madewithNvu80x15clear.png                                                                                                                                            11/24

Ensimmäinen sivu    Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu

Matkakertomus 2003 (Slovenian lounaisosa, Garda-järvi ja Lindau)

Päivä 10. Päiväristeily Venetsiaan

14.7.2003

Ankaran - Izola - Piran - Välimeri - Venetsia. Taksilla, bussilla ja katamaraanilla.

Herätys kaikui kello 04.45. Muutama hedelmä heitettiin pikaisesti naamariin ja sitten kipinkapin infon luo taksille, joka tulikin juuri sovittuun aikaan.

Laiva: Prince of Venice

- klo 05.15 taksilla leirintäalueelta Izolaan
- klo 06.10 ilmastoidulla bussilla Piraniin
- klo 07.15 laivan lähtö välimerelle
- klo 10.30 saapuminen Venetsiaan
- klo 17.00 laivan lähtö välimerelle
- klo 20.15 saapuminen Piraniin
- klo 21.30 saapuminen Izolaan
- klo 22.xx saapuminen takaisin leirintäalueelle
         
Kuskilla oli taksikyltti lattialla, minkä hän näytti ensiksi kun katselin epäluuloisena kulkuvälinettään – luvattomiakin autoja lienee liikkeellä eikä välttämättä pelkästään turisteja paikasta toiseen kuskatakseen. Kuski puhui vain sloveniaa ja venäjää joten kommunikointimme jäi suhteellisen vähäiseksi, perille Koperin kautta Izolan keskustaan, turistitoimiston nurkalle kuitenkin päästiin hyvin.  Tässä on Infon tytön saatelappu mahdollisten ongelmien varalle.

Bussia odotettiin melkein tunnin verran, mutta menihän se aamuhetki idyllisen pikkukaupungin heräämistä seuratessakin aivan hyvin. Väentungos ei ollut kovin valtava ainakaan siihen aikaan.. (45 31.627 N, 13 34.015 E, 0 m).

Bussi tuli ja sen kuski oli sama kuin eilen, Piran-nimisestä satamakaupungista mukaan noussut opas sen sijaan ei. Ei se mitään, muutamaa hotellia myöhemmin bussilliseksi kasvanut porukka nousi ”Prince of Venice" -katamaraaniin, joka suuntasi ensimmäiseksi Umag-nimiseen Kroatialaiseen rannikkokaupunkiin, ottamaan lisää kulkijoita kyytiinsä.

Matka oli meille menestys a) vaivattomuutensa b) merimaisemiensa c) aikataulullisesti d) täydellisen helppoutensa vuoksi. Koko homma maksoi noin 160 €/risteily, 37 € bussi, siihen vielä verot ja muut maksut sekä 35 € taksikyydit päälle – vähän kirpaisi mutta ei kerta-suorituksena, ainutkertainen tilanne huomioiden liikaa. Jos saman olisi tehnyt itse ajamalla niin ajokilometrejä Ankaranista Venetsiaan ja takaisin olisi tullut noin neljä sataa tulikuumalla moottoritiellä ja rahaa palanut siinäkin muutama kymmenen euroa pelkkiin moottoritie- sekä parkkimaksuihin (ja ajoaikaakin viitisen tuntia) –> ei kiitos.

Ei palanut hermo keneltäkään tässä vaihtoehdossa; passintarkastuskaan ollut meille mikään temppu reitin kummassakaan päässä (Laura ja Jaana menivät Venetsian päässä yksin laivaan, passimuodollisuuksien läpi, kenenkään passintarkastajan kyselemättä yhtään mitään. Jonotin itse heistä noin kahdenkymmenen metrin päässä jonon takana, mutta tuskin ne tiesivät perhesuhteistamme - se siitä aukottomasta valvonnasta).

Alkuun

Merellä oli onneksi myös hyvä keli, joten Venetsian rannikon näki hyvin, samoin reitin itse kaupunkiin sen ehkä tärkeimmälle saarelle. (45 25.867 N, 12 19.214 E, 0 m).

Jaana ja Laura katamaraanissa:

2003-Italia-Venetsia-Jaana-ja-Laura-katamaraanissa.jpg

Kroatiasta mukaan tulleet joutuivat näköjään täyttämään monenlaisia lappuja ja lippuja, viisumista alkaen.

"Hienoinen ennakkoasenteeni" (likaa, roskaa, viemäreiden löyhkää, riistohinnat, tungos, taskuvarkaat, rappeutuneet turistirysät, jne.) muuttuivat osittain kyllä, sen verran itse näkemäni erosi muilta kuulemastani muodostuneesta kuvasta. Hinnat olivat kohdallaan ja turisteja riitti (kaksitoista miljoonaa kävijää vuodessa, täällä pääosin kesäkuukausina, vai miten se oppaan sanoma menikään), mutta muuten on pakko ottaa ennakkoluulojaan takaisin. Pakkoko se on juoda tärkeimmän turistipyydyksen katukahvilassa kymmenien eurojen hintaisia kahviannoksia edes elävän musiikin tahtiin:

2003-Italia-Venetsia-eika-niita-tosiaan-edullisimpia-kahviloita.jpg

Alkuun

Edellisen kuvan punertava torni on kuvaussuunnassa noin sadan mentin päässä valkoisen rakennuksen kulman takana.

Oli muuten virkistävää istua helteestä huolimatta ison tuopin kanssa varjoisan pizzerian pöydässä, kun ohitse soljuu katkeamaton ihmisvirta kuka mistäkin ja missäkin varustuksessa. Muutamia nähtyjä motoristeja ei käynyt vähääkään kateeksi heidän kuljeskellessaan ajovarusteineen muiden mukana: hiki valui kyllä eivätkä varusteetkaan aivan painottomilta enää näyttäneet.

   2003-Italia-Venetsia-ravintolan-kayntikortti-edesta.jpg

Oppaan mukaan siellä on erittäin vähän puutarhoja ja kaikki siellä asuvat ovat enemmän tai vähemmän rikkaita, erityisesti ne puutarhan omistavat. Tosirikkailla on vielä puitakin puutarhoissaan, niin se hierarkia siellä kuulema menee..

Muutama tunti riitti vain Venetsian pinnan hipaisuun, ei edes raapaisuun, tuolla saisi helposti menemään useammankin viikon (tosin hotelliyön hinta 400 €/yö/C tai ylikin kävisi äkkiä arvokkaaksi). Samoin venekyydit jätettiin omaan arvoonsa (gondolissa 80 € neljältä, lyhyehkö reitti kapeassa kanavassa muiden vastaavien seassa..).

Laura osti sieltä itselleen muistoksi sellaisen aidon gondolin kopion kahdella eurolla. Heille opetettiin Jaanan kanssa täällä halvalla tavalla myös se, ettei kaikkea näkemäänsä pidä uskoa – siis huijattiin myyjänaisen toimesta. Kyseessä olivat paperiset, ”itsekseen, ilman mitään tukea” musiikin tahtiin tanssineet Mikki- ja Minni-hiirinuket, joiden myyjä sai ne tanssimaan radionsa vieressä (heilutettuaan niitä ensin radion kaiuttimen edessä muutaman kerran). Ei siis uskottu että se ei tosiaankaan ole mahdollista, kun kerran sen itse omin silmin näkivät.. Kun 2,50 € maksaneet paketit avattiin katamaraanissa, niin käyttöohjeissa kerrottiin vain toiminta muille näkymättömän langan varassa… Näppärästi hoidettu silmänkääntötemppu kerta kaikkiaan. Se paljastui myös siten että osasi katsoa oikeaan kohtaan esittelylaitteistossa sen myyntikuntoon virittämisen aikana. Kumpikaan heistä ei asiasta ainakaan näkyvästi pahastunut, joten homma otettiin opiksi – se oli halpa oppitunti se.

Paluumatkalla sattui merellä kohdallemme hienoinen etuvastainen aallokko, joka hyppyytti Prinssiä aika lailla, kuten myös monen matkustajan vatsalaukun sisältöä –> Laurakin muuttui aika valkoiseksi, vaikkei moneen muuhun verrattuna oksennuspussia tarvinnutkaan. Loppumatka meni takaosan ulkorapuissa, juomatta, katse horisontissa.

Venetsiasta palattiin jälleen Umagin kautta takaisin Piraniin jossa porukka jaettiin bussilla takaisin hotelleilleen. Izolassa odoteltiin vajaa tunti taksia (muun muassa iltaliikenteen seassa skootterillaan edestakaisin keulivan nuorukaisen toilailuja seuraten) ja hetikohta oltiin takaisin leirissä.

Viimeksi mainitun taksin nuori kuski oli muuten varsinainen matkaopas kun puhuttiin alueen pahasti keskeneräisistä rakennustöistä: ”Those europas longest, most famous bridges, etc” eli vielä keskeneräiset moottoritiesillat Ankaranin vieressä olivat suositumpia kuin missään muualla Euroopassa ;-) Hauska mies.

Alkuun    Ensimmäinen sivu
   
Edellinen sivu    Seuraava sivu    Viimeinen sivu    Matkat-sivu