madewithNvu80x15clear.png

Pääset tänne "Alkuun"-linkeistä. Versio 1.66. Viimeisimmät muutokset 12.11.2020.

Takaisin Matkat-sivulle.

Matkakuvaus syksy 1983 (Sudan)

Reissun ensisijaisena tarkoituksena oli luotettavien lankapuhelin- tai muiden yhteyksien puutteen vuoksi rakentaa ja asentaa kaksi HF-radioasemaa aavikoitumisen leviämisen hidastamiseen sekä pysäyttämiseen pyrkineen kehitysapuprojektin (1978 - 1991) käyttöön Enso-Gutzeit Oy:n toimipisteiden välille (Khartoum - Tendelti, välimatka 300 kilometriä). Satelliittipuhelimia tai muita vaihtoehtoja oli käytettävissä hyvin vähän, vaikka ei se HF-radioyhteys 100% varma eikä helppokäyttöisin yhteydenpitoväline sekään ollut.

Sisällysluettelo:


Alla näkyvä teksti perustuu muistikuviin, muistiinpanoihin, kirjeisiin, postikortteihin, passiin leimoineen, kino- ja diafilmikuviin, keskusteluihin E-G:n tuttujen miesten kuten Tommin kanssa ja isän jäämistöstä löytyneisiin kirjeisiin sekä karttoihin + niihin lisättyihin merkintöihin. Yksi alkuperäinen kommentoitu seinäkartta on edelleen haussa, mutta jutun pääidea selvinnee ilman sitäkin. Teksti on osoitettu omille sukulaisille mutta siitä voinee irrota jotain varsinkin jossain sielläpäin metsäalalla tai vastaavissa olosuhteissa muuallakin työskenneelle.

Muistamista helpotti se, että kyseiset tekniset asiat olivat oman erityisen mielenkiinnon herättävää laatua ja vuotta myöhemmin oli vuorossa vähän pidempi viestilliseen puoleenkin liittyvä työreissu Lähi-Itään. Tämä ei osaltani ollut varsinainen palkallinen sellainen, vaan erityisen hyvä tilaisuus saada asemien asennusten ja käyttöönoton edetessä myös ensikäden opastusta ja kokemusta paikalliseen, itselleni uuteen kulttuuriin noin 5000 kilometrin päässä kotoa, siellä töitä tekevien suomalaisten sekä paikallisten päivittäisen toiminnan kautta.

Pelkkänä tekstinä tallennetut kartta- ja muut linkitkin toimivat jutun kirjoitushetkellä.


Valmistelut Suomessa

Joskus vuoden 1982 lopulla - 1983 alussa keskusteluihin nousi Imatran "Tipanmäeltä" eli E-G:n Metsäkonttorilta isän pomolta (Yrjö S) kysymys voisinko lähteä laittamaan E-G:n hankkiman HF-radiokaluston paikoilleen ja toimintakuntoon kahteen heidän eri toimipaikkaansa. Niiden välisten puhelinyhteyksien puutteiden vuoksi haluttiin kai kokeilla olisiko tällaisesta radioyhteydestä apua. Lähtökohtakuvio selvisi kokonaisuudessaan vasta yhden juuri löytyneen kirjeen sisällöstä, jonka perusteella kiire oli jälleen paras motivoija.. Mikä sitten näkyi muun muassa lyhyessä valmistautumisajassa rokotukset ja passin hankinta mukaan lukien.

Useamman vuoden pituisen radioamatööriharrasteen (aktiivisena alkuun Kokelas- ja myöhemmin ylimmässä, eli Yleisluokassa vuodesta 1979) sekä SA Intin vast'ikään antaman yhdentoista kuukauden pituisen HF-radistikoulutuksen kautta oli todennäköisesti kertynyt jo ainakin hieman käyttökelpoista, sovellettavissa olevaa radioteknistä osaamista radiolaitteiden, antennien, liikennöinnin ja senhetkisten radiokelien osalta. Niiden perusteella hän vissiin nosti asian pöydälle ja sehän tietenkin sopi siinä kohdassa hyvin. 

Sain E-G:lta onneksi jo ennen reissuun lähtöä käsiini radiolaitteiden ohjekirjakopiot ja vähän aikaa sottailla mitä kaikkea muuta olisi syytä mukaan ottaa sekä perillä teetättää.

Muista ainakin nämä  Yhden radioaseman tarvikkeet
Alempana mainitun Peltolan kirjan ensimmäinen ohje.                            Peltolan kirjan välistä pudonnut muistilapun tekele valmistelujen alusta. Khrt = Khartoum..


Radiolaitteet ja dipoli-tyyppiset lanka-antennit hankki sekä hoiti käyttökuntoon Imamic Ky, Imatra, tilaajana E-G Oy, Metsäosasto, Imatra (jatkossa ENSO). Sudanissa käytetyn radiolaitemallin Kenwood TS-430S maahantuojalta Imamic sai muutosohjeet lähettimien muokkaamiseen käyttöön paremmin soveltuvaksi, sillä vain puheella käyttöön sallittuina oli kaksi Sudanin telehallinnon määräämää pistetaajuutta maan sisäiseen käyttöön; kyseessä ei ollut mikään radioamatööriliikennöinti sille laajemmin määrättyjen bandirajojen sisällä (radiot oli tehtaalla viritetty ja lukittu radioamatööreille sallituille taajuusalueille ja -väleille, joita piti tuossa tapauksessa muuttaa lähettimen käynnistämisen mahdollistamiseksi niilläkin). [https://www.sral.fi/iaru-taajuusjakosuositus/]

Senaikaisista suomalaisista radioamatööritarvikeliikkeistäkin sai tilattua sopivia antennilanka- ja keskieristimiä sekä muita erikoisosia. Filmivanerista ja alumiinisista reuna- sekä kulmavahvikkeista teetetyt kunnolliset kuljetuskotelot 2 kpl radiolaitteelle, virtalähteelle, pöytämikrofonille, ohjekirjalle, käyttöohjeille sekä tilaa antenneille valmisti mittojen mukaan paikallinen puutyöliike Sukkulakadun pohjoispäässä (RT-Tuote Oy; kiitos Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy:lle, Veskulle ja Antille selvitysavusta).

Alkuun

Sudanista hankittaviksi jäivät vain noin 6-12 -metriset teräsputkimastot 1 + 3 kpl, niiden jalustat, osittain myös harus- ja muita vastaavia tarvikkeita lentorahdin koko- ja painorajoitusten, korkeiden kustannusten sekä käytettävissä olleen siirtoajan lyhyyden vuoksi. Tendeltin pään mastot 3 kpl ehkä teetätettiin siellä tai ainakin toimitettiin sinne etukäteen, kun en niiden rauta- enkä maantiekuljetuksesta muista mitään.

Khartumin puoleinen pää HF:lla Kuvassa näkyy Khartoumin toimipisteen HF-asemapaikka vielä osin keskeneräisenä.

Pätkä teknistä HF-jargonia:

TS-430S naamataulu edestä

Radion naamakuvaan punaisella korostettuihin muistikanavapaikkoihin "1" ja "2" oli kiinteästi konfiguroitu kaksi käytettäväksi määrättyä taajuutta, mutta muun muassa oikean antennin vaihto ja radion etuseinän nappien oikeassa asennossa pitäminen tuottivat ohjeista huolimatta todennäköisiä haasteita esimerkiksi siivouksen yhteydessä jonkin napin muuttuneen asennon vuoksi. Mahdollisia tehorajoituksia en enää muista, noistahan lähti tehdasvalmiina satakunta wattia tehoa antenniin päin. Kommersiaaliradioita erikoisimpine antenneineen ei tietääkseni lähinnä kustannus- ja saatavuussyistä tuonne harkittu eikä hankittu ainakaan tuossa vaiheessa.

Ympäristö ja lähin infrastrukstuuri kuten kuvan rakennuksen katon yli näkyvän tyyppiset neli- tai viisilankaiset avosähkölinjat (Tendeltissa valitettavasti antennien vieressä ja niiden suuntaisesti) ja asemapaikkaa ympäröivät korkeat aidat (vast.) vaikuttivat kaikki lopulliseen toteutukseen. Samoin autolla ajettavat, muuten avoimet kulkuväylät, naapurit, harus- sekä antennilankojen mahdolliset kiinnityspisteet ja muut rakenteet, yms. Eri vaihtoehdot, kuten syöttöpisteeltään korkeampi Inv-V vai matalat vaakadipolit, kaksi erillistä antennia vai yksi kahden taajuuden "perhosdipoli", jossa yhdestä syöttöpisteestä lähtevät molempien taajuuksien omat langat menisivät päällekäin tai reilusti ristikkäin ja muut variaatiot, sekä lopulliset kompromissit muodostuivat vasta paikan päällä.

Alla ja ympärillä oleva maasto oli kuivaa hiekkapitoista maalajia, mikä ei varsinaisesti helpottanut hyvin vetävän antenniarsenaalin toteuttamista eikä aseman ukkosmaadoittamistakaan, paikallisia HF-radiohäiriöitäkin oli lähialueelta kuultavissa. Tendeltin puoleisessa päässä hiekalla seisseet putkimastot olivat kolmeen suuntaan harustettuna aavistuksen kauempana päärakennuksesta, tosin läheisen, pylväisiin asennetun nelilankaisen noin 220 VAC-avolinjan vierellä. Khartoumissa niistä ylimpänä oli vielä muita ohuempi ja heikommin betonipylväästä eristetty lanka.

Noihin aikoihin radiokelit olivat yleisesti ottaen nykyisiä jonkin verran paremmat, samoin niin sanotuista Man Made-häiriöiden määrä etenkin keskusta-alueilla oli silloin paljon nykyistä pienempää.


 --- ajatuksia myöhemmin ---

Tiettyihin materiaali- ja komponenttivalintoihin sekä ratkaisuihin tulisi nykytiedolla että kokemuksilla paneuduttua paljon syvällisemmin, kuten UV- ja muut erityishaasteet kiinnitystarvikkeille, suuret lämpötilavaihtelut, 1:1 (ja vast.) baluneiden käyttö, antennianalysaattorin hyödyntäminen pelkän halvan SWR-mittarin sijaan, tiivistys- ja suojateippien laajempi käyttö, ajoittain erityisen raakaa ilmastoa sekä lisäkuormitusta (hiekkamyrskyt,..) paremmin kestävät naru- ja koksi- sekä antennilankamateriaalit (kuten Killu tai jotkut joustavammat, mahdollisesti jo silloin saatavilla olleet
ammattikäyttöön tarkoitetut lankaversiot (nykyisin luokkaa DX-Wire Premium) pinnoitteineen (PVC vs. PE vs. PTFE, Delrin, muut). Paikallisen varaosa- sekä erikoistyökaluvaraston koko että laatu laajenisi myös hieman.

T2FD, "Laajakaistadipoli" by Veikko Aumala OH7NB, kirjassa "Käytännön antennit 1" by OH2BBF, sivu 77, SRAL, ISBN 951-96056-3-0 Inv-V-muodossa alimmalle taajuudelle mitoitettuna olisi voinut olla yksi harkinnanarvoinen vaihtoehto. Samoin mag-luupit [https://en.wikipedia.org/wiki/Loop_antenna ja https://www.wimo.com/en/antennas/hf-antennas/magnetic-loop-antennas], joilla paikallisiin sähkökentän häiriöihin olisi ehkä voitu reagoida paremmin. Niitä ei silloin olisi saanut radion ohjaamin tai automaattisin viritysjärjestelmin varustettuina, joten molemmille taajuuksille ja molempiin päihin olisi todennäköisesti pitänyt teettää omat ko. pistetaajuuksille valmiiksi viritetyt, paikallisia olosuhteita kestävät antenninsa "vaihtoehto kakkosiksi" antenninvaihtokytkinten portteihin kolme ja neljä. Maglooppeihin liittyviä käyttöturvallisuusseikkoja unohtamatta. Kiertopolarisoitujen dipolien (molemmille taajuuksille oma antenniparinsa molempiin päihin) tai paljon suurempien ja korkeammalle asennettavien, alimmalle käyttötaajuudelle viritettyjen vaakaluuppien avulla asemien välistä käytettävyyttä, "kuuluvuustodennäköisyyttä" olisi todennäköisesti saatu ainakin hieman parannettua, tosin vielä silloin en tiennyt etenkään ensiksi mainittujen käyttökelpoisuudesta HF:lla mitään.


Kotimaassa ajoissa etukäteen teetätetyissä ja meriteitse perille toimitetuissa, noin 15-20 -metrisiksi laajenevissa kevytmastovaihtoehdoissa, kuten  *) [L] ne todennäköisesti olisivat olleet ristikko- tai putkirakenteisia, kaadettavia ja teleskooppimaisia versioita kiinteine kaato- ja nostovinsseineen *) [L]], teleskooppipalojen nostossa samalla kiristyvine haruksineen. Eli perustamis- sekä nostotöiden osilta pienemmän porukan ja myöhemmin etenkin antenneiden huolto tai vaihdot vaikka yksin tehtävissä. Pidempien, kiinteiden ristikkomastojen kanssa olisi pitänyt turvautua luotettavampien mastontekijöiden (Aerial Oy, Toke OH6RM, Jaska OH8QD, ..) tuotteisiin, suurempitöisiin ennakkovalmisteluihin ja pystyttämässä olisi varmaan saanut olla useampi mastotyöt tunteva henkilö sekä/tai sopivaa nostokalustoa. Lentorahdin mahdollisuudesta sen verran että DC10:n ruumaan sopi ainakin kapeahko kuusimetrinen ristikkomaston pätkä, jollaisia ainakin Toke toimitti myöhemmin mm. Golanille.     *)  kuvien ottopaikka © GB2IWM-radioamatööriasema, Duxford (= Imperial War Museum), UK.

Niin tai näin, hinnat olisivat pompsahtaneet kautta linjan samoin toimitusaikataulut, tuossahan edettiin ENSO:n toimenpitein ja ohjauksen mukaisesti.


Sudanissa tarvittavat rokotukset kv-rokotuskorttimerkintöineen saatiin muun muassa ENSO:n terveysasemalta Imatralta tohtori Pentti Vuojolahden toimenpitein (katso alempaa kohta Rokotuksista). Aika monta erilaista rokotetta ja pilleriä piti ottaa ja saatu turvallisuuskoulutus (kuten yleisimmät alueelliset taudit, hyttysten levittämä malaria ja denguekuume, juomaveden ameebat ja vastaavat, likaisesta uimavedestä virtsaputkeen hakeutuvat loiset, nurmikon seasta paljaisiin jalkapohjiin porautuvat koukkumadot, erilaiset pistävät ja purevat sekä muut vastaavat kuten skorpionit ja hämähäkit sekä käärmeet, todennäköisimmin nestehukka ja auringonpistokset, muut onnettomuudet) piti painaa visusti mieleensä. Onneksi ENSO:lla oli jaossa kyseisiin olosuhteisiin painottunut taskutieto-opas (Heikki Peltola, Etelänmatkaajan lääkärikirja 1974, Otava, ISBN 951-1-01465-X) itseopiskelua ja kertausta varten. Sekä tiedossa jo ollut suomalaisen suoliston bakteerikannan ero kohdemaan vastaavaan, mikä hyvin suurella todennäköisyydellä aiheuttaisi päivän-parin mittaisen bakteerikannan vaihtumisen muutaman ensimmäisen perilläolopäivän aikoihin. Ja sama uudelleen kotiin palatessa.

Omat reilun kuukauden vaatimat reissukamat sai pakattua käsimatkatavarakokoon äkkiä, kiitos paljon matkakokemusta omaavan tahon lähiohjauksesta ;-)

Alkuun

Lennot

Mennessä lentokoneiden vaihto oli Ateenassa ja palatessa Genevessa.

Sen verran oli isälle jo kolmeen etu- ja takakansistaan pidempiaikaisen leimaviisuminsa vuoksi yhteen nidottuun passiin matkapisteitä kertynyt, että ilmeisesti Swissair tarjosi niillä liput allekirjoittaneelle. Tai sitten ENSO maksoi ne. Siihen aikaan yksittäin ostettujen, normaalihintaisten reittilentojen hinnat tuollaisiin kohteisiin olivat turistiluokassakin suorastaan hävyttömän korkeita nykyisiin verrattuina. Jotkut tuonaikaiset Teneriffan ja vastaavien kohteiden täydet charter-lennot olivat onneksi jo halvempia. Kirjoitushetkellä 11/20 edestakainen lento HEL - KRT näytti pikaisella nettihaulla kustantavan jotain kiloeuron molemmin puolin turistiluokassa, matkaan osallistuvista lentoyhtiöistä, vaihtopaikoista ja reiteistä riippuen.

Menomatkalla pysähdyimme pariksi päiväksi tutustumaan Ateenaan, samalla ostin joltain aiemmalta reissulta löytämästäni surplus-suurtaajuuselektroniikkaa myyvästä liikkeestä aika suurikokoisia ilmaeristeisiä säätökondensaattoreita, muuta lähetinkäyttöön tarkoitettua RF-bonkkia ja keraamiset, olikohan 4CX350_- sekä 4CX1000A -lähetinputket. Ensinmainittu taisi mennä OH7UE:lle ja toinen OH7PI:lle VHF-linukkaprojekteihinsa.

Ateenasta noustiin Khartumiin vievään koneeseen 5.10.1983.

Perille saavuttuamme ja maahantulotarkastusten yhteydessä passiini lyötiin kuukauden voimassaoleva leimaviisumi ja sitä jatko-ohjeistava rekisteröintiohjeleima, sekä seuraavana päivänä turvallisuuspalvelun toimiston rouvien [L] toimesta tehdyn rekisteröinnin yhteydessä lyöty kolmas leima kulmittain sivun ylänurkkaan. Leimoissa näkyy viisumin yksilöinnin lisäksi myös virkailijoiden allekirjoituksia. Lähdön yhteydessä alanurkkaan lyötiin neljäntenä niin sanottu maastapoistumisleima.

Viisumin voimassaoloaika yksi kuukausi

Alkuun

Yleiskuva alueesta

Toiminta-alue kartalla Pohjakartan © Google maps

SELITE:
Vuonna 1983 Sinisen Niilin reittiä seuraileva päätie oli kai se parempikuntoinen ja Valkoisen sekä Sinisen Niilin välissä ainakin jollain välillä pelkkä hiekkainen ajoura [L], jossa vanhanmallinen Land Rover oli varmin käytettävissä ollut kulkuväline. Eri-ikäisten karttojen pikaisen silmämuna-vertailun perusteella vähintään samantasoisen, eli Valkoisen Niilin kulkua seurailevan päätien (oikaistu, levennetty, päällystetty?) ilmestyi uudempiin karttoihin myöhemmin.

Rabakista Kustiin -kohdalla joki ylitettiin pienehköllä "maihinnousualuksella", josta ajo jatkui edelleen Tendeltiin hiekkaista ajouraa seuraillen. Nykyään tuolla näyttää kartan mukaan olevan asfaltoidut päätiet ja rautatieyhteyskin edelleen (tai ainakin raiteet) pääkaupungin, sekä joidenkin suurimpien asutuskeskittymien välillä. Valokuvien perusteella junat liikkuivat joskus myös matkustajavaunujen ulkokattoja myöten väkeä ääriään myöten täyteen lastattuina.

Alkuun

Khartoum

Kansainvälinen lentokenttä sijaitsee tuossa vuoden 2003 satelliittikuvassa pystyssä Sinisen ja Valkoisen Niilin välissä, viimeksimainitun puolella kiitoradan pää reilun 1400 metrin päässä joesta. Se on tietysti muuttunut vuodesta 1983, mutta tarjoaa kuitenkin jonkinlaisen havainnekuvan senaikaisesta maisemasta.

Isä kehotti karttapohjoisesta päin laskeutuessamme katsomaan kiitoradan päähän joen rannalle; siellähän se pitkäksi menneen laskunsa lopuksi Niiliin pysähtynyt lentokone edelleen lojui rungon etupää upoksissa, siivet ja peräpää osittain veden alla. Kertoivat siellä että jokin Eurooppalainen lentokoneyhtiö oli tarjonnut sen vuokrahinnan mukana myös omia lentäjiään, mutta tilaajat eivät sellaisia tarvinneet. Ja kun laskeutuminen meni reilusti pitkäksi, niin vedenpinnan vaihtelujen mukaan näkyviin paljastuneet ja kuivahtaneet Sudan Airways-lentoyhtiön värit maalattiin sitä mukaa piiloon ylilentävien katseilta. Kone on rymistellyt muun muassa Nile Street-rantabulevardin ylityskohdalla melkoisen pinnassa, oltuaan silloin enää vain satakunta metriä joen rantaviivasta. Tuolta löytyy vähän lisää aiheesta lentäminen Sudanissa [https://www.baaa-acro.com/city/khartoum] ja [https://aviation-safety.net/database/airport/airport.php?id=KRT].

Khartoumin keskustaa vuoden 2003 kuvan mukaisesti Pohjakartan © Google Earth 

Khartoumin kaupungin ydinkeskustaa [L] leveine katuineen ja yliopistoineen, muut vastaavat mukaan lukien, sijaitsivat lentokentän vasemman reunan ja ylänurkan puolella Sinisen Niilin rantabulevardin alla. Muita vierekkäisiä kaupunkeja ovat Khartoum Bahari eli Khartoum North ja Omdurman. Kansainväliset isommat hotellit, American Community Club, keskustori, jotkut erikoiskaupat ja muut vastaavat löytyivät suurinpiirtein tuolta samalta keskustan alueelta, ruoka- ja muita pienempiä kauppoja yms. löytyi tietysti muualtakin. Alempana olleelta suurelta torilta löytyi myös mastoputkiin kelpaava materiaali ja hitsaustaitoiset metallimiehet niiden viimeistelyyn. Nykyään käytössä oleva kansainvälinen lentokenttä sijaitsee vielä hieman alempana Valkoisen Niilin länsipuolella vanhan jäätyä muun muassa VIP-lentojen käyttöön?

Ne mitkä valitettavasti jäivät (kai) käymättä olivat Souq Omdurman (kaikenlaista tarpeellista), Souq Bahari (ruokaa ja vaatteita), kultamarkkinoiden vieressä sijainnut Souq Arabi (Sudanilaista nahkaa) ja muita, kuten Souq Ash Shabi in Omdurman, Souq An Naga in Souq Libya (karttaan erilaisella värityksellä korostettu köyhempi alue) paikallisten kamelimarkkinoiden lähellä. Ihan vaan niiden omanlaisensa tunnelman vuoksi, vaikkei niiltä mitään olisi ostanutkaan. Tähystämättömiä paikkoja vielä tuohon aikaan olivat nuokin.

Tärkeimmät sukit kartalla Pohjakartan © Google Maps

Tarkempia nykyisiä yksityiskohtia kaupungista voi katsella vaikka tuolta [https://www.google.fi/maps/@15.5725392,32.5492977,18.5z] kopioimalla hakasulkujen välinen rimpsu selaimeen. 

(ENSO:n ja) paikallisen metsähallinnon päivittäin pyörittämää toimistoa eli HF-radioyhteyden pohjoispään paikkaa en tuosta kartasta muistinvaraisesti pysty enää paikantamaan. Metsitysprojektiin liittyvää tietoa löytyy kiinnostuneille lisää tuolta [https://afrikansarvi.fi/issue1/15-artikkeli/15-maankaeytoen-vaihtoehdot-afrikan-sarvessa] etenkin otsikon "Yli kolmekymmentä vuotta Suomen ja Sudanin välistä metsäalan yhteistyötä" tienoilta. Sieltä selviää myös syy projektin lakkauttamiselle tässä muodossaan ja sen jatkototeutuksen muuttamiselle.

Keskustan leveillä kaduilla ajellessaan auton etusektorissa näytti ajoittain myös tältä. Hieman oli meikäläisittäin kaoottista monessa kohdassa, etenkin suuremmissa liikenneympyröissä, mutta kaikki toimi lopulta kelvollisesti kunhan ensin opetteli itsekin ajamaan paikallisen tyylin mukaisesti. Eli kaikkea varoen ja riittävästi itsekin periksi antaen, turhaan jalkoihinsa seisoskelemaan jäämättä - vaikka silloinen, vasta kolmen vuoden pituinen ajokokemus pikkuautoilla ja moottoripyörällä Pohjoismaissa ei erityisempiä ajovalmiuksia ollut ehtinyt vielä kehittämäänkään. Vilkkujen ja äänitorvien käyttö oli sekin aika erilaista..

Sudanin pääkaupungin keskustaa

Kelpaa tuolla 3+3-kaistaisella kadulla erilaisia paraateja järjestää ja valtiovieraita kuljettaa; kylttien mukaan muuan Romanian päämies oli noihin aikoihin kai vierailulla. Aika paljon oli Kauko-Idästä ja Euroopasta tuonne loppusijoitukseen tuotettuja autoja liikenteessä. Toisaalta eihän normaalia Toyota Hiacea tai vastaavia saane kunnolla rikki millään, varsinkaan noin kuivissa olosuhteissa.

Alkuun

Ainakin viideksi vuodeksi käyttöön hankittu talo sijaitsi lentokentän eteläpään vasemmalla puolella jossain 3rd - 59th Street välissä, sen tarkka paikka on jo unohtunut eikä edes pitkähkö Google Earthin tai -Mapsin huolellinen tutkintakaan tuonut varmuutta liian rakeisiksi muuttuvien osasuurennosten ja maiseman muiden muutosten vuoksi. Kunnon satelliittikuvamateriaalilla tuokin paikka löytyisi varmaan nopeammin, ellei ole jo tasoitettu jonkun uudemman rakennusprojektin ja -kohteen alta.

Sitäkään en enää jaksa muistaa menikö Suomesta lähetetty posti suoraan tuonne, johonkin muuhun osoitteeseen vai pitikö heidän hakea lähetykset suoraan postista.


Enson asunto lentokentän lähellä

Lentokentän kiitorata on kuvassa näkyvän, hiekkapintaisen poikittaiskadun pään suunnassa oikealla noin kilometrin päässä; linkin kuvassa näkyy [L] samaa katua takaisin tänne portin suuntaan. Seuraavassa autoon ja koiraan liittyvässä linkissä vähän alempana näkyy kuvaa portin takaa ulospäin, kuvaajan takana kadun toisella puolella olevan kerrostalon suuntaan.

Kuvassa näkyvän päärakennuksen oikeassa päädyssä sijaitsivat muun muassa keittiö ja erilaiset pesupaikat sekä yhden ompelukoneen kokoinen ompelimo, keskellä oli pieni edustapuutarha ja sen takana päärakennus, taaempana vielä pienehkö patio ja siellä puulämmitteinen sauna. Kaksoisportista vasemmalle näkyy koko tontin kiertävä vaihtelevan korkuinen ja takana paremmin suojattu kivirakenteinen aita, autotalli ja vartijan sekä vahtikoiran tilat. Seinällä oleva kuutio on jäähdytyskone.

Tuo kapea torni oli käytännössä sääsuoja katolle vieville kaksiosaisille rapuille, jonka katolle olisi helposti saanut pystyyn vaikka HF-monialue-GP:n, tai tornin johonkin kylkeen saranoidun putken ja sen yläpäähän kääntömoottorin; ylimmäksi putkentumpin päähän vielä joku HF- trappi-yagi hamibandien käyttöön. Jos tuo mahdollisuus olisi tullut mieleen ajoissa, aseman luvan tai pidemmän viisumin saamisessa ei olisi ollut pahoja esteitä eikä rajoitteita, sekä siellä käytettävissä ollut vierailuaika luokkaa ainakin kaksin-kolminkertainen eikä ennalta määrätty kuukausi, niin Ensolaisille ja paikallisille radion käyttäjille annetun, tilattua vähän laajemman HF-radionkäyttökoulutuksen ohessa olisi varmaan pystynyt itsekin opettelemaan DX-workkimista ns. jakavasta päästä käsin. Pahasti jälkijättöistä toiveajattelua, valitettavasti..

Paikallista henkilökuntaa oli joskus paikalla kolme tai neljäkin (vartija aina, ruuanlaittaja päivittäin, talonmies ja siivooja usein, ompelija ja pyykkäri viikoittain sekä tarpeen mukaan); heidän kuviaan en tähän skannaa kun en enää muista nimiä saati tehtäviä. Jokainen heistä iästään ja mahdollisista muista tehtävistään huolimatta suhtautui aika luontevasti tuolloin vasta 21-vuotiaaseen allekirjoittaneeseen; toimin tietysti samoin itsekin kun heidän maansa vieraana siellä olin. Yhteisen puhekielen puute haittasi kyllä keskusteluja.

Koira siestalla Siestalla kuumimpaan aikaan.

Koiran nimi valokuvan taustatekstin mukaan oli paikallismurteella Kusha = Kaatopaikka löytöpaikkansa mukaan. Hyvä vahtikoira se silti tai juuri sen vuoksi oli, opittuaan ensin selviytymään hengissä ja pitämään puolensa muita kaltaisiaan vastaan.

Katetussa autotallissa oli isän sinne rahtauttama ja rekisteröimä Volvo 244 D5-henkilöauto [L] oli suojassa muun muassa hyvinkin kuumasti porottavalta auringolta. Ja pitkäkyntisiltä. Enempi turhaan, sillä muutamassa vuodessa paahtava aurinko tuhosi pohjoisille alueille suunnitellusta autosta auringolle paljaat tiivisteet, ajoittain myrskyissä lentänyt hiekka hioi auringossa jo vaalentunutta pintamaalia pois sekä himmensi mennessään eri puolten ikkuna- ja valaisinten laseja, samalla alueelliset ilmasto-olosuhteet yhdessä heikensivät nopeasti myös auton sähköjärjestelmän luotettavuuden minimiin. Sinne se muuttoautoksi tarkoitettu sitten jäi jonkun muun iloksi ja supa-ajoneuvoksi. "Aavikko-" ja "Nordic"-varustelu eroavat toisistaan melkoisen paljon muun muassa syylärin ja sisätilalämmittimen kennon koon, öljylaatujen, stefojen sekä muiden materiaalien osalta.

Kuvan sinisellä Land Roverilla ajettiin pidempi asennusreissu El Faun metsitys- ja taimitarha-alueelle sekä sieltä edelleen Tendeltiin toisen radion asennuspaikalle, sillä Volvolla ei pehmeässä hiekassa ajostakaan olisi tullut mitään, Wagoneerilla ehkä joten kuten. Lantikkaan oli kuulemma myös nopeata vaihtaa vararenkaita (ja paikata niitä käsipelissä uudelleen) sitä mukaa kun päällisrenkaiden lävitse hiljalleen syvemmälle tunkeutuvat, aina yhtä terävät akaasian piikit niiden alaisia sisuskumeja puhkoivat. Ja niitä piikkejä sitten riittikin kaikkialle hiekkaväylien varrelle, valitettavasti. Puhkeamattomista muussirenkaista tai vastaavista varsinkaan siviiliautoihin ei silloin ollut havainnon palaa.

ENSO:lla oli käytössään myös kolmivaihteinen (rattivaihde), nykyisten katumaasturien oloinen mutta huomattavasti vanhempi Jeep Wagoneer 70-luvun lopun tai 80-luvun alun mallia, jolla oli hyvä ajella lyhyempiä kaupunkimatkoja auton suurten ulkomittojen, massan ja tehokkaan moottorin vuoksi. Sikäläisessä liikenteessä se ei ollut ainakaan haitallinen lisäominaisuus eikä omasuoja. Khartoumin kaupungin alueella sain itsekin yksinään ajella kv-ajokortin turvin isän ollessa kiinni muualla työhönsä liittyneissä tehtävissä, mutta vasta sen jälkeen kun paikallisesta liikenteestä oli kertynyt kokemusta ensin pelkääjän paikalla istuen, kaupungin kartta oli syöpynyt muistiin ainakin tärkeimmiltä osin ja ohjeet autolla liikkumisesta (milloin ja missä pitää ja milloin ei missään nimessä pidä pysähtyä) oli saatu, ymmärretty ja pysyivät varmasti muistissa.


Esimerkkinä mahdollinen kolaritilanne olitpa siihen itse syyllinen tai et, jossa syyllisyys olisi aina etukäteen selvä mikäli erehtyisi pysähtymään tapahtumapaikalla eikä kyydissä olisi paikallista poliisia tai muuta mieluiten aseistettua henkilöä etenkin henkilövahingon satuttua. Ja sivummalla tiestöllä mahdollisesti oleva tarkastuspiste, jossa selvästi näkyvillä ei välttämättä ollut kuin pientareen 200-litrainen öljytynnyri, ehkä teltta tai muu varjopaikka ja pieni lippu kepin nokassa merkkinä pysähtymispakosta. Yhden sellaisen toivottavasti vain huomaamattaan pysähtymättä ohittanut vieraileva englantilaispariskunta sai autonsa perään sotilaiden siihen kohdistamaa AK-47 -tulta sillä seurauksella, että autossa takana keskellä istunut nainen sai fataalin määrän luoteja selkäänsä.

Alkuun

Ja mitäkö asunnon keittiön ruokakomeroista löytyi? No suomalaisia säilykelihapullia, nötköttiä, hernekeittoa, purkkikalaa, monenlaisia "lisää vain vesi, lämmitä ja nauti"-tyyppisiä pussiruokia sekä hiutalemaista perunamuusijauhetta, retkimuonia sekä muita hyvin säilyviä kestotuotteita enempi hätävarana. Pääruoka oli yleensä paikallista tuoreempaa ruokaa kaupoista ja tuoretavaraa kuten hedelmiä ja muuta toreilta [L]. Olutta, limsaa ja muita tehdaspullotettuja juomia. Vähän teräviäkin. Ja Suomi-vierailijat toivat kuulemma usein kuka mitäkin tuliaisiksi. Aamiaista tehtiin usein omatoimisesti vaikka välillä käytiin myös jonkun keskustahotellin ruokasalissa vaihtelun vuoksi. Keittäjäkin teki ruokia sovittaessa.

Vesihanasta olisi erityisillä ioninvaihtimilla, suodattimilla ja muilla järjestelmillä saanut varmaan juontikelpoista vettä, mutta en enää muista oliko siellä sellaisia käytössä. Vai turvauduttiinko vain kaiken juotavan veden riittävän pitkään keittämiseen ja jäähdyttämiseen, tai/ja niihin pieniin vihreisiin, klooripitoisiin vedenpuhdistustabletteihin (tabletti per litra, ravistelua ja päälle puolisen tuntia odottamista, tjsp). Liesi ja lämpimän veden tuotto taisivat hyödyntää siirreltävien kaasupullojen sisältöä.

Missä suomalainen siellä sauna vaikka majoituksen takapihalla sijaitsevana, tyhjennettynä merikuljetuslaatikkona. Kuvan filmivanerisen kuljetuslootan sisällön mukaan, kaiken muun tarvittavan lisäksi, oli eksynyt myös puukiuas, laude- ja ikkunatarpeet.

Suomalainen sauna toimi hyvin myös 40-asteen ulkolämpötiloissa

Kelpasi tuossa päärakennuksen takana olevalla patiolla saunoa ja ulkosuihkun alla peseytyä, vaikka lämpötila heilui vielä illemmallakin jossain +30 asteen lukemissa ja huuhtelun jälkeen varsin viileänpuhtaalta tuntunut iho alkoi hikoilla uudelleen puolen tunnin kuluessa. Uudella kävijällä totuttelu vallitseviin olosuhteisiin oli vielä pahasti kesken.

Takaosissa tonttia näkyvät aidat yläpään korotustolppineen oli päällystetty piikkilangoilla ja talon ikkunatkin suojattu kalterein, mutta sataprosenttista suojaa ne eivät tarjonneet, josta lopussa hieman lisää. Tuollakin tapahtui kaikenlaista äänekästä sen verran usein etenkin öiseen aikaan, että noille oli kuulemma todellista tarvetta. Kuten vuonna 1983  heinäkuussa kävi viidelle sudanilaiselle, jotka kaapattiin lunnaiden tai ties minkä toivossa ja jotka, ainakin uutisoinnin mukaan, paikallinen armeija kävi helikoptereillaan vapauttamassa. Jolloin osa sisseistä/kapinallisista pakeni tänne Khartumiin eli maan pääkaupunkiin. Jääköön juttuun liittyvät tarkemmat, isän kirjeessään kuvailemat miesjahdin yksityiskohdat kirjaamatta tähän.

Talon keskiosa sisältä tarkastellen näkyy alla. Pääovi on oikealla verhojen etupuolella, kuvaajan takana ovat raput katolla olevalle ulko-ovelle, vieressä takavasemmalla olivat vessat, suihku ja taaempana talon länsipääty, siitä edelleen tuohon ruskeaan kaappiin saakka pitkä mutta kapea olo- ja väliseinän takana ehkä jokin muukin huone, niiden takana ulkopuolella patio saunoineen, tuolla takavasemmalla Sudanin värillinen seinäkartta ja puhelinpöytä lankapuhelimineen, sekä taaempana vasemmalla vielä pari makuuhuonetta ja uloskäynti suoraan pation nurkalle. Keskemmällä takana avoimen oven takana häämöttää keittiö jääkaappeineen ja liesineen, kuvassa ovea vasten näkyy toinen jääkaappi sekä työpiste avohyllyköineen. Viileät ja märkinä jopa liukkaat kivilaatat peittivät lattioita.

Enson asunnon sisätiloja Etupiha pääportteineen ja katu yms. ovat kuvan oikealla puolella.

Grundigin isohko liikennevastaanotin näkyy takaseinällä oikealla kaapin päällä liinalla pölyltä suojattuna. Ei ollut televisiota nurkassa eikä satelliittipeiliä katolla. Henkilökohtaisista tietokoneista puhumattakaan.

Kotimaasta muistuttavia isohkoja postereita ja julisteita oli useampiakin eri puolilla seinien ja kattopalkkien koristeina, jotka tuskin kovin hyvin lievensivät henkilöiden tuolla kokemaa ajoittaista koti-ikävää.

Pari vanhaa cooleria oli ulkoseinillä talon sisätiloja viilentämässä, mutta ne olivat niitä haihtuvan veden olomuodon muutokseen perustuvia; kotitöllöistämme taas kerran nähtävien mallisia mutta paljon suurempia, ulkoilmaa lävitsensä sisälle puhaltavia laitteita, joilla ei ollut sen suurempaa roolia korkeiden ulkolämpötilojen reilummassa alentamisessa. Parempia toki kun ei mitään, mutta sisätilojen kosteusprosenttikin kasvoi nopeasti niitä enemmän käytettäessä. Haihdutusveden lirinä ja suurten tuulettimiensa aiheuttama meluhaitta varsinkin öiseen aikaan olivat tottumattomalle alkuun lisähaitta potenssiin kaksi. Kompressorirakenteisia laitteita oli kai jo joissain paremmissa hotelleissa, mutta ei näissä tavallisissa asuintaloissa. Hienompi tekniikka saattoi toki olla myös herkempää paikallisen sähköverkon tarjoamille haasteille.

Vessoja oli sisäpuolella kaksi, toinen normaali porsliinipytty ja toinen mallia jalan kuvat lattialla lähinnä paikalliselle henkilökunnalle tai taloa vuokraavalle asiakkaalle tutumpana asiointipaikkana. Suihkun virkaa teki pieni koppi. Tasakatolla reunamuurien välissä oli reilusti tilaa vaatteiden kuivattamiseen ja vaikka auringossa lojumiseen, jos joku sellaista olisi vielä erikseen kaivannut.


Alkuun

Eipä näkynyt naapureidenkaan katoilta aurinkopaneeleita eikä pian Lähi-idästä tutumpia mustia tynnyreitä kummempia lämpimän käyttöveden kehittimiä, varsinkaan niitä vakuumiputkissa olevia aurinkoenergiaan perustuvia, paljon tehokkaampia vedenlämmittimiä vielä tuolloin.

Kuvassa näkyy yksi radioamatööriasema Khartoumista, muistaakseni joku saksalainen porukka oli äänessä (ja töissä?) tuolla. Rohkeus ei riittänyt mennä koputtelemaan oviaan vaikka antennivarustus silmiin heti tarttuikin.


Radioamatööriasema Khartoumissa

Ensimmäiset päivät menivät ympäristöolosuhteisiin, kaupungin karttaan, eri paikkoihin ja henkilöihin tutustuessa ja totutellessa, sekä tehtävän osalta paikallisiin vaatimuksiin perehtyessä ja asennuspaikkojen kalustopuutteita kuntoon laittaessa.
Jahka aika oli kypsä ja vaihtoehdot sekä aikataulut selvinneet riittävästi, niin joltain isolta torilta ostettiin tarvittavat materiaalit ja laitatettiin ne siellä asennusvalmiiksi antamiemme kuvien ja mittojen mukaisesti, kiinnikkeet sun muut asennusvalmiiksi hitsattuina. Khartumin pään asemapaikka tehtiin ensin ja kun se oli toimintavalmis, seuraava oli Tendeltin pään asennuksen suunnittelu osana ENSO:n muuta paikallista ohjelmaa eri työskentelyalueillaan. Sen toiminnan ja suunnittelun mukaisesti myös asennuksetkin tehtiin. Edestakaista matkaa määränpäähän tuli helpostikin jotain kuudensadan - kahdeksansadan kilometrin verran.

Yksi vuoden 1983 kierrossa käymätön seteli löytyy netistä katseltavaksi [https://www.banknote24.eu/contents/en-us/p5288_Sudan-1-Sudanese-Pound-1983-Unc.html].

Alkuun

Edestakainen ajomatka Niilin yläjuoksuille päin

Al Fao

Päivän suurpiirteinen ajoreitti: Khartoum - Sinisen Niilin vartta yläjuoksun suuntaan - Wad Madani - Al Fau - Wad Madani - Sennar - Rabak - Kusti - Tendelti.

Khartoumista lähtö tarkastuspisteiden läpi asfaltoiduille teille ei pitkään vienyt. Pääteiden kunnossa ei ollut valittamista ja niiden varsilta saattoi nähdä myös näitä:

Tienvarsimainoksia Tuulen lennättämiä roskia riitti tuonnekin.
Erilaisissa varjoissa oli hyvä käydä vaikka syömässä eväitään tai muilla tarpeillaan.


Pysähdyimme matkan ehkä kuumimpaan aikaan päivästä jonnekin Niilin varren levähdyspaikalle nauttimaan paikallista kylmää juomaa tyyliin isot lasilliset per nenä. Joka olikin osaltani VIRHE, johon kukaan siellä pidempään olleista teräsvatsoista ei kiinnittänyt mitään huomiota sen oltua puhtaasti oma moka. Eipä se silloin kenelläkään, vähiten itselläni, tullut mieleenkään mistä se vesi kyseiseen juomaan oli otettu vaiko parhaimmillaan suoraan Niilistä. Tästä myöhemmin vähän lisää *).

Niilin varrella ajeltaessa saattoi maisema paikoitellen näyttää joskus myös tällaiselta, keinokasteluun oli panostettu paikoitellen vähän reilummin. Paikallinen yleisin kuljetusväline kuljettajineen ja lasteineen näkyy tien oikealla reunalla. Paikka on Al Fao ja takana näkyvät kuulemma ne ainoat sikäläiset "vuoret".

Vihreä kapea vyöhyke Niilin vierellä

Alkuun

Al Faon suuri istutus- ja taimitarha-alue sijaitsee yläosan laajemman kartan osoittamalla paikalla Sinisen Niilin itäpuolella. Alemman kuvan mukaisesti se oli laajaa ja tasaista maastoa, mikä oli myös keinokastelumielessä hyvä asia. Tosin tuulikin sai paahtaa lähes täysin vapaasti alueen ylitse.

Tuon verran oli porukkaa paikalla tutustumassa kokeiltuun pillarin, uudenkarhean auran ja kuljettajan yhteistoimintaan sekä niillä saavutettuun lopputulokseen:

Porukkaa taimitarhalla koneiden luona Avointa tosiaan on, taustalla horisontissa taitaa häämöttää sikäläinen "vuoristo".

Vasemmalla oli neljä henkilöä ENSO:sta (Pekka on kyljittäin vasemmanpuoleisimpana, isä on selin kuvaajaan ja Tommi oikealla puolellaan, taaempana kuvaajaa katselee YrjöS), heistä kolme seuraavaa oikealle ovat ilmeisesti sikäläisen metsähallinnon mies tai paikallinen ykkönen, seuraavina Fiatin tehdaskoeajaja toimipaikkanaan koko Afrikka juuri huoltamaansa laitetta tarkkailemassa, sekä paikallinen konekuski.

Kuvassa näkyvä FIATALLIS 14C-puskutraktori suomalaisvalmisteisine auroineen (made by Valmet, tms.) teki ainakin tuollaiseen maastoon vauhdilla kerralla valmista, kaksipuolista istutusojaa kävely- ja istutuspenkkoineen. Kasteluoja kaivautui keskellä syvimmälle, sen molemmin puolin tasattiin kävelynkestävät tasanteet maanpinnan tasalle ja kahden aurauksen väliin niiden keskelle nostettuun kuohkeaan penkkaan istutettiin myöhemmin paikallisia, nopeasti kasvavia lajeja kuten eucalyptuspuita, akaasiapensaita ja vastaavia paikalliset olosuhteet kestäviä lajeja taimituotannon aloittamiseksi. Vakojen välimatka toisiinsa nähden näkyy valokuvasta. 

Fiat Allis kyntää

Kasteluvesi saatiin ojia ja kanavia pitkin tuolla alueella suoraan Sinisestä Niilistä. Mikäli kasvamaan istutettujen taimien ei annettu kasvaa huomattavasti suuremmiksi  (metsiköksi tai pusikoksi), niin siirtoikäiset taimet voitiin uudelleenistuttaa muille aavikon reuna-alueille ja uudet taimet poisotettujen tilalle - tarvittavaa kasteluvettähän oli tuolla ilmeisen riittävästi saatavilla.

Tuo tekniikka uusine ratkaisuineen lienee ollut aivan kehityspolkunsa alussa. Jälkeenpäin näin maallikon silmin arvioiden jonkin verran tuossa maaperä muokkautuu, istutustilaa mennee kenties vähän hukkaankin ja herättää ajatuksia miten hyvin esimerkiksi vedellä täyttyneet ojat kävelytasanteineen kestävät kuosissaan verrattuna vaihtoehtoon, jossa kylvö- tai istutuskoneen tyyppisellä laitteella istutetaan tiheätä pusikkoa ja puustoa tiukalla rasterilla, pitkiä ja leveitä alueita vieriviereen maanpintaa samalla vähemmän muokaten. Projektia valaisevassa linkissä oli pieni kuvakin 
[L] sellaisesta paljon tuota alkuaikojen kokeilujaksoa ja siinä haettuja vaihtoehtoja myöhäisemmältä ajalta.

No siksihän he siellä isommalla metsäammattilais- ja tutkijaporukalla erilaisia asioita sekä välineitä testasivat ja kehittivät, että tuolle alueelle parhaiten sopivia ratkaisuja löytyisi jatkon helpottamiseksi, kasvatustehokkuuden nostamiseksi sekä paikallisten avuksi. Tuon työn ja oikeisiin paikkoihin toteutettujen taimi-istutusten perimmäinen tarkoitus oli kasvaa nopeasti suuriksi yhtenäisiksi metsiksi, pusikoiksi ja vastaaviksi vyöhykkeiksi, jotka ainakin hidastaisivat tai mieluummin pysäyttäisivät kokonaan tuulien mukanaan kuljettamat hiekanjyvät, vähentäen vapaasti puhaltavan tuulen paikallista vaikutusta sekä toivottavasti jopa lopettaen aavikoitumisen leviämistä uusille alueille. Eikä jonkinasteinen polttopuiden tuotantokaan ollut huono asia ympäröivien pikkukylien erilaisia puuntarpeita varten; kookkaammalle sahatulle puutavaralle oli laajempaakin käyttöä, jonka kuljetuksissa näköjään hyödynnettiin myös rautateitä
 [L] kuvan © Matti Hannula[https://fi.wikipedia.org/wiki/Sahara].

Työnäytöksen, testiajon, terien korkeus- ja muiden säätöasetusten hiomisen jälkeen jatkettiin matkaa. 

Alkuun

Auringon vaikutusta koetettiin taimitarhoilla vähentää erilaisilla varjostuksilla, tässä yksi versio niistä. Ideana paahdetta kestävämmän ylemmän lehvustokerroksen alla varjommassa kasvatetut taimet kasvoivat omissa idätyspenkeissään tai -ruukuissaan. Samalla alle muodostunut mikroilmasto lienee laskenut ainakin pintalämpötiloja ja hidastanut veden haihtumista kuumimpaan aikaan päivistä.

Havainnekuva varjoista keskipäivällä Al Faon taimitarhaa

Lentävä pöly ja todella suuret kontrastierot pistivät Canon FTb:n, 50-millisen aika valovoimaisen linssin ja kinofilmin (ASA 80-100) tiukille. Näiden räpsyjen ottajan, allekirjoittaneen "kuvaustaidoista" puhumattakaan. No, huonompikin kuva kertoo enemmän kuin sivutolkulla pelkkää kuivaa tekstiä.

Lounas tuon alueen tai jonkin lähikylän ruokapaikassa oli kuulemma samana aamuna teurastettua, papaya-puun siemenillä lyhyessä ajassa yllättävänkin mureaksi muokattua, saslik-tyyppisesti avotulella/hiilloksella läpikypsennettyä lammasta. Ja lisukkeena tehdaspullotettua virvoitusjuomaa (kolaa, appelsiinijuomaa tai vettä, aina ilman lasissa kelluvia jääpaloja jos niitä olisi jossain ollut edes saatavanakaan). Hyvä niin, jotta ei tarvinnut odottaa vatsatautia tai muuta epämiellyttävää ainakaan niiden tiimoilta.


Helppohan se on täällä kotimaassa valmistaa lihatkin hetkessä niin että niiden säilyvyys on tuntiluokkaa paljon pidempi, mutta miten se tehdään aavikolla täysin ilman sähköä tai kuivan polttopuun ja lannan puutteessa ilman tultakaan? Kuvassa on yksi vaihtoehto eli kuivaliha. 

Kuivaliha valmistuu © Matti Hannula
Jostain syystä kuvassa ei näy se ainainen kärpästen kuhina, ehkä noiden lihasuikaleiden päälle oli levitetty jotain kärpäsiä karkottavaa?

Juomien ja ruokien viileänäpitoon on jo aikoja sitten lämpimissä maissa kehitetty esimerkiksi nahkainen vesileili ja kolmijalasta tai mistä milloinkin riippuva tumma paksukankainen säkki, joka pidetään märkänä jolloin sen ulkopinnoilta tuulessa tai/ja auringossa haihtuva vesi jäähdyttää pussin sisältöä. Niiden toimintaa imitoivia huopakangaspeitteisiä juomapullojakin on joskus tullut vastaan muissa paikoissa ja asiayhteyksissä.

Alkuun

Ajomaasto oli osittain sekä dyynien välistä kovaa tai pehmeämpää hiekkaa ja edellisten kulkijoiden ajoneuvojen jättämiä jälkiä, sekä kauemmin paikalla työskennelleiden suomalaisten tuntemia korvaavia ajoreittejä. GPS:iä [https://fi.wikipedia.org/wiki/GPS] ei vielä silloin tainnut olla kenenkään normisiviilin matkassa, joten paikallisten alueiden tarkempien karttojen ja paikallistuntemuksen sekä auringon varassa pitkälti mentiin, jotka kaikki olisivat todennäköisesti nopeasti pettäneet esimerkiksi kohdalle osuneen hiekkamyrskyn seassa. Jossain muualla liikuttiin myös eräänlaisten "piirtureiden" eli läpinäkyvässä pikkulaatikossa kahden akselin välissä rullalta toiselle liikkuvan (käsin veivaten tai ajoneuvon liikkeen mukaan pyörivää vaijeria hyödyntävän) paperikaistaleen sisältämien ajo-ohjeiden mukaan.

Vain kerran piti pysähtyä vaihtamaan auton katolta alle uusi vararengas yhden sisärenkaan puhjettua akaasian piikkiin. Pehmeässä hiekassa oli mukava saada auton painon kestävä nostoalusta tunkin alle ja riittävästi vipuvartta vanteen kiinnitysmuttereiden irroittamiseen, onneksi alueella pidempään olleille se oli jo tuttua rutiinia.


Rabak - Kusti -nimisten asutuskeskusten välisen joen ylitys tehtiin jonkinlaisella vanhalla keulaluukullisella veneellä (ikäänkuin maihinnousualuksella), johon sopi kerrallaan vain muutama auto ja hieman muitakin kulkijoita.

Valkoisen Niilin ylitysväline  Diafilmiä, joka voi olla tuossa myös peilikuvana.

Ylitettävä jokiosuus ei ollut onneksi kovin leveä, korkeintaan noin kilometrin.
Nykyään se hoitunee autoillakin kartassa vähän alempana näkyvän maantiesillan kautta.

Vastarannan eli Kustin torilta löytyi evääksi myös granaattiomenia (ensimmäinen kerta kun niihinkään törmäsin missään) ja pieniä vihreitä banaaneja, jotka koostaan, ulkonäöstään ja ulkomuodostaan huolimatta olivat vähintään yhtä maukkaita kuin nämä suuremmat kotimaiset verrokkinsa. Elleivät tuoreina paljon parempiakin. Osaa näkemästään ei pystynyt ainakaan ensikatsomalta sijoittamaan mihinkään syötävään kategoriaan (juures, hedelmä, marja, mauste, ..), ammo sitten niiden oikeata valmistus- saati nauttimistapaa sen aikaisella tiedollaan.

Päivän loppuajomatka jatkui samaan tyyliin paikallisella valtatiellä eli hiekan seassa kohti Tendeltiä pujotellen, sillä kertaa ilman rengasongelmia.

Hiekkapintainen Valtatie sikäläisittäin© Matti Hannula, kuva on napattu liikkuvasta autosta.

Eikä auton vakiovarusteisiin kuulunutta, kuivan leveän puunrungon sopivanmittaisesta pätkästä moottorisahalla muokattua hotelli helpotusta [L] tarvinnut käyttää matalien dyynien välissä tai puskissa.

Tuohon [https://en.wikipedia.org/wiki/Second_Sudanese_Civil_War] ei ainakaan vielä silloin tarvinnut Tendeltissakaan kiinnittää erityistä huomiota, ainakaan lyhyen aikaa paikalla olevan henkilön nähden. Pitkäaikainen rähinöinti johti lopulta muun muassa tuohon [https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/2/25/South_Sudan_states.png], joskaan tilanne ei vieläkään ole kaikin puolin selvä ja tasoittunut.

Alkuun

Tendelti

Talo paikallisessa asutuskeskuksessa aitoineen ja vartijoineen taisi olla sitä samaa sikäläistä tyyliä kuin naapuritalotkin sillä poikkeuksella, että sen lähelle oli porattu hyvinkin syvä porakaivo. Siitä omalla generaattorilla pumpattu juomakelpoinen vesi oli muuten hyvää, mutta maistui jossain määrin suolaiselta. Ehkä pohjavedestä, kauempaa Punaiselta mereltä noin 900 kilometrin päästä, kaakosta noin 600 km päässä sijaitsevalta suurelta järveltä tai Niilin uomista porakaivoon saakka jotenkin tihkunut vesi kaappasi maaperän kerroksista itseensä myös suolaa. Äkkiä siihen kuulemma tottui mutta ihon puhdistaminen ja sen kuivaaminen siten, ettei ihon pinta tuntunut enää liukkaalta saati aurinkolasien linssit jääneet sameiksi, vaati hieman vaivannäköä. Erittäin hiostavissa olosuhteissa ylimääräinen suolamäärä ei ollut ainakaan suuremmaksi haitaksi, mitä nyt paita muuttui pian entistäkin valkoisemmaksi kaikilta hien kastelemilta ja myöhemmin kuivuneilta alueilta.

Seuraavana päivänä oli ohjelmassa kolmen lyhyehkön putkimaston pystytys, dipoli-lanka-antennien nosto mastojen yläpäähän, kytkennät, viritys ja testaus. Eteläisemmän aseman käyttöönotto oli tehty aika nopeasti joskin käyttöopastukseen meni oma aikansa - paremmin tehden se olisi vienyt vielä viikon ehkä toistakin asiansa osaavan vasta-aseman käyttäjän kanssa mahdollisimman paljon keskenään toimien, jotta osa tuosta keltaisella korostetusta olisi yhteyden molemmissa päissä yhtä aikaa ja paremmin valjennut käyttäjilleen.

Tendeltin pään ratkaisu  Diafilmiä, joka voi olla tuossa myös peilikuvana. Vuoden 2003 GE-satelliittikarttamateriaaliin vertaamalla varmaa sijaintipaikkaa ei ainakaan nopealla kaivelulla löytänyt, vaikka kuvaajan takaa löytyy satelliittikuvistakin näkyvät rautatiekiskot.

Kenwood TS-430S HF-lähetin-vastaanottimien käyttö ei välttämättä ollut tavallisille, kokemattomalle käyttäjille kovinkaan helppoa pöytämikrofonista ja muista kiinteistä ratkaisuista huolimatta, muun muassa yksisuuntaisen lähetys-kuuntely -syklin, kahden eri taajuuden ja antennin hyödyntämisen, vaihtelevien radioilmasto-olosuhteiden, eritasoisten ja -laisten häiriöiden sekä vasta-asemalta kuuluneen, joskus aika särisevän, "räkäisen" tai muuten vaimean puheen ymmärtämisen vuoksi. Parhaiden työskentelyaikojen etsimiseenkin meni heiltä varmasti oma aikansa. Ja kaikki sama päti myös Khartoumin puoleiseen päähän, tosin siellä paikallinen ihmisten aikaansaama häiriötaso oli suurempi vaikkakin tuossa kuvassa asunnon vierellä häämöttävä avosähkölinja ja jotkut läheiset naapurit aiheuttivat vähän vastaavaa tuollakin. Alan harrastajille ja ammattilaisille helpompaa vaikka tahallisen häirinnän allakin, mutta tavallisille käyttäjille ei.

Myöhemmin toisen dipolin RG-58-antennikaapeli katkesi jonka korjaus jäi paikallisen henkilön tehtäväksi - hetkellisessä pikatilanteessa siellä oli vielä se toisen taajuuden antennin koaksiaalikaapeli käytettävissä.
Lanka-antennien päiden maahan ja puskiin kiinnitetyt tukinarut kelpasivat hyvin paikallisten pyykki- ja muiksi tarvenaruiksi.

Myöhemmin tutustuttiin paikallisiin istutusalueisiin ja lähiympäristöön, joista jäi muutamia diakuvia talteen: Paikallinen tori [L], katettu lihakauppa [L], ulkomyyntipaikat [L] ja Pekan ottama "hiutale"-kuva [L]. Yksi pienempi sahakin nähtiin, missä maanpinnan yläpuolelle telineelle nostetun paksun tukin päällä seisoi pitkän ja leveän, harvahampaisen käsisahan toista päätä ylös vetävä mies ja alapuolella maassa omalla vuorollaan terää alaspäin vetävä toinen. Ajoneuvokalusto oli aika Kauko-Itävoittoista ja raskaampia maansiirtokoneita edustivat dumpperit sekä hieman niiden näköiset, etureunasta alas maahan saakka lasketulle lavalleen hiekkaa liikkeessä keränneet pyöräkoneet [https://pixabay.com/fi/photos/raskaan-kaluston-maansiirtokoneet-1340198/].

Paikalla pidempään olleet tutkivat metsitysmahdollisuuksia ja tutustuivat toimintaympäristöönsä paljon laajemmalla alueella, päätellen muutamista nimetyistä valokuvista ja mukaan saamastani "154, Michelin Afrique, Nord-Est" -kartasta, josta oli ympyröity lukuisia käytyjä ja käymisen arvoisia kohteita. Kuten Port Sudan ja alempana Dinderin luonnonpuisto, Kurmuk, Ed Damazin ja pienemmät asutuskeskukset Sinisen Niilin yläjuoksulla. El Obeid ja muut pienemmät kylät Southern Kordofan alueella, sekä lännessä Darfurin alueella suurimpina muun muassa Zalngei, Nyala sekä El Fasher. Lantikalla pelkästään noiden kautta kiertämiseen ja niiden lähiympäristöön tutustumiseen olisi aikaa kulunut varmaan 2-3 viikkoa, mikä ei tietystikään olisi sopinut Ensolaisten muuhun aikatauluun ja työrytmiin.

Myös paimentolaisia ja monia pikkukyliään nähtiin matkan varrella, niitä löytyy kartoista niihin syvemmin zoomatessa lähes vieri-vierestä. Tässä näkyy kuvaa yhden taimitarhan ja istutusalueen kohdalta, vasemmalla näkyy sen vesitorni ja vesivarasto, oikealla penkan takana taimia auringolta suojaavien hallien tai vastaavien kattoja.

Taimitarha, vesitorni ja -varasto, istutusalueita
Kuvan taka-alalla näkyvä betonihässäkkä lienee ja jotain aluevalaistukseen tai keinokasteluun liittyvää, vielä tuolloin siellä ei ainakaan kännykkäverkkojen mastoja ollut..

Parin päivän päästä palattiin kutakuinkin suoraan takaisin Khartoumiin. *) Joka osoittautui hyväksi päätökseksi sillä parin vuorokauden itämisajan umpeuduttua vatsassani muljahti yht'äkkiä kunnolla ja olo alkoi nopeasti muuttua haastavammaksi. Pääkaupunkiin asunnolle saakka päästiin muutaman pysähdyksen taktiikalla ja siitä se viikon kestänyt, toistakymmentä kiloa painoa mennessään vienyt, päivisin viiden ja öisin viidentoista minuutin välein pikajuoksua vaatinut rupeama alkoi, jollaista en toivo kokevani enää uudelleen. Todellisesta pöpölajista ei ole varmuutta sillä sen ehkä selvittäneitä testejä ei siellä päästy tekemään, mutta se ei kuitenkaan liene ollut pahimpia versioita seuraavasta. Kyseessä oli kuulemma punatauti, jonka nimen syykin selvisi nopeasti ja johon mikään ENSO:n asunnon isossa lääkekaapissa ollut silloinen uudempi lääke ei tuntunut vaikuttavan vähääkään. Kaikeksi onneksi kaapissa oli myös paketillinen "vanhanaikaista" sulfaa, joka todennäköisimmin Vuojolahden osaamisen perusteella kokeiltiin ja toimi, niinpä olo parani vajaassa viikossa, puhelinkonsultointikin siis toimi joskaan ei ihan sormia napsauttamalla. Siitä (1/4-osa koko reissun perilläoloajasta) ei jäänyt perheelle sen enempiä yksityiskohtia kerrottavaksi. Monella muulla oli samoja tai pahempiakin kokemuksia aiheesta, mutta nekin ovat jo onneksi unohtuneet.

Tuon jälkeen ihan pienet vatsataudit eivät enää vieneet jalkoja alta, vaikka esimerkiksi paripäiväinen Jalla (bakteerikannan vaihto Suomessa ja ulkomailla) ei sinänsä erityisen miellyttävä tuttavuus ollutkaan. Tuolla viikolla olisi ollut paljon hyödyllisempää tilatun ja sen mukaan toimitetun asennustyön lisäksi vaikka avustaa sikäläistä HF-radion käyttäjäkuntaa uusien laitteidensa käytössä sekä yhteyden muodostamisessa että liikennöinnissä (yms.), mutta se oli pakko unohtaa.


Alkuun

Loppuaika ja muuta mieleenjäänyttä

Loppuosan sisältö ei ole kronologisessa järjestyksessä, ainoastaan paikan ja alueen mukaan hieman ryhmiteltynä.

Pääkaupungin alueelta

Omdurmaniin yliopiston Nuorisopalatsille tehty omatoiminen vierailu oli ohjelmassa sikäli edelleen mukana, että pyrkimys oli poiketa jututtamassa yhtä Martin OH2BH aiemman workkimissession aikana tapaamaa opettajaa (tohtorismies), radioamatööri hänkin. Mukavahan sielläkin oli käydä, hetki turista ja opetuspaikkojaan katsella, joskin rivien välistä alkoi nousta sellainen tunne pintaan että olin joko aika mones siellä lyhyellä aikaa vieraillut ulkomaalainen radioamatööri, tai sitten jotain muuta edellisiin vierailuihin liittyvää nousi taustalta mieleensä. Mutta tulipahan käytyä höpisemässä sielläkin, vaikka yliopiston saman rakennuksen radioamatööriasemalleen ei käyntimahdollisuutta silloin järjestynytkään.

Seitsemänkerroksisen rakennuksen katolla näytti olleen C-bandin BUD- satelliitti-TV-peili (Big and Ugly Dish), oletettavasti alempien laineiden HF-antennilankoja ja joku kolmen bandin kolme-elementtinen trappiyagi kääntäjineen, Telex Hy-Gain TH3 kenties?

Khartum, yliopiston HF-kattoantenni Nuorisopalatsin kattoa. Diafilmiä, joka voi olla tuossa myös peilikuvana.

Omdurmanin sivualueilta on napattu myös tuo seuraava räpsäys paikallisten lasten leikki- ja asuinympäristöstä. Aika karua siellä sivummalla vaikkapa meikäläisiin ympäristöihimme verrattuna oli, mutta silti lapset hymyilivät ja leikkivät jonkinlaisessa varjossa leikkejään. Vähän jäi sellainen kuva että monessa pienemmässä kylässä kauempana tilanne näytti paremmalta, mutta se toki saattoi olla allekirjoittaneen oma virhetulkintakin.

Omdurman

Sotilailla oli aidattuja leirejä Khartoumissakin, eikä niitä tehnyt mieli sen enempää kuvailla mastoissa käännettävistä LPDA- ja muista antenneistaan huolimatta. Vihreän ja aavikonvärisen kalustonsa päätoimittaja kävi äkkiä selväksi.

Alkuun

Olihan siellä Khartoumissa muutama tuollainenkin tolppa liikennettä ohjailemassa, tosin niiden noudattaminen näytti olleen välillä aika vapaaehtoista, kuten tuon bussin kuski juuri aloittamalla uukkarillaan vahvistanee.

Khartumin harvoja toimineita liikennevaloja

Soittaminen lankapuhelimella Suomeen tai Suomesta Sudaniin vaati usein tuntitolkulla aikaa, maakohtaisten ja kansainvälisten keskusten ristiinkytkentätoimenpiteitä eli niin ollen myös hieman lisää laskutusta ja hieman silkkaa tuuriakin onnistuakseen. Harmi ettei isällä ollut aikaa eikä mielenkiintoa radioamatöörilisenssin suorittamiseen, sillä kuvan kämpilleen pykätty kevyempikin HF-radioasema paikallisine lupineen olisi saattanut helpottaa monta ei-virallisempaa asiaa ja yhteydenpitoa kotisuomen, parhaimmillaan ehkä Golaninkin suuntiin.

Suomesta ulos suunnattujen keskiaaltolähetysten kuunteluun kelpasi erinomaisesti tuolla ollut Grundigin liikennevastaanotin myös ilman pitkää talon ulkopuolelle vedettyä antennilankaa. Vastaanotinta kuulemma käytettiin paljon ja samantyylisiä DX-kuunteluvastaanottimia lienee ollut muillakin Tendeltin puoleisessa päässä. Televisiota ei ollut eikä siitä mitään ymmärrettävää olisi ehkä näkynytkään.

Paikallinen klubikortti Nykyisen American Discussion Clubin edeltäjä kenties.

Amerikan-klubilla käytiin muutaman kerran syömässä ja seurustelemassa muiden ulkomaalaisten kanssa yllä näkyvän vierailija-kortin saannin jälkeen. Paikallisesti painottuneiden aiempien juttujen ja kommenttien lisäksi sieltä jäi mieleen vielä yksi eli mikä on "mandoliini-krapula"? Se on kuulemma ja siellä nähdyn perusteella sellainen, jossa pidemmän aikaa alueella vaikuttaneen erään suomalaisfirman asentajan (nimet unohtuneet) pitkäntehokkaasta putkesta johtuva käsien lähes venäläismallinen tutina oli niin laajaa ja voimakasta, että hän joutui kiinteätä ruokaillessaan pitämään molempien käsiensä käsivarret koko ajan kiinni ruokapöydän reunassa ja nokkimaan ruokaansa vain päätään haarukan tai lusikan suuntiin lintumaisesti nyökyttäen. Aloittelevalle plektrankäyttäjälle siitä olisi ehkä apuakin..

Aiemmin eräänä yönä oli isä herännyt alakerran sängystään siihen, että viereisen työhuoneensa peltisen ja ovestaan leveällä lattaraudalla sekä Abloy-lukolla lukitun "kassakaapin" luona liikkui joku ulkopuolinen henkilö ilmeisenä aikeena murtaa ja tyhjentää se. Hänen olisi ehkä ollut viisainta pysytellä hiljaa paikallaan mutta eipä se tietenkään onnistunut, vaan äkkinäisesti suureen ääneen suomalaisittain kiroillen sekä sangyn jalan vierestä koppaamaansa kirvestä reilusti heilutellen hän ryntäsi kohti - onneksi murtomies säikähti(?) ja poistui käymättä vastahyökkäykseen. Samalla varmaan myös koira ja ulkovartiomies heräsivät mukaan toimintaan. Ampuma-aseitahan siellä ei kai olisi paikallisilla juurikaan ollut (sissit sun muut poislukien), mutta mitä muuta tahansa erilaisista keihäistä ja miekoista veitsiin sekä astaloihin kyllä. Sen episodin vuoksi asensin sinne myös kotoa aiemmin tilatun, yksinkertaisen hälyttimen vahtimaan ko. kävijän käyttämän kattotasenteen sisäoven avautumista, muissahan olikin kunnon kalterointi ja vahvat takalukot. Vartiomies koirineen "petti" sillä kertaa yläkautta riittävän hiljaa saapuneen murtautujan havaitsemisessa ja kiinnisaannissa, mutta sellaista sattuu joskus vaikka miten tarkkana olisi.

Islamilaisen lain käyttöönotto muutamaa vuotta myöhemmin aiheutti sen, että jossain vaiheessa jokin uskonnollinen poliisi keräsi kaiken alkoholin mitä mistään vain löytyi keskustoreille ja murskasi pullot tuhannen päreiksi Bulldozereillaan. Jonka jälkeen alkoholia ei saanut enää julkisesti mistään. Paitsi että sai, pimeän laskeuduttua esimerkiksi rakia ja muuta kotitekoista moskaa kamelikuskeilta, sillä jumalansahan ei näe yöllä mitä missäkin tapahtuu. Varsinkin arolla toimitusketju kuulemma toimi hyvin.. Varkaille ja muille eri asioista tuomituille alkoi käydä aiempaa huomattavasti huonommin, esimerkkinä autovaras joka menetti vaikka vasemman kämmenensä ja oikean jalkateränsä, pahimmillaan muista syistä vaikka henkensä. Kuulemma ensimmäinen kämmenensä ranteesta menettänyt länsimaalainen oli pikkuvarkauteen syyllistynyt henkilö, joka terävän astalon heilahdettua pääsi lääkäreineen välittömästi poistumaan ko. torilta ja lentämään maasta olikohan se Sveitsiin, saaden mukaansa myös irroitetun ruumiinjäsenensä mikä tietysti kiinnitettiin siellä jotenkuten takaisin paikoilleen. Jatkossa se ei enää onnistunut seuraavilta ulkomaalaisilta.

Joskus vuoden 1986 kieppeillä Imamicista kysyttiin miksiköhän Khartoumiin myöhemmin toimitettu ja asennettu Mobira BC-27 VHF-tukiasema rikkoutui turhan usein nimenomaan virtalähteestään. Ainakin yksi todennäköinen syy olivat usein ja aika säännönmukaisesti toistuvat sähkökatkokset sekä jännitevaihtelut pääkaupungin sähköverkossa (nimellisesti 220 VAC, pahimmillaan reilusti alle). Kun sähköverkon jännite laski riittävästi ja samaan aikaan tukiasemalta lähetettiin FM:lla luvan maksimitehoilla autoasemien suuntiin, niin tukiaseman powerista revityn virran määrä kasvoi ja lopulta yleisimmin juurikin se hajosi. En muista laittoivatko he siihen ensiavuksi tavallisen auton akun väliin, mutta sillä se ainakin hetkeksi puskuroitui.

Niilin varrella jossain vähän pohjoisempana oli kuulemma jonkinlaisia vesivoimalaitoksia, mutta niiden laadun ja etenkin niistä muualle sähköä kuljettavien voimalinjojen huonoudesta johtuen pääkaupunginkaan sähkönsyöttö ei pysynyt kovin tasaisena. Joku pieni voimalaitos kärsi myös vedessä kelluneiden puunrunkojen tukkimista generaattorivesikuiluista.

Pienimmillään jopa savimajoissa käytetyt sähköistämisratkaisut olivat pahimmillaan kuulemma tasoa: "tavallisella kaiutinkaapelitason paukkulangalla 220 VAC seinän läpi sisälle ihan itse vetäen ja siihen joku valaisin tai muuta kytkien", mikä toimi hetken muttei välttämättä ainakaan kovin hyvin kuorman kasvaessa eikä sadejaksojen aikana. Jaa mitkä sulakkeet? Noissa isommissa kaupunkiasunnoissa sekin puoli oli kai paremmin kunnossa toteutettuina vähän samaan tyyliin, mitä voi havainnoida vaikkapa vanhempien brittiläisten hostellien seiniltä.

Sieltä kotiin tuotuihin muutamiin koriste- ja vastaaviin valaisimiin piti kaikki sähköiset sisuskalut vaihtaa välittömästi uusiin, sen verran oli maidenvälisissä spekseissä eroa.

Alkuun

Muualta

Toreilta sai ostaa jonkin puun tai pensaan kuoresta lähes pölymäiseksi jauhettua, syvän purppuranpunaiseksi kuumennetun juomaveden värjäävää ja siihen hyvin liukenevaa aika eteeristä juomajauhetta, joka hyvin jäähdytettynä oli yllättävän hyvän makuista monen muunkin sitä maistaneen mielestä. Varsinkin sopivilla lisämausteilla höystettynä.. Parin kilon pussillinen ei kovin pitkään kotinurkissa vanhentunut; niinpä sitä voisi ostaa joskus lisää jossei muuten, niin sen toteamiseksi että tekeekö muisti tepposet vai onko se edelleen yhtä erinomaista.

Vanhalla aktiivisella hirvenmetsästäjällä olisi ollut mielenkiintoa osallistua sikäläisiin metsästysreissuihin kuvan [L] maastoissa, mutta ne jäivät kuulemma erittäin korkeiden oheiskustannusten vuoksi pois.

Etelä-Sudanissa löytyy myös reilusti yli tuhatmetrisiä vuoria esimerkiksi reissussa rähjääntyneen ja siksi reunoiltaan hieman kavennetun postikortin maisemasta [L]. Postikortin painettu sisältö sen takaosan kertomana: "Family Dwellings, Reka - Nuba Mountains, Sudan" ja "© Foto Simon - Khartoum". Google Earthista kyseinen alue löytyy tuolta [L]. Kortissa ollut käsin kirjoitettu päivämäärä 20.11.1979 vastasi sikäläisen ajanlaskun mukaan uuden vuosisadan alkua, eli 1.1.1400.

Port Sudanin sataman kautta tuotiin ja vietiin pois kaikenlaista projektin tarvitsemaa painavampaa sekä kookkaampaa materiaalia, esimerkiksi kerralla useampia varavoimakoneita eri toimipisteille eri puolilla Sudania. Kun ne oli toimitettu perille selvisi pian, että suurin osa niistä upouusista laitteista oli käyttökelvottomia, sisukset päreinä ja käämien sisäeristimet hajalla. Syyksi selvisi lopulta se, että ne oli satamassa purettu jostain kuljetuslaitteesta pyöräyttämällä ne lavalta suoraan alas asfaltille tai betonille, joka ei useamman kVA:n tehoiselle voimakoneelle painavine polttomoottoreineen ja generaattoreineen ollut niinkään loppuun saakka mietitty temppu. Mutta olivathan ne joutuisia purkaa, ainakin laivanpurkumiehistön toiminnan nopeuden kannalta tarkasteltuna. Hmm.

Paluukuormassaan Suomeen saapuneet norsun pitkät torahampaat kaksi kappaletta ovat tätänykyä Helsingin Eläintieteellisen museon kokoelmissa, kun emme niille mitään muuta järkevämpää kotikäyttöä enää keksineet. Niitähän ei nykyiseen maailmanaikaan saa enää erityisluvitta tuoda eikä kai myydäkään.

Isä suunnitteli pitkään että työtehtäviensä tuolla loppuessa (seuraavan paikan mentyä ns. puihin) olisi hienoa päästä ylittämään vaikka vähän pidempikin pätkä hiekka-aavikkoa ("Sahara poikittain läpi, tjsp") jonkun kamelikaravaanin mukana, mutta valitettavasti haave jäi häneltä tekemättä. Olisihan se ollut mukavaa päästä itsekin mukaan reissuun jos vain oma kantti, kyky, valmistautuminen ja taloudelliset faciliteetit olisivat sen mahdollistaneet. https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/b7/Niger_saharan_medieval_trade_routes.PNG].

Alkuun

Rokotuksista

Vaikka vuonna 1982 intissä sai kerralla jokusen piikin ja Sudaniin mennessään myös hieman eksoottisempiakin rokotteita päälle (kuten koleraa vastaan kolme eri piikkiä vuoden kuluessa, keltakuumetta vastaan yksi piikki ja jotain muutakin niiden päälle), niin jo vuonna 1984 niitä lyötiin Niinisalossa roppakaupalla lisää eri puolille kehoa. Niin monta, että lyhyellä ajalla jo toistamiseen pieni kuumekin nousi hetkeksi.

Kv-rokotekortti, muut rokotteet ja kääntöpuolella lisää.

Kortilta näkyy myös kuinka usein gammaglobuliiniakin piikitettiin Golanilla nahkan alle. Malarialääkitys (paria eri sorttia tabletteja) ei sen sijaan tuossa listassa näy.

Saapumiserän III/82 ja 12/1985 toimialueelta kotiutuksen välillä tyrkättiin kehoon ainakin kolmesti lyhyen ajan kuluessa melkoinen rokotesuma onneksi ilman sen kummemin ainakaan ulospäin näkyneitä vastareaktioita.

Alkuun

Paluu Suomeen

Yli kymmenkiloinen käsimatkatavaralaukkuni (jossa olivat ne Anteenasta ostetut säätökonkat, pääteputket ja muutkin helposti särkyvät tarvikkeet) meinasi osoittautua haasteeksi Khartoumin päässä, kun läksimme takaisin kotiin päin Imatralaisen ENSO:n miehen kanssa 30.10.1983.

Genevessä vielä tapahtuvan lentokoneenvaihdon (= mahdollisen ruumalaukun katoamisen) sekä tiedossa olleen matkalaukkujen kovakouraisen käsittelyn vuoksi jätin kaikki herkimmät mutta samalla myös painavimmat komponentit ja tarvikkeet käsimatkatavaroihini. Siihen samaan laukkuun joka oli jo Khartoumiin mennessä kyseisine tavaroineen ollut mukana (ei esimerkiksi teräviä esineitä tai palavia aineita). Puolityhjän lentokoneen matkustamohenkilökunta antoi minulle jossain vaiheessa ennen koneen kentältä lähtöä suoraa palautetta: "Teidän takianne joudumme sijoittamaan koko lentokoneen matkustajat uudelleen" tarkentamatta sitä sen enempää. Jos se Douglas DC-9, DC-8, Boeing 737 (tjsp), joutui pelkästään käsimatkatavarani vuoksi kovinkin pahoin epätasapainoon niin aika tarkalle he olivat laskeneet, semminkin kun meitä matkustajia ei punnittu missään vaiheessa ennen koneeseen nousua. Todennäköisesti he syystä tai toisesta olisivat halunneet myös käsimatkatavarani matkustavan koneen ruumassa.

Genevessä noin 4200 kilometrin päässä lähtöpaikasta pohjoiseen kiersimme uuden lentokentän ns. likaisen eli kansallisen puolen ja Turvan kautta takaisin puhtaalle eli kansainväliselle puolelle, jonka yhteydessä vilautin taas käsimatkatavaralaukkuani roikuttaen sitä etusormen varassa, jolloin sikäläiset lentofirman edustajat ihmettelivät Khartoumin puoleisen pään aivoituksia ja heille sieltä tulleita varoituksia. Ja kaikki mukana kulkenut materiaali saapui siten ehjänä Suomeen saakka, kiitos siitä lentoyhtiölle.

Suomeen ja kotiin paluusta ei sen kummempaa paitsi lääkärintarkastuksessa piti käydä jonkun kerran, veri- sekä muita näytteitä antaa ja terveyttä yleensäkin seurata jonkin aikaa normaalia tarkemmin mahdollisten piilevien ongelmien havaitsemiseksi. Joita ei onneksi löytynyt esimerkiksi dengue-kuumeen tai malarian muodossa. Isällä viiden vuoden tuolla työskentelyn jälkeen löytyi kaikenlaisia ylimääräisiä oireita ja ties mitä kaikkea ameeboista sun muista sisäloisista lähtien. Ja se vahingossa määrätty ja/tai otettu kaksinkertainen annos malariatabletteja parin vuoden ajan olisi sekin voinut aiheuttaa enemmänkin kaikenlaista ikävää sisuskaluilleen.

Meni näihin päiviin saakka ennen päätöstä kirjata ylös vielä muistissa olleet asiat, joista sisareni isältä ja oman perheeni nuoremmat jäsenet olivat Matti-Ukiltaan kuulleet jotain. Osa kuvissa esiintyvistä tai tekstiin kirjatuista henkilöistä on jo vaihtanut hiippakuntaa, jäljelle jääneiltä aiemmat työtehtävät ovat todennäköisesti vaihtuneet jo eläkeläiskiireisiin ja nyt oli ehkä hyvä aika muistella läpi tuokin reissu, ennenkuin oma "Iso-D" = Dementia, "Iso-C" = Covid-19/muu tai jopa "Iso-G" = Gambina (tuskin sentään) estäisivät sen..

Kaikkinensa tuo oli aiempiin turistimatkoihin ja samanmittaiseen kielikurssiin Torquayssa verrattuna nuoren miehenalun silmiä reilummin raottava kokemus, jolla oli selvää positiivista vaikutusta myös tuleviin reissuihin. Vajaata vuotta myöhemmin oli aika paljon helpompaa ajella valkoisella UN-merkityllä Wagoneerilla ja "-Transkopterilla" toisessa vastaavantyyppisen maan pääkaupungissa (Damascus, Syyria) postikeikoilla ja muilla supareissuilla, poiketen vaikka sen Isolla Sukilla äänikasetti-, kulta- tai muita kauppoja hieromassa.

Järjestelmät vaihtelevat samoin elinympäristöt ja tavat, mutta useimmiten vastaan tulleet tavalliset ihmiset ovat olleet suhteellisen samantyylisiä kaikkialla. Viimeistään siinä vaiheessa kun heihin on päässyt tutustumaan vähän paremmin ja itsekin on vähän perillä miten mikäkin sielläpäin toimii. Ja pitäen koko ajan silti varansa.


Alkuun

Jonkun lähetystöauton pudonnut CD-rekisterikilpi esimerkkinä sikäläisistä rekisterilapuista. #:t kertovat maan ja yksilöivät auton, teksti osaavalle varmaan muutakin.

CD-kilpi
Ei, minä en repinyt tuota mistään autosta tai muustakaan irti.


Näihin kuviin ja tunnelmiin..

Näihin kuviin ja tunnelmiin, auringonlasku Niilin taakse
Ylemmän "Auringonlasku Niilillä" -valokuvan © Matti Hannula. Siitä puuttuu muutamia vieressä olleita paikallisia onkijoita. Maastokuvalinkin [L© kuuluu henkilölle, jota en tiedä (Pekka, Tommi,..?).

 --------

Jos jokin yllämainittu yksityiskohta tai asia pistää oikein huolella silmään, niin pyydän sen huomannutta oikaisemaan virheeni, kiitos.

Imatralla 12.11.2020, Kari


JP IMK:n 80-luvun alkupään mp-jaostolaisille [L].

Alkuun  
Takaisin Matkat-sivulle.