valid-html401.gif madewithNvu80x15clear.png

Pääset tänne "Alkuun"-linkeistä. Viimeisimmät muutokset: 2.6.2008.

Takaisin Lauran Matkat-sivulle.

Matkakertomus 1987 (Puola, Tsekkoslovakia, Itävalta, Unkari, Jugoslavia, Italia ja Saksa).

Sisällysluettelo:

Yleistä

Reitti Route66-muodossa.

Matkan päätarkoituksena oli vierailut Prahassa, Budapestissa, Rijekan RR-kisoissa, Garda-järvellä sekä yhdessä mp-kokoontumisajossa.

Suomi

Antti ja Immu olivat liikkeellä uudella Moto Guzzillaan, Irma istui takanani Suzukin kyydissä. Lähdimme Helsingistä "Pomerania"-nimisellä puolalaisella, Gdanskiin menevällä autolautalla.  

Helsingin satamaa (Antin kuva). Eipä ollut liialla koolla pilattu laivakaan (kuvaajana Immu).

Kuvasta näkyy hyvin punainen tarakalle mustekaloilla kiinnitetty kabiinikankainen (ja ompeleiden, vetoketjun sekä neppareiden kohdalta tiivistetty) takalaukku, joka sisälsi kaiken majoitukseen liittyvän materiaalin teltasta makuupusseihin, Trangiaan ja muihin ruuanvalmistusvälineisiin). Jo kolme kunnollista mustekalaa riitti pitämään laukun paikoillaan niillä nopeuksilla mihin tuollainen pyörä pystyy. Lainassa olleiden (Krauserin) sivulaukkujen vedenpitävyyden ja kiinnipysyvyyden varmistamiseksi nekin oli syytä varmistaa samanlaisilla apuvälineillä.

Hyttimme oli pieni mutta käyttötarpeeseemme nähden kelvollinen, samoin ilta laivan eri kapakoissa sujui suhteellisen joutuisaan. Jouduimme tanssimaan baareissa lähinnä keskenämme, kun meno ei ollut ihan katossa alkuillasta(kaan).

Alkuun

Puola

Gdanskissa vaihdettiin sen verran valuuttaa että se riittäisi maan läpiajoon (> 600 km), polttoaineeseen ja muutamiin aterioihin. Sama operaatio tehtiin muillakin rajoilla heti passintarkastuksen jälkeen, yleensä seuraavan maan puolella sijaitsevalla vaihtopaikalla kelpuutettiin myös edellisen maan valuutta, mikäli siitä jouti päästä eroon. Kurssit tuskin olivat parhaat mahdolliset, joten vähän suurempia summia saatettiin vaihtaa myös matkan edetessä (useat hotellit kelpuuttivat mukanamme olleita matkashekkejä). 

Yleensä meillä oli mukana käteisenä jonkin verran taaloja ja D-markkoja ikäänkuin pienenä hätävarakassana, kunkin kohdemaan oman valuutan lisäksi.

Puolan läpiajo yhdellä heitolla ei ajoturvallisuussyistä ollut mahdollista vaikka tiestö sinänsä kelpasi kaksipyöräisten käyttöön aivan hyvin. Liikenne ei vielä silloin ollut sen kummempaa kuin muuallakaan niin sanotuilla itäpuolella, ajokaluston yleinen laatu takasi sen. Paljon oli hevosia, rattaita ja muita maatalouden tarvitsemia välineitä tiestöllä ja sen vieressä, mikä oli syytä huomioida etenkin kohtaamis ja ohitusvaiheessa. 

Mopot herättivät vielä hieman huomiota paikallisten ihmisten joukossa. Tuohon aikaan ei ollut paikallisilla mitään syytä yrittää lähteä autoineen kilpailemaan esimerkiksi kaksipyöräisten kanssa - ajaminen oli siis siinä mielessä varsin rauhallista ja turvallista.

Jäimme siksi illan tullessa erääseen matkalla vastaan tulleeseen majoitukseen, joka oli helpommin sanottu kuin tehty, sinne kun ei ulkomaalainen majoittuja olisi saanut lainkaan mennä. Kaikesta huolimatta saimme neuvoteltua itsellemme mökin (sopivaa ulkomaanvaluuttaa oli riittävästi mukana) ja tapasimme muuan Suomessakin käyneen lentopallovalmentajan illan kähmyssä, jolloin kourallinen "SZS Wroclaw"-seuran paperitarroja ja muutama sikäläinen poltettu keramiikkapurkki saivat meistä uudet omistajat..

Mökin rapuilla Irma ja Kari, kuvaajana Antti.

Erityisesti mieleen jäi ohitsemme kolkutellut höyryjuna muutamine matkustajavaunuineen, jollaisia ei muualla enää kovin usein vastaan tullut. Toinen mieleen jäänyt yksityiskohta oli parin miehen käsivoimin lapioima pitkä, vielä työn alla ollut pitkä ojalinja tien vieressä: työnsä jälki oli suorastaan komeata katsottavaa ottaen huomioon että käytettävissä ei ollut muita apuvälineitä. 

Alkuun

Puolan ja Tsekkoslovakian rajalla päätimme tuhlata loput zlotyt yhdessä Jelenia Goran keskustan ravintolassa, jotta Puolan puoleisella raja-asemalla ei mahdollisesti  kysyttäessä tarvitsisi selitellä miksi meillä oli yllättäen enemmän rahaa maasta lähtiessämme kuin sinne saapuessamme.

Kuvassa näkyy hyvin sen hetken viritys etukatteen pleksissä, hain katteen pleksin sittä optimikorkeutta jolla melutaso Arai-kypäräni sisällä olisi pienimmillään eikä takana istuvalla Irmalla päässään oleva Nolan pyörisi pahasti päässä nopeuksien noustua ylemmäs. Pieni sade- ja tuulensuojauskyky oli myös toivomuslistalla (kuvaajana Antti).

Jelenia Gora, Puola

Muuten meni ravintolassa kaikki hyvin mutta kukaan meistä ei tajunnut höykäisen pölähtävää ruokalistasta. Siispä tuumasta toimeen eli kaikille neljälle tilattiin kylmästi hymyillen kalleinta mitä listalta löytyy. Muuten hyvä mutta tarjoilija kieltäytyi tuomasta niitä. Asiaa aikamme selviteltyämme pääsimme käsitykseen että yksi annos sisälsi kokonaisen kilon lihaa ollen tarkoitettu neljän henkilön ruokkimiseen. Hyvin riitti se yksikin annos koko porukallemme. 

Eikä rajallakaan kysytty mitään "ylimääräisistä" zlotyista.

Pysähdyimme jonkun kerran tällaisissakin pikaruokapaikoissa. Kun otti samaa makkaraa, perunaa ja leipää kuin paikallinenkin väestö, niin aivan hyvää vatsan täytettä se oli.

Saksalla olisi pärjännyt huomattavasti paremmin kuin englannilla, samoin niiden tavallistenkin luottokorttien käyttökelpoisuudessa oli kuulema tiettyjä hankaluuksia ilmennyt varsinkin pienemmissä paikoissa.

Rajan ylityksessä ei ollut mitään ongelmia, etukatteen pleksissä ollut Suomen lippu auttoi osaltaan rajapuomeilla eikä passiemme sisältöön aina paneuduttu erityisen tarkasti. Joskus sai pitää kypäränkin päässään. Sivu-, tankki- ja perälaukkujen sisältöjä tutkittiin todella harvoin.

Rajalta edelleen Prahan suuntaan jatkunut tie oli sekin hienon näköisen vuoristoisen maiseman ympäröimä.

Alkuun

Tsekkoslovakia

Praha oli todella hieno paikka! Vaikutelma senkun vahvistui mitä enemmän siellä kierreltiin. 

Prahan esikaupunkialueella menimme jonkun yksityistalon pihamajoitukseen telttoinemme, mistä oli helppo jatkaa ratikalla tai bussilla keskustaan. Lähistöllä oli parkissa saksalainen linja-auto peräkärryineen: etuauto oli ajettaessa täynnä porukkaa  ja takavaunu täynnä päällekkäisiä, pitkulaisia makuuloosheja yöpymistä varten. Huiman, mutta ilmeisen suositun näköinen systeemi, joita taisi näkyä aikoinaan Suomessakin.

Onneksemme meillä oli oppaana Antin ja Immun tuntema opiskelija, joka osasi kierrättää juuri niissä parhaimmissa paikoissa eri puolilla kaupunkia (Vanhassa kaupungissa (kuvaajana Antti)). Onpa ollut tuohon maailmanaikaan ihmisten pituus melkoisen paljon nykyistä lyhyempi tai sitten nuo oviaukot on jostain muusta syystä tehty erittäin mataliksi. Se samalla mäellä sijaitsevan suuren kirkon takaoven ovenkahva/kolkutin oli kyllä aika ronskin näköinen vehje, kun sen käänsi ylösalaisin ja katsoi tarkemmin.

Svejkin mainitsemassa ravintolassa poikettiin tietysti (U Kalisha eli Pikari). Sieltä sai paikallista olutta vaikka omaan muutaman litran vetoiseen maitopeilariin, kuten omin silmin nähtiin. Kävimme myöhemmin myös keskustassa maan alle sijoitetussa ja paikallisten suosimassa ravintolassa, jonka annokset olivat laadultaan sellaisia että ihan heti ei parempaa ole mistään eteen saatu. Sinne emme omin neuvoin olisi mitenkään osanneet, onneksi oppaamme tunsi reitin.

Tasku- tai muiden varkaiden kanssa emme Prahassa joutuneet tekemisiin. Niiden sijaan Brnoon vievällä moottoritiellä meille tarjottiin monien muiden mallin mukaisesti aiheetonta pikavoittoa (meillä oli mukamas liikaa ajonopeutta, vaikka olimme koko ajan sumpussa paikallisen rekan takana emmekä päässeet sen ohi). 

Emme tietenkään ymmärtäneet pätkääkään mitään muita kieliä Suomen lisäksi, johon syynä ole se, että olisimme joutuneet ajamaan satakunta kilometriä edestakaisin lähimpään pankkiin saadaksemme riittävästi käteistä sakkojen maksuun eli passimme takaisin). Poliisi seisotti meitä noin varttitunnin tien vieressä ennen kuin pokka (eli bisnes) petti ja hän läväytti passit takaisin käteen sekä käski ilmeisen suorin sanoin häipymään muualle. Ja eikun seuraavaa isoa mustaa ulkomaalaista Mersua/Bemaria/Audia/.. pysäyttämään.

Itävalta

Wienissa pidettiin leirintäalueella parin päivän tauko mopojen ja henkilöiden huollon merkeissä. Huoltoasemalta löytyi erittäin tehokkaita mp-puhdistusaineita (melkein kuin ruiskupulloon kaadettua geeliä), olisipa sellaisia saanut kotoakin. 

Guzzin takajousiakin tiukkailtiin, muun muassa retkeilykäyttöön suunniteltujen jousilukkohihnojen avulla, mikä helpotti Konin valmistamien takaiskareiden jousien säätämistä kummasti.

Wieniin pitää mennä joskus paremmalla ajalla muutamaksi päiväksi, tälläkin reissulla se jäi puhtaasti statistin rooliin.

Alkuun

Unkari

Budapest oli hyvä paikka myös, etenkin kun sen metrolla pääsi erinomaisen hyvin paikasta toiseen. Menimme majoitukseen hieman ylempänä rinteessä olevan yksityistalon pihalle, joka oli aivan yhtä hyvä vaihtoehto kuin Prahan vastaava pihamajoitus.

Ravintoloissa oli syytä seurata paikallisten esimerkkiä eli mennä sinne missä he itse kävivät ja pitää aina tarkkaa huolta siitä, että tilattu annos hintoineen varmasti löytyi ruokalistalta. Muussa tapauksessa sen hinta saattoi hypätä laskutusvaiheessa pilviin.

Toinenkin varoituksen sananen: pysähdyimme eräässä pienemmässä kylässä pika-aterialle eli otimme tarjolla olevan lautasellisen paksua Gulash-keittoa leivänpaloineen ja muine lisukkeineen. Se oli kerrassaan erinomaista ja vahvaa maultaan, mutta tilanne muuttui ratkaisevasti huonompaan suuntaan kun tuli aika vetää kypärä takaisin päähän: Jestas mikä käry hiipi kypärän sisäpuolelle! Oma hengitys haisi siihen malliin että visiirin sisäpinnan huurtuminen olisi ollut pieni ongelma vaikkapa silmistä valuvaan veteen verrattuna. Tuskin se visiiri olisi edes huurtunut, luulen.

Yleisten vessojen kanssa sai olla sikäli varuillaan että vessanhoitajalle pystyi antamaan lähtiessään jonkun kolikon eteisen lautaselle. Kerran ainoa käteinen raha taskuissani oli joku suomalainen pikkukolikko, josta vastaanottaja ei varsinaisesti kiitellyt jätettyäni sen paikallisen rahan puutteessa hänellä olleelle lautaselle. Sen jälkeen vastaavaa korvien punoitusta aiheuttanutta virhettä ei enää tapahtunut.

Joen rannoilla oli useita taiteilijoita piirtämässä halukkaista ohikulkijoista hiili- ja muita piirroksia, osa karikatyyreja ja loput enemmän tai vähemmän mallin mukaisia.

Jatkoimme Balatonin kautta suoraan kohti Rijekaa ja siellä ajettavaa RR-kisaa. Zagrebista sinne vievä tie (E65) oli todella mielenkiintoinen, varsinkin kun se oli täynnä autoja ja vähintäänkin luupäisiä mp-kuskeja samaan suuntaan menossa (ei muuta kuin arvelematta ohi vaan JOKA paikassa, näkipä sitten eteensä tai ei). Näimme läheltä kun pari nopeasti jonoa ohitellutta paikallista autoa kolaroi keskenään, onneksi silloin ei liian lähellä ollut muita.

Jugoslavia

Rijekan kaupungin yläpuolella sijaitsevan kisapaikan (45 astetta 22"50,70' N ja 14 astetta 30"39,77' E) viereisellä leirintäalueella oli illalla taas normaalit moponhuudatuskisat. Käytimme (harrastelijamaista) Antin kanssa mopomme ensin lämpimiksi ja vasta sitten lyhennetty 4-1-putkeni sai päästää pahat äänensä ulos: vaimeita taputuksia ja paha mulkaisu naisväeltämme. Kun Antti karjautti Guzziaan niin ympäriltä kuului muun muassa "Maestro!" ja muita vastaavia huutoja (ihan lähimaastoa lukuun ottamatta).

"Lapsi on terve kun se.."

Leirintäalue oli käytännössä radan koilliskulmalla oleva pienten puskien halkoma niitty ja joku eläinsuojan näköinen rakennus, ei juuri muuta (kuten lähetetystä postikortistakin näkyy). Suihkun virkaa toimitti parin tuuman paksuinen musta muoviputki suoraan paikallisesta kaivosta. Tehokasta ja toimivaa eikä vettä varmasti kulutettu turhaan suihkutteluun.

Imatralaisia pikkuluokkien kuskeja näkyi olevan edelleen mukana taiston tiimellyksessä:

Rijekan RR-rata

Rijekan alapuolella Opatiassa leirintäalueella meni muuten hyvin, mutta asfaltti oli hirvittävän liukasta vähänkin kastuneena. Emme itse kaatuneet, mutta ei se kaukanakaan ollut. Yhdella ohi menneellä pyöräkunnalla ei ollut yhtä hyvä tuuri.

Kuuman päivän kunniaksi paikallinen 75-volttinen tumma rommipullo otti ja pamahti halki toisessa teltoistamme (A&I), jota sitten tuuletettiinkin hartaasti illan mittaan. Karsea käry! Se oli myös sisäisesti nautittuna melkoisen vahvaa ainetta, josta saatiin viitteitä seuraavana aamuna leirintäalueen naapuritelttalaisten happamien mulkaisujen muodossa. Tulikohan hymyiltyä liikaa ääneen tai muuta vastaavaa, toisaalta lienee parempi ettei asia tullut tarkemmin puheeksi heidän kanssaan..

Alkuun

Italia

Gardalla sen eteläpäässä Sirmionen juuressa olevalla leirintäalueella poltettiin pari päivää henkilökohtaista pintanahkaa sekä rannalla, että osin polkuveneessäkin. 

Antin mieltymys katkeroihin kävi leirintäalueen kaupassa ilmi katseen pyyhkäistyä sopivaa hyllyä, eipä silti etteikö yksi kylmä punainen juoma lasin pohjalla kelvannut meille muillekin. Illan mittaan tutkittiin edelleen karttoja ja mukana ollutta kansainvälistä kokoontumisajokalenteria, olisiko ollut Touringin kalenteri jo silloinkin matkassa. 

Parin sadan kilometrin päässä oleva Stresa näytti aikataulullisesti sopivalta paikalta eli sinne lähdettiin seuraavaksi.

Stresan osallistumismitalit

Stresan mp-kokoontuminen oli sijoitettuna SP39:n ja SP41:n varrella, Gignesen kylän yläpuolella lähimaastossa. Siellä satoi sen verran, että telttapaikan valinta piti hoitaa huolella. Leiripaikka oli kaupungin ja lähikylien yläpuolella rinteessä, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. 

Se on tuo ensimmäinen telttakokonaisuus ylimpänä vasemmalla tien ja sisääntuloreitin vieressä, joka kuului meille. Maisemiltaan Stresan ympäristö oli jo esimakua pohjoisempana olevien Alppien pinnanmuodoista. Ei ollenkaan paha näky silmille!

Olimme alkuvaiheessa lepäilemässä teltassamme tihkusateen pyyhkiessä maisemaa, kun paikalle saapui kotimaisessa rekisterissä oleva Gold Wing ja toinen pienempi pyörä nainen sekä nuorehko tyttö kyydissään. Heitin heille normaalia kevyttä motoristihuulta sateensuojasta teltastamme, mutta vastaanotosta päätellen se ei saavuttanut kovinkaan suurta suosiota etenkään ensiksi mainitun kulkuvälineen omistajan suunnassa.

WTF?

Homma selvisi parin päivän kuluessa, tapasin silloin tiettävästi ensimmäistä kertaa sen "Ar*kan" joka oli niittänyt enemmänkin mainetta vuosien varrella. Ei tässä sen enempää, mutta opimme hyvin lyhyen ajan kuluessa yhden lauseen verran Italiaa: "Vino, Birra, Grappa si, Finlandese stupido!", kun sitä hoettiin kyseisen herran toimesta hamaan kyllästymiseen saakka. Ja paikallisen karateseuran järkkäriporukankin hän sai onnekseen rauhoittumaan heittämällä heille Winginsä avaimet koeajoja varten. Sääliksi kävi matkaseuralaisiaan.

Söimme siellä leirialueen lähikylässä maailmakaikkeuden parasta tonnikalapizzaa. Mielenkiintoista ruokalistalla oli se, että tiettyjä annoksia tarjottiin vain tiettyinä viikonpäivinä eli samanlaisen pizzan tilaaminen seuraavana päivänä ei enää onnistunut, valitettavasti.

Pisimmän ajetun matkan palkinnon voitti se Kuopion suunnasta tullut kaveri, joka ilmoittautui alueelle viimeisen päivän aamuna. Hyvä ja kenties vähän kuivempi majoitusstrategia sekin, ainakin meihin verrattuna. Me jäimme ajetussa matkassa toisiksi; onneksi, sillä palkinnon koko voi aiheuttaa äkkiä kuljetusongelmia ellei sitä saa puretuksi - tuokaan pokaali ei purkamattomana olisi sopinut sivu- tai tankkilaukkuun (kuvaajana Irma).

Suzukin kaasareissa oli, bensaletkussa olleesta suodattimesta huolimatta, ollut jotain ylimääräistä sitkeää mönjää tänne saakka, niinpä vasta seuraavilla moottoritieosuuksilla (A8 ja A9 Comon suuntaan) mopon maksiminopeus nousi yht'äkkiä takaisin normaaliin huippuunsa. Nopeusmittarin viisari valahti viimein mittaritauluun piirretyn asteikon ulkopuolelle, alareunassa olevien merkkivalojen päälle. Siinä vaiheessa Guzzi jäi moottoritiellä ensimmäisen kerran reilusti perän pitäjäksi. 

Muuan Imatralainen mp-huolto puhdisti kerran pyörän kaasarit keväthuollon yhteydessä laittamalla niihin bensaseosta, jossa oli puolisen litraa bensaa ja korkillinen jotain kaasuttimien puhdistusainetta. Kone käynnistettiin siksi ajaksi että seos täytti kaasuttimet, päälle noin varttitunti odotusta ja kone pistettiin uudelleen käyntiin => molemmista pakoputkista lensi ulos "pitkä, musta likatanko" ja homma oli siinä.. Aina seuraavaan kattilakiven ja muun moskan poistokertaan saakka.

Guzzi-pyhätöstä Mandellosta haettiin vielä varaosia ja sitten olikin aika lähteä kotimatkalle ensin Alppien yli (Sondrio (yöpaikka) - Ronzone - Bolzano) ja edelleen Brenneron solan kautta Itävaltaan.

Maisemaa jossain Sondrion ja Bolzanon välimailla (kuvaajana Immu).

Alkuun

Itävalta

Vähän ennen Innsbrukia nautittiin viimeinen sikäläinen "Bratwurst mit kartoffelsalad mit Apfelstruhel und mineralwatter"-annos muistin virkistämiseksi, sitten matka jatkui Innsbrukin ohi Mittenwaldiin. Sen leirintäalueelta näki hyvin viereisille vuorille, joilla illemmalla ja yöllä vilkkui suuri määrä taskulamppuja, mikä lie vuoristojääkärien yösuunnistus tai muu harjoitus siellä ollutkaan menossa.

Saksa

Mittenwaldista ajettiin seuraavana aamuna Munchenin keskustassa olevalle leirintäalueelle, josta oli erittäin hyvät kulkuyhteydet ympäröivään kaupunkiin. Siellä näin ensimmäisen kerran myös niitä makuupussin kokoisia yhden henkilön telttoja, joissa yöpyminen vaatii epäilemättä jonkinlaista harjaantumista ja jonglöörin vikaa. Polkupyöräretkeläisten varusteena.

Iltapäivällä poikettiin kaupungilla moottoripyörätarvike- ja tavallisissa kaupoissa. Ostimme sieltä tarrakiinnitteisen "Hein Gericke" -munuaisvyön (hyvä ostos, joka lämmitti mukavasti selkää, sitä samalla tukiessaan) sekä "Canon MC" -kinofilmikameran, jonka verottomuus piti olla sillä selvä. Paitsi että ensin piti käydä johonkin paperiin hakemassa joku maastalähtöleimaa vastaava merkintä Travemunden tullista vajaan 800 km:n päästä, ja vasta sen avulla nostaa verojen osuus kaupan kassasta.. Olisi sen kai saanut postitsekin, mutta jäipä hoitamatta summan pienuudesta johtuen.

Lyypekistä etsittiin paikallinen Suzuki-liike, josta ostimme jotain mopon kulutusosia sekä uuden takarenkaan. Muuten se "tosihalvan" renkaan hankinta Lyypekistä meni hyvin, mutta sen kiinnittäminen pyörään osoittautui niin hankalaksi hommaksi että Irma joutui pitämään sitä hartioidensa ympärillä koko loppumatkan ajan. Se oli kypärä päässä kahden henkilön ja matkatavaroiden kuormalla helpommin sanottu kuin tehty: takana ollut perälaukku vei aika paljon tilaa hänen selkänsä takaa, jonka vuoksi Irman istuma-asentokaan ei ollut kovinkaan kehuttava viimeisten 250 kilometrin matkan ajan. Päästyämme Imatralle olin aistivinani että toista kertaa tuollainen kuljetustemppu ei enää onnistu ;-)

Finnjetin ruuman yleisilmeestä päätellen käyttöaikaa oli kasaantunut sillekin jo jonkin verran (kuvaajana Antti).

Kokonaisajomatka oli noin 4 500 kilometriä.

Kari

Alkuun         

Takaisin Lauran Matkat-sivulle.