevä tv-antenni ja kojetaulussa ohjaamon puolella ULA-radio, johon tv-vastaanottimen ääni siirrettiin pienitehoisen FM-radiolähettimen avulla. Ilman virtalukossa olevaa virta-avainta kojetaulun radiovastaanotin sammui automaattisesti tunnin välein. 

Mukaamme saimme yhden virta-avaimen muotoisen, virtalukkoon sopivan kauko-ohjaimen, jonka avainrenkaassa oli pari avainta ulkopuolisten luukkujen ja yksi monimutkaisempi kassalippaan kannen lukon käyttöön. Sen lisäksi vuokrahintaan kuului riittävä määrä petivaatteita, pyyhkeet ja muut sellaiset sekä kierreselkäinen karttakirja (Kiwimaps New Zealand Travellers Road Atlas. ISBN 1-877358-77-0, edition 11).

Etelä- ja Pohjoissaarella vuoret ylittävien teiden lisäksi varsinkin rannikolla riitti kapeampia teitä, joilla isohkolla matkailuautolla eteneminen kävi omasta ohjelmanumerostaan. Niillä ei välttämättä ollut yhtään pidempää suoraa pätkää kilometrien matkalla mutkien riittäessä jatkuvasti sekä vaaka- että pystysuunnassa. Rattia sai vääntää jokusen kerran, hyvä ettei niin sanotulle urakkanupille ollut jo tilausta. Onneksi autossamme oli kevyen ja rittävän hyvän ohjaustuntuman lisäksi tehokas moottori, hyvät jarrut ja pehmeästi vaihtava automaattivaihteisto. Automaattilaatikon välityssuhdetta sai vaihdettua kevyellä valitsimen sivuliikkeella sen tavallisimman ajoasennon D alapuolelle eli vaihteiden 1 - 4 kohdalle. Pakokaasujarrulle olisi monessa laskussa ollut käyttöä sillä kakkosvaihdekaan ei jaksanut pitää yli 3 500 kiloa painavan auton nopeutta riittävän matalana. Moottorin kierrosluku sen kuin nousi koko ajan moottorijarrutuksen aikana.

Vajaan kahden viikon käyttökokemuksella auton sisätiloihin olisi jo kaivannut muutoksia, esimerkiksi keskellä autoa sijaitsevan sängyn kasaaminen illalla ja purkaminen aamulla käytävällä liikkumisen mahdollistamiseksi ei ollut paras vaihtoehto. Autossa sopi olemaan varsin hyvin ja se oli muuten aika positiivinen kulkuväline myös tien päällä. Jopa niin hyvä, että viileiden ja sateisten kelien vuoksi moottoripyörillä noin pitkä reissu olisi jäänyt ajamatta tuolla aikataululla.

Alkuun

Muuta

Uuden-Seelannin väkiluku ja sen sijoittuminen vuoden 2006 alussa noin-lukuina:

Kokonaismäärä 4,03 miljoonaa, joista
Kaupungeittain:
Asukkaat (vähintään yhtä etnistä ryhmää):
Paikallisten mukaan ulkomailla olisi lisäksi noin miljoona Uusi-Seelantilaista, mutta lukumäärän oikeellisuudesta ei ole tarkempaa tietoa. Lisää tietoa järvistä, joista ja säästä löytyy täältä (L).

4.12.2009 Queenstownista Jaanalle lähetetty, 1.80 NZ$:n postimerkillä varustettu postikortti kolahti jo 18.1.2010 postilaatikkoon Imatralla. Näkyy olevan melkein kuukauden pituisia heittoja postin kulussa riippuen siitä, mistä päin saaria kortit postitettiin. Ja osa korteista jäi kokonaan matkan varrelle.

Kahden paikallisen kännykkäpalveluntarjoajan väliset sms-viestit saattoivat joskus mennä läpi molempiin suuntiin ilman suuria viiveitä, toisella kerralla viikon viestit menivät perille yhdessä nipussa tai kolmannella kerralla sanomien kulku onnistui vain yksisuuntaisesti, yleensä Telekomilta Vodafone NZ:lle, muttei enää takaisin. Sama koski myös Tele-Finlandin ja Soneran liittymiä, jotka roamasivat kiinni Vodafone NZ:n verkkoon. Puhelut sentään menivät aina läpi, kun kenttää oli saatavilla. Ajoreittimme varrelta siitä oli suurinta puutetta etenkin eteläsaaren rannikolla.

Sirullisen Master Card-luottokortin käyttö ei ollut aivan yhtä ongelmatonta verrattuna tilanteeseen täällä Euroopassa. Vaikka uunituoreen korttini pin-koodi oli varmasti oikein sain useissa paikoissa kuulla ettei kortti ollut kelvollinen, tarkastus ei toiminut tai kortissa ilmeni joku muu ongelma. Matkan aikana pankista saaduista tiedoista (kiitos Tiina ja Liisa) sekä myöhemmin kotona testatessa kortti varmistui edelleen täysin toimivaksi. Käteistä ei edelleenkään kannata unohtaa näinä muovirahan kulta-aikoina erityisesti silloin, kun henkilön luottokortteja uusitaan turvasyistä useita kertoja vuodessa. 

Panoramioon on kotisivutilan säästämiseksi tallennettu suurimmat valokuvat (>140 kpl) kuvauspaikka-, exif- ja muine tietoineen, yleisimmin ne ovat koossa 2048 x 1536. Niitä pääsee katsomaan tästä (L), jossa vasemmanpuoleisen nuolen pää siirtää kuva kerrallaan Pohjoissaaren Aucklandista Eteläsaaren Christchurchiin, kunnes lopulta ollaan taas Pohjoissaarella Aucklandissa. Kaikkia täällä olevia kuvia ei Panoramiossa näy, sama pätee myös toisin päin.

Sikäläiset liikennesäännöt piti kerrata ajoissa, tässä ovat  tärkeimmät AA:n ilmaisesta Visitors Guidesta skannattuna (L) (L) (http://www.aatravel.co.nz).

Saarilla oli usein niin kirkasta että aurinkolaseja oli pidettävä jopa utuisellakin kelillä. Lyhyistä hiuksista johtuen päänahka alkoi oireilemaan nopeasti, paljaista käsivarsista ja kaulan seudusta puhumattakaan. Laura laitattikin jotain suurikertoimista aurinkoöljyä suojaamattomiin ihon osiin palamisen vähentämiseksi, paikalliskokemus puhui.

Alkuun

Muutamia vastaan tulleita aktiviteetteja ja kohteita:
2009-NZ-Etelasaari-Glifden-Suspension-Bridge.jpg
http://www.historicplaces.org.nz/en/placesToVisit/otagosouthland/ClifdenBridge.aspx
2009-NZ-Etelasaari-Kingston-Flyer-varikko.jpg

Tosin kotisivuiltaan havaittiin myöhemmin sen lopettaneen liikennöintinsä (http://www.kingstonflyer.co.nz/).

Alkuun
2009-NZ-Etelasaari-Queesntown-ylhaalta.jpg
2009-NZ-Etelasaari-Nzone-lastaus.JPG

Alkuun
2009-NZ-Pohjoissaari-Automuseon-edustaa.jpg
2009-NZ-Pohjoissaari-Rhododendron-Trust-Irma-ja-Laura.jpg

Alkuun
2009-NZ-Pohjoissaari-WWII-Ankka.jpg
2009-NZ-Pohjoissaari-Wai-O-Tapu-kyltti.jpg

Alkuun
2009-NZ-Pohjoissaari-Shakespear-Regional-Park.jpg (N82)

Alkuun

Matkapäivät

28.11. Lento Lontoon kautta Hongkongiin

Siirtyminen henkilöautolla kotoa Helsinkiin oli helppo homma, samoin parkkipaikan ja viimeisen pätkän kulkeminen Puistolasta lentoasemalle (kiitos Maija ja Jussi).

Helsinki-Vantaan lentoaseman kakkosterminaalissa Finnairin neito buukkasi ikkunapaikat koko matkalle. Finnairin lennoille paikat oli varattu jo tilausvaiheessa mutta Cathay Pasific Airwaysin koneisiin ei.

Lento Heathrowiin oli pala kakkua, samoin vaihtoajan kuluttaminen. Ainoa negatiivinen piirre oli vast'ikään uusittu luottokortti, jonka käytettävyys oli heikkoa eräässä kentän kahviossa: kaksi testattua kortinlukijaa piti buutata uudelleen korttini luvun jälkeen ja lopuksi Irma maksoi laskun omalla kortillaan. Master Card 0 - Visa 1.

Järjestelyt Cathay Pacific Airwaysin lennoilla olivat erinomaisia ja lämmin kevytpeitto sekä seuraavan aamun hammaskaluston pesupussi vaihtosukkineen kelpasivat useimmille. Silmälappuja, kuulokkeita, peitteitä ja juomia oli vapaasti saatavissa. Lentoemäntien erittäin positiivinen asenne oli erinomainen lisä muuten varsin tylsään istumiseen. Matkustajakohtaisissa viihdytyskeskuksissa oli tarjolla melkoinen määrä elokuvia, musiikkia, pelejä ja muuta ajanvietettä. Ruokakin oli sen verran hyvää ja monipuolista että Heathrowilla syödyn välipalan olisi voinut jättää kokonaan väliin. Meille ei sattunut kohdalle yhtään sellaista lentokonetta, jossa penkkien määrä (ja siitä johtuva tilanahtaus) olisi ollut maksimitasolla, onneksi.

Nokialaisen kännykän AC-5E pikkulaturi lataa näköjään myös lentokoneen englantilaistyyppisessä pistorasiassa, kun sen varovasti nitkuttelee vaakatasossa oleviin, suorakaidemaisiin reikiin. Sen jälkeen Off-line-tilassa olevan kännykän käyttö musiikkisoittimena onnistui akkua tyhjentämättä vaikka koko lennon ajan. Philips SHN5500-vastamelukuulokkeet olivat halpa lisä henkilökohtaiseen varustukseen myös lentotuolisovittimen ansiosta (2 x 3,5 mm monoplugi rinnakkain eli molemmille kanaville omansa sekä 3,5 mm stereojakki sivulla). Kuulokkeilla saattoi häivyttää aika suuren osan matkustamon taustaäänistä jolloin elokuvasta tai mp3-musiikista sai paremmin selvää, kuin lentokoneesta jaettuja kuulokkeita käytettäessä.

Alkuun

29.11. Lento Aucklandiin

Vaihtoaika Hongkongissa meni lentokenttärakennuksessa kävellessä ja ikkunaostoksia tehdessä, reilu kolme tuntia oli liian lyhyt aika että sitä olisi viitsinyt kuluttaa kentän ulkopuolella vierailuun ja takaisin jonottamiseen. Sai sielläkin ajella junalla terminaalin puolelta toiselle ellei huvittanut kävellä käsimatkatavaroiden kanssa edestakaisin. Pitkästä aikaa lentoasemalla liikuskeli muutamia virkailijaryhmiä konepistooleineen sun muine välineineen.

Aika varhain siirryimme turvatarkastuksen läpi lähtöportille, jossa muutamat seuraavalle lennolle tulijat makoilivat jo lattialla jalat penkeille kohotettuina.

Rannekellossa oli koko ajan näkyvissä kotimaan aika, joka helpotti sisäisen kellon aikataulussa pysymistä.

Koneessa läheiseen penkkiriviin istahti pari suomalaista nuorta miestä, joilla oli takanaan jo useamman kuukauden kokemus Uudesta-Seelannista. Nuorempana tuollainen surffipummin tai vastaava homma olisi saattanut maistua hetken itsellenikin, luulen..

Alkuun

30.11. Lento Christchurchiin

Lento Hongkongista Aucklandiin sujui edellistä pätkää helpommin. Yhdentoista tunnin paikallaan olo oli silti riittävä koetus, josta selviämistä edesauttoivat kunnolliset lentosukat, riittävän usein toisiaan seuranneet venyttelyt ja liikunnalliset tuokiot sekä nokkaunet. Punkun saati terävien kulutus oli huolestuttavan vähäistä kuten kaikilla tulevillakin lennoilla, kemiallinen uni ei kiinnostanut kumpaakaan.

2009-NZ-Lippu.gif

Kello viidentoista paikkeilla laskeuduimme Aucklandin kansainväliselle lentokentälle. Rajatarkastuksen, matkalaukkujen haun, maahantulo- ja paikallisen karanteenin tai EVIRA:n tarkastusten (vakuumipakattua kahvipakettia eikä suklaalevyjä takavarikoitu) sekä matkalaukkujen sisäiselle lennolle luovutuksen jälkeen oli mukava kävellä kymmenen minuuttia vaihteeksi ulkosalla (L), (L) sinivalkoisia merkkiviivoja seuraillen. Kohteena oli sisäisten lentojen terminaali (L) jonne sateisena päivänä olisi voinut siirtyä myös tiheästi liikennöivillä pikkubusseilla.

Keli ulkona ei aiheuttanut hurraahuutoja muuten kuin lämpötilan suhteen, joka oli viidentoista Celsius-asteen tienoilla. Ilman kosteusprosentti ja pilvisyys olivat reilusti korkeampia kuin etukäteen toivoimme. Pakollisten maahantulo-oluiden jälkeen noustiin seuraavaan lentokoneeseen, josta matkasta ei jäänyt paljoa mieleen molempien nukkuessa suurimman osan ajasta kuin murmelit.

Christchurchissa otimme turhaan taksin, hotellille olisi päässyt myös ilmaisella shuttle-kuljetuksella. Taksi taisi maksaa 17 NZD eli noin 8 euroa kuskin ottaessa omansa pois vajaan 700 metrin ajosta. Hotellin edustaa: (L) (L) (L) (L).

Hotellihuone oli kelvollinen ja respasta löytyi panttia vastaan myös sopiva 230 VAC-adapteri partakonetta ja kännykkälaturia varten. Hotellin oman ravintolan ruoka oli halpaa mutta erinomaista eli savustettua naudan sisäfilepihviä kasvislisukkeineen, tumman oluen kera. Hetken päästä oli aika mennä nukkumaan jotta seuraavan aamupalan jälkeen päästäisiin vähän virkeämpinä läheiseen autovuokraamoon, aikavyöhykkeiden muutokset ja sittenkin aika huonot unet lentokoneissa painoivat päälle.

Alkuun

1.12. Christchurch - Dunedin

Ajoreitti: Christchurch Airport - 1 - 79 - 8 - 80 - Mt. Cook - 80 - 8 - 83 - 1 - Dunedin. 646 km.

Auto haettiin Pacific Horizontin paikalliselta edustajalta osoitteesta 4/855 Wairakei Road Extension, Christchurch Airport, Christchurch. Auton tutkimiseen ja papereiden täyttöön sekä opastukseen kului aikaa puolisen tuntia. Muuta ei kuuleman mukaan tarvitsisi tehdä kuin ajaa varovasti ja ympäristöstä nauttien, täyttää tuulilasinpesu-, polttoaine-, kaasu- ja raikasvesi- sekä tyhjennellä Harmaa- ja Musta-vesisäiliöitä tarpeen mukaan. Kaikissa kysymyksissä ja ongelmatilanteissa voisi aina soittaa tukinumeroon.

Ei muuta kuin liikkeelle eli johonkin lähimpään risteykseen painamaan kytkin- eli sen puutteessa jarrupoljin pohjaan. Vaikka olin joskus aikoinaan automaateilla ajellut ja tiesin että vasenta jalkaa ei kertakaikkiaan tarvita ajaessa mihinkään muuhun kuin korkeintaan kaasujalan kihnuttamiseen, niin jo toisessa isommassa risteyksessä pudotin kaikki takanamme olleet irtotavarat lattialle painettuani jarrua kuin kytkintä ikään. Onneksi kemiallisen vessan luukku ja kaappien sekä lokeroiden ovet olivat kunnolla kiinni.. Se oli ainoa kerta, onneksi.

Ykköstie vei sopivasti läheiselle kauppakeskukselle josta ostettiin jääkaappiin täytettä. Hintataso vaikutti oikein kohtuulliselta ainakin peruselintarvikkeiden osalta. Kaasupullo oli ajettaessa aina suljettuna ja kylmätavarat ladottiin toista akkua kuormittavilla Peltier-elementeillä jäähdytettyyn jääkaappiin.

Parkkipaikan ahtaissa tiloissa kiemurtelu ja varsinkin peruuttelu oli alkuun mielenkiintoista. Auton 320 senttimetrin korkeudesta johtuen myös sen sivuttaiseen kallisteluun tuli kiinnittää huomiota. Ensimmäiset mielikuvat väärältä puolelta ajettavan pakettiauton ratista olivat hieman kaksijakoiset sillä ajamisessa sinänsä ei ollut mitään ihmeellistä, mutta risteyksissä ja tiukemmissa käännöksissä piti alkuun miettiä mihin suuntaan pitää katsoa ensin ja minkä ajokaistan milloinkin valitsee. Kaupunkiajossa ei ollut suurempia haasteita, olemmehan liikkeelle lähtiessämme kauempana ydinkeskustasta. Ja matkailuautojen suuresta määrästä johtuen paikallisetkin osasivat varoa niitä joka paikassa.

Maisemien osalta mieltä kiehtoi erityisesti sen vaihtelevaisuus: tasaisesta rannikosta kumpuilevien mäkien sekä laaksojen kautta pienimuotoiseen vuoristoon saakka jo ensimmäisen ajopäivän aikana. Kasvukauden alkuvaiheen pellot olivat vielä oraalla. Lehmät, hevoset, lampaat ja muut nelijalkaiset olivat jo laitumilla ja joka puolelta kuului katkeamaton lintujen liverrys.

Jatkoimme etelään Uuden-Seelannin pisimmän sillan yli Rakaiassa tiellä # 1, kunnes Rangitassa Irmalle tuli karttaa lukiessaan mieleen että Mt. Cookille menevän tien # 79 risteys ohitettiin juuri. Käännytäänkö sinne vai jatketaanko suoraan Dunediniin kelin ollessa vuorten havainnointimielessä vielä hieman pilvinen, mutta koko ajan paranemaan päin eli ehkäpä näkisimme jotain lumipeitteisiä huippujakin? Auto käännettiin ympäri (L) ja keula suunnattiin kohti maan korkeinta, 3 754 metriin nousevaa vuorenhuippua.

Fairliessa käännyttiin tielle # 8, jossa tehtiin myös öljysorapinnoituksen parannustöitä. Hyvin punoitti iho monilla liikenteenohjaajillakin paikallisen kevään puolella.

2009-NZ-Etelasaari-tietoita-tiella-8.jpg

Alkuun

Ajo jatkui kumpuilevan maaseudun (L) (L) (L) (L) (L) ja Burges Pass:n kautta Lake Tekapolle sekä Mt. Cook Lookoutin kautta tielle # 80.

Lake Tekapo aukenee edessä ja kauempana horisontissa näkyy palanen vuoristoa nimeltään Southern Alps. 

2009-NZ-Etelasaari-Mt-Cook-lookout.jpg

Turkoosinvärinen järvi saa vetensä vuoriston sulamisvesistä. Suuremmat kuvat järven yli (L) (L) ja kolmas tien vasemmalle puolelle (L).

Aoraki Mt. Cookin lähelle (L) päästyämme alkoi satamaan mutta siitä huolimatta näkyvissä ollut maisema oli varsin jylhää (L). Yksi sikäläinen valkoisella karttaan piirretty tie oli merkitty karttaan ja auton vuokrasopimukseen merkinnällä Rental Cars Prohibited.

Varsin mielenkiintoisen näköisiä lavuaareja löytyi paikallisesta (L) vessasta. Automaattihanan vesisuihku ei kastele edessäolijaa, ellei veden virtausta levitä itse väärään suuntaan.

2009-NZ-Etelasaari-Auraki-Mt-Cook-ja-lavuaarit.jpg (N82)

Alkuun

Sir Edmund Hillary Alpine Centren kahvion eteisestä löytyi kaiken muun lisäksi alla näkyvä vanha lentokone, tässä (L) on  siihen isompi kuvakulma. Se on ensimmäinen läheiselle Tasman Glacierille laskeutunut, suksilla varustettu lentokone.

2009-NZ-Etelasaari-Skiplane.jpg (N82)

Irma harjoitteli ajamista vähän rauhallisemmassa ympäristössä. Tässä ollaan tiellä # 80 (L) (L).

Kuvaussuunta on Lake Pukakin yli kaakkoon. 

2009-NZ-Etelasaari-Lake-Pukaki-suunta-itaan.jpg

Sama suurempana (L).

Alkuun

Teiden varsilla näkyi jatkuvasti tuuliesteitä jotka saattoivat olla hyvinkin pitkiä, korkeita ja tiheitä, joko lehti- tai havupuista istutettuja. Osa niistä oli leikattu tasasivuisiksi aidoiksi noin kymmeneen metriin saakka yltävällä, pitkästä ja tasaisesta leikkuujäljestä päätellen johonkin ajoneuvoon asennetulla leikkurilla.

2009-NZ-Etelasaari-Laitumien-tuuliaitoja.jpg

Tietä # 8 ajettiin takaisin tielle # 1 Timarussa, josta jatkettiin rannan kautta edelleen Dunediniin. Kello alkoi olla jo sen verran paljon että emme pysähtyneet kuin hetkeksi jaloittelemaan meren rannalle, Katikin (L) ja (L) Shag Pointin välissä olevalle levähdyspaikalle. Mielenkiintoisia nimivalintoja on tälläkin ilmansuunnalla, edellä mainitun lisäksi läheisellä rannikolla oli muun muassa Cannibal Bay niminen paikka.

Tuossakin olisi periaatteessa voinut yöpyä koska hiekkarannan rantaviivaan (L) oli matkaa useita kymmeniä metrejä, tosin pari metriä kuvan oikean reunan ulkopuolella oli jo samanlainen ajoneuvo parkissa.  

2009-NZ-Etelasaari-Mersu-parkissa-Katikin-rannalla.jpg

Lämpötila pysytteli päivällä alle viidessätoista asteessa ja aurinkoa sekä vettä saatiin riittävän usein niskaamme. Motoristeja pyörineen ei paljoa nähty, nopeasti vaihteleva sää ja etenkin kylmyys lienevät vähentäneen ajohalujaan.

Olipa jyrkkä laskeutuminen juuri ennen kaupunkia. Pelkällä liialla jarruttamisella olisi jarrunsa ehkä saanut haisemaan, tosin koko reissun aikana en haistanut ylikuumentuneita jarruja missään. Olisikohan lämpötilalla ja sikäläisten matkailuautojen jarrulevyissä sekä -palojen materiaaleissa ollut jotain eroja Eurooppalaisiin vastaaviin nähden, en tiedä.

Valitsimme ensimmäisen kartassa näkyvän leirintäalueen viimeisten mutkien jälkeen oikealta, Leith Valleysta kaupungin pohjoisreunalta. Se oli pieni mutta viihtyisän oloinen Leith Valley Touring Park, jossa oli autoja, vaunuja, telttoja ja kiinteitä majoituksia sulassa sovussa keskenään. Hinta oli 32 NZ$ / 15 € kahdelta aikuiselta ja autolta sisältäen sähkön, suihkut, keittiön ja muut palvelut hinnassa mutta ei aamupalaa. Alueen säännöt (L).

Noiden alueiden maltillisen hintatason vuoksi tienvarsimajoittuminen ei kiehtonut etenkin maksullisilla alueilla olevien kunnollisten suihkujen, 230 VAC/16A-sähköliitännän, makeavesisäiliön täyttö- ja jätevesisäiliöiden tyhjennyspaikkojen vuoksi. Autossa oleva vessa suihkuineen jätettiinkin lähes kokonaan varakäyttöön.

Ensimmäinen ilta autossa meni opetellessa eri laitteiden säätöjä ja asetuksia. Kovahkoa ääntä pitänyt ilmalämmitin olisi toiminut pienemmälläkin teholla, mutta mitäpä sitä turhaan säästelemään kaasua ja korviaan vielä siinä vaiheessa (eli lukemaan ohjekirjaa ajatuksella läpi).

Ensimmäisen ajopäivän aikana kului polttoainetta noin 62 litraa 646 kilometrin matkalla. Dieselpolttoaine maksoi 68 NZ$ / 33 € eli kotimaisittain laskien noin 53 centtiä per litra, ei paha. Omista öljy- ja kaasukentistä on näemmä ainakin jossain päin maailmaa selvää etua.

Alkuun

2.12. Dunedin - Milford Sound - Te Anau

Ajoreitti: Dunedin - 1 - Balclutha - Southern Scenic Route - Invercargil - 99 - 95 - 94 - Milford Sound - 94 - Te Anau. 669 km.

Dunedinin jälkeen leveähkö ykköstie alkoi kyllästyttää, joten ajo- ja matkustusväsymyksen minimoimiseksi käännyimme Balcluthasta etelään, rannalle menevälle tielle. Se on kartassa keltaisella merkitty Southern Scenic Route. Tiedossa oli jo se, että Scenic ei täälläkään käytännössä tarkoita pelkästään Maisemallista vaan myös Mutkaista, eli ajoaikaa palaisi reilusti enemmän kuin pääreiteillä liikuttaessa. Ja niin todella paloikin, ei pelkästään teiden mutkaisuuden vaan maisemien ihastelun ja hieman kuvauksenkin vuoksi.

Kuvia otettiin koko reissun aikana yli 1700 kpl Canon PowerShot G10:lla sekä noin 1400 kpl Nokia N82:lla ja E51:lla. Niistä valtaosa meni roskiin mutta muutama jäi muistoksikin.

Mukana ollut Nokia LD-3W gps-vastaanotin Irman E51:n karttasovellusta varten oli myös monen N82:n kuvan paikkatiedon takana. N82:n sisäiseltä gps:lta vei kustannussyistä pelkän sisäisen gps:n kanssa toimittaessa tuskastuttavan kauan paikkansa määrittämiseen, kun taas bluetooth-laite oli kojetaulun keskellä koko ajan laskemassa paikkatietoa ja bluetoothin kauttahan sen sai muutamassa sekunnissa myös N82:n kuvien exif-tietoihin. Ja laturin liitin oli kerrankin sama kaikilla Nokialaisilla laitteilla.

N82:n viiden megapikselin kameran soveltuvuus suuremman kuvamäärän pyörittämiseen niiden maksimiresoluutioilla kännykän prosessointitehon puitteissa oli vähän niin ja näin, esimerkiksi kolmesta neljään kuvaa peräkkäin ottaen tarkennuksen toimivuus alkoi olla usein jo onnettoman hidasta. Samoin kuvaaminen esimerkiksi 80 km/h vauhdista siten, että tarkennus ja joskus myös valotus yleensäkään toimivat siedettävästi edessä avautuneelle alueelle. Niin sanottu "IVO"-reset piti tehdä useita kertoja kuluneiden viikkojen aikana jotta N82:n kameran sai taas henkiin. Syynä voi olla RM313-valmisohjelmiston vanha versiokin, joka oli kuvaushetkellä 31.0.016 uusimman version ollessa versiota 35.0.002, kun sen 2.1.2010 päivitin. Enpä muistanut tehdä tuotakaan ajoissa. Toisaalta exif-tietoihin saatava paikkatieto antaa paljon anteeksi kun sen avulla on myöhemmin nopeaa hakea kuvauspaikka joko kännykän kamerasovelluksen tai suoraan muistikortin kuvista vaikka läppärin ja Google Earthin avulla.Uudenkin E51:n kameran laatu kelpaa kyllä mms-viesteihin, muttei paljoa sen pidemmälle.


Taas on yksi nypppylä selän takana eli Gibbs Hill, 186 metriä. Ollapa joku päivä 3D-kuvausmahdollisuus helposti käytettävissä, niin tässäkin näkymätön syvyysvaikutelma saataisiin näkyviin.

Kuva tulosuuntaan vasemmalle (L), toinen tulosuuntaan oikealle (L) ja kolmas rannan puoleiselle niitylle (L).

2009-NZ-Etelasaari-Balcluthan-alapuolisella-maisemareitilla.jpg

Sama suurempana (L).

Alkuun

Tien varrella mainostettiin ajoittain myös sademetsäpuistoja, erittäin rehevää siellä monessa paikassa olikin. Seuraavan kerran sademetsää tai vastaavaa nähtiin länsirannikolla. Tuollaisessa maastossa olisi joskus mielenkiintoista tehdä epäilemättä normaalia huomattavasti vaikeampi pakkisuunnistus..

Alueella oli monenlaisia mielenkiintoisia paikannimiä, joilla taisi olla lähtökohtia menneisyydestä. Hyvien surffausolosuhteiden puolesta tuolla ei liene kovin usein valittamista sillä tuulesta saati mainingeista tuskin on pahemmin pulaa, Tyynen Valtameren avautuessa täysin vapaana aivan vieressä.

Papatowaissa sekä muuallakin rannikon varrella oli useita kesä- ja lomamökkikyliä seuraavaa sesonkia odottamassa. 

2009-NZ-Etelasaari-Sademetsaa-rannalla-Papatowaissa.jpg

Paikallinen tienviitta (L) satakunta metriä eteen päin.

Edellisessä kuvassa näkynyt peltisuojus sähköpylvään ympärillä on siinä hyvästä syystä: ei opossum- vaan possum-niminen, ehkä kotimaisen saukon kokoluokkaa ja hieman näköäkin oleva eläin kiipeilee kuulema kaikkialle. Rotorualla oli kaupassa esillä T-paita, jossa piirretyn, auton yliajaman eläimen alla oli teksti: "Possums, those New Zealands own traffic bumpers". Possumeita olikin etenkin saaren länsirannalla kymmenittäin teillä hengettöminä. Possum on paikallisten mielestä todellinen tuholainen vaikka sen karvaa käytetäänkin erittäin lämpimien lampaanvilla-asusteiden yhtenä ainesosana. Paikallisen tiedotteen mukaan ne ovat tuhonneet suurilta alueilta metsien koko alkuperäisen eläimistön. Siilejäkin valitettavasti näkyi yliajettuina eri teiden varsilla.

Kolme seuraavaa kuvaa on otettu samasta levähdyspaikasta eri suuntiin (L) (L) (L) ja neljäs niistä muutaman sadan metrin päässä etelämpää (L) Tautuku Bayn (seuraava kuva) pohjoispuolelta.

2009-NZ-Etelasaari-Tautuku-Bay-pohjoisesta.jpg

Alkuun

Puu kelpaa tolppamateriaaliksi ainakin kuvan mukaisille kaiteille. Joku lehtikuusi- tai muu vastaava, suoraa maakontaktia pidempään pilaantumatta kestävä lajike lienee käytössä.

2009-NZ-Etelasaari-Puutolppia-kaiderungoissa.jpg

Tällaisten suojarakenteiden pitäisi törmäystilanteessa pitää teräskaiteen pää auton sisätilojen ulkopuolella.

2009-NZ-Etelasaari-Kaiteen-paa.jpg

Alkuun

Joulu oli tulossa ja sen kyllä huomasi monissa paikoissa maaseudullakin, tässä on näkymä Invercargilin meikäläisittäin ehkä hieman vähemmän jouluisesta keskustasta.

2009-NZ-Etelasaari-Invercargilin-joulukatuja.jpg (N82)

Toisaalta, kun meillä usein nautitaan sekä kärvistellään vaikkapa parinkymmenen asteen pakkasessa ja pohjoisen puolen puhurissa, niin tuolla paikalliset grillailevat ulkona auringossa ja nauttivat toisenlaisesta joulustaan. Verrattaessa etäisyyttä päiväntasaajalta napoihin päin on Eteläsaaren eteläisin piste Slope Point samalla korkeudella kuin pohjoisen pallonpuoliskon Interlaken Sveitsissä. Ilmankos tuolla palmut, bambut sun muut kasvoivat vapaasti sademetsien seassa.

Kadun varrella pisti silmiin kyltti jossa luki: "Don't worry, Father Christmas can come through the heat pump!" Kaupoissa myytiin suuria joulusukkia aiemmin takan tai nykyään varmaan ilmalämpöpumpun sisäyksikön eteen ripustettaviksi ;-)

Kilometritolppa meren rannalla tien # 99 varrella, McCrackens Rest-levähdyspaikalla. Kuvaussuunta etelään (L). Southern Scenic Route on edelleen alla ja seuraavana vuorossa on Tuatapere.

2009-NZ-Etelasaari-McCrackens-Rest.jpg

Tolpan edestä rannan puolelta länteen katsottuna näyttää tältä (L). Vähän tuonnempana on historiallinen silta, jossa on liikuttu 5.4.1899 alkaen aina leveämmän sillan valmistumiseen saakka. Vanhan sillan kansi (L) ja vilahdus yläjuoksun puolelle (L).

Alkuun

Maisema ei enää ratkaisevasti muuttunut eilisestä, mutta päivän sisällä sentään useampaan otteeseen. Sää vaihteli nopeasti ja tasaisen voimakas sivutuuli riepotteli korkeata autoa rannikon läheisillä teillä. Sopivin välein pidetyt tauot jaksottivat ajamista, jälkeen päin esimerkiksi Panoramiosta tarkastellen taisimme pysähdellä pitkälti samoilla paikoilla kuten lukemattomat muut meitä ennen siellä ajaneet.

Ajamalla Blenheimista tietä # 1alas etelään Invergagilliin ja takaisin ylös pohjoiseen tiellä # 6, tulee saari kierretyksi lounaisnurkan vähätiestöistä vuoristoaluetta lukuun ottamatta yhdellä kertaa.

Poikittainen ajo itä- ja länsirannan valillä onnistuu joko
tai vielä alempaa
Tie # 80 vie pussinperään Aoraki Mt. Cookille ja # 94 Milford Soundiin, niistä ei ole enempää apua vain yhteen suuntaan ajettavien reittien suunnittelussa. Kovin suurta variaatiota noista ei siis oikein saa aikaiseksi, ellei ajoaikaa ole käytettävissä yhtä viikkoa enempää.

Tuataperen Scenic- tai Forest Reserve eli Native Forest näkyy suuremmassa koossa tässä (L). Se kaarteen merkin alla oleva numero tarkoittaa suositeltua ajonopeutta, ei tien numeroa. Toinen kuva on otettu karttaan keltaisella piirretyn tien loppupäästä hieman Manapourin alapuolelta joessa olevan padon (L) maastosta.

Te Anaun pohjoispuolisten maisemien (L) (L) (L) ohiajon jälkeen ollaan pian jo Milford Soundin tien # 94 korkeimman kohdan, eli Homer-tunnelin takana. Tuosta vielä hetki vapaalla alamäkeen lasketellen ja jalat kastuvat pian meren rannalla.

2009-NZ-Etelasaari-Milford-Sound-alapuolella.jpg

Sama suurempana (L).

Tien vierellä olleiden nopeusrajoitusmerkkien mukaan 100 km/h oli maksiminopeus niillä teillä. Turistina hermo ei moiseen taipunut, niinpä ajonopeutemme vaihteli etenkien suurimpien serpentiinien alueilla noin kymmenestä reiluun yhdeksäänkymmeneen kilometriin tunnissa.


Alhaalla näytti normaalilta vuonomaisemalta. Täältäkin olisi päässyt Scenic-lennoille ja -risteilyille. Kuvasta taakse ja oikealle on päärakennus laivayhtiöiden tiskeineen, ravintoloineen sekä muine sataman toimintoineen.

2009-NZ-Etelasaari-Milford-Soundin-satama.jpg

Vähän vasemmalta mutta suurempana samanlainen näkymä (L), hieman enemmän oikealta tyhjän laivapaikan läpi vuonoon (L) ja vielä yksi laiturin oikeasta päästä takaisin tulosuuntaan (L).

Alkuun

Yllättävän hyvin tällaisetkin rohjot taipuvat tiukkoihin mutkiin kun on osaava kuski ratissa. Onneksi olimme sen verran myöhään liikkeellä, etteivät kymmenet bussit olleet enää tiellä takaisin paluusuuntaan ajellessamme. 

2009-NZ-Etelasaari-Milford-Sound-ja-bussi.jpg

Seuraavasta linkistä voi katsoa noin 13,5 megatavun kokoisen ja 01:28 kestävän DivX-videoleikkeen. Se on Irman käsivaralta G10:llä kuvaamaa eikä siinä ole ääntä, suuntana on Homer-tunnelin pää lännestä päin: (L).

Oletettavasti lumivyöryn puhdistamaa vuoren rinnettä tien # 94 varrelta. Ei näytä olleen kovin paksu humuskerros kallion pinnassa juurien tukena.

2009-NZ-Etelasaari-Milford-Sound-lumivyoryn-jalkia-rinteessa.jpg

Valitettavan hyvin nukutti vuoronperään molempia kuskeja jo aiemmin tien päällä, onneksi saatoimme vaihtaa ajovuoroja kun molemmat oli merkitty auton sopimuspaperiin ajajiksi. Tässä (L) on loppuillan kuva läheltä seuraavaa yöpymispaikkaa.

Te Anauhussa italialaisen pizzerian pöydässä etsittiin kartasta seuraava majoituspaikka. Kellon ollessa niin paljon ettei paikallisen leirintäalueen respa ollut enää paikalla mutta alueen portti oli vielä auki, niin ajoimme muiden mallin mukaan alueelle majoittumaan.

Christchurchista on ajettu 1 315 km.

Alkuun

3.12. Te Anau - Queenstown

Ajoreitti: Te Anau - 94 - 6 - 6A - Queenstown. 176 km.

Yöllä oli pakkasta sen verran että joidenkin autojen tuulilasit olivat aamulla jäässä. Ilmankos avonaisesta kattoluukusta puhalteli yön aikana sisälle hieman viileämmin. Aamutoimien jälkeen oli hyvä aika käydä maksamassa yöpyminen, joka kustansi neljän tähden alueella vain 34 NZ$.

Tältä näytti alueen sisäänkäynti aamulla pois lähtiessämme, takana siintää Fjordland National Park. Todella ikävän näköistä seutua olla paikallaan mielellään vaikka vähän pidempäänkin (L) ;-)

2009-NZ-Etelasaari-Te-Anaun-leirinta-alueen-sisaanmeno.jpg

Tässä (L) on tien oikealta puolelta otettu, hieman erilainen näkymä samaan suuntaan.

Höyrytraktorin raato pellon laidalla Kingstonissa. Täällä ei kaikkea vanhaa ainakaan heti ensimmäiseksi kierrätetä metallisulattoon. Hyvä niin vaikka läheisen omakotitalon aidan tarpeina käytetyt, kymmenet maalatut höyrytraktorien ja vastaavien laitteiden pienet sekä suuremmat teräspyörät turhan prameilevalta näyttivätkin.

2009-NZ-Etelasaari-Hoyrykone-Kingstonissa.jpg

Rantakatua (LKingstonissa.

Alkuun

Edellisestä kuvasta noin viidentoista minuutin matka pohjoiseen kohti Queenstownia, maiseman muuttuessa taas aavistuksen verran kumpuilevammaksi. Ben Nevis -huipulta 2 240 metristä oikealle laskeva joki jäi jo taakse ja Half Way Bay on pian kohdalla lahden vastakkaisella reunalla. Queenstownkin melkein näkyy jo horisontissa.

2009-NZ-Etelasaari-Tie-6-mutka-Queenstownin-alapuolella.jpg

Sama suurempana (L).

Melko jyrkkiin rinteisiin on taloja rakennettu täälläkin, pylväiden varaan rakentaminen näyttää olevan yleistä. Rakennuksen alin kerros saattoi olla kokonaan tilaa jossa oli autotalli ja varastoja, kaikki ensimmäisen asuinkerroksen lattioiden kannatustolppien välissä.

Majoitus alla näkyvään Queenstown Lakeview Holiday Parkiin maksoi 36 NZ$ yöltä ja sen respasta saattoi varata monien muiden aktiviteettien lisäksi myös laskuvarjohypyn. Irma aikoi ottaa pitkäaikaisen unelmansa kohteeksi ensin 12 000 jalan version, mutta pienen suostuttelun jälkeen maksimikorkeus 15 000 jalkaa eli noin viisi kilometriä kelpasi ainutkertaisena hyppynä. Respan naista kiinnosti kuulla jälkikäteen miltä se ilo tuntui käytännössä, ehkäpä häntäkin kiinnosti kokeilla itse moista joku päivä.

Rinteessä näkyy hissilinjan yläpää kauppoineen ja kahvioineen. Queenstownin keskusta on selän takana alempana ja alueelle saavuttiin oikealta puolelta.

2009-NZ-Etelasaari-Queenstown-Holiday-Park.jpg

Tässä (L) on maisemaa auton etupuolelta alas kaupungin suuntaan.

Alkuun

Majoittumisen jälkeen oli aika laittaa pyykinpesukone pyörimään, yksi pesukoneen poletti maksoi 4 NZ$ ja kuivauskoneen vastaavat tupla-ajalle yhteensä 8 NZ$. Sen jälkeen käveltiin suurten puiden (L) (L) ja vanhan hautausmaan sivuitse Skyline-nimisen gondolihissin ala-aseman kautta korkeammalle rinteeseen (L). Gondolimatka edestakaisin maksoi 46 NZ$ kahdelta. Väkeä oli jonkun verran liikkeellä mutta ei vielä ruuhkaksi asti. Yläasemalla baarissa syöty pikalounas 2 x hamburger ja 2 x olut maksoivat yhteensä 46,50 NZ$ / 22,32 €.

Kuvassa näkyy lahden tällä puolella Queenstownin keskustaa, toisella puolella näkyvässä Kelvin Heightsissa oikealla golf-kenttä, keskellä asuinalueita ja vasemmalla tien # 6 alittava joki siltoineen. Sen takana on Franktonin lentokenttä sekä vuoren juurella takaoikealla tie # 6 Invercargillin suuntaan.

2009-NZ-Etelasaari-Queesntown-ylhaalta-vasemmalle.jpg

Kuvia rinteestä hissilinjan alta etelään (L), hieman enemmän oikealta (L) ja rinteessä kiemurtelevaa mäkiautorataa kohti (L).

Viittojen mukaisia välimatkoja: Lontoo 18 964 km, New York 15 089 km, Bangkok 9 427 km, Etelänapa 4 998 km, jne.

2009-NZ-Etelasaari-Queenstownin-ylapuolella.jpg

Sama suurempana (L).

Viitoista (L) puuttui vieläkin pidempi kohde eli Imatra 19 394 km jos Nokian kännyköiden gps:ien ilmoituksiin olisi ollut luottamista. Ne kilometrit eivät kuitenkaan olleet oikein ja vieläpä vaihtelivat kännyköiden välillä, vaikka molemmissa luulisi olleen saman kartta-aineiston lisäksi lyhin mahdollinen reitti eli isoympyrä laskentaperusteena. Google Earth kertoi matkaksi noin 16 840 km, mikä kuulostaa luotettavammalta. GE:n mukaan pisin matka tuosta tolpasta maapallon pohjoispuolelle osuu merelle jonnekin Pohjois-Espanjan länsinurkan korkeudelle, johon on matkaa himpun alle 20 000 km, kiersipä sinne mitä kautta tahansa.

Alkuun

Jotkut saattavat muistaa tällaisen eli Das Rollende Hotel, joskus 1970-luvun kieppeillä näitä pyöri Suomessakin. 

2009-NZ-Etelasaari-Queenstown-ja-Das-Rollende-Hotel.jpg

Ikkunoista pikaisesti laskien 17 makuupaikkaa per kerros eli 51 henkeä kompaktissa paketissa. Toivottavasti palosuojaus, ilmanvaihto ja äänieristys ovat kunnossa esimerkiksi pienen paikallisen Oktoberfestin jälkeen. 

2009-NZ-Etelasaari-Queenstown-ja-Das-Rollende-Hotel-2.jpg

Porukkaa kuskattiin ympäriinsä linja-autolla ja tuo ajoi sillä aikaa seuraavaan majoituskohteeseen. Helpottaa se ainakin huonevarausruljanssia.

Pyykkien kuivuttua riittävästi käveltiin hetki kaupungilla (L) (L) (L) (L) ja satamassa (L) (L) (L).

Christchurchista on ajettu 1 491 km.

Alkuun

4.12. Queenstown - Fox Glacier

Ajoreitti: Queenstown - 6A - 6 - Nzonen lentokenttä - 6 - keltainen tie - Wanaka - 6 - Southern Alps - 6 - Fox Glacier. 382 km.

Lähdimme aamulla liikkeelle lähimaastoon eli lahden toiselle puolelle Kelvin Heights:iin. Siellä oli oikein siistiä, suorastaan Rivieramaista kun ranta-asutusta riitti pakollisen golf-kentän vierustan lisäksi rantatien molemmille puolille. Järvivesi oli sen verran viileää ettei huvittanut poiketa uimassa (L) vaikka paikka sinänsä oli oivallinen. Queenstownin esikaupunki tien 6A varressa näytti Kevin Heights:n puolelta tarkasteltuna tältä (L).

Olimme kello kymmenen takaisin kaupungilla hyppyfirman toimistolla, josta yksityisen pudotusalueen kartan saatuani lähdin ajamaan noin kymmenen kilometrin päähän etelän suuntaan. Irma jäi muiden hyppääjien kanssa takahuoneeseen täyttämään papereita ja valmistautumaan henkisesti itse hyppyyn. Firma oli useammalla paikkakunnalla toimiva Nzone, korkeimman hypyn hinta noin 300 € josta lennon osuus 197 € ja loput tulivat valokuvauksesta kuvineen, cd-levyineen ja postituksineen. Elävää kuvaa DVD:lle tallennettuna olisi maksanut reilusti lisää (http://www.nzone.biz/Skydive/).

Kalustona näytti olevan pari tällaista (L) lentokonetta, joihin nousi henkilökunnan lisäksi pari - kolme kertaa tunnissa uutta pudotettavaa vaikka paras sesonki ei epäilemättä ollut vielä edes käsillä. Kentän (L) kahviossa (L) sai tehdä ilmaiset kahvit tai teet makunsa mukaan ja sen ulkopuolella oli hyvät paikat odotella ryhmän saapumista alueelle. Porukan saavuttua hyppyvarusteet vedettiin nopeasti päälle (L) ja ryhmä kerrallaan nousi ilmaan. Ensimmäinen tuttu hyppypari eli korkeimmalle menevät kiipesivät sisälle koneeseen kello 12:06.

Irti on, asialla Nzonen kuvaaja. Edessä on kuusikymmentä sekuntia vapaata pudotusta ja minuuttitolkulla leijuntaa sekä Irmalta luvan saatuaan myös 360-asteen vaakakieputusta ennen laskeutumista nurmelle.

2009-NZ-Etelasaari-Hyppy-15000-jalasta-ala.jpg

Ja suurempi kuva maata vasten (L) kuvattuna. Laskeutumisalue näkyy kuvassa keskilinjalta aavistuksen verran oikealle puolelle, alhaalla pitkän puujonon alapäässä olevan punakattoisen lentohallin ja toimiston edestä. Siitä vähän vasemmalle näkyy nurmikentän pää, jossa koneet käyvät poimimassa lastin kyytiinsä. Vaakasuora viiva on tie # 6 vasemmalta Queenstownista oikealle Invercargilliin päin.

Alkuun

Porukka hyppäsi koneesta maksamansa hyppykorkeuden mukaisesti. Alhaalta oli hieman hankala päättää ketä kuvaisi useiden alas leijuvien varjojen seasta, kun tiedossa ei ollut muiden hyppykorkeuksia. Erilaisia laskeutumistyylejäkin nähtiin, nurmelle voi laskeutua seisaalleen, takamuksilleen tai vaikka kuvaajien tyyliin: pitkällä vauhdikkaalla pintaliidolla tullaan nurmea viistäen kentän poikki, lopuksi vauhti otetaan pois ja lähes paikaltaan laskeudutaan puolikas askelma alas nurmelle. Vain loppukumarrus puuttui, se oli oikein hyvää showta meille aidan takana seuraaville. Jonkinmoista adrenaliinivirtaa näytti olleen tarjolla useimmille asiakkaille osa kun ei meinannut pysyä nahoissaan mm. varusteiden purun aikana. Pelkonsa voittaminen oli riemukas tapahtuma.

Päärakennuksen edestä G10:llä maahantulosta otettu, noin kolmen megatavun kokoinen DivX-videoleike, kesto 00:23, löytyy tästä (L).

2009-NZ-Etelasaari-Nzone-Irma-ahaalla.JPG

Onnistuneen hypyn jälkeen kello 12:28 Irman korvat olivat täysin tukossa, mutta onneksi kuulo palasi takaisin muutaman seuraavan tunnin kuluessa. Henkilökunnalla oli kunnolliset kuulosuojaimet joten tuskinpa jotkut Ear-tyyppiset korvatulpat olisivat olleet kiroilua asiakkaidenkaan korvissa. Varaa ihmeessä sellaiset mukaan jos meinaat tehdä saman tempun eikä firman tulppia ole, tai huomata tarjota.

Koska valokuvia ei millään olisi saatu mukaan tilattiin ne postitse suoraan Suomeen.

Ilmeisesti heillä käy vuosittain asiakkaita ympäri maapalloa sillä vessan seinään oli liimattu tuolla tavallisten sikainfluenssa- ja käsienpesuohjeiden lisäksi tällainenkin ohje.

2009-NZ-Etelasaari-Nzone-vessapaperin-kaytto-ohje.jpg
Alkuun

Seuraavaksi suunnattiin saaren keskiosassa sijaitsevalle vuoristoalueelle nimeltään Mount Aspiring National Park, myöhemmin länsirannikolle ja lopulta seuraavaan majoituspaikkaan.

Välissä tiellä # 6 ollut silta (L) oli samaa sarjaa aiempien vastaavien kanssa eli yksikaistainen ja puukantinen, jossa kannen päälle levitetty bitumi-hiekkakerros oli osin kulunut jo pois. Matkailuauto kuulosti lähinnä huonosti vaimennetulta pelti- ja posliiniromun keräyspisteeltä sellaisten yli täristeltäessä. Länsirannalla tilanne oli täsmälleen samanlainen kuten alla näkyy. Ehkä nuokin korjataan kesän kuluessa, heti joululomien jälkeen.

2009-NZ-Etelasaari-Sillan-kansirakenteita.jpg (N82)

Vastaan tulleet sillat saattoivat olla myös matalia ja varsin pitkällä jännevälillä rakennettuja, paino- ja nopeusrajoitteisia riippusiltoja. Niiden alapuolella virtasi useimmiten vuoristosta mereen laskeva, tähän aikaan usein jo varsin vähävetinen puro. Parhaimpaan sulamisaikaan niissä lienee enemmänkin virtausta, sen verran suurikokoista kiveä oli joidenkin keskiuomissa enää jäljellä. Autoilijoiden väistämissuunta vaihteli sillasta toiseen joten liikennemerkkejä kannatti seurailla ajoissa etukäteen. Kaikissa ei ollut kummoista näkemäaluetta ennen sillan päätä, joten yllätyksittä ei välttämättä selviäisi liikaa kiirehtiessään.

Keltaisella merkitty tie vie Arrow Junctionista (L) Cardronan kautta Wanakaan. Hieno tie, jossa korkeuseroja ja mutkia riittää pitämään mielen virkeänä. Jäisellä, sumuisella tai sateisella kelillä nuo tiet olisivat vihonviimeisiä ajettavia.

2009-NZ-Etelasaari-Queenslandin-jalkeen-keltaisella-tiella.jpg (N82)

Hieman enemmän vasemmalta puolelta otettu kuva (L) alas laaksoon ja toinen (L) ylämäkeen.

Alkuun

Paikallinen nuorukainen törmäili turistien kanssa tuosta muutama sata metriä ylämäkeen, Crown Saddlen risteyksessä. Tiellä oli vielä melkoisesti puskureiden osia ja muuta vähemmän edullista muovisälää heidät ohittaessamme.

Vähän matkaa huipulta eteenpäin ja alemmaksi tuli vastaan karttaankin merkitty Cardrona-Hotel vuodelta 1868, kuin suoraan jostain lännenelokuvasta. Vanha siirtolaisten kansoittama kultakaivoskaupunki kenties ollut joskus siinäkin. Vähän kauempana havaittu tienvarsiviitta opasti Waiorau Snow Farmille. Kausihommia sanoisin, ulkona oli vajaat parikymmentä astetta plussaa sillä hetkellä.

Wanakan keskustaan saapuessamme Irma avasi pelkääjän puolen ikkunan mutta pisti sen aika nopeasti kiinni, syynä vieressä ollut parvi näitä (L). Toinen kuva (L) samaan suuntaan on otettu vähän taaempaa. Käännyimme tuosta risteyksestä oikealle Wanakan keskustaan, yhdestä pienehköstä kaupasta haettiin lisää sapuskaa ja auton tankkauspysähdyksen jälkeen jatkettiin teillä # 84 ja # 6 vajaan tunnin verran eteen päin seuraavalle ruokailupaikalle (L). Nestekaasua riitti vielä ruuan valmistukseen. Valitettavasti koko auton sisätilan jäähdyttämiseen saattoi käyttää vain auton moottoria ja ohjaamon ilmastointilaitetta, minkä teho ei sisätilan puhallinta huudattamatta oikein riittänyt koko auton viilentämiseen (korin lämpöeristeetkin puuttuivat).

Seuraavissa vastaan tulleissa maisemissa ei ollut edelleenkään valittamista, korkeuseroja ja maiseman vaihtelua oli riittävästi. Vuorten väliin sopi useita järviä jokineen ja muutamine pikkukylineen. Jokunen polkupyöräilevä henkilökin nähtiin matkan varrella, sesonkiaikaan heitä varmaan parveilee huomattavasti enemmän kaikkialla. Koska maisema oli jo tuttua niin matka eteni suhteellisen vauhdikkaasti, ilman turhia pysähdyksiä. Sellaiseksi ei lasketa erään sillan alapuolella tehtyä pysähdystä, jossa oli tilaisuus tuulettaa vähän paidanselkämystään (L) (L).

Aika vähän oli enää vettä sillan alla, kuten tästä alle kahden megatavun kokoisesta DivX-tiedostosta näkyy, kestoaika 00:15 (L).

Haast Highwayn länsipuolella vuorilta alemmaksi päästyämme alkoi puusto mataloitua, tihentyä ja pusikoitua. Tuulen puolella olivat pienimmät pensaat ja pusikon tai kokonaisen metsikön korkeus kasvoi koko ajan tyynen puolelle siirryttäessä, edellisten puiden suojatessa seuraavien kasvua. Kuvan horisontissa näkyvän mäen edessä avautuu jo Tasmanian meri.

2009-NZ-Etelasaari-Lansirannalla-maisema-muuttuu.jpg (N82)

Ei ole kovinkaan suorarunkoista laatua täkäläinen puusto, ilmankos muutamat puiset sähköpylväät ovat olleet ajoittain aika hauskan kiemuraisia. Vähäoksaisuutta haettiin vastaan tulleilla istutusalueilla muun muassa poistamalla havupuiden alaoksat maanpinnasta lähtien muutaman metrin korkeudelle.

Tien vasemmalle puolelle ilmestyisi tuota pikaa Haast Village, joka voisi olla seuraavan yöpymisen kohde. Kartan mukaan lähellä olisi myös paikallinen Holiday Park, joten päätimme ajaa samantien sinne. Ja sitten seurasikin normaali suoritus eli camping-alueen liikennemerkin mukaan kyseinen paikka ei ollut 17 kilometrin vaan 1,7 kilometrin päässä vasemmalla, joka jäi huomiomatta kun suunnittelin jo Haastin kohdalla vastaan tulevan pitkän sillan ylityksen kuvaamista ajon aikana.

Sillan ylityksen jälkeen jatkoimme rantaa pitkin suoraan pohjoiseen leiripaikan kylttiä odotellen, lopulta aina Fox Glacieriin saakka. Parempi niin, sillä saaren luoteisnurkka olisi jäänyt käymättä seuraavana päivänä pidemmän ajomatkan vuoksi. Ja kelikin olisi ollut huonompi vaikka mistäpä sitä vielä silloin varmaksi tiesi.

Alkuun

Rannikollakin on hyvät puolensa, tässä näkyy Knights Point Lookout. Kuva on otettu tulosuuntaan vasemmalle.

2009-NZ-Etelasaari-Knights-Point-Lookout-vasen.jpg

Toinen kuva on otettu menosuuntaan oikealle.

2009-NZ-Etelasaari-Knights-Point-Lookout-oikea.jpg

Alkuun

Sisämaassa Lake Paringan ja Lake Mapourikan (L) molemmin puolin tarjottiin vaihteeksi tällaista silmäniloa. Vertaa vastaan tulevaa, kolme metriä korkeaa matkailuautoa viereisten puiden korkeuteen samalla kohdalla.

2009-NZ-Etelasaari-Kuskin-nakokenttaa-lansirannikolla.jpg (N82)

Paikoitellen oli todella tiheätä pusikkoa ja metsikköä molemmin puolin tietä, onneksemme emme tavanneet sielläkään mitään suurempia metsien asukkaita. Possumien raatoja oli riittävästi, rannikon metsät ja pusikot lienevät niille oikein hyvin sopivaa metsästysaluetta.

Jos Suomessa liikkuessaan tuntuu joskus että kaikkialla korvessa näitä ihmisiä asuukin, niin täällä sitä piirrettä esiintyi myös. Jossain pienessä laaksossa saattoi olla vieläkin asuttu talo tai pari viljelysten ja lampaiden, nautojen, hevosten tai alpakoiden keskellä, eikä laaksosta toiseen ole aikoinaan päässyt kenties kuin meren kautta veneellä tai vuoren yli kiipeämällä.

Ainoa mitä ajaessa saattoi kuunnella suuremmitta katkoksitta olivat auton radiovastaanottimen AM-alueet, esimerkiksi päivällä syvällä kukkuloiden välissä hyvin kuulunut asema 1080 kHz:lla Pohjoissaaren puolella. ULA-lähetykset pätkivät koko ajan kuten kännykkäverkkokin, josta syystä monilla paikallisilla on molempien sikäläisten kännykkäpalveluntarjoajien (Telekom ja Vodafone NZ) sim-kortit kännyköissään. Ne kuulema peittävät vuoron perään maastollisesti vaikeimpia alueita. Iridium-satelliittipuhelimella olisi varmaan pärjännyt tuollakin aika hyvin jos jatkuva tavoitettavuus olisi ollut oleellista, onneksi ei ollut.

Satelliitti-TV lienee maantieteellisesti peittävin vaihtoehto television osalta, ainakin Mersun katolla olleella ympärisäteilevällä TV-antennilla olisi voinut monessa paikassa yrittää heittää vaikka vesilintua. Eli jos iltaisin on pakko katsoa televisiota niin muutama DVD-elokuvakin on hyvä olla mukana TV:n usein tarjoaman lumisateen vaihtoehtona.

Alkuun

Fox Glacierin jäätikölle vievä, tieltä # 6 joen varteen oikealle eroava kapeampi tie oli varustettu upouusilla hidasteilla.

2009-NZ-Etelasaari-Fox-Glacier-ja-hidasteita-viimeisella-patkalla.jpg (N82)

Jäävirran alapää oli siirtynyt vuoristoon päin varmaan kilometrin verran aiemmasta sulamispaikastaan, sen verran on ilmasto lämminnyt viime vuosikymmeninä.

2009-NZ-Etelasaari-Fox-Glacier-edesta.jpg

Alkuun

Jäätikön edustan parkkipaikalla kiellettiin ruokkimasta eläimiä, eräskin koukkunokkainen lintu oli erityisen paha rikkomaan autojen kumitiivisteitä ja muita irtoavia komponentteja. Sikäli kun näin oikein niin sellainen hyppeli illemmalla seuraavan majoituksemme pihalla: hieman papukaijan näköinen, pahaääninen mutta onneksemme tai ehkä itselleen onneksi riittävän arka lintu. 

2009-NZ-Etelasaari-FoxG-Ala-syota-elaimia.jpg

Haukkoja ja muita petolintuja lenteli joka puolella niin paljon ettei niihin kohta enää kiinnittänyt mitään huomiota.

Lyhyen ajomatkan päästä saapui vastaan Fox Glacierin kylä, josta saimme seuraavan yöpymispaikan juuri ennen Fox Glacier Campervan Parkin vastaanoton sulkeutumista (L). Hinta oli 30 NZ$ yöltä normaaleine palveluineen. Kylältä (L) löytyi sekä normaalia turistikrääsää myyvä kauppa postilaatikoineen että syötävää kafésta. Kalaruoka oli ainakin hyvää. Ja aurinko paistoi vielä illallakin täydeltä terältä.

2009-NZ-Etelasaari-Fox-Glacier-majoitusalue.JPG

Sieltä lähti osa postikorteista kohti Suomea, en tullut katsoneeksi oliko muun muassa työmaalle lähetetty vaan ei vielä tammikuun alussakaan perille saapunut kortti juuri siinä nipussa. Tällä kertaa ei pitäisi olla ongelmia liian pienten postimaksujen kanssa.

Christchurchista on ajettu 1 873 km.

Alkuun

5.12. Fox Glacier - Puponga

Ajoreitti: Fox Glacier - 6 - 7 - 69 - 6 - keltainen tie - 60 - Collingwood - keltainen tie - Puponga. 603 km.

Päivä alkoi eilistä hieman utuisemmissa tunnelmissa mutta kääntyi päivällä hieman paremmaksi.

Elävää kuvaa Fox Glacierin pohjoispuolelta tienvarren rehevyyden näyttämiseksi. Se on
G10:llä tuulilasin läpi kuvattu, noin kolmen ja puolen megatavun kokoinen DivX-videoleike, kesto 00:28 (L).

Seuraava tankkauspaikka oli Fox Glacierin pohjoispuolella Franz Josefilla (29,27 litraa/29,56 NZ$) ja sitä seuraava illalla Collingwoodissa saaren luoteiskulmassa (54,67 litraa / 63,31 NZ$).

Koska tällä pätkällä ei ollut karttakirjassa aiemmista maisemista erottuvia kohokohtia, mitä nyt entistä enemmän laidunmaastoja, peltoja ja pieniä kyliä sekä kaupunkeja joka puolella, niin päivä käytettiin nopeaan siirtymiseen kohti pohjoista. Sillä saavutettiin päivää aiempi ylitysaika Pohjoissaaren puolelle eikä luoteisnurkkaa eli Farewell Splitin suuntaa tarvinnut poistaa käyntikohteiden listalta.

Tuuli tekee tepposensa rannikon välittömässä läheisyydessä kasvaville pusikoille, myös yksittäisen puun latvus saattoi kasvaa samaan, erään entisen hiihtovalmentajan hiustyyliin sivutuulessa. Aika näppärä varjopaikka lampaille ja muille elikoille kesäajan pahimpien helteiden ajaksi, sikäli kun sellaisia rannikon äärellä kovin taajaan edes esiintyy. Näissä pusikoissa ja monissa tuuliaidoissa oli havaittavissa sama ilmiö eli niiden alaosat olivat kuin veitsellä leikattuja, kaikkialla suurin piirtein samalta korkeudelta. Syynä olivat tietysti alla laiduntavat lampaat, vuohet ja muut nelijalkaiset, jotka parturoivat alaoksat niin korkealta kuin vain ylsivät.

2009-NZ-Etelasaari-Tuulen-vaikutusta-pensaikkoon.jpg (N82, osasuurennos)

Greymouthin keskustan vierellä menevä tie # 6, suunta pohjoiseen. Liikenneympyröitä saarilla näytti olevan aika maltillisesti.

2009-NZ-Etelasaari-Greymouthin-keskustaa-tiella-6.jpg (N82)

Alkuun

Tämän jälkeen siirryttiin tielle # 7, joka nousi Reeftonin kautta takaisin tielle # 6 Inangahuassa. Sieltä ajosuunnaksi valittiin koillinen, jossa oli tarjolla mäkimaisemia ja syvälle metsien keskelle painuvia teitä.

Pikkukylissä entisillä kullan- tai hiilenkaivuualueilla eri puolilla saaria saattoi havaita vaikutteita idempää sen isomman rapakon takaa. Kuvassa on Murchison.

2009-NZ-Etelasaari-Amerikkalaisvaikutteisia-rakennuksia.jpg (N82)

Jokiin riitti vielä vettä ainakin pohjoisempana.

2009-NZ-Etelasaari-Tien-6-silta-pohjoisessa.jpg

Alkuun

Juuri ennen Kohatua käännyimme vasemmalle, kohteena oli keltaisen tien päässä saaren pohjoisrannalla oleva Motueka. Sillä tiellä kuultiin ensimmäisen kerran pidempi torvisoittokonsertti meidät samaan suuntaan ohittaneen auton toimesta: pysäytin automme näkyvälle paikalle suoralle tieosuudelle aivan sen vasempaan reunaan, vilkku vasemmalle ja jarruvalot loistaen automaattilootasta johtuen, reilusti ennen toisen auton ilmestymistä taaksemme. Joko paikallinen kuljettaja oli kyllästynyt mitä kummallisempiin paikkoihin pysähteleviin turisteihin tai sitten hän vaan tervehti meitä ohi kulkiessaan, kuten moni muu teki annettuamme heille tietä.

Täällä nähtiin ensimmäiset isommat viininviljelyalueet.

Tie nousi jälleen mukavasti ylöspäin.

2009-NZ-Etelasaari-Near-Motueka1.jpg (N82)

Kunnes jälleen painuttiin takaisin alamäkeen seuraavaa jyrkkää mutkaa kohti. Tämä varmaan olisi oikeata polkupyöräilijän mielimaastoa ainakin noin puolet ajoajasta.

Täällä taas nähtiin ettei kotimaisen metsänhoidon suosima avohakkuu ole ainutlaatuinen tapa, jos sitä verrataan vaikka paikallisten kukkuloiden täydelliseen parturointiin. Aika kauhean näköistä oli vast'ikään paljaaksi hakattu maisema ruskeine hakkuujätteineen ja vihreän aluskasvillisuuden puuttumisineen, mutta muutama kymmenen tuhatta taimea ja jokunen vuosi myöhemmin kyseinen alue näyttääkin jo täysin erilaiselta. "Metsä" on silloin kuin tasaisen maan viljapelto eli yhtä ja samaa tavaraa joka puolella, mutta käyttötarvekin lienee pitkälti samantyyppinen.

Kevään värejä on edelleen nähtävillä, kuvan pensaan lehtien sävy oli aika lailla sama kuin uusissa Eukalyptus-puun lehdissäkin. 

2009-NZ-Etelasaari-Vaaleanvihrea-pensas.jpg

Saisipa jostain lainaksi kalibrointilaitteen niin saisi näytön värisävyt ja muut asetukset lähemmäksi oikeita jo ennen kuvankäsittelyohjelman käynnistämistä. Löytyihän lopulta sellainen, jo seuraavana kesänä. Onneksi Adoben Photoshopilla ja/tai Canonin DPP:llä aiemmin käsiteltyjen kuvien värierot eivät olleet kovin pahasti "metsässä".

Alkuun

Motuekan pohjoispäästä suunnattiin tielle # 60, joka vei Collingwoodiin. Sieltä pääsi kapeampaa rantatietä Pupongaan ja edelleen Farewell Splitiin. Edessä oli eräs reissun parhaista pätkistä eli Arthur Rangen ylitys: Motuekasta (GE) 23 kilometriä Upper Takakaan (GE) sisältäen 114 kappaletta yli 90 asteen mutkaa + sadat pienemmät päälle, tien noustessa noin 800 metrin korkeudelle. Korkein huippu hieman pohjoisempana oli Mt. Evans, 1 156 metriä.

Tässä näkyy Motuekan pohjoisosasta lounaaseen suuntautuva laakso, omena- ja muita hedelmäpuita riitti tuonnekin.

2009-NZ-Etelasaari-Motuekan-jalkeen-tielle-60.jpg

Ylläoleva suurempana (L). Kuva alas Motuekaan (L) ja toinen ylös ajosuuntaan (L).

Tie laskee vasemmalle seuraavaan laaksoon kohti Upper Takakaa. Pilven alareuna oli vain joitain kymmeniä metrejä päidemme yläpuolella.

2009-NZ-Etelasaari-Motuekasta-tie-60-toisella-puolella.jpg

Kuvia samasta paikasta selän takana avautuvaan laaksoon vasemmalle (L), keskelle (L) ja oikealle (L).

Alkuun

Rannalla Collingwoodissa piti tankata auto. Siellä päästiin kokeilemaan luottokorttitoiminteista bensapumppua, joka toimi hyvin ainakin Visa-kortilla. Polttoaineen litrahinnassa oli vain kahdeksan eurocentin verran syrjäseutulisää. Eteenpäin jatkettiin lyhyen ketunlenkin kautta, sillä karttaan valkoisella merkityt tiet näyttivät olevan yhtä hyväkuntoisia kuin keltaiset ja tienviittoja olisi kannattanut seurata enemmän kuin päällystetyn tien pinnan laatua tai sen leveyttä. Treasured Pathway -merkillä karttaan merkitty tie vei rantaa seuraillen Pupongaan.

Siellä oli sopivan mittaiseksi katkaistuun puunrunkoon kiinnitetty postilaatikko lähellä rantaviivaa.

2009-NZ-Etelasaari-Postilaatikko-Pupongassa.jpg

Vähän kauempana sijaitsee Doc Visitors Centre, josta otettiin pari kuvaa lahdelle (L) (L). Matalalta paistava ilta-aurinko aiheutti kuviin sen verran vahvat varjot, että kontrastia on kerrankin riittävästi. Näytillä oli jonkun merinisäkkään luuranko.

Tämä nurkkaus rannan puolella edusti noin neljäsosaa koko Farewell Gardens Holiday Park -alueen pinta-alasta.

2009-NZ-Etelasaari-Pupongan-camppari.jpg

Alkuun

Mikäli vessojen ja suihkujen seinille ripotellut ilmoitukset pitävät paikkansa, niin täällä käytetään vain taivaalta kerättyä sadevettä. Jos ja kun se joskus loppuu, niin sitten vaan odotetaan seuraavaa sadetta..

Naapureiden taloissa tai pihoissa ei ollut valittamista: sitä samaa siistiä, tolppien varassa olevaa rakennustyyliä kuten monissa muissakin paikoissa siellä päin.

2009-NZ-Etelasaari-Puponga-ja-naapuritalo.jpg

Meren rannalle suolaisen veden ja sumun vaikutuspiiriin rakennettu sähkölinja pylväsmuuntajineen on hieman erinäköinen meikäläisiin nähden.

2009-NZ-Etelasaari-Pupongan-sahkolinja.jpg

Mikä on se kaikkialla mainostettu Kiwi? Leirintäalueen hoitaja antoi siihen oman ehdotuksensa postikortin muodossa, jota tässä on hahmoteltu GE:n kautta.

2009-NZ-Etelasaari-Kiwi.JPG (GE:n kuva)

Kuvaa hetken aikaa tuijottaen löytyy ainakin linnun pää ja pitkä kapea nokka. Hauskan näköisiä lintuja mikäli muutamaan kertaan tien varrella juoksemassa nähdyt, pienehköt päärynän muotoiset linnut olivat juuri niitä.

Christchurchista on ajettu 2 476 km.

Alkuun

6.12. Puponga - Picton - Wellington

Ajoreitti: Puponga - keltainen tie - Collingwood - 60 - Motueka - 6 - Nelson - Havelock - keltainen tie - Picton - autolautta - Wellington - 1. 265 km Pictoniin.

Aamu valkeni tihkuisena, pientä ja suurempaa sadetta riitti melkein koko päivälle.

2009-NZ-Etelasaari-Paluu-Farewell-Spitista.jpg (N82)

Lammashaassa näytti olevan koristeita tulevaa joulua juhlistamassa. Tappi selässä lienee jonkinlainen paristo-/aurinkokenno-led -valaisin.

2009-NZ-Etelasaari-Petteri.jpg (N82)

Alkuun

Upper Takakasta alkoi tulomatkalta tuttu mutkatieosuus. Jono kertyy tuollaisella tiellä äkkiä, jos mukaan eksyy yksikin alitehoinen auto tai ylivarovainen kuljettaja.

Motuekan keskustaa. Tässä (L) on suurempi kuva noiden puiden edestä oikealta samaan suuntaan otettuna. Huomaa oikealla häämöttävä rakennus joka ei ole aito kirkko, vaan kirkon näköiseksi rakennettu ravintola. Tuollaisia oli joka puolella saaria baareina ja ravintoloina, osa jopa kirkkokäytössä.

2009-NZ-Etelasaari-Motuekan-keskustaa.jpg

Kartan keltaista rantatietä jatkettiin Pictoniin, jossa vastaan tuli kosteaa maisemaa (L) sekä kalastuskieltokyltti.

2009-NZ-Etelasaari-Blue-Cod.jpg

Alkuun

Olisi tuossakin kauniina päivänä kelvannut hetki istuskella perheenjäsenten ja vaikka kahvikupposen kanssa.

2009-NZ-Etelasaari-Pictoniin-rantatiella-lepopaikan-ohitse.jpg

Pictonin satamaa vähän ylempää tulosuunnasta kuvattuna. Ainakin kaksi eri laivayhtiötä liikennöi alla näkyvistä laitureista suoraan Wellingtoniin. Picton mereltä päin (L).

2009-NZ-Etelasaari-Pictonin-satama-rinteesta-vesisateessa.jpg

Alkuun

Lähimmässä laivayhtiössä kerrottiin epämääräisesti että se toinen saattaisi lähteä heitä aiemmin, joten ajoimme keskustan Infoon ostamaan liput toisen yhtiön laivaan.

Sen jälkeen ajettiin sataman läheiselle parkkipaikalle ruokaa laittamaan ravakan vesisateen ropistessa auton katolla. Onneksi ei keitetty mitään pitkään kypsyvää sillä nestekaasun perskeles loppui juuri sopivasti nuudeleiden kypsyttyä. Verkkosähköä ei ollut tarjolla joten mikroaaltouunikin oli käyttökelvoton, autossa kun ei tupla-akuistaan huolimatta ollut invertteriä eikä aggregaattia. Eipä siinä auttanut muu kuin täytättää kaasupullo huoltoasemalla vielä ennen laivan lähtöä, kaasua tarvittaisiin myös tulevana yönä sisätilan ilmalämmittimen tarpeisiin.

Huoltamon mies nosti pullon paikaltaan, kiersi (vastakierre) auton kaasuletkun päässä olevan venttiilin irti pullosta, luki pullon kyljen numerosarjan ja näppäili sen LPG-automaattiin, liimasi uuden täyttötarran pullon kylkeen, kiersi täyttöpistoolin paikoilleen, avasi pullon hanan ja painoi automaatin nappia => lyhyen hetken päästä täydessä pullossa oli 4,2 kg nestekaasua ja minuutin päästä siitä pullo oli jo paikoillaan autossa. Sen jälkeen sain maksulapun ja kommentin: "Taisi olla aika lopussa sen pullon sisältö..". Alle viisi minuuttia vei koko revohka ja hintaa kaasulla 13,84 NZ$, jonka Pasific Horizon maksoi meille takaisin kuittia vastaan. Noin sen pitäisikin parhaimmillaan toimia, jotta kaasun käyttö on tehty riittävän asiakasystävälliseksi.

Sen verran monia kaasutankkauspisteitä oli joka puolella saaria että siellä täytyy kulua kaasua paljon muuhunkin kuin pelkkään grillaamiseen ja matkailuautojen pullotankkauksiin, oletettavasti ainakin ajoneuvojen polttoaineeksi ja talojen kuuman käyttöveden lämmittämiseen. New Plymouthin lähellä merellä on Uuden-Seelannin oma öljyn ja kaasunporausalue ja eräältä Pohjoissaaren kartalta nähdyn kaasuputkistokuvan perusteella kaasua levitetään jo moneen paikkaan.

Pictonin Fresh Choice-supermarketissa (GE) käynti herätti erityistä hilpeyttä, kun vakavissaan ollut kaupan nainen tuli kysymään minulta olenko täyttänyt kolmekymmentä vuotta, korissani oli näet pari pulloa olutta joita ei myydä alle kolmekymppisille heidän liikkeestään. En vastannut heti kun oletin kyseessä olevan joko pilan, piilokameran tai jotain muuta täkäläisten herjanheittoa, mutta naisen tiukatessa samaa Irmalta oli pakko näyttää EU-kelakorttia Irman nauraessa ääneen vierellä. Hyvin punoittivat naisen kasvot hänen tajuttuaan että muuan isompi syntymäpäiväjuhla tulee vastaan parin vuoden päästä. Ja varsinkin se viimeisin kommentti kuulosti vinoilulta henkilön todetessa minun säilyneen niin hyvin. Perskuta, kaikkea sitä kuulee kun vanhaksi elää.

Paikallisella matkailuautoharrastajalla on tyyliä, tällainen autovanhus bongattiin vähän sivummalta. Jotenkin tulee mieleen täällä eteläsaarella kuvatut Taru Sormusten Herrasta -elokuvat tuota katsoessaan. Paljonko lie rakennelmalla korkeutta ja kuinkahan hyvin pärekatto kestää edestä tulevaa sadetta alamäessä esimerkiksi kuudenkymmenen kilometrin vauhdissa, se jäi arvailujen varaan.

         2009-NZ-Etelasaari-Picton-ja-matkailuautovanhus.jpg (N82)

Irman sateessa ottamaa N82:n kuvaa on tuossa käsitelty raskaasti, mutta rakenteesta saanee vähän paremmin selvää. Ei mahda olla enää päivittäisessä ajossa tuo, mutta jatkokäyttö vaikkapa perheen lasten leikkimökkinä kuulostaisi kerrassaan mainiolta vaihtoehdolta.

Alkuun

Interislanderin ajoneuvolippu. Laivamatkan hinta oli 2 x 54 NZ$ matkustajilta ja 184 NZ$ autolta. 

2009-NZ-Etelasaari-Interislander.jpg (N82)

Lastausajan koittaessa ajoimme ramppia pitkin laivan kannelle (L). Sinne lastattiin myös moottoripyöriä, joista yhden Yamahan rekisterinumero oli tietysti FJR-13

2009-NZ-Etelasaari-Picton-laivaan-nousu.jpg

Laiva lähti liikkeelle kello 18:00 ja Wellingtonin satamaan saavuttiin kello 21:15. Sää merellä ei ollut kummoinen joten enemmät kuvaukset ulkona sai unohtaa, niin sateen kuin kylmän merituulenkin ansiosta.

Alkuun

Joku vuokrakaravaanarikollega kolautti autokannen tyhjennyksen aikana vasemman sivupeilinsä kuskin puoleiseen peiliimme mutta kumpikaan peileistä ei rikkoutunut. Onneksi kannen keulanpuoleisessa osassa vielä seisovien autojonojen päässä oli riittävästi tilaa kääntää auto takaisin perää ja laiturirakenteita päin.

Satamassa päätimme antaa Irman E51:n gps:n ohjata meidät ulos kaupungista, oikein ääniopastuksen kanssa. Ja jo heti ensimmäisestä risteyksestä lähdettiin kohti keskustaa, vain yhdeksänkymmentä astetta sivuun oikeasta, liikennemerkein opastetusta reitistä. No mihinkäs lomalla on kiire eli katsotaan hetki onko siitä vehkeestä mihinkään. Eipä ollut, huolimatta juuri ennen reissuun lähtöä ladatuista kartoista. Päästyämme Wellingtonin ydinkeskustaan muutaman kilometrin päähän satamasta oli koe pakko keskeyttää, onnettoman keksinnön vaatiessa koko ajan uusintalaskentaa kun emme voineet noudattaa kaikkia sen älyttömiä ajo-ohjeita. Ellei uudelleenreititys ole nopeata niin homma ei oikein onnistu noin suuren kaupungin katuja kierrellessä. Ei muuta kuin gps hiljaiseksi, paluu muistinvaraisesti takaisin lähtöpisteeseen ja nousu hyvin opastettua poistumisreittiä kaupungista ulos lähtevälle nelikaistatielle.

Majoitus Capital Gateway Motor Inn campervan-parkissa oli asiallisella paikalla muutaman kilometrin päässä satamasta, jonne mentiin Irman gps:n kanssa ilman ääniopastusta. Se pätkä sentään toimi kunnolla.

Auto ajettiin motellin takana olevalle asfalttikentälle, 230 VAC-sähköjohto työnnettiin ulkona olevan kotelon pistokkeeseen ja automaattisulake napsautettiin päälle, kaasupullon venttiili avattiin auton oikealta puolelta, kaikki sähkökytkimet käännettiin ON-asentoon sisältä sähköpaneelista koska ajon aikana vain jääkaappi oli aina päällä, sängyt kasattiin yhteen, iltatoimet hoidettiin ulkona olevassa rakennuksessa ja niin oli sekin ilta pian lopuillaan. Parranajo ei onnistunut kun mukana ei ollut sopivaa adapteria eikä rakennukseen oltu asennettu parranajokoneelle sopivaa 220V / 110V-sähköpistettä ainakaan miesten puolen wc- ja pesutiloihin.

Vikavirtasuojalla ja automaattisulakkeella varustettu sähkönjakopiste näkyy kuvassa auton etupuolella. Dump Station oli muutaman metrin päässä poistumistien varrella.

2009-NZ-Pohjoissaari-Aamu-Wellingtonissa.jpg

Christchurchista on ajettu 2 741 km.

Alkuun

7.12. Wellington - New Plymouth

Ajoreitti: Wellington - 1 - Sanson - 3 - Hawera - 3 - Inglewood - 3A - 3 - Bell Block. Noin 275 km.

Aamu valkeni aurinkoisena. Matka jatkui nelikaistaista tietä pohjoiseen, hyvä siinä oli posotella auton sallittua maksiminopeutta 100 km/h. Auto kulki kevyesti 120 km/h, mutta sitä nopeutta emme käyttäneet juurikaan missään.

Automuseo Southward Car Museum:n kyltti Waikanaessa pisti silmään ykköstien varrella semminkin kun Irma oli saanut siitä ennakkohavainnon karttakirjaa pelkääjän puolella selailessaan (GE). Ei ollut kuin muutama auto museon edustan suurella parkkipaikalla siihen aikaan päivästä.

Tässä on kuvaa sen pitkää reunaa kiertävältä hyllyltä, jonne oli sijoitettu kevyempiä aikojensa motorisoituja edustajia. Kuvaajan takana oli muita aikakauden esineitä kuten tandem- ja tavallisia mopoja, polkupyöriä, lastenrattaita, keinuhevosia ja kaikenlaista muuta vanhaa mutta nostalgista tavaraa.

2009-NZ-Pohjoissaari-Automuseon-pyorajonoa.jpg (N82)

Alhaalla lattiatasolla oli enimmäkseen nelipyöräisiä ajoneuvoja eri aikakausilta, yhtenä esimerkkinä tuo keskellä näkyvä läkkipeltisepän kuparipellistä käsin muotoon hakkaama korimalli. Erästä luodinkestävää gangsteriautoa oli koetettu rei'ittää ainakin käsiasein ilman kummempaa menestystä, telaketjuilla varustettu vanha moottoripyörä ja pari muutakin vanhaa militäärilaitetta oli joukkoon eksynyt, puhumattakaan siitä todella vanhasta sähköautosta joka oli myös hyvin esillä. Katosta roikkui neljä lentokonettakin.

2009-NZ-Pohjoissaari-Automuseon-autoja.jpg

Alkuun

Mikä museo se sellainen on joka ei opeta kävijöitään. Valitettavasti tuo lappu ei kerro tarkemmin miten kyseisen esittelyesineen tekijälle kävi. 

2009-NZ-Pohjoissaari-Automuseon-opetusta.jpg (N82, osasuurennos)

Tässä on suurempia yleiskuvia museosta (L) (L(L(L) ja yksi uudempi ajoneuvo (L). Nämä kuvat löytyvät Panoramiosta mutta eivät Google Earthista, jonne muun muassa auto- ja sisäkuvia ei hyväksytä.

Muita pidempiä pysähdyksiä ei vietetty paitsi yksi nopeahko kahvitauko Ashley Parkissa juuri ennen Waitotaraa.

2009-NZ-Pohjoissaari-Teehuoneen-pitajan-talo.jpg (N82)

Alkuun

Vanhempi rouva keitti meille teehuoneessaan ei kahvi- vaan teekupposet.  Ei ollut huonoa sekään, vaikka kahvia meille tilasinkin.

2009-NZ-Pohjoissaari-Teehuone.jpg (N82)

Ja vessassakin oli kierrassaan luksusta eli pieniä froteepyyhkeitä käsien kuivaamista varten, käyttövalmiiksi koriin rullattuina.. Rouvalla oli samassa yhteydessä pari muuta isoa huonetta täynnä kaikenlaista (iki)vanhaa myytävää tavaraa, ehkä joidenkin mielestä osin silkkaa romuakin. Mutta mukavahan niitäkin oli hetkinen katsella.

Sen verran olivat kotieläimensä turisteihin tottuneet, että Irman piti liikkeelle lähtiessämme hätyytellä jotain värikkäitä kanan tyylisiä lintuja kauemmaksi auton renkaista. Lähimmän aidan toisella puolella käyskenteli muun muassa alpakoita ja lampaita.

2009-NZ-Pohjoissaari-Alpakka.jpg (N82)

Tuo eläin näyttää jotensakin siltä, että liikkeellelähtöön ei mene liikaa aikaa.

Alkuun

Liikenteenvalvojilla oli tämä ilmansuunta erityistarkkailussa sillä lyhyellä matkalla vastaamme ajoi toistakymmentä partioautoa. Melkoinen muutos aiempiin, aika tasaisin mutta harvoin välein vastaan tulleisiin yksittäisiin partioajoneuvoihin. Liekö tuolla mitään tekemistä lehdissä ja radiossa kerrottuun uunituoreeseen lakiin, jolla on aikomus saada Boy-Racet karsittua varsinkin kaupunkien kaduilta: aluksi otetaan joko ajokortti neljäksi viikoksi kuivamaan tai toisella kerralla auto takavarikkoon ja työnnetään armotta murskaajaan. Kilpailu kaupunkien pitkillä suorilla kaduilla oli karannut käsistä, siitä kuulema moinen muutos lainsäädäntöön ikään kuin emomaan eli Englannin malliin.

Lauralle ilmoiteltiin matkamme edistymisestä ja ennen Bell Blockia käytiin kaupasta hakemassa viemisiksi komea kukkakimppu.

Bell Blockin tienhaarassa oli puhallusratsia jossa kaikki pysäytettiin molempiin suuntiin. Avasin ikkunan omalla vuorollani jolloin poliisi nojasi mittaria pitävällä kädellään oveeni. Seulonta-alkometri oli niitä samoja mitä meilläkin nykyään käytetään. Ajattelin itsekseni että onpas täkäläisillä outoja tapoja kun tuosta puuttuu pilli mutta puhalsin silti anturin reikää päin, jolloin henkilö katseli minua hetken ja totesi että olisi halunnut vain jutella kanssani. Mutta näin ollen ei muuta kuin hyvää matkaa [ja mikähän perhanan turisti se tuokin oli]. Pilli olisi kuulema lennähtänyt paikalleen ja suuhuni heti jos hengitykseni olisi vähääkään tuoksahtanut alkoholilta tai puheeni olisi sammaltanut, tuo on kuulema yleinen tapa siellä päin säästää materiaalia ja pienentää muodostuvan roskan määrää.

Lauran host-vanhempien talo löytyi helposti. Parkkeerasin auton Graemen osoittamaan paikkaan ja lähdin puristamaan tyttäremme host-isän kättä ensimmäistä kertaa eläessäni. Irma antoi kukkakimpun host-äiti Dawnille ja muutaman vaihdetun sanan jälkeen Laurakin ilmestyi paikalle kaupungilta.

Tältä näyttää tulosuunta itään talon etupihan läpi, ruusuja oli useita eri laatuja kasvamassa eri puolilla tonttia. Mt. Taranaki näkyisi hieman enemmän oikealle, New Plymouthin keskustan suunnasta. Tasmanian meri on selän takana lännessä.

2009-NZ-Pohjoissaari-Protea-Place.jpg

Siitä se tutustumisemme alkoi, juuri eläköitynyt mutta erilaisten luottamustoimien jälkeen entistäkin kiireisempi Graeme oli pitkälti sellainen kuin olin keskinäisten sähköpostiviestien, Lauran juttujen ja muutamien valokuvien perusteella kuvitellutkin. Samoin vielä työelämässä toimiva Dawn. Lapsia ei enää heillä asunut, mutta lähimmän koti oli kadun toisella puolella.

Alkuun

Jouluun ei ollut enää pitkä aika, heillä se tärkein päivä on 25.12. Osa oksista riippuvista palloista oli nimikoituja ja nostettiin kuuseen vuosittain, nykyään niitä nimikoituja on yksi enemmän..

2009-NZ-Pohjoissaari-Joulukuusi-olohuoneessa.jpg

On tunnustettava että täkäläisten puheesta oli edelleen hankalaa saada täysin selvää, onneksi olimme saaneet jo vähän esimakua kuluneen viikon aikana joten korvat olivat sentään jo hieman tottuneita sikäläisten puhetapaan. Kuten Graeme totesi ei siellä puhuta kuin yhtä kieltä jos Maori unohdetaan tässä yhteydessä, joten heidän englantinsa on kehittynyt hieman kauemmaksi omaan suuntaansa siitä mihin täällä Euroopassa olemme ehkä tottuneet. Ja vanha laivaston mies väänsi välillä oikein huolella.. No eipä se meidänkään puheemme mitään Oxfordin Englantia ollut ja olihan meillä oma simultaanitulkkimme Laura useimmiten paikalla.

Graeme teki meille sisällä keittiössään lounaan, pakko oli myöntää että lampaasta saadaan näköjään osaavissa käsissä oikein hyvää syötävää. Hän ei ottanut kuuleviin korviinsa ehdotustamme leirintäalueella yöpymisestä, niinpä Irma kantoi lakanat ja muut petivaatteet autosta jotta heille ei meistä aiheutuisi ainakaan lakanapyykkiä saati muuta lisävaivaa.

Makuuhuoneen 230 VAC kattovalaisimen lamppu rikkoutui ja uuden vaihdon aikana näin, että siellä käytetään samantyyppistä valaisimen kantaa kuin meillä autojen polttimoissa. Lampun kannan pohjassa on kaksi kytkentänastaa sähköä varten ja sivuilla kaksi metallista tappia kannatusta varten, eli lamppu työnnetään valaisimen metallisen holkin pohjaan ja lukitaan lyhyellä kiertoliikkeellä holkin vaakasuoriin uriin. Ainoastaan holkin ja lampun kannan halkaisija oli hieman suurempi kuin auton vastaavissa. Autotallissa käytettiin sähköistystapaa jossa pinta-asennettujen rasioiden välille oli asennettu pintaan myös suojaputket lankoja varten ja rasioissa oli kytkimiä, pistorasioita tai pelkkiä kytkentöjä peitelevyn alla. Käytössä oli myös 1,5 ja 2,5 neliömillimetrin litteitä sähkökaapeleita, joiden ulkonäkö vaan ei paksuus oli kuin hituvirtapuolen moninapaisissa nauhakaapeleissa.

2009-NZ-220-VAC-pistorasia.JPG 220 Voltin seinärasia päältä päin kuvattuna. Tuohon ei kotimainen pistoke mene siististi.

Kävimme alkuillasta katsomassa miltä New Plymouth näyttää pimeällä paikallisen nyppylän päältä (GE), olihan siellä jo valoja melkoisesti kun laajalle levinneet asuinalueet näkyivät keskustan viereltä. Sittemmin poikettiin vielä Pukekura-puistossa (L) (L), jossa oli Carols by Candlelight -joululaulujen yhteislaulutilaisuus menossa. Tuttuja säveliä mutta tuntemattomampia sanoituksia kuultiin kahdenkymmenen neljän kappaleen verran, kynttilöitä muiden mallin mukaisesti käsissämme polttaessamme. Mukavan rento tunnelma joskohta enemmän laulamisen jätimme sen osaaville. Lauran poikaystävä John nähtiin siellä ensimmäistä kertaa, oikein asiallinen mutta hiljainen nuori mies.

Sikäläisillä on tapana antaa 21 vuotta täyttäneille miehille litteä puinen avain, jossa on henkilön kuvan lisäksi myös muita häneen liittyviä yksityiskohtia tallennettuna ja lakalla suojattuna. Sitä kannetaan elämän aikana muiden tavaroiden mukana aina sinne minne tie sitten viekään. Ei missään tapauksessa huono mutta meikäläisittäin aavistuksen vieras perinne.

Christchurchista on ajettu 3 025 km.

Alkuun

8.12. New Plymouth

Ajoreitti: matkailuautolla 0 km.

Aamu alkoi teellä ja auringonpaisteella. Aamiaisrupattelun yhteydessä tuli esille että kaikki sieltä vesihanoista valuva vesi ei välttämättä ole kaikkialla juomakelpoista, koska talousvettä ei puhdisteta kaikkialla muuten kuin kiinteistökohtaisilla vedensuodattimilla. Puhdistimielta tulevaa vettä varten oli heillä oma vesihanansa vaIn keittiön lavuaarin vieressä. Astioita tai ruokailuvälineitä ei pestä puhdistetulla vedellä eikä välttämättä huuhdella lainkaan ennen kuivausta.

Pöydän ääressä ruokailukin oli enempi poikkeus koska jokaisella oli paikkansa olohuoneessa television ääressä.

Talon isännät sanoivat nukkuneensa hyvin seinämme takana, vaikka "saatoin" jossain vaiheessa yötä hieman korahtaakin. Ohuilla seinillä ja ovilla ei varmasti ollut sen suurempaa äänenvaimennusarvoa mutta mitäpä noissa olosuhteissa paljoa paksummilla saati hyvin eristetyillä rakenteilla tekisikään. Pakkasaamuja ei ihan joka vuosi kohdalleen satu, hyvä jos näkevät räntääkään. Talon lämmitykseen riittäisi periaatteessa tavallinen ilmalämpöpumppu, mutta lämmin käyttövesi kaipaa boileriin lämmitysvastukset tai kaasuvehkeet. Melkein kaikissa huoneissa oli kokolattiamatto.

Vettä ja tuulta sitten riittääkin, joten se puoli piti olla hyvässä kunnossa katosta lattiaan eli kattorakenteet olivat tukevasti kiinni talon rungossa, vesi pääsi valumaan esteettä seiniä alaspäin, rakennus seisoi tolppien varassa jolloin ylimääräinen valumavesi virtasi tarvittaessa vaikka talon ali ja niin edelleen. Kulunut vuosi oli kuulema sateisin viimeisen kuudenkymmenenviiden vuoden aikana, onneksemme satuimme sinne joulukuun ensimmäisten aurinkoisten päivien aikana.

Toinen viiveellä toimiva kohde on Mt. Taranaki, jonka olisi kuulema pitänyt purkautua jo viitisenkymmentä vuotta sitten. Kun katsoo miten paljon siellä päin palloa maa järisee niin vuoressa oleva tulppa on todella ollut aika stabiili lajissaan (http://www.iris.edu/seismon/bigmap/index.phtml). Toivottavasti tuleva purkaus ei ole sitten sitäkin rajumpi.

Päivä vietettiin New Plymouthissa ja sen lähialueilla. Kävimme ensin läheisestä puutarhasta pensasmustikoita ja suuria mansikoita (jotka eivät ole yhtä makeita kuin meillä mutta laadultaan muuten erinomaisia ja ennen kaikkea tuoreita) sekä pienen ajomatkan päässä olevassa puutarhassa nimeltään Pukeiti Rhohodendron Trust (GE). Paras kukinta-aika oli mennyt ohi kolmisen viikkoa aiemmin, mutta siitä huolimatta hyvin hoidetussa ruusupuistossa riitti vielä katsottavaa (L).

Puutarhan pääsisäänkäynti.

2009-NZ-Pohjoissaari-Rhododendron-Trust.jpg

Pari isoa kuvaa takasivulta (L) (L) ja kävelyreitin alusta (L).

Alkuun

Laura tutki arviolta 800+ vuotta vanhaa onttoa puuta, korkeus 30 ja ympärysmitta 12,4 metriä. Siinä oli sisällä liikaa hämähäkinseittejä, jotta hän olisi uskaltanut kiemurrella sen läpi. Sen juurella olleessa lapussa luki: "The Giant Rata, Metrosideros Robusta". 

2009-NZ-Pohjoissaari-Rhododendron-Trust-Laura.jpg

Graeme kuvaa Irmaa ja Lauraa jotka olivat aavistuksen verran edellämme, kuten tästä (L) isommasta kuvasta näkyy välillisesti.

2009-NZ-Pohjoissaari-Rhododendron-Trust-ja-Graeme.jpg

Alkuun

Sieltä palattessamme katseltiin kauempaa hetki Mt. Taranakia (L) ja New Plymouthia (L), kunnes ajomme jatkui Lauran koululle lainakirjoja luovuttamaan. Luovutuksen jälkeen jäimme vielä kävelemään kaupungille muun muassa Lauran kantapaikkaan. Se oli eräs Chinese Takeaway, jossa oli annoskokoihin verrattuna lähes järkyttävän alhaiset hinnat. Laura lienee käynyt siellä vähintään kymmeniä kertoja koska paikalla oleva henkilö tunsi hänet välittömästi ja teki haluamansa annokset, vaikka ne olivat jo loppuneet vitriineistä (Chicken Roll á 2,60 NZ$ /1,25 €). Ja vitriinissä ollut puolikkaan kotimaisen pullapitkon kokoinen, osittain jollain cremellä päällystetty leivos olisi maksanut 2,50 NZ$ eli 1,2 €.. Jossain lähimaaston toisessa paikassa vastaavien hinnat olivat täysin toista luokkaa, joten pieni kiertely kannatti jos aikoi viettää aikaansa pidempään samassa kaupungissa.

Myöhemmin kävimme pikaisesti tapaamassa Lauran poikaystävän vanhempia. Perheen mies oli ulkomuodoltaan kuin ilmetty kollega, pitääpä jututtaa joku päivä olisiko hänellä kaukaista siirtolaissukua siellä jossain. [2010: Ei ollut..]

Host-perheen kanssa käytiin päivällisellä keskustan kalaravintolassa jossa yksi Graemen pojista oli kokkina. Viiden henkilön sapuskat juomineen maksoivat vain 80 € New Plymouthin ei välttämättä kaikkein halvimmassa kalaravintolassa. Ruokailumme oli hyvin kevyt lisäkiitos isäntäperheelle Lauran hyväksi kuluneen vuoden aikana tekemästään työstä. Onneksi Laura oli osallistunut heidän kanssaan tekemiensä reissujen polttoaine- ja vastaaviin kustannuksiin, siten se puoli oli paremmin tasapainossa sillä isäntäperheillehän ei makseta vaihto-oppilaista erillistä korvausta AFS:n puolelta.

Auringonpaistetta riitti mutta meren rannalla olevan kaupungin kadut eivät vielä muuttuneet tukahduttavan kuumiksi.

2009-NZ-Pohjoissaari-NP-keskustaa.jpg

Raahasimme edellä mainittua päivällistä varten mukanamme asianmukaiset vaatteet kravatista ja kauluspaidasta lähtien, mutta se oli täysin turhaa työtä. Paikallisten yleisin käyttöasu näytti olevan t-paita ja shortsit, myös illemmalla ravintoloissa.

Autojen hinnoista sen verran että uuden viisipaikkaisen Ford V6-automaattisedanin hinta oli 8 600 € matkailuautojen hintojen kivutessa jonnekin 30 - 35 000 € hintaluokkaan. Ilmankos siellä ei kovin pahoja katiskoita tullut vastaan ainakaan pääteiden varsilla.

Illalla käveltiin kolmestaan oikopolkua merenrantaan (L), josta olisi Lauran mukaan löytynyt myös melko tuore hylkeen raato tutkittavaksemme. Ehkä sitten seuraavalla kerralla. Paluumatkalla näimme paikallisen omakotitalon jossa ei oltu pihtailtu jouluajan vilkkuvissa ja välkkyvissä pihakoristeluissa. Ehkä juuri siitä syystä piha-aidan sisäpuolella liikuskeli isohko pitbull pitämässä tarvikkeet oikean omistajan hallussa. Taranaki-vuorikin näkyi vaihteeksi (L).

Illalla rupateltiin ja katseltiin vielä hetkinen satelliittitelevision antia eli Englannista tutun Sky:n kanavia - taas päättyi yksi mielenkiintoinen matkapäivä liiankin nopeasti.

Alkuun

9.12. New Plymouth - Te Kuiti

Ajoreitti: Bell Block - Brixton - 3 -Awakino - Te Kuiti. 228 km.

Aamu alkoi teellä ja auringonpaisteella sekä tavaroiden pakkaamisella takaisin autoon. Aamupäivä meni New Plymouthissa keskustassa (L) ja rannalla kävellessä sekä Lauran koulutodistusta hakemassa sekä koulua hieman lisää kiertämässä.

2009-NZ-Pohjoissaari-Girls-High-ja-kiertokavelylla.jpg

En muista enää mikä luokka tämä oli mutta noin suuressa koulussa niitä riitti monien rakennusten verran. [Matematiikka, Lauran huomautus].

2009-NZ-Pohjoissaari-yksi-Lauran-luokkahuoneista.jpg

Koululla sattumalta vastaan tulleen rehtorin kanssa rupateltiin pikaisesti, tarkastettiin päivämaisemat tutulla katselupaikalla (GE), käytiin erästä ammattilaista kuulemassa ja palattiin lopulta takaisin matkailuautolle. Laura lähti lyhyeksi ajaksi mukaamme pohjoissaaren kiertoon eli eipä siinä sitten enää muu auttanut kuin jättää jäähyväiset Graemelle ja Dawnille, myös ne pari agility-koiraansa pyörivät hetken jaloissa.

En usko hetkeäkään että tämä oli viimeinen keskinäinen näköhavainto mikäli terveyttä vaan kestää molemmin puolin palloa eikä lentoliikennettä ajeta täysin käyttökelvottomaan malliin. Toivon ainakin niin.

Alkuun

Lähdimme liikkeelle pohjoiseen päin. Pääasiallisena tavoitteena oli ehtiä seuraavana aamupäivänä Waitomon kiiltomatoluolille. Lauralle aiemmilta reissuilta tuttu majapaikka Te Kuiti-niminen kylä teiden # 3 ja # 30 risteyksessä oli sopivan lähellä, eli sinne siis seuraavaksi yöksi.

Täälläkin oli Lauralle tuttu kiinalainen noutoravintola jonka kahdella aikuisten keskikokoisella Fu Yoongs- tai vastaavalla annoksella olisi ruokkinut neljä henkilöä kevyesti, kolmelle niissä oli liikaa yhdelle ruokailukerralle.

Majoitus oli lähistöllä olleen koulun ja sen urheilukentän vierellä, ulkoisilta puitteiltaan tähän astisista ehkä vaatimattomin leirintäalue mutta kaikki tarvittava sieltäkin löytyi. Pesukoneen käyttö eikä pesupulveri maksaneet tällä kertaa mitään, tosin kuivauskoneen luukun kansi vaati hetken miettimistä. Sopivaan kulmaan sen eteen asetettu pönkä hoiti lukon virkaa helposti, kuten alueen hoitaja kävi Irmalle näyttämässä..

Aurinko laskeutui jo aika alas auton vieressä ulkona ruokaillessamme.

2009-NZ-Pohjoissaari-Te-Kuitin-leirinta-alue.jpg

Läheinen urheilukenttä (L) tai hyvä kulkureitti toiseen suuntaan (L) vaikuttivat alueeseen sen verran, että vessojen ovissa oli koodilukot jotka aukenisivat öisin vain  viisimerkkisellä koodilla.

Autossa oli kolmannelle henkilölle yöpymispaikka liukuoven puoleisen sängyn yläpuolelle kiinnikkeisiin laitettavan kenttävuoteen muodossa, mutta sen käytöstä pientä lasta vähääkään vanhemman henkilön sänkynä oli turha edes kuvitella. Päistään kiinnitettyjen kahden putken väliin pingotetulla kankaalla oli turha yrittää vaihtaa nukkuma-asentoaan joten Laura siirtyi parin tunnin kokeilun jälkeen alemmaksi. Jos verrataan joillain pyöräreissuilla käyttämäämme neljän hengen kupolitelttaa auton levyisen parisängyn pinta-alaan, niin teltan pohjan ala saattoi jäädä jopa toiseksi. Neljästään se olisi ollut liian kapea ja auton olisi pitänyt olla mallia 4-Berth.

Christchurchista on ajettu 3 253 km Te Kuitiin.

Alkuun

10.12. Te Kuiti - Waitomo - Rotorua

Ajoreitti: Te Kuiti - 3 - 37 - Waitomo - 3 - Kihikihi - keltainen tie - 30 - Rotorua. 163 km

Tässä jonotetaan kiiltomatoluolille (GE), opas tulee kohta ja ottaa meidät hoteisiinsa ennen vieressä seisovaa linja-autolastillista aasialaisia opiskelijoita.

2009-NZ-Pohjoissaari-Waitomon-luolajonoa.jpg

Lyhyen kävelymatkan varrelta nähtiin alempana tien varrella ollut rakennustyömaa, johon muutamassa kuukaudessa valmistuu isohko uudisrakennus lipputiskeineen, kauppoineen ja muine houkutuksineen.

Maori-oppaalla riitti juttua mutta valokuvaaminen oli ehdottomasti kiellettyä etenkin umpipimeässä, syvällä kiiltomatoluolat läpäisevän maanalaisen joen varrella. Kamerat piti sulkea viimeistään luolien sisäänkäynnin kohdalla. Ehkäpä salamavalo olisi paljastanut katosta vihertävien led-valojen väliset sähköjohdot, kuten joku mainitsi luolista poistuttuamme ;-) Todellinen syy saattoi toki olla kiiltomatojen häiriintyminen kirkkaasta valosta. Ollapa valonvahvistin mukana, vaikka luolan katosta olisi voinut saada suhteellisen hyvän valokuvan pitkällä valotusajallakin, veneemme pysytellessä hetkittäin aivan paikallaan. Puhuminenkin oli loppuvaiheessa jostain syystä kiellettyä.

Tuo vesi virtaa luolien läpi vieden mukanaan erilaisia lentäviä pikkuhyönteisiä luolien katoissa odottavien kiiltomatojen pyyntirihmoihin tartuttaviksi.

2009-NZ-Pohjoissaari-Waitomo-ja-virta-luolien-lapi.jpg

Alkuun

Karttaan keltaisella merkittyä tietä hyödynnettiin tälläkin matkalla ennen Rotoruaa, jonne saavuttiin aikamoisen helteen jo alettua. Lähimpään parkkimittariin sullottiin pari taalan kolikkoa ja parin tunnin parkkiaika oli sillä selvä, ei muuta kuin cappuzzinoille ja kaakaolle lähimpään baariin. Vaikka aamiaisella juotiinkin aina kotimaista kahvia niin kahviloissa otettiin yleensä jotain muuta kahvilaatua, cappuzzinosta espresson ja latten kautta muihin vastaaviin.

Rotoruan Info oli vaihteeksi vähän isompi kokonaisuus matkakeskuksineen ja toimistoineen, jossa poikettuamme varattiin itsellemme aikaa Ankka-ajeluun.

2009-NZ-Pohjoissaari-Rotoruan-Info.jpg

Tarkoitus oli ottaa yhdeksänkymmenen minuutin ja kolmen järven versio, mutta aikataulusyistä eli vahingossa sadankahdenkymmenen minuutin versiokin kelpasi.

Remontoitu kuusipyöräinen, toisen maailmansodan aikainen maihinnousualus kutsumanimeltään Ankka kulki hyvin tien päällä eikä varmasti jäänyt huomaamatta muiltakaan maan- tai vesitien käyttäjiltä. Syynä oli rämisevä käyntiääni ja takanaan tupruava biodieselin katku, sen käyttämä polttoaine oli käsiteltyä uppopaistorasvaa tai vastaavaa. Matkustajille jaettiin myös Aku Ankka-narinaa päästäviä pillejä, joiden käyttö oli enemmän kuin suotavaa eri puolilla liikkuessamme. Useimmat paikalliset jaksoivat vielä hymyillä vaikka laitteella oli jo seitsemäs ajovuosi menossa sillä alueella. Hinta oli 165 NZ$ kolmelta, ei aivan sen arvoista mutta menköön osaltaan laitteen korjauskustannusten kuolettamiseen.

Elävää kuvaa ajelusta järvellä mp4-muodossa, kamerana N82, koko on 17,6 megatavua, kestoaika 00:53 (L).

2009-NZ-Pohjoissaari-WWII-Ankka-Infon-edessa.jpg

Pääsihän sillä neljän järven kautta tutustumaan maisemiin, osalle järvistä jopa purjehtimaan (L) (L). Kuten rantakuvista näkyi ei ympärillämme ollut aivan kaiken kansan rantamökkejä, kuskin mukaan niiden hintataso oli puolen ja puolentoista miljoonan sikäläisen taalan tienoilla. Yhtä niistä olisi kuulema voinut vuokrata vaikka kymmenen henkilön porukalla nimelliseen 5 000 NZ$:n vuorokausihintaan, johon olisi sisältynyt talon lisäksi kokki, vene ja muuta pientä ajankulua. Ehkä isommalla porukalla sitten seuraavan isomman lottovoiton jälkeen.

Jokaisen vedestä nousun jälkeen kuski kiersi auton sivuilta ja alta irrottaen kaikki vihreät kasvien kappaleet ennen liikkeelle lähtöä. Syynä oli monessa paikassa oikein kylteissä valokuvin käsketty veneiden pohjien, kalapyydysten ja muiden tauteja vesistöistä toisiin levittävien välineiden riittävän huolellinen puhdistus.

Alkuun

Cosy Cottage International Holiday Park löytyi paikallisen järven rannalta ja sinne päästiin majoittumaan seuraavaksi yöksi. Laura ja Irma lähtivät kävelemään läheiseen kauppaan tuoremuonan ostoon, josta muodostuikin varsinainen maraton koska Lauralle kelpaavaa tuoretta murra pala-juustoleipää löytyi vasta kolmannesta kaupasta kauempaa kaupungilta. Itse jäin lueskelemaan ja seuraamaan muutamien lintujen liikkumista aivan autojen ja telttojen lähimaastossa, jaloista päätellen ne olivat vedenpinnan kasvuston päällä kävelemään kykeneviä mutta aika pahaäänisiä lintuja.

2009-NZ-Pohjoissaari-Lintu.jpg  (N82)

Alueella oli portin ulkopuolisen kyltin mukaan monenlaisia palveluita tarjolla, talvitelttailukin näemmä onnistuisi..

2009-NZ-Pohjoissaari-telttapaikat.jpg (N82)

Illemmalla Laura ja Irma kävivät löhöilemässä kuumissa mineraalialtaissa, joiden lämpötila oli 42 astetta. Varttitunti altaassa riitti kuulemma oikein hyvin.

Rotoruan alueella on paljon alkuperäisen Maori-väestön omia kyliä, paikkoja ja vain heidän käyttöönsä varattuja vesialueita saarineen, yhdessä niistä oli oppaan mukaan parinsadan hengen muinainen hautausmaakin. Kauttaaltaan tatuoitu, itsestään hyvin tietoinen keski-ikäinen, alueen alkuperäisväestöä mitä ilmeisimmin edustava kaveri käveli kaupungilla yhden vilkkaan kadun poikki autolleen ikään kuin Speden Speedy Gonzales -hahmo konsanaan - ei puuttunut kuin patruunavyö ja pari rullarevolveria koteloista lanteiltaan. Mikäpäs siinä, kukin taaplaa tavallaan omassa maassaan.

Christchurchista on ajettu 3 416 km Rotoruaan.

Alkuun

11.12. Rotorua - Coromandel

Ajoreitti: Rotorua - 5 - Wai-O-Tapu - 5 - Rotorua - 36 - 2 - 25 - Coromandel. 329 km.

Aurinko paistaa jälleen.

Rotoruan lähistön kostealla ilmalla ehkä haisevin paikka, hetken ajomatkan päässä oleva Vai-O-Tapu -puisto oli myös kierrettävä. Perhelippu maksoi 70 NZ$.

Lähistöllä oli päivittäin kello 10:15 purkautuva Lady Knox -geysir. Esittelytilaisuudessa puiston edustaja pudotti muutaman saippuapalan kuvassa näkyvään kraateriin, jonka jälkeen odoteltiin noin viisi minuuttia. Saippualla rikottiin pintajännitys maan alla olevien ylemmän kylmän ja alemman yli sata-asteisen vesikerroksen väliltä, jota seuranneen vesikerrosten sekoittumisen ja höyrystymisen jälkeen syntynyt paine työnsi suihkun taivaalle. Se olisi purkautunut noin 24 - 72 tunnin väliajoin ilman käsikäynnistystä. Selostuksen mukaan 1900-luvun alussa alueella ollut vankila sai kunnian saippuakikan keksimisestä, joku vangeista oli siellä metsätöissä likaantuneita vaatteitaan pyykätessä moisen ominaisuuden havainnut.

Vesipatsaan kärki nousi korkeimmillaan ehkä noin kahdeksaan - kymmeneen metriin.

2009-NZ-Pohjoissaari-geysir.jpg

Sama suurempana (L).

Elävää kuvaa Panasonic SDR-SW20-videokameralla käsivaralta otettuna, DivX-muodossa, koko 8.6 megatavua, kestoaika 00:43 (L). Esimerkiksi Islannin Strokkur-geysiriin (GE) verrattuna tuo oli paljon rauhallisempi, mutta kestoltaan pidempi versio aiheesta. 

Puisto oli kaikkinensa mukavan erilainen, kuten nämä kuvat heti reitin alussa (L) ja Taitelijan Paletin luota (L) (L) (L) ja samasta vielä sivummalta (L) otetut kuvat näyttävättosin ei sinne kovin kaukaa kannata ajaa jos on nähnyt samanlaisia muodostelmia, kiehuvaa mutaa, vettä ja lukuisia eri maan tai veden eri värejä aiemminkin. Rikki kärysi kyllä muttei liian voimakkaasti.

Ajo jatkui Rotoruan yläpuolen, paikoitellen remonttissa olleen tien # 36 (L) (L) kautta rannikon (L) (L) ja useiden pienten kylien sekä muutamien kaupunkien kautta Coromandeliin.

Näitä (L) ei enää kovin montaa ollut edessä eli erityisen jyrkkiä, rotkojen reunoja seurailevia ja pitkiä alamäkiä meren pinnan tasolle. 

2009-NZ-Pojhoissaari-Viimeisia-isoja-laskuja-edessa.jpg (N82)

Isompi kuva näyttää maisemaa toiseen suuntaan (L).

Leiripaikaksi valittiin Coromandel Motel & Holiday Park, jossa hinta kolmelta henkilöltä ja autolta oli 45 NZ$.

Auto kytkettiin normaaliin parkkeerauskuntoonsa ja Irma jäi ruuan tekoon, kun lähdimme Lauran kanssa kävellen lähikauppaan ostamaan maitoa (kaljaa) ja muuta tuoretavaraa. Lyhyen kävelymatkan päässä leiristä ohittamassamme Coromandel Hotellin baarissa oli jo sellainen meno päällä, että siellä oli juhlittu varmaan toinenkin hetki ulos kadulle saakka vellovasta älämölöstä päätellen. Kello oli 5 PM paikallista aikaa perjantaina. Ja viereisessä paikassa valmisteltiin täyttä päätä toisia yksityisjuhlia.

Illemmalla keskusteltiin hetki toisten matkalaisten kanssa erään heistä tunnistettua puhekielemme kuuluvan jonnekin Skandinavian suunnalle.

Christchurchista on ajettu 3 745 km.

Alkuun

12.12. Coromandel - Auckland - Whangaparaoa

Ajoreitti: Coromandel - 25 - 2 - 1 - 20 - paikallisteitä ja lentokenttä - 20 - 1 - Whangaparaoa, Red Beach. 271 km.

Irma herätti yöllä sulkemaan kattoluukkua kun vettä alkoi vihmomaan avoimen kattoluukun ja hyönteisverkon läpi, yltäen aina sänkyyn saakka.

Vesisateen ja paksun pilvimaton vuoksi lyhyehkö Scenic-rautatieajelu vuoristoon rakennetulla kapearaiteisella radalla jäi väliin, sen sijaan kiertelimme hetken verran hieman pohjoisempana (L) (L) (L) menemättä kuitenkaan toiselle ajokieltotielle saakka, sekä paluumatkalla pikaisesti keskustan toisella puolella (L). Tässä on näkymä pitkältä laiturilta kaupunkiin päin (L).

Matkan varrella oli nähtävillä useita kiinteistöjen myynti-ilmoituksia, hintoja ei valitetavasti ollut näkyvissä mutta rakennusten laatu ja niiden paikat huomioiden ne eivät voineet olla kovin halpoja. Myös etelämpänä ilmoituksia näkyi etenkin syrjäisempien laaksojen ja joidenkin kaupunkien lähimaisemissa.

Coromandelin satamassa oli ohjeet kuinka rannikolla tulee liikkua. 

2009-NZ-Pohjoissaari-Coromandel-Satamaohje.jpg

User Quide suurempana (L).

Coromandelissa pisti silmäkulmaan kalasavustamon mainos kadun varrella ja erityisesti sen teksti Open. Ei muuta kuin sisälle tutkimaan olisiko mitään erityistä saatavissa. No olihan siellä kolme vitriinillistä kaikenlaista, ankeriaasta lohien ja erilaisten simpukoiden sekä kotiloiden kautta ties mihin mereneläviin. Pyysimme kylmätiskistä pari-kolme savustettua palaa neljästä eri kalalajista hintaan á 4 - 6 NZ$/100 grammaa kukin ja vertailtiin myöhemmin niiden makua autossa. Parasta kaikkien mielestä oli Kingfish, seuraavaksi tuli Trevally, kolmantena Tarakihi (maultaan se olisi sopinut erinomaisesti vaikka salaatteihin) ja neljänneksi jäi, ihme kyllä, kaikkien etukäteen parhaaksi olettama Tuna. Oliko tonnikala liian kuivaa vai mistä se johtui, mutta tällä kertaa ykköspalli lipsahti ohitse.

Alkuun

Raskasta hommaa tämä reissaaminen, etenkin jos parina edellisenä yönä ei saa muiden kuorsaamiselta kunnolla nukuttua.

2009-NZ-Pohjoissaari-Raskasta-tuo-matkustaminen.jpg (N82)

Jos alla olisi ollut moottoripyörä niin asianmukaisia ajovarusteita ja asentoa lukuunottamatta tuossa mikään ei paljonkaan muuttuisi muu paitsi ehkä unen syvyys. Sen verran monta kertaa eli satoja kilometrejä Laura on pyörienkin kyydissä jo nukkunut, että osaa sen taidon eikä tee mitään älyttömiä liikkeitä havahtuessaan unestaan esimerkiksi ajonopeuden, kevyen jarrutuksen tai moottorin äänen muuttuessa. Totta kai takanaistujan nukkuminen vaikuttaa muun muassa ajonopeuteen ja -rytmiin, mutta ei estä sitä hyvissä olosuhteissa.

2 x Cappuzzino ja 1 x kaakao kiinalaisessa noutoravintolan kahviossa. Koristelut tehtiin kuppien koon mukaisesti. 

2009-NZ-Pohjoissaari-Kuva-kupin-mukaan.jpg

Kahviin sai pinnalle mausteeksi joko suklaata tai kanelia. Laura sai vielä vaahtokarkinkin kaakaonsa mukana.

Alkuun

Kahvien jälkeen käytiin ostamassa tuoreita mansikoita läheiseltä maatilalta ja ajeltiin kotvanen sinne sun tänne lentokentän ei niin inspiroivassa lähiympäristössä, ruokailupaikkaa etsien. Ruuanlaittopaikaksi valikoitui meren rannassa sijaitseva puisto nimeltään Ambury Park (GE), jossa samaan aikaan oli joku lasten urheilu- ja vapaa-ajantapahtuma. Muuten kaikki vaikutti asialliselta paitsi satakunta metriä sivummalla ollut vanha Bedford-bussi, joka oli agitoimassa kannabiksen laillistamista, josta se Vapaus Uudessa-Seelannissa bussin kyljen tekstien mukaan alkaisi. Siitä lähtien VW Kleinbussin tai muun sen ajan kulkuvälineen tullessa vastaan jommalta kummalta puolelta ohjaamoa kuului elokuvista tuttu "Damn Hippies"-kommentti.

Laura vietiin iltaviiden lentokoneelle, jonka jälkeen siirryimme Whangaparaoaan Red Beachille, vähän Aucklandin pohjoispuolelle. Aucklandin keskustaan emme halunneet joutua juuri pahimpien iltaruuhkien aikana, niinpä ajoimme päätietä # 1 pohjoiseen.

Tässä noustaan jyrkästi Aucklandin keskustassa olevalle suurelle sillalle (GE). Keskusta on suoraan takanamme.

2009-NZ-Pohjoissaari-Aucklandin-silllalle-nousu.jpg

Pinewoods Motor Camping oli tähän mennessä yksi parhaista alueista ja hinta edelleen maltillista tasoa, 30 NZ$ kulkukortteineen kaikkineen.

2009-NZ-Pohjoissaari-Red-Beach-Pinewoods-Motor-Camping.jpg

Alkuun

Kai henkilökohtainen ilmatyynyalus kuuluu muidenkin matkavarustukseen?

2009-NZ-Pohjoissaari-Personal-Hovercraft.jpg

Tällä puhaltimella se kestää ylhäällä helmansa varassa.

2009-NZ-Pohjoissaari-Personal-Hovercraft3.jpg

Ja tässä näkyy ohjaamon sisäjärjestelyjä. Kevyt laite ei ollut kulumajäljistä päätellen pelkästään koristeena trailerissa. 

2009-NZ-Pohjoissaari-Personal-Hovercraft2.jpg

Tuo olisi ollut mukava nähdä läheisellä rannalla tai lahdella tositoimissa. Aika kapean näköinen laite ainakin suurempaa sivuaallokkoa ajatellen.

Alkuun

Alueella ei ollut omaa ravintolaa mutta viereisen surffauskerhoon pääsy oli selvä. Siis sinne pienen lenkin kautta, jonka aikana tavattiin yksi nuorehko maoripariskunta meren rannalla. Hauskoja henkilöitä olivat molemmat ja juttua riitti kun jostain syystä eksyimme hetkeksi heidän kanssaan juttelemaan. Miehen kasvoista olisi saanut hyvän valokuvan lukuisten tatuointiensa vuoksi, mutta en kehdannut kysyä kuvauslupaa.

2009-NZ-Pohjoissaari-maoripariskunta-rannalla.jpg

Muuten hyvä paikka tuo kuvassa (L) näkyvä Red Beach Surf Club varmaan oli, mutta tiskille saakka päästyämme tarjoilu loppui jo ennen alkuaan: "Meillä on tänään yksityistilaisuus, valitan". Siispä jatkoimme kävelyä (L) josko lähialueilta löytyisi joku toinen paikka ja alle kahden kilometrin päästä sellainen löytyikin.

Paikallinen pub oli täynnä vähän vanhempaa polttariporukkaa, joiden bussi odotti vieressä kun herrat nauttivat välillä pientä apertiiviä. Sekaan vaan, kaksi isoa tuoppia olutta ja kaksi annosta Jameson-viskiä maksoivat yhteensä 24,5 NZ$ eli 11,8 €. Paikka oli sikäli mielenkiintoinen että naispuolisista myyjistä toinen taisi olla siihen aikaan ehkä jo eniten maistissa. Voi kuskiparkaa, bussin uudelleenlastaus oli hitaudessaan hermojaraastavan normaali toimenpide. Yksi siihen nousijoista näytti lähtiäisiksi vieläpä paljastettua ahteriaan baariin jääville uusille kavereilleen ;-)

Kotimatkalla kokeiltiin millaista grilliruokaa sieltä saisi eli ostettiin paikallisesta Chinese Takeawaysta Fish & Chips-annos puoliksi. Hintataso ei ollut valtaisa mutta annos vähintäänkin riittävä.

2009-NZ-Pohjoissaari-Red-Beach-Takeaway-hinnat.jpg

Se oli kerrassaan erinomaisen rapeata ja tulikuumaa syötävää, ei mikään joskus vastaan tullut irvikuva eli puolilämmin kala- ja perunaklöntti kierrätyspaperin kulmaan lätkäistynä. Edellisestä vastaavan tasoisesta annoksesta oli kulunut aikaa yli kolmenkymmentä vuotta, se kerta oli kielikurssilla emomaan puolella.

Christchurchista on ajettu 4 016 km.

Alkuun

13.12. Whangaparaoa - Auckland

Paikallispyöritystä Aucklandissa, ajettu 98 km

Aamupalan yhteydessä kerättiin kuvausta varten kasaan jäljellä oleva käteinen, harmittavasti viimeinen värikäs pari satasia menivät kiertoon eilen aamulla. Noissa seteleissä on käytetty muutamia erilaisia väärennösten vaikeuttamissysteemeitä näihin tutumpiin €uroihimme verrattuna.

2009-NZ-Pohjoissaari-Viimeisia-taaloja-viedaan.jpg

Leiripaikalla oli viimeinen helppo mahdollisuus täyttää raikasvesisäiliö piripintaan ja erillisellä Dump Stationilla tyhjentää lavuaarin ja suihkun harmaa- sekä kemiallisen vessan musta-vesisäiliöt luovutusvalmiiksi. Auton luovutuspaikalla siihen ei ollut mahdollisuutta, jolloin työstä olisi pitänyt maksaa eri korvaus vuokraajalle.

Muutaman kilometrin päässä Red Beachilta etelään poikettiin ensin Waiau Baylla (L) ja sen jälkeen Army Baylla (L) (L).

Army Bayn rantaan vievän rampin kohdalla oli myös tällainen ilmoitus liikuntarajoitteista (L) niemen maastossa ja veneenlaskupaikalla kalamiehillekin yksi hieman kärsinyt ohjetaulu noudatettavaksi.

2009-NZ-Pohjoissaari-Fish-limits.jpg

Shakespearen puisto edellisestä oikealle mäen eteläpuolelle oli komea piknik-, rentoutumis-, lenkkeilypaikka uimarantoineen. Tässä (L) (L) (L) (L) oli suurempia kuvia sieltä.

Kellon siirtyessä puolen päivän jälkipuolelle oli aika jättää puisto taakse ja alkaa etsiytymään lentokentän suuntaan Aucklandin alapuolelle. Ykköstien ja eilisestä tutun sillan kautta ajaen, käännös kulkusuuntaan nähden oikealle eli lentokenttäopastetulle tielle # 20 ja pian oltiinkin jo perillä.

Kentän vierellä käytiin ensin hotellilla hakemassa hotellihuoneen avaimet ja pudotettiin varusteet sinne sekä siivottiin auto luovutuskuntoon, sitten käytiin katsomassa ajoreitti auton palautuspaikalle, tankattiin auton polttoaine- ja kaasusäiliöt sopimuksen mukaisesti täyteen lähimmällä huoltoasemalla sekä lopuksi luovutettiin auto vuokraamoon. Muuta ongelmaa ei ollut paitsi hieman rikkoutunut sivupeili, joten vakuutusyhtiön korvaushakemuspaperit täytettiin ennen kuin olimme valmiina vietäväksi takaisin hotellillemme. Valitettavasti "unohdin" palauttaa kädessäni näkyvissä olleen, koko reissun ajan käyttämämme Uuden-Seelannin karttakirjan papereiden ja auton läpikäyntivaiheessa toimistolla, mutta laittakoot siitä muutaman taalan lisälaskun kortin kautta jos katsovat aiheelliseksi - automme oli niin siisti palautettaessa että tuskinpa laittavat. [Eivät laittaneet, se taisi kuulua mukaan saataviin matkamuistoihin joka tapauksessa].

Hotellin auto nakkasi meidät lentokentän ostoskeskukseen ja haki sieltä puolentoista tunnin päästä.

Christchurchista on kokonaisuudessaan ajettu 4 114 km.

Alkuun

14.12. Lento Hongkongiin

Herätys kello 05:30, kiirettä ei ollut sillä aamupalaa ei siihen aikaan vielä saatu. Kello 06:00 olimme aulassa odottamassa kuljetuksen lähtöä lentoaseman suuntaan. Paikalliseen tyyliin se ei tietenkään lähtenyt ajallaan, mutta kiirettäkään ei vielä ollut.

Vuorossa oli lippujen buukkaus Cathay Pasificin tiskillä, josta saimme vierekkäiset ikkunanpuoleiset paikat koko loppumatkaksi paitsi Finnairin lennolle, johon he eivät päässeet vaikuttamaan. Laukkujen luovutuksen ja turvan sekä passintarkastuksen jälkeen tehtiin viimeiset ostokset kentällä ennen kuin nousu koneeseen tuli ajankohtaiseksi. Shortsien irtolahkeet ja lentosukat oli syytä laittaa ajoissa paikoilleen ennen koneeseen nousua. Yksitoistatuntinen paluulento lähti ajallaan sateiselta Aucklandin kentältä.

Lentoon kuului yhdeksän tunnin tauko Hongkongissa ennen jatkolentoa Amsterdamiin. Koska aikaa oli riittävästi niin täytimme koneessa maahantulolomakkeet, kävelimme pysähtymättä sikainfluenssapisteen lämpökameroiden ohi ja vajaan varttitunnin jonotuksen jälkeen pääsimme passintarkastuksen läpi. Sen jälkeen jätimme ylimääräiset tavarat alakerran laukkupisteeseen, jossa ne läpivalaistiin ensin ja otettiin sitten numerokoodilukon takana oleviin lokeroihin talteen reilun kuudenkymmenen HK$:n hintaan. Hongkongin dollarin kurssi oli noin 10,42 HK$ / 1 €, kun vaihdoin vähän euroja ja jäljelle jääneet NZ$:t  paikalliseen valuuttaan.

Kuuden tunnin käynti Hongkongin keskustassa sujui erinomaisesti suoraan terminaalista lähteneellä sekä sinne toiseen kerrokseen palanneella Airport Express-junalla. Sillä oli halpaa, nopeata ja helppoa liikkua kuten rahanvaihtopisteen henkilö vihjaisikin. Kävihän sielläkin, mutta tämä pikakäynti ei jättänyt kovin suurta uudelleen menemisen tarvetta kun kerran aika lähellä olisi parempaakin tarjolla.

Elävää N82:n kuvaa Express-junasta heti lentokentältä lähdettyämme mp4-muodossa, koko 22,5 megatavua, kestoaika 01:01 (L) SEKÄ elävää N82:n kuvaa Honkongin keskustasta mp4-muodossa, koko 7,6 megatavua, kestoaika 00:20 (L).

Ilman jalustaa sekunnin pituinen valotusaika oli liikaa täysin tärähtämättömien kuvien saamiseksi, niinpä tässä on vain riittävän pieniä yleiskuvia sikäläisestä valomerestä. Vasemmanpuoleinen / ylempi kuva on otettu kävelymatkalta lahden mantereen puolelle ylittäville Star Ferry-lautoille (GE) ja toinen aiemmin keskustasta eli alle 300 metriä edellisestä, kuvattuna Connaught Roadin ylittävän kävelytasanteen päältä lahden vasenta reunaa hipoen. 

2009-HK-keskustaa.jpg    2009-HK-keskustasta.jpg

Star Ferry-lautoilla ajettiin edestakaisin Victoria Harbourista Kowlooniin ja takaisin, jotta nähtiin sentään jotain, ylemmäksi ei kannattanut mennä matalalla olleiden pilvien vuoksi.

Alkuun

15.12. Lento Amsterdamin kautta Helsinkiin

Kaksitoistatuntinen paluulento alkoi heti puolenyön jälkeen, jonka päätyttyä odotti viiden tunnin pituinen tervanjuontitauko Amsterdamin lentokentällä. Ollessamme jossain Pietarin länsipuolella näkyi kartassa hetken kotikaupunkikin. Se tietysti herätti ajatuksia, olihan edessä vielä parin tunnin lento Amsterdamiin, viiden tunnin odotus siellä, reilu parin tunnin lento takaisin Helsinkiin ja kolme tuntia automatkaa kotiovelle. Eli ensi kerralla tuo viimeisin vajaan kymmenen tunnin lisäkeikaus joutaisi mieluusti jäädä väliin.

Yö meni miten meni nukkuessa ja elokuvia katsellessa, istumiseenkin alkoi jo tottua. Amsterdamin kentällä alkoi olla jo aika räjähtänyt olo jota pelkkä purukaluston perusteellinen pesu ja yläkehon osittainen huuhtelu eikä iso kuppia kahvia paljoa parantaneet. Jos ei muuta niin saihan Irma tuolta itselleen uudet aurinkolasit ja eräästä tisleitä myyvästä liikkeestä löytyi jotain kättä pidempää uudenvuoden vastaanottoakin varten.

Palasimme kahdenkymmenen asteen pakkaseen Helsinki-Vantaalle kello 15:15, matkalaukkujen haku kävi vielä silloin nopeasti jonka jälkeen päästiin ulos. Onneksi automme ei ollut umpijäisenä jossain lentokentän ulkokehän parkkipaikalla. Pelkkä villatakki lyhythihaisen t-paidan päällä tuntui hieman puutteelliselta varustukselta, mutta pian oltiin jo Puistolassa. Kotimatkalla piti vaihtaa pari kertaa kuskia ennen kotia, jossa yhteensä neljänkymmenenviiden tunnin yhtäjaksoisen matkustamisen jälkeen pääsi kuumaan suihkuun ja laskemaan päänsä tuttuun tyynyyn.

Alkuun

Loppusanat

Jaanalla ei kotona ollessaan ollut mitään vaikeuksia sillä poikaystävä Teemu oli paikalla, lähinaapurit seurailivat tilannetta sivummalta ja entinen työkollega Kössi kävi muutamaan otteeseen seurailemassa paikan päältä kuinka homma etenee. Kiitos tuesta asianosaisille!

Ajamamme 4 114 km oli aika paljon, mutta tuossa ajassa vähemmällä ajamisella olisi jäänyt huomattavasti enemmän seutuja näkemättä. Tarkoitus oli saada jonkinlainen yleiskuva ja läpileikkaus molemmista saarista ja ne myös saatiin, vaikka pohjoissaarelta kaakkois-, itä- ja pohjoispäät jäivätkin kokonaan käymättä.

Se mikä molemmille jäi parhaiten mieleen olivat sikäläiset ihmiset. Hienoja maisemia oli joka puolella, mutta niiden edelle meni paikallisten ystävällisyys kaikkialla siellä missä liikuimmekaan. Mieleen jäi myös todella hyvä perussiisteys jotain suurkaupunkia lukuun ottamatta, missään ei näkynyt esimerkiksi  irtoroskia ympäriinsä pyöriskelemässä.

Eteläsaarella vastaamme tuli hinausauto jonka lavalla oleva Mersun Sprinter näytti siltä, että se oli törmännyt johonkin matalaan kappaleeseen koko kylkensa mitalla, olisikohan esimerkiksi yksikaistainen silta yllättänyt jossain. Alempana näkyy meidän automme peili sen jälkeen kun annoin hölmöyttäni liikaa tietä paikallisille eräässä ahtaassa kylässä, onneksi kävelyvauhdissa, jolloin peili rämähti auton kylkeä vasten ja sen ylempi sähkölämmitteinen peilipinta apurunkoineen irtosi kääntömoottoreistaan, jääden roikkumaan piuhojensa varaan. Viisi minuuttia askartelua ja kaikki toimi taas kuten pitääkin, tosin vilkun lasin hajoamiselle tai taustan naarmuille en voinut mitään. Betoninen sähköpylväs ei kärsinyt minkäänlaisia vaurioita..

2009-NZ-Pelkaajan-peili-sahkopylvaan-jaljilta.jpg

Hetken otti pattiin hyvinkin taajaan, mutta vakuutuskin oli onneksi olemassa sikäli kun tuo menee sen piikkiin. [Ei ole kuulunut lisälaskua elokuun alkuun mennessä eli vissiin meni].

Alkuun

Paikallisten Campervan- ja muiden leirintäalueiden suurin ero meikäläisiin näytti olevan se, että niillä ei ollut kunnon kauppaa alueen yhteydessä, jotain muutaman neliön myyntinurkkausta lukuun ottamatta. Myöskään mitään baaria tai vastaavaa ei niissä vastaamme sattunut.

Ja mitäkö hajosi tai hävisi - no Irman aurinkolaseista putosi sangan ja linssin kulman kiinnitysruuvi heti alussa, ei mitään muuta. Kerrankin näin. Pari viikkoa myöhemmin Lauralta hajotettiin toista kertaa käytössä ollut uusi suuri Cavalierin matkalaukku lentokentillä sen verran pahoin, että se kelpasi enää kaatopaikalle. Matkavakuutuksen omavastuuosuus oli niin suuri, että laukun hinta vajaa satanen meni omaan piikkiin. Laukku kyllä hoiti hommansa kun ei levinnyt kokonaan pitäen sisällön tallessa, eli se oli siinä mielessä normaalia kulutustavaraa.

Muutamia kukkiakin näkyi matkan varrella, kaksi ensimmäistä on leikattu isommista kuvista ja kolmas on kuvattu makrolla, kaikki Queenstownin eteläpuolelta. 

2009-NZ-Etelasaari-Kukka-3.jpg  2009-NZ-Etelasaari-Kukka-2.jpg  2009-NZ-Etelasaari-Kukka-1.jpg

Seuraavat kukat ovat Pohjoissaarelta.

 2009-NZ-Pohjoissaari-Kukka-2.jpg   2009-NZ-Pohjoissaari-Kukka-3.jpg

  2009-NZ-Pohjoissaari-Kukka-4.jpg   2009-NZ-Pohjoissaari-Kukka-1.jpg

Paras kukinta-aika oli mennyt ohi noin kolme viikkoa aiemmin, siitä huolimatta erityisesti erilaisia keltaisia kukkia oli pientareilla ja rinteillä niin, että välillä melkein häikäisi ja monissa paikoissa ne myös saattoi haistaa ohi ajaessaan. En ole hortonomi joten en ala edes veikkaamaan mitä laatua nuo ovat, ainakin yksi niistä on suuri puu. Kahdessa paikassa eteläsaarella näkyi myös bambuja, ei enää mitään versoja vaan metritolkulla ympäristöään korkeampia puita. Ympäröivä meri vakauttaa lämpötiloja näköjään kunnolla.

Mahdollisella seuraavalla kerralla voisi kenties hyödyntää hieman enemmän halpoja saarten välisiä lentoja ja ajella vuokramoottoripyörillä tai -autolla esimerkiksi Aucklandia ja Christchurchia vaihtopaikkoina pitäen. Pohjoissaarelta jai niin paljon näkemättä että seuraava painopiste kohdistunee ensisijaisesti sinne.

 ---

Laura oli 2.1.2010 kello 11 Suomen aikaa eli 10 PM sikäläistä pakkaamassa isäntäperheensä luona New Plymouthissa viimeisiä tavaroitaan, nousten noin kahdentoista tunnin päästä siitä Aucklandissa lentokoneeseen, jonka päämääränä oli Helsinki-Vantaan lentoasema 4.1. iltapäivällä kello 15:15. Niin se vaihto-oppilasvuotensa meni ohitse ja täkäläinen arki taas alkoi. Sillä hetkellä Imatralla oli 19 astetta pakkasta joten lämpötilaero oli yli neljäkymmentä astetta ääripäiden välillä.

Imatralla 2.1.2010, Kari ja psta Irma.

Alkuun     Matkat-sivu     Lauran vaihto-oppilasvuosi