madewithNvu80x15clear.png                                                                                                                                              8/24

Ensimmäinen sivu    Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu

Matkakertomus 2003 (Slovenian lounaisosa, Garda-järvi ja Lindau)

Päivä 7. Berchtesgaden - Ankaran

11.7.2003

Berchtesgaden - Grossglockner – Villach – Ljubljana – Postojna – Ankaran, 480 km.

Tavarat pakattiin heti aamusta vielä nukkuvien naapureiden häirintä minimoiden, joten olimme lähtövalmiina noin aamuyhdeksältä. Majoitusmaksu oli 55,2 € / neljä yötä.

Ajoimme puolipukeissa ensimmäisen mäen alle varjoon ketjuja rasvaamaan, pukeutumaan ja lämmittämään moottorit ajokuntoon. Irman Yamahan automaattinen ketjunrasvaussysteemi Scottoiler ja sen alipainesysteemi toimivat niin hyvin, ettei Yamahan ketjuille juurikaan tarvinnut lisäillä öljyä matkan varrella kunhan säiliössä oli tiputettavaa.

Kuten normaalia oli joku varusesine jälleen kateissa, joten Irma ajoi takaisin leiriin ennen kuin ajotakin hihaan talletettu ajohansikaspari löytyi. Eräs nimeltä mainitsematon henkilö oli muuten jo tähän mennessä ehtinyt hävittämään muun muassa täyden pullon shampoo-saippuaa, kuten aiemmillakin reissuilla ;-)

Itselläni oli koko ajan kateissa vähintään aurinkolasit, kellokin reilut pari viikkoa. Kännykästäni (6110) hävisi myös osa näytön alareunan sisällöstä (erään lataussession aikainen yökosteus teki tehtävänsä, kun ei ollut muuta kuin muovipussi satulan alla lisäsuojana). Mitäs tuosta kun puhuminen vielä onnistui.

Etupyörät käännettiin kohti Salzburgin suunnassa olevaa moottoritietä, jossa pysähdyttiin ensimmäiselle Itävallan puoleiselle bensa-asemalle ostamaan kymmenen päivän moottoritieveroliput (á 4,5 €). Liput kannatti hankkia, ettei poliisille jäänyt mahdollisuutta kirjoittaa noin 100 € maksulappua per pyörä, muun moottoritievalvontansa ohessa. Siitä sitten kulkusuunnaksi etelä ja nopeuden nosto ruuhkaan sopiville lukemille (110 - 120 km/h).

Karavaanareita ja muita lomailijoiden ajoneuvoja oli jo aika paljon liikkeellä, elokuussa saattaa olla vähemmän mielenkiintoista madella autobaanan täyttävissä parijonoissa - jyrkkiä alppiteitä lukuun ottamatta missään päin Itävaltaa, Italiaa, Ranskaa, Espanjaa..

Ylitys maksoi á 17 € per pyöräkunta:

2003-Itavalta-Grossglockner-tarra.jpg

Pysähdyimme Grossglocknerin (2407 metriä) juurella, maksupisteen edellä vesitauolle; siinä rupatellessamme ilmoittautui radiolla ohi ajanut suomalainen pyöräpariskunta, joiden kanssa vaihdettiin pikaiset kuulumiset. Muutamia muitakin toki kuultiin, mutta heidän murteensa erosi sen verran paljon meikäläisestä ettemme aloittaneet sen suurempia keskusteluja kanssaan.

Alkuun

Taukopaikan maisemia noustessamme ylöspäin ja sama suurempana (hieman aiemmin ohitsemme ajaneet polkupyöräilijät näkyvät vielä edessäpäin):

2003-Itavalta-Grossglocgner-ja-ylamakea.jpg

ja samasta paikasta näköalaa oikealle (sama suurempana):

2003-Itavalta-Grossglocgner-ja-ylamakea-2.jpg

Irma tosin odotti enemmän kauan aikaa sitten näkemiään Alppeja lumen peittämine huippuineen, mutta niitä emme sillä kertaa juurikaan nähneet. Edelliskerralla (1988) ylhäällä olleen tunnelin kohdalla oli ainakin kolme metriä lumipenkkaa tien molemmin puolin, mikä oli jäänyt hyvin Irmallekin mieleen. Nyt se oli täysin lumeton. Ajetus reitin profiiliin se ei kuitenkaan vaikuttanut.

Hetki taukoa siinä 2407-metrin tasanteen viileässä mp-parkissa: vettä ja suklaapatukat heitettiin naamareihin, viimeinen vilkaisu maisemiin ja parikymmenmetrisen pikkunousun jälkeen matka jatkui edestä kohta vastaan tulleen reitin korkeimman kohdan jälkeen jälleen alamäkeen.

Grossclognerin huipulle menevä tie alamäkiosuuden alkupuolella (sama suurempana):

2003-Itavalta-Grossglocgner-ja-alamakea.jpg

Alkuun

Pyöriä (polkupyörät mukaan lukien) riitti, samoin henkilöautoja (jotka haistoi jo kauempaa edeltä alamäestä), melkoinen saattue pyöriä saapui myös sieltä korkeimmalle huipulle menevältä tieltä, reilun kymmenen kilometrin päästä äskeisestä.

Ajettuamme riittävästi laakson pohjalla olevaa jokea seuraillen tuli aika nauttia pikainen välipala ja tehdä ratkaisu lähdemmekö suoraan hitaalle alppitielle Italiaan (illemmalla majoittuminen johonkin pikkukylän kämppään ja aikaisin aamulla eteenpäin) vai edellisestä risteyksestä moottoritien suuntaan. Silloin kohteena olisi Villach, sen takana Slovenia, Ljubljana ja illan riittäessä jopa Ankaran ja sen Adria -niminen leirintäalue.

Siis Sloveniaan

Jonkun verran ennen EU:n ulkorajaa pysähdyimme tankkaamaan isolle bensa-asemalle, jossa Jaana meni hakemaan jäätelöitä paikallisesta kioskista, vaikkei vielä puhu montaakaan sanaa englantia saati muita paikallismurteita.. Myyjä ei ollut aivan samalla aallonpituudella joten pienellä avustuksella homma hoitui, yritys oli kyllä hyvä. Mitäpä sitä ei jäätelön edestä tekisi.

Sen kaupasta ei löytynyt myöskään Slovenian puolen karttoja (oli kuulemma myyty varasto loppuun) joten tankkilaukun läpinäkyvään taskuun ei ainakaan sieltä löytynyt täytettä (Irma alkoi jossain vaiheessa vihjailla jostain kartta-friikistä mutta en ollut juurikaan kuulevinani: liikkumista helpottaa kummasti kun on edes pääväylät luettavissa nenän edestä, esimerkiksi jossain suuremmassa moottoritieliittymässä). Ne jäivät siten kohdemaan ongelmaksi, tosin mukana olleesta karttakirjastakin olisi saanut hätätilassa irtosivupainoksen helposti aikaiseksi.

Slovenian rajalla tulli/rajamies oli jotenkin tutun tyly tivatessaan passejamme, vilkaistuaan niitä homma oli selvä eikä puuttuviin FIN -maatunnustarroihin puututtu lainkaan. EU-kilven merkin ei olisi kirjaimellisesti tulkittuna pitänyt riittää. Siitä mentiin vielä muutama metri eteenpäin rahanvaihtopisteeseen. Euro ei ollut lainkaan käyttökelvoton, etenkään päätien eri rahankeruupaikoissa: mm. tunnelimaksut maksettiin haluttaessa euroilla ja välillä paikallisilla tollareilla (reilu 8 km tunneli maksoi 8 € + tiet muualla 230 SIT + 870 SIT molemmilta pyöriltä). 1000 SIT oli noin 5 €.

Neidon selityksen mukaan seuraavalla tankkausasemalle olisi noin 18 km matkaa ja sieltä saisin ostettua parempiakin karttoja. Halpa infon myymä kartta oli kuitenkin riittävä, joten jatkoimme pysähtymättä pitkälle Ljubljanan alapuolelle. Heikäläinen moottoritiestö on oikein hyvä ja sitä näköjään laajennetaan koko ajan voimakkaasti, liittynee ehkä sekin osaltaan pyrkimykseen päästä EU:n uudeksi jäseneksi?

Postojnan risteyskin ohitettiin, sinnehän poikettaisiin muutaman seuraavan päivän kuluessa koska matkaa leiriin olisi vain nelisenkymmentä kilometriä. Oli lähellä etten kääntynyt sinne; jos olisin tiennyt millainen ruuhka ja lämpötila edessä oli, niin lähin uima-altaallinen leirintäalue tai Zimmer Frei (vast.) olisi varmastikin saanut uusia asiakkaita.

Varsinkin etelässä Koperin/Ankaranin vieressä ovat suuret moottoritiesiltatyöt vielä kesken, joten sinne pakkautui melkoisia automääriä iltahämärän laskeutuessa – onneksi ajokaistojen keskellä ajo onnistui muun liikenteen seisoessa suhteellisen vaivattomasti. Muutama onneton oli keksinyt käyttää paksulla valkoisella sulkuviivalla eristettyä oikeanpuoleisinta kaistaa seisovan parijonon ohittamiseen (kaista oli koko ajan täysin vapaana, varattu hälytysajoneuvoille ja vastaavaan viranomaiskäyttöön tms.) – kunnes vastassa oli pari poliisiautoa. En tiedä mitä kyseinen heille maksoi mutta naamoistaan päätellen se ei tainnut olla halpa, saati liikkumistaan nopeuttava päähänpisto se?

Alkuun

Ilta hämärsi jo vahvasti ajaessamme Ankaraniin saakka. Maija (Karin täti) laittoi Suomesta kännykällään ajo-ohjeita heille tutulle leirintäalueelle, jonne päädyimmekin varsin kivuttomasti.

Leirintäalueen vastaanotossa piirrettiin karttapohjalle muutama teltanpaikka tutkittavaksi ennen mahdollisen jäämispäätöksen tekemistä. Poikkesin myös pikaisesti alueen hotellissa kysymässä mahdollisten mökkien tms. saatavuutta (= ilmastointia) mutta kelvollisimmaksi vaihtoehdoksi jäi kuitenkin se, että porukkamme lähti pyörillä alueen sisälle kelvollisia telttapaikkoja metsästämään. (45 34.550 N, 13 44.110 E, 5 m).

Alue oli tupaten täynnä viikonlopun viettäjiä. Ajelimme pimeässä ainakin varttitunnin ennen kuin löytyi edes ensimmäinen siedettävä, vapaa asuntovaunupaikka – alustaltaan riittävän tasainen teltallemme. Muut jäivät varaamaan sen meille kun läksin vastaanottoon, onneksi matkan varrella silmiini sattui parempi paikka suuren tammen oksien alta, loivasta rinteestä. Ei muuta kuin uutta paikkaa porukalla tutkimaan, pikakeikka vastaanottoon, tavaroita purkamaan ja telttaa pystyttämään.

Pyörät piti lopuksi hyppyyttää asvaltoidun tien reunassa olleen sadevesikourun yli teltan viereen, mikä oli epäilemättä hyvää yöajoharjoitusta varsinkin kahden metrin päässä majoittuneen suurehkon teltan asukkaiden mielestä? Siihen majoittunut nuorisojoukko (treenimatkalla olleita junioriuimareita?) oli siihen aikaan varmaankin tukevasti paikallisen diskon lattialla, eikä siksi pannut pientä melua pahakseen.

2003-Slovenia-Teltalla-Ankaranissa.jpg

Leirintäalue oli iso, porukkaa paljon, kuumakin oli, välimeri sadan metrin päässä: niin se maisema muuttuu vajaan viidensadan kilometrin ajamisen aikana. Kello 22.30 alueelle ja  01.00 jälkeen unta kaaliin, nihkeästi mutta kuitenkin.

Alkuun    Ensimmäinen sivu
   
Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu