Document made with Nvu

Pääset tänne "Alkuun"
-linkeistä. Viimeisimmät muutokset (linkin korjaus): 9.6.2009.

Takaisin Lauran Matkat-sivulle.

Matkakertomus 1992 (Ruotsi, Skotlanti, Englanti, Belgia, Hollanti, Saksa).

Sisällysluettelo:

Yleistä

Reitti Route66-muodossa.

Matkan päätarkoituksena oli osallistua Skotlannin FIM-ralliin ja kierrellä sen jälkeen jonkun aikaa Skotlannissa ja Englannissa muun muassa yhden Imatralla käyneen paikallisen mp-henkilön vieraana.

Ralliin osallistui Imatran Moottorikerhosta useamman pyöräkunnan kokoinen porukka. Irma oli kotona Lauran syntymään (syyskuu) valmistautumassa, joten olin pakotettu edustamaan perhettämme yksin. Rankka homma mutta oli pakko uhrautua, vaikka hieman olikin sähköisiä tekniikkaongelmia ajojännitystä lisäämässä ;-)

Suomi

Lähdimme liikkeelle osalla Imatran Moottorikerhon matkapyöräporukasta, suuntana aluksi Helsinki, Tukholma ja Göteborg, sitten Edinburgh.

Alkuun

Ruotsi

Ajoimme 450 kilometriä (Tukholmasta ylempää reittiä Göteborgin yläpuolelle Uddevallaan) Pekan sukulaisten nurkkiin yöksi. Sieltä ajettiin aamulla alle sadan kilometrin siirtymätaival satamaan.

Vähän ennen Göteborgin satamaan saapumistamme tuli rinnallemme liikennevaloihin paikallinen Ford Cosworth, joka aikoi näyttää meille matkamopokuskeille miten se rauta liikahtaa: hyvinhän se liikkui kunhan kaikki meistä olivat ensin havainneet mikä oli pelin henki. Jonka jälkeen Cosworth jäikin kiihdytyksessä nopeasti toiseksi. Turhaan läksimme leikkiin mukaan mutta kivaa oli, emmekä törmäilleet keskenämmekään..

Porukkaa oli matkalla Edinburgin FIM-Ralliin niin paljon, että lähtö Göteborgin satamasta meinasi mennä täysin per.. pipariksi. Lopulta vuosia Ruåttissa asunut MikaO meni DFDS:n lastaushenkilöstön luo ja sai aikaan sen, että pääsimme vielä sisälle ennen laivan lähtöä. Liikaa mopoja vissiin? Ei oikein homma toiminut, hyttijaotkin menivät miten sattuu. Pääasia kuitenkin oli se, että kyytiin päästiin edes viime tingassa.

Kuvassa odotellaan Göteborgin Frihamnetin Check In:n avautumista:

Göteborg ja lauttasatamaan pääsyä jonottamassa

Laiva (Princess of Scandinavia) oli pieni mutta tunnelma tiivis, varsinkin siellä vesirajan "Sleep-In -osaston" käytävillä aamuyöllä. Siellä ei viitsinyt turhaan miettiä miten pitäisi toimia, jos laiva alkaisi syystä tai toisesta upota tai tuli pääsisi irti; sen verran kapeata niillä sokkeloisimmilla hyttikäytävillä oli ettei ohittamaan päässyt kunnolla normaalitilanteessakaan. Laivan esite löytyy tästä.

Alkuun

Englanti

Ajoreitti: Newcastle Upon Tyne/North Shields - A1 - Edinburgh, vajaa 200 km.

Newcastle Upon Tynessa passintarkastuksen ja tullin yhteydessä annettiin nopeusmittariin liimattavat tarrat nopeuserojen (maili/h contra km/h) havainnollistamiseksi. Sitä en enää muista pitikö lamppuihinkin liimailla jotain varjostinteippejä, ilmeisesti ei.

Radioamatöörilaitteen (144 -146 MHz lähetinvastaanotin) vienti maahan ei kiinnostanut vähääkään sikäläisen tullin miehiä.

Maisemaa Newcastle Upon Tynesta Edinburghiin vievältä rantatieltä.

Skotlanti

Mika, Pipsa ja Atte olivat liikkeellä kullanvärisellä Suzuki Cavalcadella, jossa oli sekä sivu- että perävaunu. Nuorimmaista eli Attea alkoi jossain vaiheessa ennen Edinburghia kunnolla hermostuttamaan => kiljunta kuului sivarista käsin valehtelematta parin mopon verran taaksepäin. Sivarilla ajaminen niin sanotusti tien "väärällä puolella" oli muutenkin melkoisen huiman näköistä sillä yhdistelmä oli ohitusvaiheessa melkein kokonaan toisella kaistalla, ennen kuin kuski näki kunnolla ohitettavan ajoneuvon eteen..

Aikaa FIM:n alkuun oli sen verran, että menimme Dollarin leirintäalueelle yöksi. Se on noin kuudenkymmenen kilometrin päässä Edinburgin yläpuolella oleva pieni kylä.

Seuraava päivä tutustuttiin lähiympäristöön (Dollar - A91- A907 - B8033 - Dunblane - A9 - Perth - M90 - A91 - Dollar) jossa muun muassa kivistä kasattua lammasaitaa oli kymmeniä kilometrejä teiden varrella, sekä paikalliseen linnaan (Castle Campell). Siellä oli muuten räväkkä mukavuuslaitos: "pytyltä" oli varmaan viisitoista metriä suoraa pudotusta ulkopuolisille kallioille. Kattokin oli tehty lyijylevyjen päälle kasatuista liuskekivistä, joten lentävistä tulinuolistakaan ei pahemmin tarvinnut välittää, elleivät ne lennelleet suoraan vessan alapuolelta..

Alkuun

Lopulta oli aika siirtyä Edinburghin lentokentän maastoon. Samalla alueella oli myös paikallinen moottoriharjoittelurata paikallisten kilpa-autoilijoiden kouluttamiseen. Alue oli hyvin hoidettua nurmikkoa hiekoitettuine käytävineen ja asfaltoituine teineen, sekä suuri halli ruokailujen ja juhlallisuuksien tarpeisiin.

Vuoden 1992 FIM-Rally, järjestysnumeroltaan 47, järjestettiin Edinburghissa lentokenttäalueella. Tietoa eri vuosina järjestetyistä ralleista löytyy ainakin täältä: http://www.ridefim.com/en/rallyInfo.htm. 

FIM-Rallyn messinkinen muistolätkä

FIM:n sisäänkäyntikatos ja muitakin suomalaisia (Touring Finlandin porukkaa taisi olla sielläkin reilusti liikkeellä).

Edinburghin leirikuvassa ovat: Maku, Erja, Jukka, Kari, Mallu, Pekka, Pipsa ja Atte (nuorin), MikaO sekä Pasi, Enska, Vesa, Tarja, MikaR, Minna (Henna kuvaajana). Taustalla näkyy MikaO:n Suzuki Cavalcade, IMK:n lippu ja Markun Honda Bold'Orr.

Alkuun

Leirialueemme. Sateella ja tuulella oli syytä pitää ulkoteltan kiinnitysnarut tiukalla:


Telttakylä FIMissa Edinburgin lentokentän vierellä

Tutustumiskäynnit hoidettiin järjestäjien paikalle tilaamilla kymmenillä busseilla, jotka sukkuloivat kukin eri suuntiin - etukäteen ei siis ollut välttämättä tarkkaan tiedossa minne mikin bussi käytännössä menee.. Ohjelmaa riitti golfkentistä puutarhojen ja likööri- ja viskitehtaiden kautta erilaisiin tuotemaistajaisiin saakka, ainoastaan paikallista perinneruokaa emme saaneet ravintolasta ostetuksi. Tarjoilija sanoi että "Te Ette Halua Sitä!"; eikä sitten sisältöön perehdyttyämme ja tarkemmin ajateltuamme haluttukaan. Lisää aiheesta: http://www.smart.net/~tak/haggis.html.

Jos on tarvetta saada kaljaa teltoille niin kannattaa huomioida tällainen temppu kaupungin kauppoja kierrellessänne: "Voinko ostaa yhden kaljan?" Ja kun saat vaimoveitikalta luvan, niin astian koko riippuu täysin kaupan valikoimasta. Isoja sammioitakin näköjään löytyi, tosin samaa kysymystä oli kuulema turha enää sen jälkeen esittää..

Edinburgin keskustassa ja sen suurimman linnan etupihalla poikettiin muutamaan otteeseen, mutta mitään suurisuuntaisempaa linna- tai vastaavaa kierrosta ei sillä kertaa tehty. Linnan edessä taisi olla tekeillä hieman myöhemmin järjestettävien sotilas- ja muiden musiikkifestivaalien katsomorakennelmia - erityisesti se Mike Oldfieldin "Tubular Bells II" olisi ollut todella mielenkiintoinen paikan päältäkin katseltuna, kunnon säkkipillimusiikista puhumattakaan.

Jonkin verran teetti työtä löytää avoin pikapesula, joka lopulta löytyi Haymarketin suunnalta; sinne poikettiin pariinkin otteeseen pyykkäämään ja kuivattamaan vaatteitamme. Kunnollisilla pesu- ja kuivauskoneilla sekin oli varsin nopea ja halpa operaatio.

Kansojen paraati oli todella hieno kokemus ensikertalaisesta, kun keräännyimme pääkadun alkupäähän nippuun ja lähdimme sen jälkeen hitaasti ajaen liikkeelle, katujen varsien ollessa tupaten täynnä katsojia. Eikä se koko porukan yhteinen illanviettokaan huono ollut, muun muassa Suzi Quatro pisti päälleen valettuine nahka-asuineen parastaan pitkin iltaa. Hienoja t-paitojakin näkyi eri puolilla, niitä myös vaihdeltiin estoitta siellä täällä. Meillä mukana ollut paitamalli kelpasi muistaakseni vähän nirkoisemmin.

Olikohan tämä juuri se FIM jossa muuan "Ar*ka" tuli taas uhoamaan pöytään. Joku otti ja tuumasi: "Lopeta se heiluminen tai tämä vieressä istuva, karatesta mustan vyön hankkinut "Tappaja-L*m*i*e*" napauttaa sinut kerralla hiljaiseksi!" Muuta ei tarvittukaan, kun tyypille tuli kiire toisaalle ja pöytäseurue sai taas juomarauhan. Jaa että mikä musta vyö, henkilö itse ei tiennyt sellaista edes kantavansa.. Ei kuulema ollut, vaan Belgradin FIM..

Alkuun

Englanti

York

Ajoreitti: Edinburgh - A71 - M74 - A74(M) - Carlisle - A6 - York/Sedbergh - A684 - Hawes - Aysgarth - B6160 - Buckden - Kettlewell. Vajaa 350 km.

Yorkissa satoi kiitettävästi eikä aiemmin vastaan tulleissa majataloissa ollut riittävästi vapaata tilaa tarjolla, onneksi Kettlewellistä sellaista erään pubin yläkerrasta löytyi. 

Yorkin alue on sateessakin todella hienoa maisemaltaan, se oli pakko todeta. Osa Imatralaisesta FIM-porukasta oli viettänyt siellä vähän enemmänkin paluuajastaan (ainakin Mika ja Minna), me neljä (Pekka, Mallu, Jukka ja minä) vain yhden yön.

Ilmeisesti joku kaivosteollisuuden haara on sielläkin ollut jonkinlaisessa roolissa aiemmin, sen verran näytti vanhoja reikiä olevan lähiympäristön kivisissä rinteissä.

Southampton

Ajoreitti: Kettlewell - Skipton - A629 - Bradford - M62 - M1 - M69 - Coventry - M40 - Oxford - A34 - M3 - Southampton. Vajaa 500 km.

Loppu ajomatka keskisen Englannin läpi etelärannikon suuntaan oli normaalia moottoritieajoa, ilman mitään sen kummallisempia mielenkiinnon kohteita, mitä nyt itseäni pisti ohimennen silmään muuan suuri alue täynnä valtavia satelliitti- ja muita erikoisempia antenneja. Ehkä noita pienempien teiden kierreliittymiä eli liikenneympyröitä oli huomattavasti enemmän kuin missään muualla. Vasemmanpuoleinen liikennekään ei enää haitannut liikkumistamme.

Jukka soitteli matkan varrelta muutamaan otteeseen Kevinille, joten Southamptonissa tavattiin Imatrallakin muutaman kerran vieraillut moottoripyörämies Kevin tulevan vaimonsa kanssa (kuvassa on heidän kotinsa). Majoituimme heillä pari yötä, välipäivänä (27.7.) poikettiin myös Portsmouthissa sekä pienen lautta-ajelun päässä sieltä tutustumassa paikalliseen sukellusvenemuseoon.

Kuvassa on X-luokan minisukellusveneen keulaosa, sama löytyy 660 kilotavuisena kuvana tästä:

Katkaistu X-sukellusvene Portsmountin museossa

Museossa oli useampi sukellusvene eri aikakausilta, periskooppi, halkaistu torpedo ja muuta rekvisiittaa. Vieressä jonkun matkan päässä näkyi olevan joku nykyaikaisempi sukellusvene koulutuskäytössä. Lisää tietoa löytyi: http://www.portsmouthnh.com/harbourtrail/albacore.cfm

Käydessämme illemmalla suuremmalla porukalla keilaamassa tuli juotua siinä ohessa muutama olut, paikallinen ulkopuolinen kuski mukaan lukien. Kun sitä ääneen ihmettelimme, niin hän tuumasi että ei siihen kukaan siellä puutu, niin kauan kun mitään vahinkoa ei tapahdu.. Niinpä.

Kummallinen piirre oli myös älyttömyyksiin menevät rituaalit naimisiinmenovaiheessa: ei kuulema ollut mitenkään epänormaalia pistää tuleva sulho vaikka seisomaan läheisen moottoritien keskellä olevalle viheralueelle, kädet kaiteeseen käsiraudoilla kiinnitettynä, henkilö tietysti munasillaan.. tai jotain muuta yhtä viisasta. Kevin totesikin että hän menee mieluumin vaikka Australiassa kuin paikanpäällä naimisiin, lienee siis ollut mukana useammassakin vastaavassa tapahtumassa ja osasi odottaa "kostoa" edellisten temppujen uhreilta.

Alkuun

Lands End

Ajoreitti: Southampton - A31 - A35 - Exeter - A380 - A3022 - Torguay - Paington - A385 - A38 - Plymounth - A38 - St Austell - Helston - A30 - Lan's End - A30 - B3260 - Okehampton. Vajaa 600 km.

Vietin seuraavat pari päivää itsekseni eli ajoin vuoden 1979 kesältä tuttuun kielikurssikaupunki Torguayhin hetkeksi muistelemaan menneitä aikoja, sieltä edelleen Paigntonin kautta etelämmäksi Land´s Endiin sekä lopuksi takaisin sisämaahan, Okehamptonin leirintäalueelle.

Omaan tahtiin ajaminen voi joskus olla hetkisen paikallaan, sillä vanha sanonta: "kaksi on hyvä mutta kolme on jo väkijoukko" pätee ihan samalla tavalla isompaan mp-porukkaankin, jossa jonon viimeisenä ajavat joutuvat ajamaan välillä melkoisen reipasta kyytiä pysyäkseen muun porukan tahdissa mukana. Siitä oli kertynyt riittävästi kokemusta aiemmilta vuosilta, kun ajelimme parhaimmillaan parinkymmenen pyörän porukalla pitkin poikin Imatran ympäristöä ja vähän kauempanakin. Jos ensimmäinen ajoi vähääkään tiheämmässä liikenteessä tasan rajoitusten mukaan, niin ohituksista aiheutuvasta heiluriliikkeestä johtuen viimeinen tuli perässä parhaimmillaan kaksinkertaisella nopeudella - joka ei kaikissa tilanteissa ole välttämättä kovin rentouttavaa saati suotavaa, käyden jossain vaiheessa helposti myös hermojen päälle ("Lähteekö kortti nyt vai vasta varttitunnin päästä.."). Samoin henkilökohtaiset mielenkiinnon kohteet ovat jokaisella omanlaisiaan.

Länsireuna

Ajoreitti Okehampton - Birmingham - Southam - Northampton - Kettering - Oakham. Noin 430 km.

Matka jatkui seuraavana päivänä Exeterin kautta maan vasenta sivua (M5) takaisin ylemmäksi.

Pankissa käydessään piti muistaa ottaa kypärä ajoissa päästä ennen sisälle menoa, sen verran suuret muistutuskyltit olivat näkyvillä pankin eteisessä. Näinköhän olisi juuttunut tuulikaappiin lukkojen taakse poliisia odottamaan, jos ei sitä olisi riisunut ajoissa. Luottokorttien kanssa pärjäsi pankissa täysin ongelmitta, sen sijaan jossain kaupassa saattoi kortin varmentamiseen kulua yllättävän paljon aikaa - mistä se lie johtunut vai sikäläisen it-infran kehittymättömyydestä, en tiedä.

Kerrankin oli bensa-asema juuri oikeassa paikassa moottoritien varressa: kun pääsin tankkauspistoolin viereen ja laskin mopon sivuseisontatuelle niin kone sammui bensahöyryjen vähyyden vuoksi. Aika pitkiä olivat moottoriteiden tankkauspisteiden välit niissä maisemissa, tosin motarilta sivummalle poikkeaminen olisi varmaan löytämistä helpottanut. Bensan hintakin jäi mieleen, se oli jo silloin reilut 7 markkaa litra kotimaan senaikaisella rahalla mitattuna.

Pääsin lopulta muiden leiriläisten luokse Oakhamin viereiselle leirintäalueelle. Osa porukasta oli ollut jo vähän huolissaan miten ajolenkilläni meni, ihan aiheesta kuten jutun lopusta näkyy. 

Sieltä oli reilun puolen tunnin ajomatka Road Racing-radalle Donington Parkiin, onneksi riittävän pitkä etteivät pahimmat kisojen lieve- tai oheisilmiöt yltäneet täysimääräisinä sinne saakka (hulina leirintäalueilla ja ralli lähitiestöllä). Tosin yksi arviolta parikymppinen "karate"-tyyppi (asiakas) seisoi välillä paikallisen ravintolan ulko-oven vieressä jonkinlaisessa valmiusasennossa, odotten että joku sisääntulija erehtyisi tekemään jotain sellaista mikä päästäisi hänet kimppuunsa.. Samassa paikassa oli myös käyttäjäystävällinen kolikkopuhelin, jolla saattoi soittaa Suomeen sikäläisellä paikallispuhelutaksalla, mikä oli erittäin reilu alennus vallitsevan hintatason huomioiden. Se piti käydä tarkastamassa toisenakin päivänä.

Leirintäalueen päärakennuksen kahvila/ravintola oli lajissaan melkoinen systeemi: jos joku huoneen nurkka on vähän huonommassa kunnossa niin ei se kaupankäyntiin vaikuta, ellei sorru kokonaan... Samaa "hallittua ränsistyneisyyttä" oli havaittavissa muuallakin matkan varrella.

Doningtonin RR-kisa nähtiin useamman päivän aikana (harjoituspäivinä oli vielä reilusti tilaa mopojen parkkeeraamiseen aivan radan äärelle, kisapäivänä se olikin jo kokonaan toinen juttu), minimotot havaittiin myös. Harjoituspäivinä ei satanut, kisäpäivänä tietysti sillä oltiinhan Englannissa. 

Paikkamme oli siinä pääsuoraa edeltävässä, oikealta vasemmalle nousevassa rinteessä, josta näkyy hyvin myös kauempana oikealla/alempana oleva radan osa. Rata-alue oli hyvn hoidetun näköinen kokonaisuus, jossa oli mukava seurata tapahtumia kisan eri vaiheissa - kyllä sinne voisi ajaa joskus toistekin.

Alkuun

Ja taas kohta oli aika viedä Mallu lentokoneelle, tällä kertaa Stanstediin Lontoon yläpuolelle 130 kilometrin päähän. Hänen kesälomansa loppui ennen aikojaan, tosin tarjolla olisi ollut enempi pelkkää kotimatkaistumista.

Paluumatkalla poikettiin mutka "Imperial War Museum":ssa, jossa olisi mennyt helposti vaikka pari kokonaista päivää. Paikka on noin kolmekymmentä kilometriä Stanstedin lentokentän yläpuolella Duxfordissa. Siellä kannattaa ehdottomasti poiketa jos moinen lentokalusto muine oheisvälineineen vähääkään kiinnostaa!

Yksi vanha esitesivu löytyy täältä ja saman esitteen toinen puoli kokonaan. Huomattavasti enemmän uudempaa asiaa löytyy tietysti kotisivuiltaan http://duxford.iwm.org.uk/.

Pekka näytti aika pieneltä seisoessaan B-52:n renkaan vieressä, samoin A10 on aika härskin näköinen varsinkin 7-piippuisen gatlinkinsa edestä tarkasteltaessa. Siellä oli takavarikoituna myös Saddamin ison tykin putken pala, mallikappaleena siitä "vuorenkylkitykkiprojektistaan", sekä paljon muuta.

Siellä järjestetään myös lentonäytöksiä sota-ajan lentokalustolla, jotka viimeksi (2006) näyttivät kestävän viikonlopun verran. Sellaiseen tapahtumaan ehtisi siis hyvin vaikka jollain halpalennolla (Tampere - Stansted, tai vastaava)..

Hollanti

Ajoreitti: Oakham - Lontoo - Dover. 300 km + sekä varmaan 100 km mantereen puolella.

Viimeisenä Englannin päivänä siirryimme Okehamptonista (A606 - A1 - A1(M) - A14 - M11) Lontoota kiertävälle moottoritielle (M25), ajaen näppärästi juuri kyseisen, vasemmalle kääntyvän liittymän ohitse. Sen vuoksi saimmekin ajaa melkoisen lenkin lähelle Lontoota ennen kuin pääsimme kääntymään takaisin tulojäljillemme (Jukka ajoi juuri huonoon aikaan rinnalleni kysymään milloin käännytään - peittäen samalla kyseisen liittymän minne olisi pitänyt mennä.. Sitä sattuu paremmissakin piireissä, onneksi emme harhailleet  tuon enempää. Ollapa joku yhteinen radiojärjestelmä käytössä).

Doverista siirryttiin lautalla mantereelle Oostendeen. Eipä näkynyt Belgialaisiakaan tullimiehiä yksittäinen radioamatöörilaite kiinnostavan eli se niiden käytön valvonnasta ja lupien mukanaolotarpeesta.

Olipa vaikeata löytää majoitusta niiltä nurkilta, poukkoilimme sikäläisillä teillä hetken kuin aropuput ennen kuin sopiva paikka löytyi. Ajamisen nautinto katosi tyystin hämärän laskeuduttua, kun mopossani oli vain viisiwattinen polttimo ajovalon virkaa tekemässä. Onnekseni sain ajaa Pekan ja Jukan välissä eli heidän valojensa vaikutuspiirissä, yksinään liikkuessani olisi yöajo pitänyt turvallisuussyistä jättää kokonaan väliin.

"Adamin" eli Amsterdamin kautta ajettiin rannikon isoille padoille (A7:n varrella), josta sujuvasti edelleen Groningenin ja Bremenin sivuitse Travemundeen teltoille ja Finnjetillä Helsinkiin, siinä se loppumatka pääpiirteittäin sitten olikin.

Saksa

Jossain vaiheessa aivan Saksan alueen lopussa kokeiltiin nostaa moottoritieajonopeutta, mutta renkaat alkoivat olla sen verran kuluneita että ajomukavuus kärsi liikaa: edessäni oli ME 33 Laser, josta keskellä olleiden kuvioiden toiset reunat olivat jo kuluneet pois = nopeuden nosto noin 180 km/h aiheutti välittömästi pahenevaa woblausta. Takana oli allekirjoittaneen ensimmäinen ME 88:n teräsvyömalli, joka osoittautui erittäin hyväksi renkaaksi GSX:ään (semminkin kun se ensimmäinen teräsvyömalli kesti paljon rättimallin vastaavaa enemmän kilometrejäkin).

Kaiken kaikkiaan tästä reissusta jäi erittäin hyvä maku suuhun, niinpä tuonne Skotlannin maisemiin piti matkustaa koko perheen vuomin vuonna 2004. Wales ja Irlanti odottavat nekin käyntivuoroaan, tuskin kuitenkaan onnistuu vuonna 2007 tietyistä ajoesteistäni johtuen.

Kokonaiskilometrimäärä oli noin 7 500, josta ajamalla noin 4 000 kilometriä.

Muuta

Jos joku (huomio Mallu ;-) ehdottaa että yksin ajavan on helppo ottaa esimerkiksi pienehkö muovilaukkuun pakattu hiiligrilli kyytiinsä, niin minulta sitä on turha tulla enää kysymään. Kuskasin sellaista lainakeksintöä edestakaisin Iso-Britanniaa sen verran, että ne sen ainoan todellisen käyttökerran aikana valmistuneet makkarat tuli kyllä siunattua mielessä aika perinpohjaisesti - aika pieni tehopaino-hyötysuhde siitä irtosi kaikkeen vaivannäköön nähden..

Alkuun

********************

GSX:stani hajosi laturin kenttäkäämi ja lataussäädin pahimmoilleen juuri ennen lähtöä, joten koko homma meinasi mennä osaltani puihin.

Ei hätää, pikainen kytkentäpiirustus lupiaskin kanteen ja hommiin: hajonnut lataussäädin lensi mäkeen, ulkoinen viisarivolttimittari ruuvattiin stongaan kiinni, kaksi vielä ehjää vaihetta laturista kierrätettiin vipukytkinten kautta isolle tasasuuntaussillalle (yksi vaihe oli jo valmiiksi kiinni maissa eli tulevan kytkennän miinuspuoli) ja sulakkeen kautta edelleen akulle, ajovaloiksi vaihdettiin maksimissaan 5-wattiset polttimot ja vasen käsi asemoitiin vipukytkimille lataussäätimeksi. Lisäksi tehtiin akkukaapeli oman ja Mallun pyörien akkujen yhdistämiseksi leireissä (molempiin oli laitettu valmiit liittimet johdon päihin roikkumaan, joten tarvittiin enää pätkä kaapelia väliin).

Muuten meni hyvin mutta Edinburghissa toinen vipukytkimelle menevä vaihejohto katkesi tärinästä ja lataus alkoi loppua tosissaan, onneksi katkos löytyi ja matka Yorkin suuntaan pääsi jatkumaan kutakuinkin normaalisti. Yhden vaiheen tuottama sähkö näköjään kului pelkkään sytytykseen ja parkkivaloihin.

Olosuhteet huomioiden tuo oli varsin toimiva konstruktio, joskohta akun latautuminen vei reilusti normaalia enemmän aikaa (sen todellisesta latausasteesta en sano mitään) eikä lopputuloksen kestävyydestäkään ollut mitään hajua. Reissuun oli silti päästävä, joten pikkuriski oman matkan katkeamisesta jonnekin kannatti ottaa.

Mopo starttaa helposti työntämällä vähälläkin akkujännitteellä, mutta pyörään kiinnitettyjen matkakamojen (tankki- ja sivulaukut + perälaukku) kanssa se on turhan riskaabelia kaatumismielessä, tai ne kaikki on aina riisuttava pois.

Reissun jälkeen paikallinen käämityöliike käämi kentän käsipelillä uudelleen ja työkaverini Risto re-engineerasi kourallisella palaneita komponentteja sen Suzukin oman mallin säätimen, joka on nyt näkyvissä myös tässä. Samaa tavaraa saa nykyään valmiina myös Seppo Sulalta, joten järkevän hintaisten varaosien saanti on jo paremmalla tolalla niiden komponenttien osalta.

********************

Land´s Endin keikalla meinasi käydä todella ohraisesti, kun jossain Cambornen kieppeillä ohittamani auto päätti yhtäkkiä muuttaa ajolinjaansa oikealle juuri kun olin ohitustilanteessa sen oikeanpuoleisen etuoven kohdalla. Jäin vissiin johonkin peilin kuolleeseen kulmaan, toivon (eli kyse oli vahingosta, eikä kännikkäästä tai muuten sekopäästä kanssaliikkujasta). Tosin oikealle ei ollut mitään risteykseen viittaavaa näköpiirissä.

Auto tönäisi onneksi hyvin loivasti noin 80 km/h vauhdissa kylkeeni, josta johtuen huomasin olevani hetkisen osittain kyljinmakuulla sen katon päällä, vain vasen käsi kiinni stongassa, jalat vielä joten kuten jalkatapeilla ja mopo jo heiluen alapuolella. Onneksi tilanne säikäytti PRKL:sti vasta muutaman sekunnin päästä itse tapahtumasta - sillä hetkellä epäilemättä 19" etu- ja 17" takarenkaan hyrrävoimat sekä pelkkä hullun tuuri pitivät mopon pystyssä sen tarvittavan kauhusekunnin ajan (jotta sain käden takaisin stongalle, tasapainon kohdalleen ja mopon hallintaan).

En kaatunut, mutta henkilökohtaiset kierrokset olivat hetkessä sen verran korkealla että en uskaltanut heti pysähtyä, sillä olisin varmasti saanut syytteen nyrkkeilystä (tai luultavammin nenääni) heti jatkoselvittelyn alussa. Tajusin vasta hetken päästä, että poliisin olisi saanut helposti paikalle lähellä olleen hätäpuhelimen avulla. Kännykkää ei siihen aikaan ollut matkassa.

Lopputulos: Bonfangon paksu muovinen sivulaukku halkesi parinkymmenen sentin matkalta, etukatteen vasen takanurkka murtui ja sinistä maalia ilmestyi etenkin laturin kopan poskeen => autoilija sai vastaavasti mustaa maalia ja kourallisen naarmuja sekä laturin kopan kokoisen painautuman kylkeensä. Kaksi ensiksi mainittua vikaa sai kotona korjatuksi Sika-Flex:llä, laturin kopalle ei tarvinnut tehdä mitään.

Tuurilla se laivakin seilaa, kävi seuraavina päivinä aika usein mielessä.. Ja ohitettavien tarkkailuaste nousi potenssiin x.

Kari

Alkuun

Takaisin Lauran Matkat-sivulle.