madewithNvu80x15clear.png                                                                                                                                              7/24

Ensimmäinen sivu    Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu

Matkakertomus 2003 (Slovenian lounaisosa, Garda-järvi ja Lindau)

Päivä 6. Berchtesgaden, suolakaivos

10.7.2003

Suolakaivoskäynti ja reippailua rinteillä, korkeimmillaan > 800 metrissä.

Aamu valkeni aurinkoisena joten päivän aluksi valittiin kohteeksi suolakaivos muutaman kilometrin päässä. Se olikin melkoinen paikka, jossa mentiin pienoisjunalla kilometri kiven sisään kapeata rautatietä myöten. Katossakin oli kuulemma paksuutta toista sataa metriä.

Päällämme oli asianmukainen suojavarustus: pussihousut, saman kaliiberin takki, haljasnahkainen takamussuoja vyöllä lantiolle kiinnitettynä.. Sisäänpääsy maksoi 2 x 12.5 € + 6.8 € + 4.2 €.

Silmät alkoivat kiiltää jokaisella päästyämme perille suurehkoon luolaan: edessämme avautui parikymmentä metriä pitkä, puurakenteinen liukumäki, josta koko perhe pääsi samalla kerralla tasoa alemmaksi. Housuni persaukset alkoivat lämmetä uhkaavasti mäen lopussa, kun suojaksi tarkoitettu nahkalappu oli sivussa tarkoitetusta paikastaan..

Kyseistä ensimmäistä luolaa oli louhittu parisen sataa vuotta eri puolilta joten sinne kyllä sopi enemmänkin porukkaa. Kuvaaminenkin oli kuulemma kielletty. Siellä oli monenlaista vanhaa ja uutta nähtävää sekä koettavaa maanalaisesta suolakappelista ja elokuvista lähtien, osa pumppaussysteemistäkin oli koko ajan tuotantokäytössä turistiosuuden ulkopuolella. Kierros huipentui sisäjärven ylitykseen, sen veden maistajaisiin (pthyi!), kaikille jaettuihin tuotemaistijaispurkkeihin ja junakyytiin takaisin ulkomaailmaan.

Olisikohan "järvi" ollut juuri yllämainitun, suolasta tyhjennetyn kartion yläosa; jos oli, niin suolaa oli otettu aikamoinen määrä alas valuneen kiviaineksen ympäriltä. He porasivat tarvittaessa satakunta metriä syvän reiän kallioon (entistä merenpohjaa miljoonien vuosien takaa) ja kiinnittivät siihen putken ja korkeapainevesipumpun – näin saatiin aikaan alapään vedenpumppauskohdan yläpuolelle hiljakseen ylöspäin levenevä kartio, jossa riittää materiaalia 30 vuoden louhintaa varten. Putken alapäästä saadaan toista putkea pitkin kartion katosta ja seinistä irtoavasta, kivettyneestä merenpohjasta liukenevaa suolaliuosta (kiviaineksen pudotessa kartion pohjalle), sikäli kun ymmärsin oikein oppaan selvitykset.

Koska aikaa oli ja keli kelvollinen, niin lähdimme Lauran haluamalle kävelylenkille kivenheiton päähän leiristämme.

2003-Saksa-Berchtesgaden-Ambachglamm-Kavelylenkin-sijaintipaikka.jpg

Lähtöpaikan (Almbachklamm/Hammerstiel) edessä pyöri iso marmorikuula telineessään vesipatjan varassa – paikallinen Gasthausin pitäjätär kertoi että se on tehty Itävallassa (muistaakseni tuossa Ylämaan suunnalla samanlaisia tehdään graniitista). Reitti oli maksullinen, pituudeltaan reilut neljä kilometriä ja lipunmyyjän mukaan tietysti kaikille sopiva..  

Alkuun


Alkuun käveltiin puroa seuraillen syvällä veden uurtamassa rotkossa (Laura kahlaa puron matalassa päässä etsien hioutuneita kiviä):

2003-Saksa-Berchtesgaden-Almbachklamm-Laura-purolla.jpg

Kävelimme hiljalleen Baijerilaisten pioneerien vuonna 1894 louhimien tunneleiden ja putousten ohi aina kääntöpisteeseemme saakka. Sieltä palasimme hieman takaisin päin ja jyrkkää polkua vasempaan ylös mäelle kahvilan sekä pienen kirkon luo (kattomaalauksen osa löytyy tästä), mistä lopuksi laskeuduttiin takaisin alas lähtöpisteeseen.

Kokonaiskorkeusero lienee ollut jotain 500 - 600 metriä. Kävipä se kivasti polviin, erityisesti sen lopun jyrkimmät alastulo-osuudet. Sielläkin kannatti poiketa, vaikka tuskin vannoutuneemmat vaeltajat mitään kunnon haastetta sieltä keholleen saisivat, helteestä huolimatta. Harmi ettei sitä saanut gps:n tracklogiin talteen (olisi tarvittu kannettava, johon lokin olisi voinut purkaa päivittäin).

Äänenpainot alkoivat nousta kävelyreitin puolessa välissä viimeisen erityisen reippaan nousun aikana – nuorisojaosto kun ei sataprosenttisesti tyytynyt reittivalintaan (ymmärrys ei oikein vielä riittänyt siihen, että pidemmänkin reitin lopussa noustaan lopulta aivan samalle mäelle, jonka kautta paluureitti veisi). Nestetankkausta, huipulla olleeseen pikkukirkkoon tutustumista hetki ja samaa tahtia alamäkeen. Onneksi siitäkin selvittiin suuremmitta sanomisitta - maalissa kelpasi jo hymyillä (apfelstruhel mit cappuzzino auttoi, aika oli kyllä kullannut muistoja ainakin tuon tortun maun osalta). Juuri ennen kierrokselle lähtöä syödyt ranskalaisetkin katosivat kyseisiin rinteisiin, luulen.

Illalla syötiin purkillinen hernekeittoa, joka sopi siihen tilanteeseen oikein hyvin sillä pienestä purkista riittää keittoa neljällekin, jos sattumien määrästä ei ole niin väliä. Sekaan murustettiin hieman jälkiuunileivän paloja ja johan taas jaksoi.

Paikallinen lammaspopulaatio siirtyi yöllä vieressämme olleen aidan luo, mikä pantiin merkille myös meidän teltassamme. Onneksi eivät olleet vuohia: niillehän kuulemma kelpaa peltipurkeista lähtien kaikki suuhun sopiva, varmaan myös telttanarumme.. Erikoista ääntä ne kyllä pitivät.

Alkuun    Ensimmäinen sivu
   
Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu