madewithNvu80x15clear.png

Matkat-sivulle. Viimeisimmät lisäykset ja sisällön järjestysmuutokset: 17.10.2010.

Matkakertomus 1985 (Israel, Syyria, Turkki, Bulgaria, Unkari, Itävalta ja Saksa).

Matkan päätarkoituksena oli pakollinen paluu palveluspaikasta kotiin. Vaihtoehtona olisi ollut pyörän lento- tai merikuljetus kontissa ja paluulento muiden työkavereiden kanssa Helsinki-Vantaalle sekä edelleen autoilla Niinisaloon.

Sisällysluettelo


Alkuun

Yleistä 

Tästä löytyy ajettu reitti Route66-muodossa Turkin ja Syyrian rajalta Saksan Travemundeen sekä sijaintipaikat raja- ja esikunta Google Earth -muodossa (.kmz).

Muistiinpanot ajomatkalta YK:n Suomalainen valvontajoukko (YKSV 22-24), esikunta Camp Ziouani, Golan Heights, Israel  -> Imatra, sellaisena kuin olin ne paperille kirjoittanut paluumatkalla Finnjetissä 20.12.1985. Alla oleva matkakertomus on kirjoitettu 23-vuotiaana monien muiden vastaavien kertomusten joukkoon toimialueella ja kohdistettu saman koulutuksen saaneille, ympäristöstä, olosuhteista ja tehtävistä johtuen erittäin hyvin tuntemilleni viesti- ja muille eri alojen ammattihenkilöille. Sikäläiset yhteiset kokemukset kuluneen kuudentoista kuukauden aikana ja viimeiset työtehtävät paistavat läpi useista kohdista, sen vuoksi varsinkaan kirjoitustyyliin ei kannata liikaa kiinnittää huomiota. 

Harmaat tekstit pienemmällä fontilla on kirjoitettu alkuperäisen jutun oheen myöhemmin, vihreät yksittäiset sanat ovat yk-slangisanastosta löytyviä sanoja.

Muutama sana Golanista

  kopioituina joukon omasta tiedotuslehdestä YKSV 22, 1.6. - 30.11.1984. Suomalaisjoukko oli ollut alueella siihen mennessä noin viisi vuotta.

Valokuvia alueelta

- Yleiskuva "Spy Hillin" rinteen alaosassa kulkevalta tieltä itään päin kohti suomalaisten ja kanadalaisten yhteistä esikunta-aluetta.

- Suomi-radioaseman ovelta suomalaisten leirin yli pohjoiseen Mt Hermonille. Se sijaitsee edellisen kuvan oikeassa reunassa näkyvän valkoisen rakennuksen takana puun alla.

- Suomi-radioaseman ovelta itään Syyrian rajalle. Viestin saunan takapihaa ulkoaidan takaa. 

- Kesken suparadioantennin vaihtohommien napattu kuva 60-metrisestä radiomastosta alas suomalaisten alueen keskelle. Masto sijaitsee suurinpiirtein ensimmäisen kuvan "Raja" -tekstin kohdalla. Sama kuva muutamin tarkennuksin). Kuvasta vasemmalta puuttuu muun muassa pala motivaatiokenttää, keromonttu, uima-allas (palovesiallas maston juurelta), viestin sauna ja Suomi-radioasema.

Edellisestä oikealle otetussa pienemmässä valokuvassa näkyy muun muassa:

- kauimmaisena takavasemmalla suomalaisten pääportti ja vartio-osaston majoituskoppi, punttisali, sauna, sheltteri ja varastoja
- niistä vähän oikealle takimmaisena poikittain verovapaa kauppa (PX), sairaala, majoitus, posti, ruokala ja varastoja ja reunimmaisena kadun varressa pupsin tsto
- kuvan keskellä pitkittäin oli vanha messi (uusi messi on rakennettu myöhemmin sen takavasemmalla puiden takaa näkyvään T-kirjaimen muotoiseen raunioon)
- edessä vasemmalla on platta ja siitä oikealle komentajan majoitus, puhelinkeskus/optsto, shelttereitä, sauna, varastoja, jne
- maston haruksen oikealla puolella näkyy vähän Kanuskien aluetta (heikäläisten paraatikentän kulma)

YKSV 22:n lehdessä sivulla kahdeksan, kuvan aiheena ULA-lähetinantennin vaihto (vasemmalla allekirjoittanut nostonarun kimpussa ja oikealla, vaihtoa odottavan antennin alla JussiS). Turvavarusteina oli molemmilla kaksi tavallista pylväsvyötä päällekkäin vatsan ympärillä, jolloin harusten yli meno maston huipussa oli turvallisempaa:

Kuva YKSV 22 -lehdessa kesken antennitöidemme

Korjaamon opaste

- Daily Trip Ticket 

- Tyypillisiä pieniä peltivaurioita henkilökohtaisessa ajokalustossa (UNP 1xxx = Libanon ja UNP3xxx = Golan).

Kun autolla on vauhtia reilu 100 km/h ja puskasta sen eteen tielle ilmestyy tstpsv (http://www.israeli-weapons.com/weapons/vehicles/tanks/merkava/MerkavaMk1.html), niin heikommalle osapuolelle voi käydä näin.  Asfalttiin oli jäänyt kuutisenkymmentä metriä jarrutusjälkeä ennen kosketusta telaketjuun.

Auto takaa vasemmalta keulaan päin, oikealta sivulta ja keula suoraan edestä. Huomaa tuulilasin kuviot ja ratin vääntynyt kehä. Onnekseen auton kuski selvisi pelkillä mustelmilla, ilman luu- tai muita vastaavia pahempia vikoja.

- Maisemaa Jordanian rajalta Golanin ylängölle: pyörä rinteessä ja vielä hieman ylempää länteen eli Jordaniaan päin.  Generaset-järvi on pyörän keulan suunnassa oikealla ylängön toisella puolella.

- Jälkiä Perulaisista rauhanturvaajista.

- Panoramiosta (www.panoramio.com) löytyy parisenkymmentä kuvaa tagilla UNDOF. Esimerkkinä on viestimiesten nurkkaus mastosta nähtynä.

Alkuun

Saatesanat

Tämä oli ensimmäinen pitkä, loppuosastaan aivan yksin ajamani mp-reissu tuolla ilmansuunnalla vuoden Israelissa ajelun jälkeen Larnacasta Kyprokselta ostetulla Suzuki GSX-1100 ESD:lla => moottoripyörämatkailukokemuksen vähäisyyden vaihtelevissa olosuhteissa ulkomailla huomaa kyllä matkan edetessä.

Slangisanasto ei kaikilta osin ole välttämättä päivänselvää eikä ehkä enää kovin nykyaikaistakaan - pyrin seuraavassa hieman tarkentamaan sanastoa eli sen mitä vielä luulen muistavani. 

Koko jutun kielioppia ja sujuvuutta on vähän korjattu alkuperäisestä sikäli kun sillä ei ole ollut vaikutusta asiasisältöön, samoin nykyinen elin- ja tallennusympäristö on huomioitu tietyissä painotus-, sana- ja asiavalinnoissa ;-)

Sanastoa

- A-portti = Israelin ja Syyrian välisellä rajanylityspaikalla pienemmän esikunnan suunnasta ensimmäisenä vastaan tuleva, eli Israelilaisten oma asema.
- AOS = Area Of Separation = YK:n valvonta-alue osapuolien välissä. Tietoja nykytilanteesta löytyi täältä: (http://www.un.org/en/peacekeeping/missions/undof/).
- Arnabén Esso = Arnabé on lähin huoltoaseman (joka ei todellakaan ollut Esso) omaava syyrialainen kylä heti Quneitran rauniokaupungin takana.
- B-portti = rajanylityspaikalla jonossa oleva 3. eli Syyrialaisten oma asema.
- Convoy = ajoneuvot etenevät jonossa lyhyin välimatkoin, jolloin väliin ei pääse helposti muita ajoneuvoja häiritsemään jonon liikkumista.
- Daily Trip Ticket = paperi, jollaisella pääsi Israelista AOS:n läpi Syyrian puolelle ja takaisin. Trip Ticket:ä tarvittiin kotimatkalla yksisuuntaisesti.
- Damas = Damascus.
- Exit Permit = paperi, jolla pääsi ajamaan rajan yli Syyriasta Turkkiin.
- Hiutale = uusi tulokas alueella, ihonsa oli vielä valkoinen kuin lumihiutale. Hiutalekasteen, joka oli mielenkiintoinen ja päihdyttävä kokemus, jälkeen nimitys poistui jatkuvasta käytöstä.
- Huminan baretti = jos oikein muistan niin se oli tiukalle putkelle kierretyn baretin kokoinen maamyyrä, josta ei erottunut muuta kuin pari pientä jalkaparia alta ja helkutin suuret hampaat. karvapötkön toisesta päästä. Saman niminen mies tosin palveli OP-tstossa ja saattoi olla päähineineen referenssinä kyseiselle sanonnalle(?).
- Jalla = mahatauti/ripuli, tulee arabian kielen sanasta "Jalla = nopeasti" JOKA pitää pilkulleen paikkansa. Tämän herkun sai yleensä kokea joka kerran Suomessa käydessään eli päivä - pari meni bakteerikannan vaihtoon molemmissa suunnissa, jonka jälkeen siihen harvemmin enää törmäsi. Onnellisimmat tulivat suomilomansa jälkeen Helsinki-Vantaalta Ben Gurionille saakka koneen yksityishuoneessa eli vessassa, johon lisättiin vielä muutama tunti kirvelevää bussimatkaa Ziwaniin..
- Junttala = upseerimajoitus.
- Kanuski = kanadalainen yk-sotilas.
- Keromonttu = kaatopaikka, jota poltettiin varsin usein kerosiinilla taudinaiheuttajien ja rottien invaasion estämiseksi.
- Kodin putkimies = sen verran vahvaa tai muuten maukasta kahvia, että ison kupillisen jälkeen oli syytä valmistautua pihan perälle lähtöön seuraavan viidentoista minuutin kuluessa.
- Kiinalainen krh = maahan oli kaivettu kuoppa jonne laitettiin pohjalle esimerkiksi kiviä ja karkeata soraa sekä sieltä noin 45-asteen kulmassa maan pinnan yläpuolelle yltävä valurautainen, noin satamillinen viemäriputken pätkä, putken yläpää reilun polven korkeudelle maasta. Koko komeus oli tasoitettu putken vierestä maanpinnan tasolle sekä ympäröity jonkinlaisella näkö- ja tuulisuojalla. Kevyemmän hädän tullen kyseinen paikka oli ensisijainen helpotuskohde jotta puuceen lauteet kestäisivät kuivina - samalla niin sanottu nurkkiin kuseminen kävi tarpeettomaksi ja mahdolliset taudit, hajut sekä yleinen hygienia pysyivät paremmin hallussa. Ensimmäisellä käyntikerralla olo oli hieman alaston, mutta vuoden päästä samaan aikaan parinkymmenen metrin päästä aidan takana ohi mennyt kibbutsin traktori lavallaan nippu nuoria naisia ei pahemmin enää hetkeuttanut.
- Käivärä = esimerkiksi paikallinen virkailija Syyrian ja Turkin rajalla tai jossain muualla.
- Lanaaminen = siinä vaiheessa kun henkilöä tympi (otti ohimoon) syystä tai toisesta niin sanotusti enemmän, saattoi hän vetää perässään kakkosnelosista tai vastaavista tehtyä lanaa. Se toimi muille merkkinä siitä, ettei ainakaan juuri sillä hetkellä normaalinkaan vinoilun vastaanottokyky ollut kyseisellä henkilöllä parhaimmillaan.
- Läyhistely = kevyttä laatutietoista "elvistelyä", pilke silmäkulmassa.
- Motivaatiokenttä = muun muassa esikunnan alueella oleva henkilökohtaisten ajoneuvojen varastoalue.
- NATO-maito = erittäin säilyvää, auki murrettavalla korkilla varustettua ja muovipulloon pakattua maitoa. Jääkaappi ei ollut välttämätön säilytyspaikka. Olennainen osa kunnon "Kodin putkimies"-kupillista..
- Nyrkki = hälytysvuorossa olevista henkilöistä muodostettu joukko tarvittavine aseineen ja muine välineineen. Viiden minuutin lähtövalmius koko vuoronsa ajan.
- Paalu = käteinen raha.
- Pirunsormus = vähintään neliosainen, helposti avautuva ja sekoittuva mutta erittäin hankalasti kokeilemalla koottava (14k) kultasormus. Niitä oli (Damasin sukin myyjien juttua) aikoinaan annettu kotiin jääville vaimoille miesten lähtiessä sotaan, ristiretkille, .... Mikäli sellainen löytyi purkautuneena miehen palattua vuoden tai muutaman päästä takaisin, niin oletettiin että vaimo ei välttämättä ollut odottanut miestään niin sanotusti "jalat ristissä". Jo neliosaisella saa helposti useamman ilmaisen kaljan tai lonkeron sopivan ravintolaillan aikana (tosin sormus vääntyy äkkiä pilalle..) ;-)
- Plata, Platta = leirialueen keskellä oleva aukio, jossa pidettiin aamuiset lippujen nostot/laskut, käskynjaot ja muut karakulaatiot, hyvästeltiin kotiin lähtijät, yms.
- Postikeikka = UNDOF:n HQ sijaitsi Damascuksessa. Siellä käytiin usein viemässä ja tuomassa postia ja muuta asiaankuuluvaa materiaalia.
- POS 28 = kuten muuallakin niin osapuolten omien raja-asemien välissä oli YK:n asema hoitamassa omaa valvontatehtäväänsä. Se sijaitsi A- ja B-portin välissä. Näiden Israelin ja Syyrian rajalla olevien kolmen tarkastuspisteen läpi pääsi vain päiviä etukäteen tehdyn ja hyväksytyn anomuksen perusteella.
- PX = verovapaa kauppa esikunnan alueella, jonka kautta saattoi tilata itselleen vaikka kotistereot, kameran, kelloja, yms (kiitos Paasivaaran Jukalle moponi hankinnasta Kyprokselta).
- Ruletti = liikenneympyrä, nimitys taisi tulla muun muassa Damascuksen monikaistaisten liikenneympyröiden näennäisestä liikennekaaoksesta. Eteneminen näytti siinä yhtä sattumanvaraiselta kuin kuulan pyörintä ruletissa mutta liikenne toimi hyvin, kunhan ensin opittiin tulkitsemaan muiden kuljettajien antamia merkkejä.
- Saunamajuri = henkilö jolle kuului vuoronsa ajan saunatilojen siivous, saunan lämmitys, puiden haku, kiinalaisen krh:n desinfionti ja muita vastaavia tehtäviä.
- Suk = suuri määrä pieniä kauppoja ja puoteja samalla, rajatulla, ehkä kokonaan katetulla alueella. Sieltä löytyi melkein mitä tahansa esimerkiksi Damasissa.
- Supailu = kaikenlaista hauskanpitoa ja muuta vastaavaa ajankulua.
- Suomen eteläisin posti = siihen aikaan Golan oli kaikkein kauimmaisimpana suurena palveluspaikkana Suomesta jos Untson väki Jerusalemissa jätetään pois laskuista.
- "Suomi"-radioasema = esikunnan alueella oleva HF-radioasema, jonka kautta oli tiettyinä ajankohtina mahdollista keskustella myös kotiväen kanssa Suomeen (HF-alueen radiolaitteilla välitettävä radiopuhelu yhdistettiin Riihimäellä tavalliseen puhelinverkkoon). Molemmilla radioasemilla oli koko ajan operaattorit paikalla kytkemässä lähettimet päälle puheen ja takaisin vastaanottimille kuuntelun ajaksi, sekä sensuroimassa varomattomat sanankäänteet pois, kyseisten puheluiden kuuntelu kun oli lasten leikkiä kenelle tahansa asiasta riittävästi kiinnostuneelle).
- Spy Hill = lähellä esikuntaa olevan mäen päällä sijaitseva hyvin varustellun näköinen Israelilaisten tiedustelu- tai/ja muu linnoitettu tukikohta.
- Läyhy = hieno.
- Sikaläyhy = erinomaisen hieno.
- Pappiläyhy = Vielä kertaluokkaa hienompi, paremmaksi on paha yrittää laittaa.
- UNP-kilpi = UN Private, yksityisautojen ja moottoripyörien rekisterikilpi, eri asia kuin normaali tulli- tai vastaava kilpi.
- Viestin sauna = käytännössä jokaisella esikunta-alueen porukalla oli oma saunansa, niin myös viestimiehillä.
Vihreät Intialaiset = kevyt intialaisvalmisteinen, puuvillakankainen työasu. Erinomainen noissa työskentelyolosuhteissa.
- YKSV = YK:n Suomalainen Valvontajoukko. Numero perässä kertoo kontingentin eli ajankohdan.
- Ziwan = suomalaisten ja kanadalaisten joukkojen esikunta-alue Israelissa Golanin ylängöllä, aivan Syyrian puolella olevan, viime sodissa raunioituneen Quneitra-nimisen kaupungin kainalossa.

Imatralla 9.10.2004/Kari 

Alkuun

Matkakertomus

Alkuperäinen kertomus alkaa tästä.

Finnjetin hytti 20.12.1985 kello 12.45

(http://fi.wikipedia.org/wiki/GTS_Finnjet)

Kerrankin on sellainen hetki menossa, että on aikaa ottaa kynä käteensä ja aloittaa matkakertomuksen kasaaminen kymmenistä erillisistä lipuista ja lapuista. Seassa on hyvällä tuurilla asiaakin, joten olkaa hyvät ja poimikaa tiedot oman tarpeenne mukaan.

1) Kotimatka moottoripyörällä teki melko täsmälleen 5 000 km reitillä Israel: Golan Heights -> Syyria: Quneitra -> Damascus -> Aleppo -> Turkki: Mersin -> Antalya -> Istanbul -> Edirne -> Bulgaria:  Slivengrad -> Sofia -> Dimitrovgrad -> Jugoslavia: Nis -> Belgrad -> Szeged -> Unkari: Budapest -> Itävalta: Wien -> Saksa: Nurnberg -> Hannover -> Hampuri -> Lybeck - Travemunde. Lisäksi tuli laivamatkaa noin 1200 km välillä Travemunde - Helsinki, sekä 250 km henkilöauton peräkärryssä Helsingistä Imatralle.

2) Persaus meinasi alkuun puutua myös autokuskeilta. Etenkin Turkki on niin suuri maa, että jos joku tulee kertomaan ajaneensa sen läpi kahdessa päivässä ja vielä katselleensa maisemia, niin pitää olla melkoisen hyvä havaintokyky hänellä.. Ei muuten onnistu kovin helposti convoy-ajossa ainakaan meidän valitsemallamme reitillä, etenkään mp:n kuljettajan näkövinkkelistä.

3) Vaikka oli kylmää, kosteata, pölyistä, tuulista ja muuta hauskaa roppakaupalla, niin kyllä kannatti tämäkin reissu heittää! Suosittelen jokaiselle, jolle se on mahdollista sillä eteen tulee sellaisia tilanteita ja tapahtumia joita ei takuulla kohtaa Israelissa, etenkään Ziwanissa saati kovin helposti lähempänä Suomessakaan. Minulle tuo oli niin hyvä kokemus että seuraavana kesänä lausutaan "Eurooppa, täältä tullaan..". Silmät ja mieli avoimena pitäen pärjää aina.

4) Älä huolehdi kielitaidosta sillä tulet pärjäämään joka puolella, kunhan uskallat yrittää ja jätät kielioppi- + muut vastaavat hömpötykset kirjahyllyyn. Mitäpä niillä teet, kun edessäsi on henkilö joka ei osaa pätkääkään englantia? Minulle oli etuna tuo venäjän lukeminen koulussa - sillä pärjäsi siedettävästi, kun osasin lukea tienviittoja ja lausua muutaman sanan tai numeron muun muassa Bulgariassa.

5) Jos kiinnostaa läyhistely majapaikkojen suhteen niin älä lue tätä niiltä osin liian tarkkaan (poislukien Wien ja Lybeck). Kun ajoin tankkauksineen ja muine taukoineen keskimäärin 10 -12 tuntia päivässä, eli keskimäärin 742.8 km/päivä (700 - 950 km/päivä läntisen Euroopan puolella) niin pelkkään nukkumiseen ei tarvittu kovinkaan kummoisia puitteita. Olin hyvästä fyysisestä kunnosta huolimatta välillä aika poikki eli kannattaako silloin maksaa 57 - 85 USD yöstä kun tulet klo 22-24 välillä majoitukseen ja lähdet jatkamaan viimeistään 07.30 seuraavana aamuna - mielestäni ei, ellei siihen ole hyvää syytä.

6) Paalua kului noin 500 USD (reilu 3 500 FIM silloisella kurssilla eli vajaat 600 € nykyisellä valuutalla), ennen kuin Finnjetin keulaluukku sulkeutui:

- 140 USD + 137 DEM majoituksiin
- 140 shillinkiä + 51 DEM + 60 FIM puhelinsoittoihin Suomeen
- 100 USD minibaariin, ruokiin ja muuhun supailuun
- Suurin menoerä oli bensa (esimerkiksi Jugoslaviassa matkavauhti oli normaalisti 120 - 160 km/h), kaikkinensa sitä kului noin 300 litraa Lybeckiin mennessä.
- Öljyä kului koneessa noin 1.5 litraa ja ketjuissa kolmisen litraa (jotka voitelin myös moottoriöljyllä)

- Reissussa ajoi aluksi seitsemän autoa ja yksi moottoripyörä convoyna aina Istanbuliin saakka, josta läksin aikataulun tiukkuuden takia painamaan itsekseni eteenpäin muiden tullessa hitaammin perästä.

Alkuun

Israel

Ideakuva vanhasta Israelin sekelistä (vasemmalla on setelin taka- ja oikealla etupuoli. Seteli on skannattu näytölle sopivalla tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa koossa):

Vanhentunut Israelilainen seteli molemmin puolin

Liikkeelle lähtö hoidettiin eturuokailun avulla varsin vauhdikkaasti heti määräajan (klo 17.00) umpeuduttua.

Eli Kanuskien ja oman alueemme pääporttien avauduttua viimein meillekin, kiitos ylimääräisten uusien kuvioiden joita muuan juuri alueelle tullut henkilö (RR) halusi välttämättä järjestää. Omilla ajoneuvoillaan kotiutuvat pääsivät aiemmin lähtemään kotimatkalle jo puolenpäivän kieppeillä eli ajoissa valoisan aikaan. Sitä itsekin yritimme, mutta esikunta-alueen kuulutusjärjestelmän kautta tekemäni normaalin lähtökuulutuksen jälkeen pääsin vielä käymään EHK:n päällikön "opastettavana"..

Ein Ziwan. Rajanylityspaikka

11.12.1985 klo 17.05

Kuka sanoi että AOS:ssa pitää aina olla vihreät intialaiset päällä? Ei välttämättä, jos asemilla on vuorossa tuttuja henkilöitä, liikut tutussa ajovarustuksessa (vakuutettuna vuoden ajan lähialueilla liikkunut mopo, kuskilla edelleen päällä Sinisalon sini-puna-valkoinen nahkapuku sekä Arain oranssi-sini-valkoinen "Baldwin Replica" -kypärä) ja mikä tärkeintä: Jussi S oli jo B-portilla menossa kun itse vielä vedin platalla kypärää päähäni. Eli oli pakko kokeilla kepillä jäätä, kun Jussin auton etupenkillä oli se tarvitsemani vihreä, YK:n hihamerkein varustettu vihreä päällyspusakka. Muut ajoivat autoillaan intialaisissa koko Syyrian alueen läpi.

A-portti: vahdissa ollut kaveri katsoi kuin vanhaa koiranmakkaraa, mutta totesi kuitenkin että "Anna palaa!".

POS 28: suomalainen MP (Military Police) puristi kättä ja toivotti hyvää kotimatkaa.

B-portti: kahden paikallisen henkilön voimin taputettiin olalle, ravisteltiin käsiä, päiviteltiin tulevaa reissua ja toivotettiin "Ajahan varovasti!" eli eteenpäin..

Ensimmäistäkään pakaasiani ei avattu ja siirtyminen Syyrian maisemiin oli alle kymmenen minuutin suoritus. Kyydissäolijoista vaimo pääsisi mukaan mutta avovaimo tai tyttöystävä ei, heidän pitäisi tulla mukaan vasta Turkin puolelta.

Alkuun

Syyria

Ideakuva vanhasta Syyrian punnasta, vasemmalla on setelin taka- ja oikealla etupuoli. Seteli on skannattu näytölle sopivalla tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa koossa:

Syyrialainen vanha seteli edestä ja takaa

Syyrialaisilla punnan seteleillä oli puhekielessä muuan etuliite, joka viittasi henkilön vasemman käden käyttötarpeen suuntaan.. Liekö saanut lisänimensä seteleiden yleisen puhtauden vai arvonsa perusteella.

Quneitra - Arnabé - Damascus

Ensimmäiseksi Arnabén Essolle tankkaamaan, josta hetken päästä suunta Damascukseen. Onneksi oli vielä valoisaa.

Alkuun

Damascus

11.12.2985 noin klo 19.00

"Eihän me sittenkään tänne yöksi jäädä, aamun valkenemista odottamaan!" eli porukka otettiin kasaan ja jatkettiin jonossa kohti Homsia. Kahdeksan ajoneuvoa lävisti Damasin suvereenisti, etukäteen mainostettua huomattavasti helpommin. Olihan siellä ajaminen useimmille tuttua hommaa posti- ja muilta työ- sekä lomakeikoiltamme.

Damascus - Homs

Tie on ok, tietöitäkin on mutta varokaa etenkin seuraavia: öljyä, naftaa, hiekkakasoja (ajokaista voi olla täysin tukossa kun joku on unohtanut kahdeksan kuutiota soraa matkan varrelle), monttuja, kaikkia nelijalkaisia Huminan baretista lehmiin, samaa kaistaa vastaan ajavia kymppipyöräisiä kuorma-autoja, jne. Yöajo Syyriassa pitää verenkierron kunnossa ja sydämen lyöntitiheyden riittävän korkealla. Yksinajoa en suosittele! Bensan saanti ei ole ongelma, sillä sitä saa ainakin kello 24.00 saakka joka paikasta.

Alkuun

Homs

Oli pakko lisätä 50% lisää vaatetta päälle, sillä hengitys höyrysi paikallaan seistessäkin. Ei muuta kuin jatkamaan jonossa kohti Aleppoa, ensimmäiseksi yöksi.

Homsin jälkeen on pätkä moottoritietä jolla meinasi käydä minun ja Jussin sekä Timpan (se Suomen eteläisimmän postin mies) osalta kehnosti: kun ajetaan convoyssa niin välimatkat on pidettävä aika pieninä, ettei väliin tunge esimerkiksi paikallista mutteriläjää sotkemaan ajorytmiä - Timo L oli keulilla, minä toisena ja Jussi S kolmantena kun havaitsimme että kaistamme oli tukossa sorakuorman takia; samanaikaisesti vasemmalla kaistalla meitä ohitti paikallinen bussi joka kiilasi yllättäen niin törkeästi Timon eteen, että hänen ei auttanut muu kuin vetää liinat kiinni. Tein itse samoin välttääkseni bemarin persauksen hivelyä, jolloin Jussi huomasi että mersuhan jää toiseksi hidastuvuudessa, kun edessä on 628csi sekä 1100 GSX jarrut jo melkein lukossa. Kun seuraavan kerran ehdin vilkaista vasemmalle sivulle niin mikäs sieltä silmiin tuijottikaan bensatankkini tasolta - JEP, 190:n etuvalopatteristo! 

Tuuria oli taas matkassa kun JussiS:lla oli tilaa väistää vasemmalle, itse en olisi mahtanut sille tilanteelle yhtään mitään. Kun kesällä 2000 Helsingissä saman pyörän perään ajoi punavaloissa suuri moottoripyörä ja ristiselän kuntoutumiseen meni sen jälkeen kuukausia, niin auton kanssa tuossa oli todelliset ainekset paljon huonompaan.

Loppuillasta tuli vielä niin kylmä, että viimeiset kilometrit menivät varmaan jollain tikapuuhermostolla horroksessa ajaen.

Aleppo. Ensimmäinen yöpyminen

12.12.1985 klo 01.00

Menimme hotelliin nimeltä Tourist, 100 Syyrian puntaa tai 8.5 USD yö (kolme henkilöä/huone) aamupalalla. Kelpasi kun piti silmänsä tiukasti kiinni.

Alkuun

Aleppo

13.12.1985 aamu

Aamupala oli mitä oli (Continental breakfast öljyssä uppopaistettuine kananmunineen, sun muine lisukkeineen) mutta jallaa ei tullut ja ruoka piti tiellä kyllä. Lämmin vesi oli ok, vessa kunnollinen ja punkat siistit.

Noin 50 kilometriä ennen Aleppoa (Homsista tultaessa) on tienviitta oikealle (jossa lukee "Turkey" kallellaan olevassa, ränsistyneessä lämiskässä). Kääntykää siitä rampille, nouskaa pätkä ylämäkeen, ajakaa sillan yli vasemmalle edelliseen kulkusuuntaan nähden ja olette matkalla Bab-el-hawan raja-asemalle. Välissä on Atarebin kylä: kun tulette rulettiin niin ottakaa ensimmäinen tie oikealle, parin - kolmen sadan metrin päässä onkin toinen kyltti Turkey, 50 km. Jos tankki alkaa olla kuiva niin ennen puomeja on yksi asema, jossa sekin ongelma poistuu. Kurssi taisi olla aika huono mutta eipä taida haitata tässä vaiheessa..

Bab-El-Hawa. Rajanylityspaikka

Tarvitaan trip-ticket, Syyrian vakuutus, passi ja exit-permit. Aja katoksen alle ja stoppaa viimeisen kopin tasolle, käivärä ottaa trip-ticketin tai sen puutteessa vakuutuslapun, molottaa itsekseen ja puhelimessa hetken ja patistaa sitten alaoikealla olevaan poliisitoimistoon. Passi ja exit-permit peliin, kerrotaan isän ja äidin nimet henkilölle, leimataan passi => ottakaa vakuutuslappu takaisin ja olette vapaita jatkamaan matkaa. Mitään tavaroita ei tarkastettu.

Alkuun

Turkki

Ideakuva vanhasta Turkin liirasta, vasemmalla on setelin taka- ja oikealla etupuoli. Seteli on skannattu näytölle sopivalla tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa koossa:

Turkkilainen vanha seteli edestä ja takaa

Alkuun

T.C. Hatay. Rajanylityspaikka

12.12.1985 aamu.

Raja-asemat eivät ole vastakkain eli joudutte ajamaan noin kilometrin viimeiseen passintarkastukseen sekä vielä senkin jälkeen muutaman lisää, ennen kuin T.C. Hatayn turkkilainen raja-asema häämöttää edessä.

Ajakaa vasemmalla olevan rakennuksen oikealla puolella olevan katoksen alle, passi ja kynä esille ja sisälle. Maahantulokortti + passi otetaan hetkeksi talteen. Saatuanne passin takaisin menette parikymmentä metriä eteenpäin, jossa toinen henkilö ottaa passin. Odotatte autolla kahden miehen partiota saapuvaksi - he merkitsevät auton ylös sen kuljettajan passiin. Menkää kolmanteen toimistoon jossa lyödään maahantuloleima omalta osaltasi. Rahanvaihto onnistuu läheisessä asuntovaunussa (auton oikealla puolella) kurssiin 20 USD = 11 000 turkin liiraa (kurssi oli yli 7 FIM/1 USD siihen aikaan). Syyrian punnatkin kävivät, mutta valitettavasti unohdin niiden vaihtokurssin.

Eikä sitten muuta kun rajalta nokka kohti Adanaa (- Reyhanli - E98 - E91 - E90). Välissä on monenlaista pikkukylää, syheröä, valtatietä, nousua ja laskua => varatkaa riittävästi aikaa sillä kartta ei kerro kuin 10% todellisuudesta. Kylistä selviää nussakasti oikeaan suuntaan hokemalla seuraavan ison kaupungin nimeä vastaantulijoille, oikea ajosuunta selviää henkilön käden viittauksista. Poliisikin auttaa risteyksissä.

Mopo herätti mielenkiintoa (pyh) jopa niin, että ajoin hetken kisaa yhden vaahtosammuttajan kokoisen nassikan kanssa - hänellä oli allaan jokin mopedi. Kyseinen johtunee siitä että Jawa yms. olivat niitä miesten merkkejä eikä japsipyöriä varmaan oltu aiemmin ainakaan liikaa nähty.

Paikallinen noin 12%-vahvuinen olut Efes oli hyvää mutta maukasta; kolme pulloa maksoi 1 700 liiraa, tämä oluen ystäville tiedoksi.

Bensa maksoi seuraavasti: 13.8 litraa Superia maksoi 2300 liiraa, dieselin hinta oli noin 180 liiraa/litra muistini mukaan. Pimeästi emme vaihtaneet emmekä käyttäneet taaloja tankkauksiin, hotelleista saa vaihtaa ainakin saman vaihtokurssin mukaan kuin pankistakin.

Ajoimme reittiä raja - Kirikhan - Iskendrun - Ceyhan - Adana, jossa piti ruokailla. Ruokapaikkamme oli keskellä kaupunkia mitä en suosittele, koska pihvissä oli selvästi vielä veto päällä: jos olette keskustassa pienen valkoisen hotellin (siisti 2-3 kerroksinen) edessä niin jatkakaa matkaanne. Palvelu oli kyllä mahtavaa mikä oli iso plussa koko maalle. Välillä se tosin tuntui häiritsevältäkin.

Alkuun

Mersin. Toinen yöpyminen

12.12.1985 ilta.

Mersinin kaupunki on Route 66 2003:n mukaan nykyiseltä nimeltään Erdemli.

Saapuessamme sinne oli jo pimeää. Ajo yöllä onnistui helposti, koska tiet olivat kunnollisia ja leveyttä riitti. Turkkilainen ei näköjään soittele torvea mutta käyttää sen sijaan hanakasti kaukovalovilkkuaan.

Majoituimme hotelliin nimeltä Mersin, 47 USD kolmen hengen huone, noin 39 USD tupla. Aamupala 800 liiraa eli maksamalla noin 2,5 USD sai leipää, munia yms. sekä suomalaista voita. Kannattaa panostaa teehen, kahvi oli paremman kodin putkimiehen tasoista. Ei jallaa. Hotelli sijaitsee rannalla. Parkkialue on toisen rakennuksen alla, vartioitu ja hinnaltaan jotain 500 - 1000 liiran kieppeillä eli ok. Mopo oli yön hotellin takana eikä siihen ilmestynyt yhtään naarmua tms.

Päivän ajomatkan pituus oli noin 50 km Syyriassa ja 280 km Turkissa.

Alkuun

Mersin

13.12.1985 aamu.

Ajellaan rantaa jolloin itse rantatiekin tulee hyvinkin äkkiä vastaan, nokka on siis kohti Antalyaa. Mersin - Silifke -tie menee useiden pikkukylien läpi, joista yhdessä kanan perskeles katsoi parhaaksi hypätä bemarin eteen => höyheniä pölisi kuin paremmassakin tyynysodassa kun kyytiä oli kohtaushetkellä 80 km/h. Lisäsimme kaasua sillä se olisi hyvinkin saattanut olla arvokas, koko Turkin paras munija ;-)

Silifkestä 150 km eteenpäin on sellaista kiemuraa että nopeus jää pahimmillaan alle 60 km/h. Kenny Roberts-ilmiö iski pahemman kerran kun kanttaamaan pääsi kunnolla, täysin rinnoin. Mukavaa, joskin hidasta ja bensaa kuluttavaa matkantekoa. Meiltä kuljettajilta jäi monet maisemat näkemättä kun katseen oli pysyttävä tiukasti tiessä ja peileissä, mikä oli sinänsä harmillista.

Kaiteita ei ole joten tälle tielle EI OLE ASIAA PIMEÄSSÄ, ajokaistan vieressä on helposti 500 metriä lähes suoraa pudotusta Välimereen. Rekkoja on vähän mutta kuitenkin sen verran, että kannattaa pysyä omalla ajokaistalla. Bensaa saa kyllä eikä varanassakkaa tarvita missään. Alempana on jo leveämpää, jolloin nopeuskin nousi lähemmäksi satasta.

Alkuun

Paljon käytetty lentopostikirjemalli (kevyt, pelkällä UN:n leimalla perille suomalaiseen jakeluosoitteeseen toimitettuna):

1985-Israel-Kirjekuori-1.jpg

Painavammassa kirjekuoressa käytettiin postimerkkejä:

1985-Israel-Kirjekuori-2.jpg

Alkuun

Antalya. Kolmas yöpyminen

13.12.1985 ilta.

Hotellit ovat vanhan kaavan mukaisesti rannassa, joista valitsimme hotelli Pergen. Kahden hengen huone lisäpedillä ja aamupalalla hintaan 11 000 liiraa. Siellä oli kylmä mutta autot saatiin hyvään, omaan parkkiin. Vieressä oli toinen, sikaläyhy hotelli mutta kuultuamme tuplan hinnan 78 USD yöltä päädyimme Pergeen.. Kyllä siellä yönsä vietti, kun oli oma makuupussi ja vähän wiskiä yömyssyä varten.

Etsimme illalla ruokapaikkaa paremmasta päästä ja kumma kyllä löysimme lopulta vain yhden pizzerian, niiden normaalien kebab-paikkojen lisäksi. Pizzeriaanhan siitä joutui: neljä kolaa ja kolmen henkilön pizzat maksoivat yhteensä 10 FIM, ettäkö kallista? Tilausprosessi oli oma lukunsa: kädet heilui, jalat heilui, kaikki heilui: emme tienneet mitä tilasimme mutta silti kaikki söivät loppujen lopuksi hyvällä ruokahalulla. Efestä sai vain muutamista paikoista, Turkki on sittenkin aika kuiva maa?

Päivän ajomatkan pituus oli reilu 460 kilometriä.

Antalya

14.12.1985 aamu.

Antalyasta olisi päässyt myös Canakkeléhen mutta läksin silti convoyn mukana kohti Istanbulia, koska vuoristoa on mahdotonta täysin kiertää (kartan mukaan). Reitti: Antalya - Burdur - Dinar - Afyon - Kutahya - Bozuyuk - Adapazari - Istanbul. Kiitti mulle riitti? No ei, kyseinen väli on aika nopea ajaa johtuen hyvistä teistä (vain yksi isompi remonttiosuus). Mutta olipa siellä välillä kylmä - noin tuhannen metrin korkeus pisti hymyn hyydyksiin, etenkin kun piti posottaa välillä pilvien läpi. Vuoristossa on varoitusmerkkejä tuhkatiheään eli luntakin löytyy joskus 110% varmuudella. Kesällä tuo on takuulla nussakka pätkä, kun kaikki viheriöi ja pellot uivat kukkameressä.

Viimeiset sata kilometriä eli Adapazari - Istanbul vei paljon aikaa. Tiet olivat täynnä rekkoja yms. rojua ja satoi vettä. Kun ajat tätä väliä niin älä laske tankkiasi kuivaksi ennen moottoritien alkua, sillä moottoritieltä on hankala löytää asemia - joudut poikkeamaan sivulle mikä vie aikaa. Pimeys tuli ennen kuin olimme perillä - hauskaa hommaa vaikka tilaa olikin rajoitetusti. Moottoritien käyttö maksaa eli varaa vähän paikallista rahaa saataville.

Alkuun

Istanbul. Neljäs yöpyminen

14.12.1985, ilta.

On jo KAUPUNKI joten otimme suosiolla taksin oppaaksi hotellin löytämiseksi. Pertti "hathat" R uskaltautui suharin kyytimieheksi ja silloin lähti. Perhana mitä menoa. Tuskin se kuskikaan ihan aina tiesi minne olimme menossa, sillä 45 minuuttia kului ennen kuin pääsin vähääkään jäähdyttämään jo tulikuumaa pyörän moottoria! 

Pertti on se sama mies, jonka kanssa tultiin yhdellä Suomi-lomalla Helsinki-Vantaalta Imatralle Valtiohotellin ulkoilmaan taksilla, kun jatkolentomme Lappeenrantaan peruttiin huonon sään takia. Hinta 800 mk + kartonki punaista Malboroa kuskille; vasta kolmas kentän taksijonossa jututettu kuski lähti ajoon koska normaalipäivänä paikallisajossa olisi kuulema hankkinut enemmän..

Kyllä se taksisuhari meistä huolen piti: pysäytteli liikennettä pujotellessamme kujilta toisille jne. Vissiin hinta 7000 liiraa painoi vähän? Bosborin salmikin ylitettiin. Yhdessä risteyksessä se perhanan kutale seisoi passipoliisina ja kun minä saavuin hänen kohdalleen, niin hän otti ja hyppäsi kyytiini. Ei siinä vielä mitään, mutta kun ehdimme kulman taakse (jossa muut vartoivat) niin hän hyppäsi aivan yllättäen pois kyydistä - kesken kanttauksen - pyörä oli siinä ja siinä kaatuako vai ei (jarrukahva rutisi jo kivasti kun pidin vastaan). Ei onneksi kaatunut.

Hotelli Inka (http://www.enjoyturkey.com/Accomodation/Budget/Inka.htm) on aurinkomatkojen sopimushotelli, samoin vieressä oleva Pera Palace (karttasanan Tepebasi alapuolella näkyvä Perapalas Oteli). Autot saa hyvin parkkiin Peran kentälle, Inkan eteen ei saa pysäköidä autoja koska vastapäätä on jenkkien edustusto. Mopo vietti turvallisen yön Inkan portailla, kun vastapäätä olleen rakennuksen edessä seisoi kaveri koko yön vahdissa kp:nsa kanssa. Yö teki 16000 liiraa kolmelta henkilöltä, aamupala mukaan lukien. Siellä kelpaa kyllä asua sillä portimo sotkee suomea ja palvelu pelaa hyvin, mutta nopeasti. Taso ei ole huippua mutta kyllä sinne vaimonkin varmasti mielellään vie.

Jos hotellin ulko-ovella teille tyrkytetään niin sanottuja hajuvesiä niin älkää turhaan ostako - se on pelkkää liisteriä pullossa kuin pullossa. Kaikkein parasta onkin jos neuvoisitte ystävällisesti myyjälle mihin hän voi pullonsa tunkea (ostin itse aidon haistelupullon perusteella avaamattoman pullon kyseistä kuraa)..

Päivän ajomatkan pituus oli reilut 770 km.

Illalla söimme isolla porukalla portsarin neuvomassa paikassa ja se kannatti kyllä. Sairaalan Suominen oli tullut jo aiemmin, läpi vuoriston (ei lunta vaikka tulivat Ankaran kautta!), hänkin oli vaimoineen seuranamme viettämässä korjaamon Yrtin 24-vuotispäiviä. Joutuihan siellä laulamaan ja hymyilemään, ei mahtanut mitään! Pojat lähtivät illalla ns. sukeille (kuvassa on Damascuksen suk) mutta itseni se oli pakko jättää väliin, koska joutuisin aamulla lähtemään itsekseni baanalle ehtiäkseni ajoissa laivaan. Eikä väsyneenä moinen ajomatka onnistu.

Hyvästelin porukat, istuin hetken Inkan baarissa ja sitten unta kaaliin (satuin saamaan huoneemme ainoan yhden hengen sängyn itselleni kun kahdelle muulle jäi vajaakokoinen parisänky jaettavaksi).

Alkuun

Istanbul

15.12.1985 aamu.

Siinä ne huonekaveritkin jo aamulla nukkuivat sen verran sikeästi että en hennonut herättää, vaan jätin lapun pöydälle ja lähdin liikkeelle omin nokkineni.

Lähtö sateisesta Istanbulista teetti töitä: meni noin tunti ennen kuin uskoin että en osaa lukea moista paikallista syherökarttaa - taksi peliin. Vettä tuli kuin Esterin korvasta, uin ravassa ennen kuin 50 km oli takana. Tie oli leveä mutta rapaa oli kyllä - ja pirskatinmoinen sivutuuli, 100 kilometrin jälkeen teki mieli kääntyä takaisin (moottorikin nikotteli, vettä bensassa luulen). Tai sitten ilmanputsari alkoi tukkeutua kosteuden johdosta, jota en vielä silloin osannut ajatella.

Kiroilin hetken itsekseni ja taas kelpasi jatkaa kohti Edirnea. Istanbul - Edirne -tie on aivan ok. Kymmenkunta kilometriä ennen rajaa täytin tankin ja seurustelin hetken paikallisten kanssa - Marlboro lähentää kyllä.. Tien kunnosta kertoo nopeus 120 - 140 km/h lähes koko ajan sateen tauottua ja tien kuivuttua.

Ylitys oli helppo: vasenta kaistaa kopille, passi peliin, maastalähtökorttiin tekstiä, toinen sivulaukku koeluontoisesti raolleen ja anna palaa. Ajo jonkin altaan läpi tautien leviämisen estämiseksi ja sitten olikin vuorossa reissun mielenkiintoisin osuus.

Alkuun

Bulgaria

Ideakuva vanhasta Bulgarian levasta, vasemmalla on setelin etu- ja oikealla takapuoli. Seteli on skannattu näytölle sopivalla tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa koossa:

Bulgarialainen vanha seteli edestä ja takaa

Rajanylityspaikka

Reitti: E80 Kapikule, raja - Slivengrad - A1 - Plovdiv - Sofija - E80 - Dimitrovgrad (raja).

Rajalla normaalit rutiinit ja molempien sivulaukkujen tutkinta. Joku auto oli "täysin purettuna" vierellä. Pääsin läpi suhteellisen helposti mutta sitten tulikin tenkkapoo eteen: mistä ihmeestä saan bensakuponkeja kun asianomainen puulaaki on kiinni ja rajamies näytti kansainvälisen "Ei tänään" -merkin? Ajomatkaa oli reilut 350 km ennen Jugoslaviaa eikä se yhdellä tankillisella onnistuisi..

Tankki oli piripinnassa joten lähdin baanalle sillä mielellä, että ainakin Sofiaan pääsen, ollaan sitten siellä yö ja etsitään huomenissa. Jossei muualta niin ainakin suurlähetystön kautta niitä luulisi löytyvän. 

Suurlähetystön kanssa toiminta oli jo rutiinia, olimmehan viestimiehinä olleet joitain kertoja muun muassa Tel Avivin suurlähetystössä tekemässä pieniä oman erikoisalamme töitä heille.

Ajelin noin kymmenen kilometriä kunnes trokarit pysäyttivät ja kaksikymmentä USD vaihtui kuudeksikymmeneksi paikalliseksi yksiköksi. "Benzinkupong - niet" eli se niistä.

Ajelin ja yritin saada bensaa vaikka miten (taaloja ja muita valuuttoja, kultaa, yms) mutta ei onnistunut millään ilman kuponkeja. Ajoin tankin punaiselle (varatankille) kunnes silmien eteen avautui siunattu näky eli paikallinen tiepalveluauto! Pysäytin sen ja he neuvoivat menemään läheiselle asemalle mistä niitä saa ostettua (he eivät tosin puhuneet englantia, mutten minäkään vastaavasti Berliinin saati Sofian murretta). HUH! Helpotus oli suuri, sillä ulkona olisi saattanut tulla kylmä jossain vaiheessa.

Eli nähdessäsi tien vieressä rakennussysteemin nimeltä "Free Shop" jossa on bensa-asema, kauppa, hotelli jne, niin kävele suoraan hotellin vastaanottoon, anna rahaa vastaanotossa vaikka Suomen markkoina, osta niitä kirottuja kuponkeja hintaan 23 USD, kävele asemalle ja johan lorisee tankkiisi neljäkymmentä litraa superia.

Kertonee jotain paikallisesta asiakaspalvelusta että bensa-aseman mies "ei tiennyt" kuponkien ostopaikkaa, kaupan kassa seisotti puolisen tuntia jonossa ennen kuin kertoi oikean ostopaikan, alkuun saman kaupan myyjä kertoi väärän jonotuspaikan.. Ja kun vastaanoton pimu vielä kiukutteli niin silloin paloivat hihat - kupongit tulivatkin sitten nopeasti ja tyttö antoi jopa liikaa rahaa takaisin. Sattuuhan sitä, palautin kyllä liiat rahat takaisin samantien.

Tiet ovat pääosin OK eli maa on nopeata ohittaa.

Kun kierrät Sofiaa ohitustietä pitkin niin poikkeapa viimeisellä bensa-asemalla ennen oikealle kääntymistäsi rajalle menevälle tielle. Siellä oli bensa-aseman hoitajana henkilö, joka urheilumiehenä tiesi Suomesta Nurmen ja Virenin, ollen myös oikein ystävällinen - melkein ainoa tässä BG-maatunnuksen omaavassa maassa tähän mennessä. 

Välillä tuli mukailtua erästä Sliippareiden kappaletta ".. on ihme maa en sinne aio matkustaa.." Enää ikinä!

Alkuun

Dimitrovgrad. Rajanylityspaikka

15.12.1085 klo 22.00.

Heureka, se on ohitettu hyvinkin pian. Leima passiin, tavaroiden pikatarkastus ja äkkiä Jugoslaviaan.

Jugoslavia

Ideakuva vanhasta Jugoslavian dinaarista, vasemmalla on setelin etu- ja oikealla takapuoli. Seteli on skannattu näytölle sopivalla tarkkuudella, aavistuksen muutetuin värein ja epäaidossa koossa:

Jugoslavian vanha seteli edestä ja takaa

Siellä oli vastassa ensimmäinen UNP-kilven näkyvästi noteeraava tullimies: "Onko mitään tullia koskevaa, jaa eikö, selvä, aja varovasti!". Vaihdoin kolmenkymmenen litran bensakuponkeja hintaan 18 USD (superille) vaikka dinaareillakin olisi pärjännyt oikein hyvin. Kupongeilla sai kymmenen prosenttia alennusta. 1 USD = 285 dinaaria. Dieselin hinta oli 130 dinaaria litralta.

Nis. Viides yöpyminen

15.12.1985 ilta.

Join lähellä teetä ja jatkoin Nisiin, missä yövyin Meridiana-nimisessä, päälle päin aika elähtäneen näköisessä läävässä hintaan 8.5 USD. Paikka kelpasi silti hyvin koska sänky oli hyvä, vuodevaatteet olivat puhtaita, huone lämmin ja mopon sai hyvään suojaan muilta.

Kilometrejä tuli Istanbulista 752 ja ajotunteja yli 15.

Parempikin paikka on 8 kilometriä Nisin pohjoispuolella oleva läyhy motelli, 28 USD yö ja Visa-kortti kelpaa ensimmäisen kerran tällä reissulla. Perheelliset sinne; paikka on tien varrella etkä voi siitä eksyä ellet aja ohitse.

Alkuun

Nis

16.12.1985 aamu.

Kohti Belgradia (E75), tukka putkella. Moottoritiemaksuja pitää maksaa muutamassa kohdassa eli paikallista paalua on syytä olla helposti saatavilla. Tie on todella hyvä, joten 140-160 km/h oli mittarissa aika pitkään ja taajaan. Asemia riittää eli bensasta ei ole huolta, samoin näytti vahvasti siltä, että sikäläiset osaavat myös ajaa sivistyneesti.

Rupattelin yhdellä bensa-asemalla puolisen tuntia paikallisten miliisien kanssa, puheenaiheena oli se kuuluisa lentävä peli joka lehtien ja tv:n mukaan lenteli pitkin Lappia (naapurilta karannut maaliohjus tms). Hauskoja veikkoja olivat hekin.

Jos poikkeatte Belgradissa niin ajakaapa ravintolaan jonka kyltissä on selvästi seuraava teksti: "Cdbunau" venäläisittäin kirjoitettuna. Se on keskustassa hieman ennen suurta rulettia (noin 250 m), oikealla puolella. Söin siellä todella hyvän pihvin lisukkeineen todella halvalla! Samaan syssyyn tuli juotua yksi kova teekin - rommi näet tuli samaan hintaan. Tunnelma oli hyvä ja palvelu nopeata mutta kohteliasta!

Nis - Belgrad -väli oli vähintään yhtä hyvää tietä kuin seuraava osuus eli Belgrad - Novi Sad. Minua varotettiin etukäteen että lähellä Unkarin rajaa olevilla asemilla ei olisi bensaa saatavilla - turha pelko, sitä oli kyllä. Yhden vai oliko niitä kaksikin moottoritiemaksua myöhemmin on Unkarin raja kohdalla.

Unkari

Alkuun

Szeged. Rajanylityspaikka

16.12.1985

Raja on muuten nopea mutta rahanvaihto toimi heikosti: rahanvaihtopisteessä ollut todella tyylikäs neito seisotti turhaan jonossa eikä suostunut kertomaan muuta kuin "andra bank, andra bank" ja vaihtoi vain muille. Lopulta tullimies tuli apuun ja ohjasi vieressä olevaan toiseen rakennukseen. Se taalat hyväksyvä pankki on isossa kivirakennuksessa, niistä kopeista ei voi vaihtaa ulkomaan valuuttaa. Rahat piti laskea ja merkitä ylös (lähtötullausta varten) ensimmäisen kerran tähän mennessä. Kun sanoin että mukana on 437 taalaa niin se riitti eli merkittiin lapulle - luottamustako?

Ei, vaan vertausluku maastalähtöpään mahdollista rahavarojen kulutuslaskentaa varten - enpähän tajunnut jutun todellista juonta vielä siinä vaiheessa..

Bensakuponkeja ei tarvita, florintit käyvät kaikkialle. 15 USD riitti kevyesti maan läpiajoon ruuan ja bensan osalta. Reitti rajalta Budapestiin oli ok ilman mitään ylimääräisiä sotkuja tiellä - loppupään tietyökään ei aiheuttanut stressiä.  E75/M1 pohjoiseen kohti Budapestiä.

Budapest

On helppo ajaa läpi kun seuraa M1-kylttejä - siten on hyvinkin pian Wieniin menevällä tiellä. Kävin syömässä purilaisen keskustassa, josta selviää eteenpäin melkein yhtä helposti, yhden sillan ylityksellä (kaistoilla on merkinnät M1, M7, jne).

Taalan kurssi oli 10 USD = 470 paikallista. Bensalitra Superia oli 1. jotain / litra eli ei liian kallista vieläkään. Yöpyminen olisi maksanut Forum:ssa 70 USD, oikein pappiläyhyssä keskustan hotellissa nimittäin.

Jatkoin ajamista kun silmät kerran pysyivät vielä siedettävästi auki. Yhdessä pikkukylässä jouduin opastetuksi ravintolaan jonka asiakaskunta vaikutti ensi alkuun ihan siedettävältä. Poikkeuksen muodosti kaveri joka olisi halunnut ajaa lenkin mopollani, halusi että olisin vienyt hänet kotiinsa, halusi pirunsormukseni, vaikutti vahvasti hohhoijaa-mieheltä (puristi kättäni lähtiäisiksi oikein kaksin käsin, olisi halunnut suudella poskilleni venäläiseen tapaan jne). Ilmoitettuani a) "Polizai => problemija" ajokeikan osalta ja b) "Ei kiitos, vain naiset" niin sekin kahjo lähti, käytyään vielä kerran ihastelemassa mopoa. Se toinen tyyppi oli aivan ok vaikkei englantia puhunutkaan - yllättävän hyvin näköjään pärjää yksinkin, vaikkei samaa kieltä aina puhukaan.

Budapest - Gyor - raja on moottori- tai muuten hyvää tietä. Ajettuani jo pitkään pimeässä päädyin lopulta tulliin. Tullimiehet katsoivat vain passin eivätkä kyselleet mitään rahoista tms. Yksi jopa näytti kuinka läheisiä suomalaiset ja unkarilaiset ovat toisilleen (jos lukija on harrastanut painia niin ote oli samanlainen kuin oikeanlaisessa sidontaotteessa sormien osalta).

Alkuun

Itävalta

Rajanylityspaikka

16.12.1985 noin klo 22.00.

Passi esiin. UNP-kilpi aiheutti säpinää nuoressa tullimiehessä, puhelin kävi hetken kuumana jonka jälkeen minulta tarkastettiin vain Green Card ja toivotettiin turvallista kotimatkaa.

Vaihdoin taaloja ja dinaareja kursseihin 1 USD = 17.35 ja 1000 dinaaria = 40 shillinkiä. Florintit loppuivat tarkoituksella viimeisellä bensa-asemalla ennen rajaa.

Teetä peliin, hetki huokausta ja tuliaiskalja ensimmäiseen sivistysvaltioon saapumisen kunniaksi. Suustaan meinasi jäädä kiinni kun kaksi tullin miestä intoutui turisemaan. Ja mitäs muuta ostin? No pullon Stroh:a hintaan 180 shillinkiä, ettei vilu vaan yllättäisi majoituksissa. E60 -> Wien.

Wien. Kuudes yöpyminen

16.12.1985, ilta.

Wien on varsin iso kaupunki. Jouduin pysäyttämään yhden paikallisen pimun iltakävelyllään kysyäkseni jotain läheltä löytyvää hotellia. Ja löytyihän se, nimittäin hotelli de France keskeltä Wieniä (http://www.austria-hotels.at/de/hotel-de-france/index.html). Singlen hinta aamupalalla oli 937 shillinkiä eli 57 USD (sisään mennessäni hinnaksi sanottiin 100 USD kun yrittivät kai saada vaihtamaan toiseen paikkaan: vesi valui sadeasusta, naaman ympärys oli ravasta lähes musta ja silmät epäilemättä jo seisoivat päässä - hinta laski heti, kun respa huomasi että sekin hinta olisi siihen aikaan vuorokaudesta käynyt).

Päivän matka oli pituudeltaan reilut 900 km.

Siihen vielä pullo kolaa minibaarista, puhelinsoitto ja loppulasku olikin 86 USD seuraavana aamuna. Kannattiko? Vaikea sanoa, mutta pitihän sitä kerrankin vähän läyhistellä. Sitä paitsi tuohon aikaan illasta oli todella vaikeata löytää vapaata huonetta, olihan myös joulu ihan äärellä ja kaikkea.

Laivassa kirjoitettu osuus päättyy tähän, loput on kirjoitettu Suomessa 3.1.1986. Koska loppumatka oli Wienin jälkeen lähinnä "pala kakkua", on loppuosa käsitelty alkumatkaa kevyimmin yksityiskohdin.

Alkuun 

Wien

 17.12.1985, aamu.

Kyllä siinä Wieniläisessä hotellissa kelpaisi loikoilla pidempäänkin jos blombuuki pullistelisi liiasta rahasta. Aamupala sisältyi tietenkin aamutoimiin, kello oli yli kymmenen aamulla ennen kuin luovutin kämpän vastaanottoon (nukuin kerrankin pitkään ja huolsin mopoakin kunnon aineilla pitkästä aikaa). Sain hyvät ajo-opastukset seuraavalle osuudelle, ei muuta kuin todella kovan tuulen myräkkään sekaan ja keula kohden Saksaa (A1/E60).

Wien - Linz -moottoritie on hyvä sellainen, jossa ihmettelin aluksi siltojen päissä olevia tuulipusseja. Niiden käyttötarkoitus selvisi nopeasti sillä avoimella paikalla tuullessa sen huomaa varmasti autossakin! Liukkaalla kelissä niitä kannattaa seurata tarkasti ettei kävisi heikosti.

Linzistä ajoin Tonavan vartta Saksan rajalle. Siellä näin todella mieltä ylentävän näyn: lumihevosia ja -ukkoja seisoi talojen pihoilla! Maa oli paljas mutta kaksi päivää aiemmin siellä oli vielä ollut kymmenkunta senttimetriä lunta eli silloin olisi tullut pakollinen breikki etenemiseeni. Hullun tuuria vai mitä lie mutta pääsin vaikeuksitta läpi.

Alkuun

Saksa

Passau. Rajanylityspaikka

Raja-asema Itävallasta Saksaan, jossa ei kauaa nokka tuhissut. Passintarkastaja vilkaisi ikkunasta mopoa ja kysyi tarvitsenko leimoja - leima passiin, passista kopio(?) jossain laitteessa ja eikun rahaa vaihtamaan Sparkasseen.

Kurssit: 1 DEM = 14.110 shillinkiä ja 1 USD 0 2.45 DEM. Bensa: superia 1.46 DEM litralta, diesel hiukan yli.

Passausta pääsee moottoritielle kahta eri reittiä eli helppoa vaikka ensimmäisen risteyksen tuhrisikin, kuten minä tein. Ajattelin hyytyä Regensburgiin seuraavaksi yöksi, mutta kun keliä riitti ja mopo kehräsi tyytyväisenä, niin viuhahdin samantien Nurnbergiin. Nopeus oli tasaisesti noin 140 km/h.

Nurnberg. Seitsemäs yöpyminen

17.12.1985 ilta.

Nurnbergissä asettauduin pensionaattiin yöksi. Se olikin todellinen yllätys: paras paikka tähän mennessä sillä hinta oli halpa, tunnelma todella kodikas, huone ok joskin kylmä (siellä oli paksut peitot ja tyyli kuin kielikurssilla aikoinaan Englannissa eli huoneen lämmitys minimissään) mutta sehän vain lähentäisi, jos olisi ollut joku matkassa mukana. Ruoka oli hyvää. Suosittelen. 

Nimi on Moorenbrunn Hof, hinta aamupalalla 37 DEM/yö. Kunnon sapuska illalla (sillä kertaa kreikkalaista) + olut yhteensä 50 DEM. Pyöränkin sai autotalliin lukon taakse suojaan.

Päivän ajomatka oli reilut 550 km.

Nurnberg

18.12.1985 aamu.

Aamu koitti sateisena ja viileänä. Ajoin Nurnbergin keskustan kautta pois kun olin aiemmin lukenut kyseisestä paikasta - tulipahan sekin nähtyä hyvin pikaisesti, ennen moottoritielle nousemista.

Päivän reitti kulki kaatosateessa reittiä Nurnberg - Kassel - Lybeck. Nopeus oli parhaimmillaan 110 km/h kun vettä tuli riittävästi. Yhdellä huoltoasemalla kuuntelin mitään ymmärtämättömänä, kun muutamat jenkkisoltut arvostelivat pääni sisuksia ollessani moisella kelillä liikkeellä, kaukana Suomesta. Mieli teki murjaista jotain mutta pokeri piti, taisivat olla ihan oikeassakin.

Alkuun

Lyypekki. Kahdeksas yöpyminen

18.12.1985 ilta.

Ilta koitti ennen kuin saavuin Lybeckiin - miksi sinne eikä suoraan Travemundeen? No ajattelin että nyt riittää minulle (olin läpimärkä hyvästä sadeasusta huolimatta) ja toisekseen jospa Travemundenkin hotellit ovat täynnä, koska aamullahan lähtee taas laivoja liikenteeseen? Eli Lybeckin keskustaan ja Mövenpick-hotelli Lysiaan, joka sattuu ensimmäiseksi näköttimiin vinosti etuvasemmalta, keskustaan saavuttuasi. Todella hyvä pulju jota suosittelen kaikille. Siellä oli muitakin suomalaisia majoituksessa. Hinta oli 51 DEM yöltä yhden hengen huoneessa (videoita, kolaa, aamupala jne. sisältyen hintaan).

Se oli muuten ensimmäinen hotelli jossa jouduin maksamaan taaloilla etukäteen - virkailija kertoi että he tarvitsevat ulkomaanvaluutat heti koska "kerääjä oli sattumalta juuri silloin paikalla". En tiedä oliko kyseessä jokin maksukyvyn testaus vai mikä, mutta palvelu oli hyvä kun tiskiin pläjäytti riittävästi taaloja. Vaihtorahat sai DEMmeinä. Saattaa olla että sadeasuinen, vettä valuva, kalisevahampainen ja rapanaamainen tyyppi vaati tarkempia otteita?

Päivän ajomatka on reilut 700 km.

Lyypekki

19.12.1985 aamu.

Luovutin huoneen juuri ennen puolta päivää ja lähdin viimeiselle pätkälle eli Travemundeen. Keli oli njussakka, mutta kun ehdin autobaanalle niin alkoi kaatosade joka kasteli läpimäräksi noin 15 kilometrin matkalla. Taisi olla viimeinen supajuttu germaanialaisilta? Optimismini koki kolauksen, mutta väliäkö sillä enää siinä vaiheessa reissua oli.

Rajanylityspaikka

Satamaan, kuten kaikkialle muuallekin Saksassa oli helppoa löytää. Mopo parkkiin, kuivat normaalit kamat päälle ja baariin kaljalle, siis aikaa tappamaan. Tarkastus laivaan nousua varten alkoi vasta kello 15.00. Lippu odotti luukulla, viimeinen vilkaisu passiin ja mars laiturille 6.

Odottamistahan se oli ja eksyin jonottavien rekkakuskien rinkiin => kun he kiipesivät rekkansa hyttiin niin minä menin pyynnöstä perästä "Tule, olis vähän työasioita..", ja olihan niitä, muistaakseni vieläpä Punaleimaista jalankulkijaa, mukeissaan. Illalla olisi pitänyt mennä saunaankin ringin jatkoksi mutta satuin hyytymään turhan aikaisin. Melkoista porukkaa, etten sanoisi! Jos olet jossain lirissä niin pysäytä rekka ja saat varmasti apua. Yksi niistä kuskeista sanoi ettei hän ole koskaan noussut laivaan ilman paukkua - voi se niinkin olla, vaikka se ei liene niitä kannatettavimpia tapoja hoitaa homma, ainakaan suurempana annoksena.

Päivän ajomatka on 25 km.

Alkuun

Finnjet

19.-21.12.1985.

On iso purkki kyllä! Mopo näytti aika pieneltä kun jätin sen perään kiinnisidottuna ja lähdin kohden hyttiä. Kai niitä on isompiakin Ruotsin liikenteessä mutta kyllä tuossakin saa hilppasta jonkin aikaa pitkin ja poikin ennen kuin joka paikan on kolunnut. Hytti oli mukava, matkustin siinä yksin. Aamupala oli 28 mk seisovasta pöydästä, lämpimät ruuat ravintoloissa kalliita, tuliaisviinat huomattavasti kalliimpia kuin maissa (ÄLÄ OSTA LAIVALTA). Pahiten hämäsi se, että korvat kertoivat keinunnasta mitä silmät eivät aina todenneet - epäilin jo Strohiakin mutta ei se sitä ollut.

Radiohytissä meni tunti poristessa titarin (radiosähköttäjä) kanssa, muutama soitto maihin hintaan 24 mk/kolme minuuttia, huonommalla äänenlaadulla kuin Suomi-radioasemalta (jakso oli noin 2 MHz) ja niin oli 20. päivä joulukuuta kulutettu. Pitkästyin, kun en viitsinyt yö- tai muihin vastaaviin kerhoihin änkeytyä, ottakaa siis joku kamu mukaanne laivalle niin aika kuluu paremmin! Älkää menkö niihin C-hytteihin, niissä tulee äkkiä ahtaan paikan kammo. B-luokan ovat jo hyviä, A:sta puhumattakaan.

Suomi

Helsinki

21.12.1985.

Lunta oli maassa 10 senttiä ja kahdeksan astetta pakkasta, kun ajoin mopon ulos laivasta. Siitä suoraan ajamalla punaiselle linjalle, jossa poliisi kysyi kansalaisuutta, viittasi tullimiehelle ja päästi jonosta suoraan tullikopille. Tullaus: siirtopaperi Lappeenrannan piiritulliin, todistus muuttokamoista esille (ei edes vilkaissut mopoa tai laukkuja eikä kiinnittänyt mitään huomiota kommenttiini vajaasta Stroh-pullosta), toivotti vain HYVÄÄ JOULUA!.

Kaksi ystävääni, Masa ja Satu olivat saapuneet Imatralta peräkärryn kanssa eli mopo kyytiin ja nokka kohti kotia..

Kokonaisajomatka oli noin 5 000 kilometria + loppumatka Suomessa.

 Hihamerkki:

1985-UNDOF-YKSV22-24.jpg

Alkuun

23.12.1985 oli mopon juhlallinen tullaus Imatran tullissa, josta tiukoin "käyttöukaasein" ohjeistettu kahden vuoden säännön laskeminen alkoi. Siihen perään 2.1.1986 katsastus Lappeenrannassa (joka päättyi kesken E-leimaamattomaan etulyhtyyn; uudelleen näyttö seuraavalla viikolla Imatralla, jonka jälkeen homma oli ok). Uusi rekisterilappukin saapui jo 13.1.1986.

Kummipojalle Syyriasta mittojen mukaan tilattu sikäläisen maastopuvun kopio saapui lopulta Suomeen, mutta niin pitkän toimitusajan jälkeen, ettei se enää hänelle sopinut päälle. Onneksi sille löytyi käyttöä seuraavalta sukupolvelta ettei mennyt aivan haaskuun koko puku.

Kari

Alkuperäinen matkakertomus päättyy tähän

Muutama hajanainen muisto toimialueelta

Kuuleman mukaan alla näkyy parin viimeisen palvelusviikon aikaisia ajoittaisia ajatuksiani, juuri ennen kuudentoista kuukauden mittaisen pestin täyttymistä:

Epävirallinen kuvaliite..

Keskimmäisen modulin kyljessä oleva jälki ja alimman laatikon teksti viittaavat todelliseen tilanteeseen, jossa päälähettimen ohjain oli osittain rikki ja koko lähetintorni toimi hetken kun sitä välillä kopautteli tiettyyn kohtaan. Myöhemmin, ennen seuraavalla suomilennolla tullutta varalaitetta erityisesti pidemmät telex-QSO:t hoidettiin niin, että ohjainboksin sisältö oli tornin edessä huoltotelineessään täysin avonaisena ja sen tiettyyn komponenttiin suihkuteltiin kylmäsprayta aina muutaman minuutin välein. Ei niinkään näppärää mutta silti toimivaa ja osoitus siitä, että viestijoukkueenkin mukana oli erittäin hyvin tehtävänsä osaavia korjaushenkilöitä (terveiset muiden muassa Turkuun PekkaK:lle). 

Alla olevassa, YKSV 23:n lehdestä sivulta 9 skannatussa kuvassa edessäni näkyvät laitteet ovat pääosin jo aikaa sitten romutettuja. Joitain niistä voinee vielä nähdä Riihimäellä sotilaskodin lähellä olevassa viestimuseossa. Käsien takana häämöttävää salauslaitetta piti vielä tuolloin suojata kameralta, siitä johtuu omalaatuinen työskentelyasento.

Malli-QSO cw:llä YKSV23-lehteä varten

Työtodistus viestipäälliköltä, se leimaamaton ja epävirallisempi versio:

Epävirallisempi työtodistus työkaverin jäljiltä

Alkuun

Titailla = sähköttää.
Pötäillä = nappailla paukkuja.
Pykälä = vartiovuoro.
Tiski = tiskikoneiden käyttö ja muut vastaavat, enempi siivoustekniset keittiöhommat.
Postikeikka = postin vienti/haku Damascuksesta.
Nyrkki = valmiusvuoro (liikkeellelähtöaika max. 5 minuuttia hälytyksestä).
Saunamajuri = saunan lämmitys, siivous ja muut vastaavat tehtävät.

Junttalan vessa vesipesun jäljiltä

Junttalan  = yllä näkyvän upseerimajoituksen vessan siivous hoitui mm. normaalilla vesipesulla, sen sijaan tämä alempi saunamajurin hommiin kuuluva "Kiinalainen krh" puhdistettiin ja desinfioitiin yleensä kerosiinilla sekä perään heitetyllä tulitikulla:

"Kiinalainen kranaatinheitin" eli siis ku*iputki

Vastakkaisella puolella pihan perällä olevaa puuceetä ei desinfioitu samalla tavalla. Siellä piti huomioida normaalin hygieniapuolen lisäksi muun muassa erilaiset hämähäkit, pahimmillaan mallia Musta leski, joten kyseisen eriön puhdistukseen käytetyt myrkytkin olivat hajunsa perusteella usein aika tavalla räväkämpiä.. Mutta yhtään pistosta/puremaakaan ei siellä kenellekään tullut. Hygienisesti ajetellen puuceellakin oli omat hyvät ominaisuutensa, tosin joku väliaikainen kokeilu meinasi mennä kiville kun kaikenlainen myrkkyjen käyttö niissä kiellettiin hetkeksi.

Viestin saunan yhteyteen rakennetut vesiklosetit valmistuivat meidän lähtömme jälkeen. 

*********************

Seuraavassa on TainaT:lle reissusta laittamastani kirjeenvaihdosta, jonka sain ystävänpäivän kunniaksi luettavakseni 16.2.2007, poimittuna muutamia jo osittain unohtuneita yksityiskohtia.

Etukäteen arvioiden kotimatka olisi voinut maksaa:

- B-luokan hytissä 450 FIM, siihen saisi moponkin mukaan (tosin isäni käytännön pikku pilana se tarkoitti alle 18-vuotiasta mopedistia. Perhanan humoristi) ;-)
- Bensaa 4 500 km matkalle á 4 FIM/litra, 10l/100 km, yhteensä 1 800 FIM, sisältäen myös moottori- ja ketjuöljyä sekä muita pieniä kuluja.
- Vakuutukset noin 500 FIM.
- Kokonaissumma majoituksineen ja ruokineen voisi olla jotain 3 500 FIM, ennen kuin olisin perillä kotona.

- Reitti Haifan kautta laivalla Pireuksen kautta maantielle ja edelleen Travemundeen: laivan hitauden vuoksi aikaa kuluisi noin 14 päivää, kun ajamalla maitse Travemundeen yhdeksän päivää riittäisi kyllä.
- Suurin kysymysmerkki olisivat eri maarajat, joista eräillä ei käytännössä ajankulumisrajaa olisi lainkaan.
- Syyriassa riittäisi vakuutus ja Trip Ticket, Turkissa mopo merkittäisiin passiin myynnin estämiseksi, muualla riittänevät Green Card ja Suomen liikennevakuutus. Kaskosta en enää muista olisiko sitä saanut edes kotimatkalle.
- Jos lumi olisi ollut paha ongelma keskemmällä matkan varrella, niin Istanbulista olisi isältä saadun vinkin mukaan päässyt junalla Travemundeen 3 - 4 päivän kuluessa. Tuskin kovinkaan halvalla tai siinä "Idän Pikajunassa", mutta jotenkin.

****
Mitä tarkoittaa ilmaisu "Koijärvi-iltamat" jos ne järjestetään Kuljetuksen saunalla?

No sitä että kaikki muut pirskeisiin osallistuvat henkilöt sidotaan aluksi lyhyin sitein kiinni paikalla olevaan kaivinkoneen teloihin (varsin hyvä pöytätaso jokaiselle), paitsi yksi jonka siteiden pituus mahdollistaa käynnin kauhan luona, jossa porukan kaljat ovat jäähtymässä vesiastiassa.. Idea tietysti sen tietyn uutisista tutun esimerkin mukaan ja valokuvat lähetettäisiin tiedät kyllä keille -samaan malliin kun "Suomen eteläisimmän Mustanaamiokerhon paikallinen osasto" laittoi Libanonista Pasin luota otetun fanikuvansa kerran kyseiseen sarjakuvalehteen.

Toinen samaan kuljetuksen saunan seuraavalle ikäluokalle luovutustapahtumaan liittyvä "källi" oli se, kun porukka järjesti pokkana oman paraatikatselmuksen: virallisella paraatin vastaanottokorokkeella oli vastaanottajina pari kuljetuksen kaveria parhaissa sotavehkeissään, joiden ohitse ajoi kaksi ajoneuvoa eli ensin keltainen polkupyörä ja sitten bussillinen miehiä nenät kiinni sivuikkunoissa. Oli siinä sivummalta katselevalla komentajallakin hetken aikaa huuli pyöreänä; ehkä osallistujien onneksi hän ei ollut näkevinään mitään poikkeuksellista järjestelyissä, tilannetajunsa oli siis todella hyvin kohdallaan. 

Korjaamoväen(?) ideoima näppärä temppu oli laittaa yhden korjausperävaunun katolle pieni vapaasti seisova masto ja sen päähän tutka- tai vastaavan näköinen omatekoinen antenni pyörimään jonkun pikkumoottorin voimalla. Ei kuulema mennyt kauan ennen kuin eräästä lähialueella mäen päällä olevasta ulkopuolisesta organisaatiosta esitettiin kysymyksiä mihin se antenni oli tarkoitettu, kun sen signaaleja ei millään välineellä saatu havaittua. Moottori ei enää pyörinyt meidän aikanamme..

Eli tilannekomiikkaa ja vallatonta tekemisen meininkiä riitti lähes koko porukalla 100% timmisti hoidettujen normaalien työtehtävien lisäksi sen verran usein, että sitäkin piirrettä jäi suorastaan ikävä kun tuli kotiinlähdön aika.

Joillekin "paperitiikereille" nuo ohjesäännöstä löytymättömät pienetkin temput olivat lähinnä punainen vaate, mutta useimmat havaitsivat hyvin nopeasti millainen merkitys tietynlaisella huumorilla ja vapaudella tuonikäisen "poikaporukan" yhteishengelle, motivaatiolle sekä työn laadulle oli, tippaakaan silti tinkimättä sotatoimialueella tarvittavasta kurista tai käskyvallasta. Asioita voi tehdä niin monella tavalla. 

****

Alkuun

Kaikenlaista sattui välillä myös HF-radioiden ääressä, muista viestipuolen ympyröistä puhumattakaan. Alla mainitut jutut ovat jo taakse jäänyttä aikaa eikä niillä enää ole parhaimmillaankaan kuin vähäistä kuriositeettiarvoa etelässä samoissa hommissa käyneille henkilöille.

"Suomi-qso" -aikojen edellä bandin pohjakohina saattoi yllättäen nousta vastaanottimen signaalinvoimakkuusmittarin lukeman 9 yläpuolelle, pudotakseen yleensä noin varttitunnin päästä kuunteluajan päätyttyä yhtä yllättäen takaisin normaalitasolle muutamaa S-yksikköä alemmaksi. Mikä lie ollut moiseen syynä, Kanuskien radioasemat muutaman sadan metrin päässä ne eivät ainakaan olleet.. Ei siitä telexiin vaikuttavaa pikkukiusaa enempää haittaa ollut sähkötyspuolen toimiessa suuremmitta katkoksitta aina, joka lienee ollut asianomaisten tarkoituskin. Halutessaan bandin olisi saanut täysin tukkoonkin, kuten kerran havaitsimme erään radioamatööribandin alarajalle nousseen "kilkuttelijan" kyllästyttyä(?) kuulemiinsa toistuviin väistymiskehotuksiin ja käännettyä häirintälähettimensä tehonsäätönappia hetkeksi reilusti myötäpäivään. Myös muuan "Tikka" nakutti välillä varsin voimakkaasti, joka havaittiin tietysti sielläkin. Se oli joskus varsin hankala kumppani samalle bandille levitessään (http://en.wikipedia.org/wiki/Over-the-horizon_radar).

Eräässä pari-kolmepäiväisessä sheltteriharjoituksessa oli hyvää aikaa kerrata venäläiset numerot väliltä 1 - 10, niitä kun toistettiin katkeamatta aamusta iltaan. Muutama minuutti HF-taajuuden vaihdosta ja sama nauha alkoi taas pyörimään. Kyllä, ne numerot ovat edelleen kirkkaina mielessä. Joskus sheltteriharjoituksen aloitus saatiin pidettyä niin hyvin salassa lähiympäristöltä, että kaikkien henkilöiden juostua "salamana" pommisuojiin saapui hetkisen kuluttua alueen portille toisen osapuolen LO (yhdysupseeri) kyselemään pääsyä pupsin luo, eli selvittämään mistä oikein oli kyse..

Kuuntelimme kerran herkeämättömällä mielenkiinnolla HF-radioliikennettä Unifilista (Libanon) Suomeen, kuten varmaan teki "muutama muukin" eri puolilla Eurooppaa ja Pohjolaa. Mielenkiinnon kohteena oli se helikopteri, joka oli tuomassa yk-kavereitamme takaisin leiriin Litani-joen vedenpumppaamolta, missä he olivat olleet panttivankeina. Eipä mennyt montaa sekuntia jalaksen osumisesta maahan kun tieto siitä oli jo välitetty Suomeen. Se oli melkoinen hässäkkä erityisesti viestityksen laatu ja HF-bandin laaja-alaiset ("sala-")kuuntelumahdollisuudet huomioon ottaen (http://www.rauhanturvaajaliitto.fi/lehti/6_01/pantti.htm).

Joskus oli hieman tylsää odotella viikonloppusoittajia radioaseman suomipuheluaikoina, muiden läsnäolijoiden repiessä supaa saunan takapihalla, niinpä kerran piti kokeilla miltä vastapäässä kuuluisi Sony Walkman-kasettimankan nappikuulokkeen ja kouraan suljetun mikrofonin kautta soitettu pätkä eräästä Eppujen kappaleesta. Siitä olikin todellista hyötyä kun JussiC sai viritettyä vastaanottimensa etupään virityspiirit timmiin kuntoon, signaalimme audiotason oltua hetken aikaa murto-osan normaalista. Saivatpahan seuraavien suomipuhelujen soittajien kohteet entistäkin laadukkaamman kuuloista palvelua osakseen.

Puhelinsoitto Suomeen oli tuohon aikaan useimmille käytännössä mahdotonta, joten sen korvikkeeksi radioasemalla oli tiettyjä aikoja varattuina radioyhteyden yli välitettäviä puheluja varten, aivan samalla tavalla kuin Kanuskeillakin. Siis puheluja etelästä HF-radioteitse suoraan vastaanottajan lankapuhelimeen Suomessa. Radioaseman oven ulkopuolella oli välillä oikein jonoa odottamassa oman viisiminuuttisensa alkua.

Monelle etelässä olijalle oli aika eksoottista saapua soittamaan, kun molemmissa päissä radioyhteyttä oli aina asemien henkilökuntaa tehtäviensä mukaisesti neuvomassa molempia osapuolia yksisuuntaisen liikenteen käyttöön, valvomassa systeemin toimintaa ja tarvittaessa suodattamassa kielletyt puheenaiheet pois. Soittaja painoi itse lähettimen tangenttia puhuessaan ja päästi sen kuunnellessaan, kotimaassa viestihenkilö vaihtoi puheen kulkusuuntaa radiotieltä puhelinlinjalle tai takaisin muun muassa "Kuuntelen"-sanojen tai keskustelun rytmin perusteella. Mikäli puhujan suusta lipsahti jotain luvatonta, niin se katkaistiin ennen radiotielle pääsyä nopealla välitys- tai ohituskytkimen liikkeellä). Parhaimmillaan sen joutui tekemään toistuvasti jopa samasta virkkeestä, kun vastapeluri kotimaasta kyseli että "Mitä sanoit kun pätkii, Kuuntelen" ja puhuja halusi välttämättä vastata kysymykseen..

Harva taisi tulla ajatelleeksi että kyseistä keskustelua saattoi kuunnella kuka vaan Euroopassa, joskus myös maapallon laajuisesti varsinkin auringonpilkkumaksimien aikana. Muutaman käyntikerran jälkeen muutuimme ilmeisen näkymättömiksi ja puhuminen helpottui korvin kuultavasti, oli mikrofonissa sitten komentaja tai juuri alueelle tullut hiutale. Luottamus ehdottomaan vaitioloomme työtehtävissämme auttoi tietysti asiaan.

Sähkötys-qso:t hoituivat lähinnä nopeusteknisistä syistä Bencherin avainnusosalla ja MFJ:n avainnusgeneraattorilla (elbugi), niinpä aiemman kokemuksen ja muutaman kuukauden päivittäisen harjoittelun sekä liikennöinnin jälkeen homma alkoi hoitua siten, että oli suorastaan ilo "rupatella" vastapäiden kanssa puhumatta mitään ääneen. Käytetyt nopeudet nousivat yleisesti jonnekin 120 - 140 merkin nopeuksille optimiolosuhteissa, huonoimillaankin pysyteltiin reilussa 80:ssa. Toki tavallisia käsiavaimiakin löytyi vara- ja harjoitusvälineiksi (http://wiki.ham.fi/Automaattiavain).

Vaihteleva ionosfäärin skippi, paikalliset häiriöt tai joku muu syy saattoivat joskus aiheuttaa sen, että kaksitaajuisena työskennellyt Unifilin tai Undofin HF-asema ei heti kuullut Suomen pään antamaa breikkiä salatun telex-yhteyden hypättyä epätahtiin (eli lähetin ja vastaanotin toimivat samanaikaisesti eri suunta-antennien kautta eri taajuuksilla, jolloin oli mahdollista kuulla vastapään breikki nopeammin, periaatteessa parhaimmillaan vaikka jokaisen sähkötysmerkin välissä). Silloin oli käyttöä sivulta liikennettä kuuntelevalle toiselle asemalle, joka "releoi" bk:t eli "pysäytyspyynnöt" omalla lähettimellään naapurin vastaanottimen jaksolle, eikä hommaa tarvinnut aloittaa kokonaan alusta. Jotkut huoltolento- tai muut listat saattoivat olla melkoisen pitkiä viestitettäviä muutenkin.

Radioamatööri-qsojen pitäminen ei ollut sallittua suomalaisten HF-asemilta, sen sijaan Kanuskien toiselta vastaavalta sellainen onnistui paremmin.

Alkuun

Viestimiehilläkin oli ajoittain kaikenlaisia sauna- ja pihvi-iltoja sekä muita pieniä juhlia Viestin saunalla. Ne oli aina anottava etukäteen ja EHK:n päälliköltä saatu lupa välitettiin tiedoksi myös DO:lle (Duty Officer), jotta hän ja apulaisensa DO II tiesivät poiketa tarkastuskierroksillaan valvomassa miten ilta etenee ja että tilassa nautitaan tisleitä vain luvan kanssa. Anomukset olivat yleensä suurinpiirtein tällaisia, tosin alareunan lisäyksistä päätellen viestipäällikkömme ReijoM oli hieman treenannut piirustustaitojaan jossain vaiheessa iltaa.

Taas kerran saunallamme poikkesi myös kanadalaisia viestimiehiä, joista eräs varmaan yli 130-kiloinen ammattisotilas oli nauttinut ilmeisen hyvät pohjat mukanaan tuomasta viskipullosta(kin) päätellen. Hän oli yllättäen sitä mieltä että pöydältä havaitsemansa punaleimainen, 60%:nen Koskenkorvavodka on parhaimmillaan raakana, isosta konjakkilasista nautittuna ja kaatoi samantien lasinsa puolilleen. Kielloistamme huolimatta lasi tyhjeni kertanielaisulla (hölkkärinä) muutaman ähkäisyn siivittämänä, lisätarjoilun päättyessä samalla kertaa.

Jäimme mielenkiinnolla odottamaan mitä tuleman piti; hetken päästä kaverin silmät pyörähtivät varoittamatta ympäri ja hän putosi penkiltä lattialle kuin märkä rätti. No ei muuta kuin henkilö miehissä raahaten lähimpään Meseen (ei niinkään helppo homma), selvä mies kuskiksi, nokka kohti kanuskien messiä ja heppu sinne ulko-oven luo jatkohoitoon. Joka tosiasiassa tarkoitti kirjaimellisesti juuri sitä, hän joutui kuulema vatsahuuhteluun vielä sen illan kuluessa. Kyseinen tapaus lienee ollut virikkeenä edellisen kuvan lisäyksiin..

Muutamat hakivat pitkiä jatkoja (16 kk) ja meistä kolme ne saikin. Kun sekin aika oli kulunut ja kotimatka alkoi siintää horisontissa, niin yksi haki vielä ns. ylipitkiä jatkoja (20 kk), johon YK-toimistosta tuli sen hetkisen päällikön VesaY:n kommentti: "Mikäli miehen sormesta jää vesilasin veteen kuoppa, niin jatkot myönnetään, pitäähän joka porukassa yksi fakiiri olla" ;-) 

Välillä näkyi lentotoimintaa aika läheltäkin, muun muassa yhden osapuolen järjestäessä jotain tilaisuuksia aivan rajan pinnassa olevassa rauniokaupungissa => lähes poikkeuksetta toisella osapuolella oli juuri samaan aikaan kovaäänistä lentotoimintaa samalla alueella rajan toisella puolella. Tai silloin kun YK:n merkeillä ja piikkilangalla aidatun sekä lipuilla ja kattoihin maalatuin tunnuksin merkityn alueen yli pyyhälsi aivan pinnassa muuan helikopteri, liittyäkseen etelässä eli sisämaan puolella panssariesteen takana leijuvien tst- ja tavallisen tukihekon joukkoon. Cobria ja Hindeja näkyi alvariinsa omilla puolillaan AOS:aa. Yhdellä Eilatin lomakeikalla meinasi kuskilta mennä säikähdyksestä jotain housuun, kun Mesemme avoimesta kattoluukusta syöksähti sisälle yhden pinnassa lentävän Phantomin ja sen siipikoneen äänivyöry muuten niin hiljaisessa Negevin autiomaassa, onneksi silmäkulmassa silmänräpäystä ennen vilahtanut koneen varjo kavalsi liikkeen juuri ajoissa.

Yleisemmin seurattiin korkeammalla lentäviä suihkukoneita. Apuna oli erilaisia välineitä ja uusiakin kehiteltiin, kuten erityisen peileistä ja rihmojen varassa roikkuneista, loitontamisvyöhykkeen rajat näyttävistä langoista rakennettu tähystin. Sen sivulta katsoessaan näki heti, jos pään yläpuolella korkealla oleva kone oli liian lähellä loitontamisvyöhykkeen rajoja tai jopa niiden väärällä puolella.

Ammuntaa harrastettiin niillä alueilla paljon. Meistä suurin osa ampui valiot rynkyllä jo aikaisessa vaiheessa palvelusta. Erilaisilla pistooleillakin harjoiteltiin jatkuvasti mutta olimme pestin lopullakin vielä kaukana "Fragun" molempien käsien tasosta. Kevyellä konekiväärilläkin ammuttiin, mutta kokonaisuudessaan harjoittelumme oli naapureihin verrattuna vielä varsin kevyttä. Sen verran monet vaunu- tai tykistöammunnat kuunneltiin muun muassa yöunien seasta lähialueilta, että selvisi hyvin heidän treenaavan tosissaan. Jostain syystä monet äänekkäät yöammunnat sattuivat samoihin aikoihin hiutaleidemme alueelle saapumisen kanssa, lieneekö sattumaa en tiedä.

Rk- ja kvkk-ammunnat toteutettiin yleensä Damasin läheisellä ampumaradalla (kmz), jossa saattoi olla meikäläisiä ampumassa esimerkiksi Falling Platea tai RK3:a, kun viereisellä kaistalla paahtoi joku paikallinen porukka huomattavasti järeämmillä aseillaan kohti maalejaan sen minkä ehtivät.

Koko reissun pahin riski muodostui näistä eri muodoissaan, kyseessä olivat tietysti miinat joita löytyi raja-alueen läheisyydessä melkein mistä vaan asfaltoidun ja raivatun sekä merkityn alueen ulkopuolelta. Rankemmat vesisateet siirtelivät niitä paikasta toiseen ja puolalaisille raivaajille riitti hommia. 

Esimerkkikuvassa näkyvä yksilö oli piikkilangalla ja punaisilla kolmioilla selvästi rajatussa kentässä aivan kulku-uran vieressä Wadi Raqqadin alkupään kohdalla. Tuollainen näkyvä pinta-asennus ei ollut jokapäiväistä, niinpä tällaisia sotaromuja ei missään nimessä ollut turvallista mennä tutkimaan lähempää muualla kuin siihen tarkoitetulla, puhdistetulla alueella. Kotiin palattuani meni jonkin aikaa ennen kuin asfaltoidulta alueelta poistuminen kävi luontevasti, ilman taka-ajatuksia. Saatu koulutus oli siis ollut riittävän tehokasta ja mieleen painuvaa.

Israelilaiset puhdistivat aidattuja miinakenttiään panostamalla muutaman sadan metrin pituista kaistaa joidenkin päivien ajan, räjäyttämällä sen kerralla ilmaan, puhdistamalla jäänteet ja asentamalla uudet miinat entisten tilalle. Syyrian puolella tapahtuneesta raivauksesta en enää muista yksityiskohtia mutta useimmiten viimeistään paikallisten karja (onneksi) hoiti raivauksen pääosat tiettyjen aidattujen alueiden ulkopuolella liikkuessaan. Valitettavasti se ei kuitenkaan ollut aukotonta.

Matkan edetessä tuli puhuttua koko ajan vain tullista ja tullimiehistä, mutta eniten kanssamme tekemisissä olivat eri maiden rajanvartioviranomaiset.

Alkuun     Matkat-sivulle.