madewithNvu80x15clear.png                                                                                                                                            21/24

Ensimmäinen sivu    Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu

Matkakertomus 2003 (Slovenian lounaisosa, Garda-järvi ja Lindau)

Päivä 20. Lindau - Munchen, juna

24.7.2003

Lindau – Munchen, 189 km – Hampuri, juna.

Aamulla pistettiin loput tavarat kasaan, nautittiin paikallisessa aamupala (2 x 8 euron iso annos + parit tuoremehulasit päälle ja hyvin niistä riitti neljälle).

Irma huomasi aamun kuluessa naapuriteltan pikkutytön täyttäneen juuri kahdeksan vuotta => tytöt hakivat kaupasta karkkipussin, jonka kävimme hänelle onnentoivotuksin luovuttamassa juuri ennen lähtöämme. Hymynsä kirkastui entisestään, vanhemmistaan puhumattakaan.

Matkan muuttuessa tästä hetkestä eteenpäin paluumatkaksi ei tienvarsimaisemiakaan kauheammin jaksanut enää ihastella. Sen verran kuitenkin että sitä samaa maissia, mitä oli kasvatettu kaikkialla minne alavilla alueilla ajoimme, kasvoi täälläkin. Emmekä silti saaneet edes yhden peltotuoreen tähkän lainausta aikaiseksi koko reissun aikana. Olisi se varmaan maistunut hyvältä Trangian liekissä paahdettuna, kuumana, vähäsuolaisella voisulalla voideltuna..

Kävimme kyselemässä yhdessä Sonnen Strasen viereisessä, siis Munchenin keskustan mp-liikkeessä Scottoilerin hintaa, muttei tärpännyt, kun ei kiinnostanut lähteä sitä hakemaan noin seitsemänkymmenen kilometrin päästä kaupungin ulkopuolelta. Menimme sitten viereiseen kahvioon sapuskalle, mikä olikin hyvä valinta ruuan laadun ja hinnan suhteen (43,50 €), vaikka koiranku*en haju olikin ajoittain melkoisen vahva ulkona olevien pöytien ympäristössä. Niissä oli istuttava jotta kadun varteen pysäköimämme pyörät varusteineen pysyivät koko ajan näkökentässämme.

Pääsimme pyöräliikkeen myyjän avulla oikeaan kohtaan laminoidulle kaupunkikartallamme (vain pala rautatieaseman lähiympäristöä), jonka kanssa loppumatka meni oikein sujuvasti (gps:n pitäessä kirjaa pääsuunnasta ja etäisyydestä). Rautatieaseman poliisi, syötyään ensin suunsa tyhjäksi ja kaverinsa saatua tarkastamansa nuorukaisen asiapaperit tarkastetuksi, antoi vähän tarkennusta viimeisten satojen metrien varalle ja niinpä olimmekin taas lastauslaiturilla – valitettavasti jo toisella puolella lähtöpäivään verrattuna.

Äkkiä kevyempää vaatetusta päälle vaihtamaan, ajoasut nurin päin aurinkoon kuivamaan ja miettimään mihin hukkaamme lähtöä edeltävät noin kuusi tuntia. Ne menivät aika hyvin muun muassa korttia ja Yatzya pelaillessa DB Autozug:n odotushuoneessa, tunnin kuluttua saapumisestamme alkanutta sadetta ja ukkosta ihastellessa sekä vähän myöhemmin muiden motoristienkin kanssa rupatellessa. Norskeilla oli taas vauhti päällä, varsinkin kun muutaman heikäläisen harrikkakuskin ajosaappaat täyttyivät kaatosateessa pyöriensä luona..

Lopulta koitti papereiden tarkastusaika, siihen päälle vielä puolen tuntia autojen lastauksen seurantaa (osa vaunuista jäi matkalla pois) ja sitten olikin Irmalla kunnia kaasauttaa ensimmäisenä autokuljetusvaunun kyljestä sisään. Menin seuraavana: tällä kerralla keskiseisontatuella varustetut pyörät parkkeerattiin vierekkäin. Sitojat tähdensivät ettei pyöriä saa lukita – liekö syynä ollut pyörien hälytyslaitteet, jotka olisivat aktivoituneet matkan aikana. Takaisin odotushuoneelle, aikaa junan lähtöön oli vielä puolitoista tuntia.

Jonkun naisen harrikkaa lykittiin lastauksen aikana edestakaisin pitkin pihaa. Siitä tuli mieleeni aamun ensimmäinen taukopaikka Lindaun jälkeen, jossa pyynnöstä työntelin toisen kaverin kanssa yhtä isoa saksalaista 650-kuutioista japsikustomia ympäri huoltoaseman pihoja, sen akun hyydyttyä totaalisesti (eikä sydärikään ollut kaukana siinä helteessä). Huonolla menestyksellä vieläpä, akku oli vissiin täysin sökö tms.

Emme lopulta enää jaksaneet enempää istuskella, vaan läksimme sateesta huolimatta vuoronperään tunnelille päin, Lauran mentyä edeltä ajovarustekasan kanssa (matkaevästiedustelumatkalle menneen Irman ja Jaanan suuntaan). Jaanan palattua takaisin saimme kahdestaan loputkin rojumme kantoon ja lähdimme välittömästi Lauran perään. Menimme yhden laiturin verran ohi (#12 olisi ollut oikea, numerossa kolmetoista oli DB:n yöpikajuna lähtövalmiina, suunta sama, tosin ilman ajoneuvojen kuljetusvaunuja) joten oikean laiturin löytäminen vaati hieman ylimääräistä kävelyä muun muassa yhden paikallisliikennelaiturin (#1) kautta. Ehdimme turhaan pakata kannossa olleet varusteemmekin tunnelissa olevaan lokerikkoon muiden motoristien mallin mukaisesti, sillä ne kannettiin vaunuosastoomme seuraavan varttitunnin kuluessa. Tarkkaavaisuus kunniaan myös reissun lopussa, sano. Ehdin kuitenkin siinä välissä hakea lehtikioskilta jonkun englanninkielisen ilmailuaikakausilehden ajankuluksi.

Pelasimme samalla lasten kanssa kerrankin automaateilla, joista voitti joka kerran. Kyseessä olivat tietysti karkki-, suklaapatukka- ja virvoitusjuoma -sellaiset, eli ei se aivan hukkaan sekään lenkki mennyt ;-)

Hytti oli uusi, viisisänkyinen ja kuudella tuolilla varustettu malli. Selkänojista sai kaadetuksi pöytälevyt ja toinen alatuoli jäi kokonaan normaalikorkuiseksi sänkyjen petaamisenkin jälkeen (ylemmät eivät olleet enää samassa tasossa vaan lomittain). Selvä parannus aiempiin verrattuna (lisää kommentteja tästä matkustustavasta).

Juna lähti liikkeelle, ilta tuli, samoin uni. Muutama lyhyt herääminen yön aikana ja olimmekin kohta jo Hampurissa.

Alkuun    Ensimmäinen sivu    Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu