madewithNvu80x15clear.png                                                                                                                                              9/24

Ensimmäinen sivu    Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu

Matkakertomus 2003 (Slovenian lounaisosa, Garda-järvi ja Lindau)

Päivä 8. Ankaran

12.7.2003

Leiripäivä Ankaranissa.

Aamu koitti Adrianissa ja uudet naapuritkin näyttäytyivät. Lyhyehkö meluamisemme yöllä ei ollut herättänyt sen kummempia tunteita eli naapurin isännän kanssa vaihdettiin muutama sana, tosin eri kielillä kumpikin. Ei se mitään, nyökyttelimme elekielen jälkeen samaan tahtiin sen verran että molemmat olivat kuta kuinkin tyytyväisiä.. kuten seuraavinakin aamuina.

"Mennäänkö aamukahville rantaan tutustumisen yhteydessä?" Kyllä, siellä oli sopiva ovensa jo avannut paikka.

Muuten meni hyvin mutta Irman tilattua parit cappuzinot ja limsat unohtui yksi "naurettava muodollisuus" kokonaan eli lasku - kun olimme juoneet niin poistuimme kaikki tyytyväisinä parinkymmenen metrin päähän, viereisen klooratun merivesialtaan suuntaan. Siinä gps:n näyttöä tutkiessani, muiden jo poistuttua uima-asujaan hakemaan, tuli edellisen paikan myyjätär kysymään ”Kävisikö laskun maksukin..?" No joo, eiköhän hänkin ollut tyytyväinen saamaansa korvaukseen. Moisesta viisastuneena maksoimmekin loppureissun ajan laskumme mahdollisimman nopeasti, säästyipähän siten liikkeellelähtöaikaa kun ei tarvinnut turhaan tarjoilijan perässä juosta.

Edellä mainitulle uima-altaalle pääsi ilmaiseksi, kunhan jokaiselle oli ensin hankittu sellainen valkoinen, suomessa joskus piraattikortiksikin kutsuttu älykortti, mikä avasi altaalle menevän portin. Sen sai kun maksoi vastaanottoon pantin, joka ensi kuulemalta kuulosti melkoisen isolta: ”thousand dollars each, we accept also credit cards” Meni hetken aikaa ennen kuin tajusin puhuttavan tollareista (SIT), jossa valuutassa tonni sikäläistä vastasi viittä euroa ;-) Eipä olisi Master Cardini limiittikään moisiin jenkkitaala-pantteihin riittänyt. Kyseiset kulkukortit toimivat hyvin, jopa hienoisen suolakylvyn jälkeenkin.

Päivä meni aurinkoa ottaessa (vanhemmat varjossa, nuoremmat suolavesialtaalla tai verkoilla aidatulla alueella välimeressä), kirjaa lukiessa, paikallisessa pizzeriassa tai baarissa, varjossa huokaillessa ja seuraavien päivien reissuja suunnitellessa – selkeä lepopäivä ilman mitään sen kummempaa ohjelmaa.

Meriuimala suolavesialtaan vierellä:

2003-Slovenia-Adria-ja-meriuimala.jpg

Alueen vessat olivat pääosin mallia jalanjäljet lattiassa ja reikä niiden välissä, muutama porsliinipyttykin löytyi mm. yhteiskäytössä miesten ja naisten vessojen puolivälissä. Viimeksi mainittuihin oli aika ajoin jonoa, varsinkin silloin kun joillekin yksilöille moinen keksintö ei jättämiensä päästöjen sijainnista päätellen ollut vielä tuttu (pytyt olivatkin sen jälkeen käyttökelvottomia seuraavaan pesuun/desinfiointiinsa saakka). ”Mitenhän sitä osuu reikään lattiassa kun ei osu edes.. no joo, olkoon”. Tuonkin takia kannatti mukana kantaa erilaisia Savett- ja muita vastaavia pyyhkeitä, vessapaperiakaan ei varsinkaan Italiassa ollut monessa paikassa tarjolla.

Makeaa vettä ei Itävallasta poistumisen jälkeen uskaltanut juoda lainkaan, merivesialtaan suolavesikin oli helkutin väkevää – siirryttiin siis hampaiden harjauksesta alkaen täysimääräisesti pulloveden käyttöön. Laseihin laitetut jääpalatkin siirrettiin tuhkakuppiin kun ei ollut varmaa, että ne olisi tehty asianmukaisesta pullovedestä (a-hepatiittirokotuksistamme huolimatta).

Alkuun

Suihkuun pääsi 85 centin arvoisella poletilla, jolla sai automaatin ilmoittamassa suihkukopissa kuusi minuuttia lämmintä vettä. Siis aivan normaalia toimintaa eikä siksi aiheuttanut kummempaa keskustelua lastenkaan kanssa, ehkä sitä reikävessaa huomioimatta (jonka käyttö kuitenkin onnistui Jaanalta sen enemmittä puheitta, Lauralta aavistuksen heikommin).

Menimme kysymään infosta mitä kannattaisi käydä katsomassa (eli miten pääsisi ainakin Postojnaan tippukiviluolille ja Venetsiaan). Infon tyttö pläjäytti käsiimme nipun esitteitä, joissa näkyi ensimmäiseen opastettu bussimatka ja toiseenkin hänellä oli myös hyvä, oma vaihtoehtonsa tarjolla. Pyysimme tarjouksen molemmista, päälle jonkin aikaa laskentaa ja harkintaa, jonka jälkeen kauppa lyötiin kiinni (kunhan ensin oli kaivettu riittävästi käteistä esiin, mitkään luottokorttimme kun eivät maksuvälineiksi kelvanneet). Saimme myös ylimääräisen lisäalennuksen otettuamme molemmat matkat samalla kerralla. Raha vaihtoi omistajaa ja vastaanotto luovutti passimme papereiden teon ajaksi. Oliko se koko homma siis siinä?

No ei ihan: ollessamme alueella kävelemässä oli Laura yksin teltalla, sinne ensimmäisenä ehdittyään. Päästyäni näköetäisyydelle lähti telttamme luota auto liikkeelle ja Laura kertoi infon tytön käyneen sanomassa, että joudumme maksamaan lisää jonkin yllättävän epäselvyyden vuoksi. Niinpä niin. Lähdimme heti kysymään mikäs juttu tämä oli, kun kaikki oli jo sovittu ja jonkinmoinen summa niistä maksettukin (198 € Postojnan päivästä bussilla ja noin 210 € Venetsian risteilystä). Odotimme Lauran kanssa toimistossa loputtoman puhelun loppumista reilusti toistakymmentä minuuttia, joka loppui vasta siinä vaiheessa kun kävin kertomassa neidille että ”minuutin kuluttua lähdemme pois, jatketaan sitten paremmalla ajalla illemmalla”.

Syy yllättävään lisäkuluun: "Jonkun laivayhtiön kesäapulaisen tekemän virheen vuoksi emme saakaan sovittua 34 € lisäalennusta, koska se onkin tarkoitettu vain Slovenian kansalaisille." Mikäs siinä sitten, kävimme samalla muutenkin muutaman tarkennusta vaatineen yksityiskohdan läpi, erityisesti taksiin liittyvät asiat.

Tytön oman kännykän numero oli käytettävissämme mahdollisten lisähankaluuksien varalta (kuten hän itse sanoi, ”sikäläinen ihmisten välinen sopimussysteemi ei vielä pelaa aukotta kaikilta osiltaan – liittyen tämäntyyppisiin järjestelyihin lähes joka kerralla”). Homma oli ok lopulta.

Lämpötila pysytteli koko ajan yli kolmenkymmenen asteen, mikä oli varsin hauskaa telttamajoituksessa, puun tarjoamasta varjosta huolimatta. Illalla ei kovin suuria liikkeitä kärsinyt ottaa, muuten alkoi henkilökohtainen jäähdytysjärjestelmä toimimaan. Laura hävisi jossain vaiheessa yötä puoliksi teltan eteisen puolella olleiden ajovarusteiden päälle, taisi olla edes hieman viileämpää siellä?

2003-Kuitteja-Slovenia-mp-ajolupa-Ankaran.gif

Se mikä ei pistänyt mihinkään olivat hyttyset ja muut vastaavat verenimijät: joko niitä ei missään ollut meren läheisyyden/tuulisuuden vuoksi tai sitten emme niitä muuten havainneet. Siinä mielessä paikka oli Gardaa parempi. Lepakoita kyllä lenteli enemmänkin eli jotain ravintoa (yöperhosia?) niille oli ilmassa tarjolla. Jokainen joutui myös rusentamaan/heittämään teltan oviaukon suuntaan ajoittain joitain kuusi - kahdeksanjalkaisia pieneliöitä eri leireissä – se kuului asiaan eikä haitannut sen enempää niin kauan kun kyse oli vain muurahaisista, heinäsirkoista, hämähäkeistä ja muista sellaisista. Sisäteltta oli lämpötilasta johtuen pidettävä auki, siksi niitäkin välillä sisälle saakka eksyi. Pikkupullo Raidia oli kyllä paikallaan pahimpien invaasioiden aikoihin.

Alkuun    Ensimmäinen sivu
   
Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu